Takaisin

Mielialahäiriöiden esiintyvyys aivovamman jälkeen

Näytönastekatsaukset
Salla Koponen
29.12.2017

Näytön aste: B

Mielialahäiriöiden esiintyvyys on ilmeisesti kasvanut aivovamman jälkeen.

Perry ym. «Perry DC, Sturm VE, Peterson MJ ym. Association of...»1 meta-analyysissa vuodelta 2016 selvitettiin aivovamman yhteyttä neurologisiin ja psykiatrisiin sairauksiin aikuisilla. Kirjallisuushaku koski ajanjaksoa 1/1995– 2/2012, ja haku oli rajattu englanninkielisiin Medline-julkaisuihin. Tutkimuksilta edellytettiin vertailuryhmää. Aivovamman ja neurologisen tai psykiatrisen diagnoosin asettamisen välillä oli oltava vähintään 12 kuukautta.

Meta-analyysiin valikoitui 57 tutkimusta, joista 20 käsitteli psykiatrisia sairauksia (kohorttitutkimuksia 6 kpl, tapaus-verrokkitutkimuksia 5 kpl ja poikkileikkaustutkimuksia 9 kpl). Meta-analyysi kyettiin tekemään masennuksesta (N = 2 651), kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (N = 313) ja psykoottisista häiriöistä (N = 8429) sekä ryhmästä "mixed affective disorders" (N = 324; tässä ryhmässä oli yhdistetty masennus ja ahdistus). Random effects meta-analyysissa laskettiin yhdistetty odds ratio (OR). Alaryhmäanalyyseissa otettiin huomioon muun muassa vamman vaikeusaste (erittäin lievä / lievä tai vaikeampi aivovamma), vammautumisesta neurologisen/psykiatrisen diagnoosin asettamiseen kulunut aika ja se, perustuiko aivovamman diagnoosi tutkittavan omaan ilmoitukseen ("self-reported TBI").

Yhdistetty OR neurologisen tai psykiatrisen sairauden kehittymiselle aivovamman jälkeen oli 1,67; 95 % luottamusväli 1,44–1,93. Psykiatrisen sairauden kehittymiselle OR oli 2,00; 95 % luottamusväli 1,50–2,66 ja neurologisen sairauden kehittymiselle 1,55; 95 % luottamusväli 1,31–1,83. Riski masennuksen (OR 2,14; 95 % luottamusväli 1,65–2,77), kaksisuuntaisen mielialahäiriön (OR 1,85; 95 % luottamusväli 1,17–2,94) ja "mixed affective disorder"in (OR 1,84; 95 % luottamusväli 1,44–2,36) kehittymiselle oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi aivovamman saaneilla kuin vertailuryhmällä. Aivovamman ja psykoottisten häiriöiden välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä (OR 1,57; 95 % luottamusväli 0,83–2,97). Edellä mainitut yhteydet olivat tilastollisesti merkitseviä myös, kun arvioitiin vain lievän aivovamman saaneita.

Alaryhmäanalyysissa yhteys aivovamman ja psykiatrisen diagnoosin välillä muuttui ei-merkitseväksi, kun analysoitiin tutkimuksia, joissa aika vammautumisesta diagnoosiin oli pisin ("studies with the clearest interval longer than 12 months between TBI and diagnosis"). Toisessa alaryhmäanalyysissa aivovamman ja psykiatrisen diagnoosin yhteys ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä, kun analyysista suljettiin pois tutkimukset, joissa aivovammadiagnoosi perustui tutkittavan omaan ilmoitukseen ("self-reported TBI").

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: Sovellettavuus suomalaiseen väestöön on hyvä, sillä meta-analyysin kaikki kohorttitutkimukset ja lähes kaikki muut psykiatrisia sairauksia käsittelevät tutkimukset oli toteutettu länsimaissa, joten diagnostisten käytäntöjen voidaan olettaa vastaavan suomalaisia käytäntöjä.

Edellä kuvatun meta-analyysin jälkeen on julkaistu 2 tutkimusta, joiden tutkittavat on poimittu taiwanilaisesta sairausvakuutusrekisteristä (National Health Insurance Research Database) «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2, «Chi YC, Wu HL, Chu CP ym. Traumatic brain injury a...»3. Tutkimusasetelma on monilta osin sama näissä 2 tutkimuksessa. Tässä näytönastekatsauksessa kuvataan perusteellisemmin ensimmäinen tutkimus, joka on täsmällisemmin raportoitu.

