Cochrane-katsaukseen «Rigotti NA, Clair C, Munafò MR, ym. Interventions ...»1 otettiin satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset, joissa vieroitettiin sairaalapotilaita, jotka eivät olleet hoidossa psykiatrisesta syystä tai päihteiden takia. 50 tutkimusta täytti kriteerit.
Intensiiviset sairaalahoidon aikana aloitetut vieroitukset, joissa vieroitustuki jatkui ainakin kuukauden kotiutumisen jälkeen (25 tutkimusta), auttoivat tupakoimattomuuteen (RR 1,37; 95 % luottamusväli 1,27–1,48). Sydän- ja verisuonitautien takia sairaalahoidossa olleilla potilailla (11 tutkimusta) intensiivisen vieroitushoidon tulokset olivat hyviä (RR 1,42; 95 % luottamusväli 1,29–1,56). Kotiutuksen jälkeinen vieroitushoito toteutui 42/50 tutkimuksessa puhelimella (29 tutkimusta), tapaamisella (9 tutkimusta), näiden yhdistelmällä (2 tutkimusta) tai informaatioteknologian avulla (2 tutkimusta). Vähemmän intensiivinen vieroitushoito, joka ei jatkunut kotiutuksen jälkeen tai jatkui alle 1 kuukauden, ei auttanut tupakoimattomuuteen. Sairaalahoidon varsinainen syy (diagnoosi) ei vaikuttanut onnistumiseen.
6 tutkimuksessa, joissa verrattiin intensiiviseen neuvontaan yhdistettyä nikotiinikorvaushoitoa lumehoitoon tai neuvontaan ilman korvaushoitoa, osoittautui intensiiviseen neuvontaan yhdistetty nikotiinikorvaushoito tehokkaaksi (RR 1,54; 95 % luottamusväli 1,34–1,79). Tutkimuksissa, joissa lääkehoito yhdistettiin neuvontaan, lääkehoito ei lisännyt merkittävästi onnistumista verrattuna pelkkään neuvontaan: bupropioni + neuvonta vs. neuvonta (3 tutkimusta, RR 1,04; 95 % luottamusväli 0,75–1,45) ja varenikliini + neuvonta vs. neuvonta (2 tutkimusta, RR 1,28; 95 % luottamusväli 0,95–1,74).
Australialaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa «Carson K, Brinn M, Peters M ym. Superiority of a c...»2 verrattiin tupakointiin liittyvän akuutin sairauden vuoksi sairaalahoitoon joutuneilla 12 viikkoa kestävää varenikliinihoitoa + lopettamisneuvontaa (N = 196) pelkkää lopettamisneuvontaa saaneisiin (N = 196). Tupakoinnin lopettaneita oli 12 kuukauden seurannassa merkittävästi enemmän lääkehoitoa ja neuvontaa saaneiden ryhmässä 31,1 % (N = 61) verrattuna pelkkää neuvontaa saaneisiin 21,4 % (N = 42) (RR 1,45; 95 % luottamusväli 1,03–2,03). Ero säilyi merkittävänä (p = 0,02) 24 kuukauden seurannassa, jolloin lopettaneiden osuus oli lääkehoito + neuvontaryhmässä 29 % (N = 56) ja neuvontaryhmässä 18 % (N = 36). Tutkimuksessa seurattiin myös mahdollisia haittavaikutuksia.12 kuukauden kohdalla yleisimmin raportoitua haittavaikutusta, pahoinvointia, esiintyi 16,3 %:lla lääkehoito + neuvontaryhmässä verrattuna pelkän neuvontaryhmän 1,5 %:iin.
Hollantilaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa «Berndt N, de Vries H, Lechner L, ym. High intensit...»3 verrattiin sydänsairaaloiden tupakoivien potilaiden saamaa puhelinneuvontaa (n = 223) ja kasvokkain tapahtuvaa neuvontaa (n = 157) tavalliseen hoitoon (n = 245) ilman kotiutuksen jälkeistä neuvontaa.
