Movement Disorders Societyn näyttöön perustuvan katsauksessa «Goetz CG, Koller WC, Poew W ym. Management of Park...»1, «Rascol O, Goetz C, Koller W ym. Treatment interven...»2, «Goetz CG, Poewe W, Rascol O ym. Evidence-based med...»3 analysoitiin yksi kaksoissokkoutettu kontrolloitu tutkimus, jossa vertailtiin pramipeksolia ja levodopaa varhaisvaiheen Parkinson-potilailla 2 vuoden ajan «Parkinson Study Group. Pramipexole vs levodopa as ...»4. Päätepisteenä oli ajankohta, jolloin ilmaantui dyskinesiaa, ”wearing off”- tai ”on-off”-ilmiö. Tutkimuksessa oli mukana 301 potilasta, joista puolet sai pramipeksolia ja puolet levodopaa. Molemmille ryhmille voitiin antaa lisäksi tutkimuksen aikana avoimena lisälääkityksenä levodopaa. Tutkimuksen lopussa pramipeksolin keskimääräinen vuorokausiannos oli 2,78 mg ja levodopan 406 mg. Molemmissa ryhmissä levodopan lisäannos oli melkein sama, 264 vs 252 mg/vrk. Kahden vuoden kohdalla 47 % pramipeksolia saaneista käytti edelleen kyseistä lääkettä yksinään. Primaarin päätepisteen saavutti 51 % levodopa- ja 28 % pramipeksoliryhmästä (HR 0,45; 95 % CI 0,30–0,66; p < 0,001). Tilastollisesti merkitsevä ero ryhmien välillä oli havaittavissa myös, kun dyskinesiat (30 % vs 10 %; HR 0,33, 95 % CI 0,18–0,60; p < 0,001) ja "wearing off" (38 % vs 24 %; HR 0,57, 95 % CI 0,37–0,88; p = 0,01) analysoitiin erikseen. Sen sijaan levodopan oireita lievittävä teho UPDRS-asteikolla arvioituna oli merkitsevästi parempi kuin pramipeksolilla (ks. näytönastekatsaus «Pramipeksolilla on oireita lievittävää tehoa varhaisvaiheen Parkinson-potilailla.»A).
Katsauksen tekijät katsovat, että tämän tutkimuksen perusteella voidaan pramipeksolia pitää tehokkaana viivästyttämään levodopan komplikaatioiden syntyä varhaisvaiheen Parkinson-potilailla. Kirjoittajien johtopäätökset eivät ole muuttuneet päivitetyssä versiossa «Parkinson Study Group. Pramipexole vs levodopa as ...»4.
Yllä mainitusta tutkimuksesta on myöhemmin julkaistu myös neljän vuoden tulokset «Holloway RG, Shoulson I, Fahn S ym. Pramipexole vs...»5. Ryhmien välillä oli edelleen selkeä ero tilan vaihtelujen kehittymisessä: pramipeksoliryhmässä tilan vaihteluja oli 52 %:lla ja levodoparyhmässä 74 %:lla (p < 0,001), dyskinesioita 25 %:lla ja 54 %:lla (p < 0,001) sekä ”wearing off”-ilmiötä 47 %:lla ja 63 %:lla (p < 0,02). Sen sijaan levodoparyhmässä oli jähmettymisiä vähemmän kuin pramipeksoliryhmässä: 25 % vs 37 % (p = 0,01). Dyskinesioiden haittaavuudessa ei ollut eroja. Ilman levodopaa tuli toimeen 28 % pramipeksoliryhmän potilaista. Levodoparyhmässä oireiden vaikeusaste oli merkitsevästi vähäisempi, kun tilaa mitattiin UPDRS:n motorisella (p = 0,001) tai ADL-asteikolla (p = 0,02). Nämäkin havainnot vastaavat tuloksia 2 vuoden kohdalla. Elämänlaatua mittaavassa arvioinnissa ei ollut eroa potilasryhmien välillä. Haittatapahtumissa pramipeksoliryhmässä oli merkitsevästi enemmän turvotuksia ja uneliaisuutta. Kirjoittajien mielestä tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sekä pramipeksoli että levodopa ovat mahdollisia lääkkeitä aloitettaessa Parkinsonin taudin hoitoa.