Tsai ym. väestökohorttitutkimuksessa «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2 vuodelta 2014 selvitettiin nuoruusiässä tai nuorella aikuisiällä (10–24-vuotiaana) saadun aivovamman yhteyttä mielialahäiriöihin 5 vuoden seuranta-aikana. Sairausvakuutusrekisteristä poimittiin vuosilta 2000–2004 yli 15 000 henkilöä, joille oli tehty aivovamman ICD-9-diagnoosi poliklinikkakäynnillä tai osastohoidon yhteydessä. 84 % vammautuneista oli 15 vuotta täyttäneitä. 57 % oli miehiä. Aivovammaa seuranneen 5 vuoden ajalta rekisteristä poimittiin näiden henkilöiden ICD-9-mielialahäiriödiagnoosit. Tutkimuksesta suljettiin pois henkilöt, joilla oli ollut mielialahäiriön diagnoosi ennen aivovammaa, mutta muut vammaa edeltäneet psykiatriset diagnoosit eivät olleet poissulkukriteereitä. Rekisteristä poimittiin yli 76 000 iän ja sukupuolen suhteen vakioitua verrokkia, jotka olivat käyttäneet terveydenhuoltopalveluita samoina vuosina.

Nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä saadun aivovamman todettiin lisäävän riskiä sairastua mielialahäiriöön. 5 vuoden seuranta-aikana 2,97 % aivovamman saaneista ja 1,52 % verrokeista sai mielialahäiriödiagnoosin. Vammautuneilla mielialahäiriön hazard ratio (HR) oli 2,04; 95 % luottamusväli 1,82–2,29 viiden vuoden aikana, kun vakioitiin asuinpaikan, sosioekonomisen aseman ja vammaa edeltävän psykiatrisen sairastavuuden suhteen. Kaikkien yksittäisten mielialahäiriöiden riski oli suurempi aivovamman saaneilla kuin verrokeilla: masennustilan korjattu HR oli 2,02; 95 % luottamusväli 1,76–2,31, kaksisuuntaisen mielialahäiriön korjattu HR 2,07; 95 % luottamusväli 1,75–2,45 ja tarkemmin määrittämättömän mielialahäiriön korjattu HR 2,29; 95 % luottamusväli 1,93–2,73. Mielialahäiriöiden esiintyvyys oli suurempi aivovamman jälkeen polikliinisesti hoidetuilla (eli oletettavasti lievemmin vammautuneilla) kuin osastohoitoa tarvinneilla (3,12 vs. 2,24 %). Aivovamman saaneilla oli esiintynyt ennen vammautumista tilastollisesti merkitsevästi enemmän muun muassa ahdistuneisuushäiriöitä (p < 0,0001), ADHD:tä (p < 0,0001) ja päihdehäiriöitä (p = 0,0082) kuin verrokeilla. Mielialahäiriöiden esiintyvyys oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi aivovamman saaneilla myös sen jälkeen, kun vammaa edeltävä psykiatrinen sairastavuus otettiin huomioon (korjattu HR 1,96; 95 % luottamusväli 1,74–2,22).

Tutkimuksen laatu: tasokas

Sovellettavuus: Sovellettavuus suomalaiseen väestöön on kohtalainen, sillä taiwanilaisessa diagnostiikassa ja terveydenhuoltojärjestelmän toiminnassa voi olla eroja suomalaiseen verrattuna. Tulosten yleistettävyyttä heikentää se, että tutkittavat edustivat terveyspalveluiden piiriin hakeutuneita. Kirjoittajat mainitsevat kulttuuritekijöiden merkityksen ja arvioivat mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman vaikeuttavan hoitoon hakeutumista Taiwanissa enemmän kuin länsimaissa.

Chi ym. ovat käyttäneet tutkimuksessaan «Chi YC, Wu HL, Chu CP ym. Traumatic brain injury a...»3 samaa taiwanilaista sairausvakuutusrekisteriä. Merkittävimpinä eroina Tsain ym. tutkimukseen «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2 oli, että Chin ym. tutkimuksessa aivovamman saaneet edustivat kaikkia ikäryhmiä ja että tutkimuksesta suljettiin pois kaikki, joilla oli esiintynyt psykiatrista sairastavuutta ennen vammautumista. Rekisteristä poimittujen tutkittavien määrä oli yli 68 000 henkilöä (vammautuminen vuosina 2000–2010) ja verrokkien määrä oli yli 270 000. Aivovammat luokiteltiin 3 vaikeusasteeseen: lievä (polikliininen hoito), keskivaikea (osastohoidon tarve) ja vaikea vamma (kirurgisen hoidon tarve).