Puhelinneuvonta oli tehokasta matalan koulutustason ja vähäisen lopettamishalukkuuden omaavilla verrattuna tavalliseen hoitoon (OR 3,10; 95 % luottamusväli 1,32–7,31). Vastaavalle ryhmälle toteutunut kasvokkain tapahtuva neuvonta sai aikaan vielä isomman vaikutuksen (OR 5,30; 95 % luottamusväli 2,13–13,71) verrattuna tavalliseen hoitoon. Korkeamman koulutuksen omaavilla ei vaikutusta ilmaantunut.
Yhdysvalloissa 397 tupakoivaa sairaalapotilasta koskevassa satunnaistetussa tutkimuksessa «Rigotti NA, Regan S, Levy DE, ym. Sustained care i...»4 tupakoinnin lopettaminen toteutui ylläpitävää vieroitushoitoa (automaattinen puhelinneuvonta ja ilmainen lääkehoito) saaneessa ryhmässä merkittävästi paremmin (RR 1,71; 95 % luottamusväli 1,14–2,56) verrattuna tavalliseen hoitoon (pelkkä suositus neuvontaan ja lääkehoitoon).
Sairaalapotilaat, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin, hyötyvät merkittävästi kotiutumisen jälkeen jatkuvasta ylläpitävästä vieroitushoidosta.
Kiinalaistutkimuksessa «Luo JG, Han L, Chen LW, ym. Effect of Intensive Pe...»5 verrattiin kahden eri neuvontamuodon tehoa tupakoinnin lopettamisessa akuutin sydäntapahtuman vuoksi sairaalahoitoon joutuneilla potilailla, jotka eivät vielä olleet halukkaita tupakoinnin lopettamiseen (n = 320). Varsinaisena interventiohaarana oli intensiivineuvonta, joka sisälsi 3 henkilökohtaista neuvontasessiota sairaalahoidon aikana ja kotiutuksen jälkeen 15 intensiivistä seurantakäyntiä (3 kuukauden ajan viikoittain, sen jälkeen kuukausittain yhteensä 6 kuukauden ajan). Vertailuhaarana oli sairaalahoidon aikainen tavanomainen kertaluontoinen neuvonta, joka sisälsi kardiologin antaman neuvonnan (5R), neuvontapuhelimen numeron ja kirjallista materiaalia. 4 viikon kohdalla intensiivineuvonnan ryhmässä tupakoimattomia (continuous abstinence rate, häkämittauksella varmistettu) oli 27,5 %, vertailuryhmässä 17,5 %, RR 1,57, 95 % luottamusväli 1,03–2,39, p = 0,032). 24 viikon kohdalla ryhmien välillä ei enää ollut merkitsevää eroa tupakoimattomuuden suhteen. Poltettujen savukkeiden määrä/vrk oli kuitenkin intensiiviryhmässä vielä merkittävästi vähäisempi kuin vertailuryhmässä.
Brasilialaistutkimuksessa «Campos ACF, Nani ASF, Fonseca VADS, ym. Comparison...»6 vertailtiin kahta interventiota sairaalahoitoon joutuneiden tupakoijien (n = 90) tupakoinnin lopettamisneuvonnassa. Toisessa ryhmässä potilaat saivat 10 minuutin mittaisen neuvonnan tupakoinnin haitoista ja lopettamisen hyödyistä ja toisessa ryhmässä 10 minuutin monipuolisemman neuvonnan ja sen lisäksi he katsoivat 30 minuutin opetusvideon. Kotiutumisen jälkeistä interventiota ei ollut kummassakaan ryhmässä.
6 kuukauden kohdalla häkämittauksella varmistetusti tupakoimattomia oli opetusvideoryhmässä 72,7 % ja lyhyen neuvonnan ryhmässä 27,3 %, p = 0,01.