Jörgensen ym. «Jørgensen F, Andersson B, Hanson LA ym. Gamma-glob...»1 (1990) seurasivat puolen vuoden ajan 44 lasta (keski-ikä 15 kk), joista puolet sai lihaksensisäisesti gammaglobuliinia (0,45 mg/kg) kolmen viikon välein ja toinen puoli lapsista toimi kontrolliryhmänä. Seuranta-aikana ryhmien välillä ei todettu merkitseviä eroja akuutin otiitin ilmaantuvuudessa tai antibioottien käytössä.
Shurin ym. «Shurin PA, Rehmus JM, Johnson CE ym. Bacterial pol...»2 (1993) tutkivat passiivisen immunisaation tehoa antamalla lapsille lihaksensisäisesti hyperimmunoglobuliinia, joka oli valmistettu bakteerirokotteilla rokotettujen aikuisten plasmasta. Lapset satunnaistettiin saamaan joko immunoglobuliinia tai keittosuolaa kahdesti 30 päivän välein, ja heitä seurattiin 4 kuukauden ajan. Yhteensä 76 lasta pysyi seurannassa loppuun saakka (35 immunoglobuliini, 41 lume). Tympanosenteesillä varmistetuista otiiteista löytyi pneumokokki 20 %:ssa tapauksista immunoglobuliiniryhmässä ja 45 %:ssa lumeryhmässä (p = 0,038). Akuutin otiitin kokonaisilmaantuvuudessa ei kuitenkaan ollut eroja ryhmien välillä: vähintään yksi akuutti otiitti todettiin 26 (74 %) lapsella immunoglobuliiniryhmässä ja 29 (71 %) lapsella lumeryhmässä (p = 0,73).
Simoes ym. «Simoes EA, Groothuis JR, Tristram DA ym. Respirato...»3 (1996) analysoivat retrospektiivisesti akuuttien otiittien määrät 109 lapsella (mediaani-ikä 0,5 vuotta), jotka olivat olleet mukana RSV-immunoglobuliinitutkimuksessa (käytetty immunoglobuliinivalmiste sisälsi runsaasti RSV-vasta-aineita, mutta myös muita vasta-aineita). Lapset oli jaettu satunnaisesti kolmeen ryhmään: korkea-annoksinen immunoglobuliini (750 mg/kg/kk), matala-annoksinen immunoglobuliini (150 mg/kg/kk) tai ei lainkaan infuusioita. Immunoglobuliinit annosteltiin suonensisäisesti kuukausittain puolen vuoden ajan. Sairauskertomusten perusteella vähintään yhden akuutin otiitin oli sairastanut 5 lasta korkea-annosryhmässä, 8 lasta matala-annosryhmässä ja 19 lasta kontrolliryhmässä (p = 0,008). On kuitenkin mahdollista, että ainakin osa todetuista eroista johtui sekoittavista tekijöistä, joita ei ollut otettu analyysissä huomioon: osalla lapsista oli tuubit ja osa lapsista sai sulfaestohoitoa, mutta näiden lasten jakaantumista hoitoryhmiin ei raportoitu.
Lindbergin ym. «Lindberg K, Hammarström L, Samuelson A ym. Childre...»4 (2000) tutkimuksessa oli 50 lasta, joille oli laitettu tuubit toistuvien otiittien vuoksi. Lapset saivat puolen vuoden ajan kolmesti päivässä nenäsuihkeena joko immunoglobuliini G:tä tai lumetta. Seuranta-aikana tuubivuotoa esiintyi molemmissa ryhmissä yhtä paljon (31 episodia). Myöskään nenänielun kolonisaatio H. influenzaella ei muuttunut hoidon myötä. Otoskokolaskelmia ei esitetty.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: