Tutkimuksessa «Wong SY, Yip BH, Mak WW ym. Mindfulness-based cogn...»1 oli182 yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä sairastavaa potilasta Hong Kongissa, ikä 21–65 vuotta, alkuperäinen rekrytointi sanomalehtien, terveyskeskusten, erilaisten järjestöjen ja palvelukeskusten kautta. Diagnoosi varmistettiin DSM-IV:n mukaisella SCID-haastattelulla, lisäksi Beckin ahdistuneisuusoirekyselyn (BAI) tuli olla 19 pistettä tai enemmän. Mikäli lääkehoito oli käytössä ahdistuneisuuteen, se oli ollut vähintään 2 kuukautta vakaalla annoksella. Poissulkukriteereinä olivat lukutaidottomuus, potentiaalisesti henkeä uhkaavat komorbiditeetit tai seurannassa pysymiseen vaikuttavat tilat (kuten psykoosi, päihteiden haittakäyttö, raskaus, dementia), meneillään oleva psykoterapia tai psykologinen interventio, lääkehoito tai jooga nyt tai aiemmin. Tutkittavat satunnaistettiin ryhmäpsykoedukaatioon tai mindfulness-based KBT-ryhmään. 3. ryhmänä oli tavanomainen hoito.
Psykoedukaatio toteutettiin 8 viikon ajan 2 tunnin ryhmänä, jossa oli enintään 15 osallistujaa. Tutkimuksen voima oli laskettu. Potilaiden keski-ikä oli 50 vuotta, ja 79 % heistä oli naisia. Samanaikaisia masennusoireita oli CES-D-mittarilla kaikilla. 14/61 henkilöä psykoedukaatioryhmässä oli käyttänyt lääkehoitoa yleistyneen ahdistuneisuushäiriöön (GAD) tai masennusoireisiin, 26/61 mindfulness-KBT-ryhmästä ja 21/60 tavanomaisen hoidon ryhmästä. Lääkehoitoa ei eritelty.
Seuranta jatkui psykoedukaatioryhmässä 2, 5, 8 ja 11 kuukauteen. Päätulosmuuttujana oli ahdistusoireiden muutos BAI- ja Penny State Worry Questionnaire -mittareilla 5 kuukauden kohdalla lähtötilanteesta, 3 kuukautta tutkitun hoidon jälkeen. Psykoedukaatioryhmän BAI 5 kuukautta β = -7,95 (SD 1,81; 95 % luottamusväli -11,52–4,37). PSWQ β = -4,24 (SD 1,89; 95 % luottamusväli -7,98–0,51), tulokset erosivat tilastollisesti merkitsevästi tavanomaisen hoidon ryhmästä.
Psykoedukaatioryhmän ja mindfulness-based KBT:n välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa päätulosmuuttujissa, mutta 3 kuukautta hoidon jälkeen molemmat aktiiviryhmät olivat siis tilastollisesti merkitsevästi tavanomaista hoitoa tehokkaampaa. Nämä ryhmät eivät eronneet myöskään 8 ja 11 kuukautta lähtömittausten jälkeen toisistaan. Tutkijoiden mukaan tilastollinen voima ei ollut laskettu erottelemaan 2 aktiivihoidon ryhmää.
Poikkileikkaustutkimuksessa «Marungi SK, Ndetei DM. Effectiveness of psycho-edu...»2 kenialaisille terveydenhuoltoalan yliopisto-opiskelijoille tarjottiin mahdollisuus seurantaan (N = 1 926) tai 4 kerran psykoedukaatioon (N = 1 181), 2 tuntia/kerta. Ryhmiin valikoitumista ei ollut kuvattu. Poissulkukriteerit olivat kieltäytyminen ja ei-perusopiskelija. Ennen ja jälkeen opiskelijat täyttivät Beckin ahdistuneisuusoirekyselyn sekä 5 muuta muita kuin ahdistuneisuusoireita mittaavaa oirekartoitusta, ja heillä oli mahdollisuus hoitoon hakeutumiseen tarvittaessa, mikäli he tunnistivat oireita.
Lähtötilanteessa ja 3 kuukauden kuluttua ryhmät eivät ahdistusoireiden osalta eronneet toisistaan. 6 kuukauden kohdalla ryhmien välillä oli eroa ahdistuneisuusoireissa (p pienempi kuin 0,0001) siten, että vaikeaa ahdistuneisuutta oli vähemmän psykoedukaatioryhmässä (5,5 vs. 7,8 %).