Kuten Tsain ym. tutkimuksessa «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2, myös Chin ym. tutkimuksessa «Chi YC, Wu HL, Chu CP ym. Traumatic brain injury a...»3 todettiin mielialahäiriöiden esiintyvyys merkitsevästi suuremmaksi aivovamman saaneilla kuin verrokeilla. Masennustilan korjattu HR oli 1,42; 95 % luottamusväli 1,29–1,56 ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön korjattu HR oli 1,43; 95 % luottamusväli 1,28–1,61. Mielialahäiriöiden riski oli suurempi vakavammin vammautuneilla (toisin kuin Tsain ym. tutkimuksessa «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2). Masennustilan riski oli suurin vammautumista seuraavan vuoden aikana, ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön riski oli suurin toisesta neljänteen vuoteen vamman jälkeen.

  • Tutkimuksen laatu: Laadultaan tutkimusta voidaan pitää kelvollisena, sillä raportoinnissa oli puutteita.
  • Sovellettavuus: Sovellettavuus suomalaiseen väestöön on kohtalainen, kuten yllä on kuvattu Tsain ym. tutkimuksen «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2 kohdalla.

Kommentti:

Edellä kuvatuissa tutkimuksissa todettiin sekä masennustilan että kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyvyys tilastollisesti merkitsevästi suuremmaksi aivovamman saaneilla kuin verrokeilla, joskin OR:t/HR:t olivat kohtalaisen pieniä.

Perryn ym. meta-analyysissa «Perry DC, Sturm VE, Peterson MJ ym. Association of...»1 ongelmana oli tutkimusten heterogeenisuus, ja tuloksissa oli raportoitu alaryhmäanalyyseja, joiden tilastollinen voima ei ollut riittävä. Perryn ym. meta-analyysissa myös lievä aivovamma oli yhteydessä mielialahäiriöihin.

Taiwanilaisissa tutkimuksissa vamman vaikeusasteen merkityksestä saatiin ristiriitaisia tuloksia, mihin voi vaikuttaa se, että vamman vaikeusasteesta oli käytettävissä vain suuntaa antavaa tietoa (polikliininen hoito, osastohoito, leikkaushoito).

Tsain ym. tutkimuksessa «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2 vammaa edeltävä psykiatrinen sairastavuus, joka oli vammautuneilla yleisempää kuin verrokeilla, lisäsi mielialahäiriöiden riskiä, mutta myös sairastavuuden vakioimisen jälkeen mielialahäiriöt olivat merkitsevästi yleisempiä aivovamman saaneilla. Tsain ym. tutkimuksesta suljettiin pois potilaat, joilla oli mielialahäiriön diagnoosi ennen vammautumista.

Chin ym. aineisto «Chi YC, Wu HL, Chu CP ym. Traumatic brain injury a...»3 edustaa vielä heikommin kliinisiä aivovamma-aineistoja, koska kaikki ennen vammaa psykiatrisen diagnoosin saaneet suljettiin pois. Myös Chin ym. tutkimuksessa aivovamma oli yhteydessä mielialahäiriöihin.

Tsain «Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after...»2 ja Chin «Chi YC, Wu HL, Chu CP ym. Traumatic brain injury a...»3 tulosten yleistettävyyttä heikentää se, että tutkittavat edustivat terveyspalveluiden piiriin hakeutuneita, ja mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman voidaan olettaa vaikeuttavan hoitoon hakeutumista Taiwanissa enemmän kuin länsimaissa. Yleisesti ottaen kausaliteetin kiistaton osoittaminen aivovamman ja mielialahäiriöiden välillä on vaikeaa käytettävissä olevilla tutkimusasetelmilla. Yksilötasolla arvio syy-yhteydestä aivovamman ja mielialahäiriön välillä perustuu huolelliseen kliiniseen arvioon.

Kirjallisuutta

  1. Perry DC, Sturm VE, Peterson MJ ym. Association of traumatic brain injury with subsequent neurological and psychiatric disease: a meta-analysis. J Neurosurg 2016;124:511-26 «PMID: 26315003»PubMed
  2. Tsai MC, Tsai KJ, Wang HK ym. Mood disorders after traumatic brain injury in adolescents and young adults: a nationwide population-based cohort study. J Pediatr 2014;164:136-141.e1 «PMID: 24112864»PubMed
  3. Chi YC, Wu HL, Chu CP ym. Traumatic brain injury and affective disorder: A nationwide cohort study in Taiwan, 2000-2010. J Affect Disord 2016;191:56-61 «PMID: 26650968»PubMed