Strontiumranelaatin vaikutuksia luun tiheyteen ja murtumien ilmaantumiseen postmenopausaalisilla naisilla on tutkittu kolmessa satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa ja lumekontrolloidussa tutkimuksessa.
Meunierin ym. «Meunier PJ, Roux C, Seeman E ym. The effects of st...»1 faasi III tutkimuksessa potilasaineiston muodostivat 1 442 postmenopausaalista naista, joista 719 sai strontiumranelaattia (keski-ikä 69,4 ± 7,2 vuotta, nikamien T-score -3,5 ± 1,3, aika menopaussista keskimäärin 22,1 ± 8,8 vuotta) ja 723 lumehoitoa (keski-ikä 69,2 ± 7,3 vuotta, nikamien T-score -3,6 ± 1,2, menopaussista keskimäärin 21,6 ± 8,7 vuotta).
Sisäänottokriteerit: yli 50 vuoden ikäiset naiset, menopaussista vähintään 5 vuotta, anamneesissa vähintään yksi varmistettu nikamamurtuma, nikamien luuntiheys T-score < 0,840 g/cm2.
Poissulkukriteerit: Luuston metaboliaa häiritsevä sairaus, osteoporoosilääkkeiden käyttö (fluoridia tai bisfosfonaattia yli 2 viikkoa viimeisen vuoden aikana tai estrogeenia, kalsitoniinia tai kalsitriolia yli kuukauden ajan viimeisen puolen vuoden aikana).
Tutkimuksen seuranta-aika oli kolme vuotta. Strontiumranelaatin päiväannos oli 2 g. Kaikki potilaat saivat tarvittaessa kalsium- ja D-vitamiinilisän. Nikamien röntgenkuvat otettiin vuosittain. Nikaman ulkopuoleiset murtumat arvioitiin radiologisesti ja sairaskertomusteksteistä. Luun tiheysmittaukset tehtiin puolen vuoden välein. Keskeyttämisiä molemmissa tutkimusryhmissä oli 13 %.
Nikamamurtumien ilmaantuvuus 3 vuoden seuranta-aikana oli 32,8 % lumeryhmässä ja 20,9 % hoitoryhmässä. Strontiumranelaatti vähensi radiologisten nikamamurtumien riskiä 41 % (RR 0,59, 95 % luottamusväli 0,48–0,73; NNT 9; 95 % luottamusväli 6–14). Oireisia nikamamurtumia todettiin 192 potilaalla (11,3 %:lla strontiumranelaatti- ja 17,4 %:lla lumeryhmässä). Strontiumranelaatti vähensi oireisen nikamamurtuma riskiä 38 % (RR 0,62, 95 % luottamusväli 0,47–0,83; NNT 16; 95 % luottamusväli 11–33). Kolmen vuoden strontiumranelaattihoito paransi nikamien luuntiheyttä 14,4 % ja reisiluun kaulan luuntiheyttä 8,3 % lumeryhmään verrattuna. Lääkehoito ei vähentänyt tilastollisesti merkittävästi nikamien ulkopuolisten murtumien riskiä (RR 0,90, 95 % luottamusväli 0,69–1,17). Lääkehoito ei lisännyt vakavia haittavaikutuksia tilastollisesti merkittävästi. Selkäkipua raportoitiin 17,7 %:lla potilaista, jotka saivat strontiumranelaattia ja 21,3 %:lla lumeryhmään kuuluvista potilaista (p = 0,07). Lonkkamurtumia ei tutkimuksessa erikseen kuvattu.
TROPOS-tutkimuksessa «Reginster JY, Seeman E, De Vernejoul MC ym. Stront...»2 potilasaineiston muodostivat 5 091 postmenopausaalista naista, joista intentio-to-treat-analyysiin (ITT) saatiin 4 932 naista (strontiumranelaattiryhmä n = 2 479, lumeryhmä n = 2 453). Potilaiden keski-ikä oli 77–80 vuotta, menopaussista keskimäärin 28–32 vuotta, nikama T-score noin -2,8). Tuloksissa on arvioitu korkean riskin potilaat myös omana alaryhmänä (T-score noin -3,2).
Sisäänottokriteerit: Reisiluun kaulan T-score alle -2,5, ikä 74 vuotta tai enemmän tai ikä 70–74 vuotta ja potilaalla lisäksi murtumien suhteen jokin lisäriskitekijä.
Poissulkukriteerit: Luuston metaboliaa häiritsevä sairaus ja osteoporoosilääkkeiden käyttö (bisfosfonaattia yli 2 viikkoa viimeisen vuoden aikana; estrogeenia, kalsitoniinia, fluoridia, kalsitriolia tai D-vitamiinia yli kuukauden ajan viimeisen puolen vuoden aikana).
Seuranta-aika oli kolme vuotta. Strontiumranelaatin päiväannos oli 2 grammaa 5 vuoden ajan. Kaikki potilaat saivat tarvittaessa kalsium- ja D-vitamiinilisän. Päätutkimukset tehtiin 3 vuoden hoidon jälkeen. Päämuuttuja oli nikaman ulkopuoleisten murtumien insidenssi, jotka arvioitiin radiologisesti ja sairaskertomusteksteistä. Nikamien luun tiheysmittaukset tehtiin vuosittain.
Tutkimuksen drop-out rate oli 33 %. Nikaman ulkopuoleisten murtumien ilmaantuvuus oli lumeryhmässä kolmen vuoden aikana 12,9 % ja hoitoryhmässä 11,2 %. Strontiumranelaatti vähensi ei-nikamamurtumien ilmaantuvuutta kolmen vuoden hoitoaikana (RR 0,84, 95 % luottamusväli 0,702–0,995; NNT 59; 95 % luottamusväli -87–22). Korkean riskin potilasryhmässä vaikutus oli suurempi (RR 0,64; 95 % luottamusväli 0,412–0,997). Samassa ryhmässä strontiumranelaatti vähensi lonkkamurtumien ilmaantuvuutta 15 % (2,9 vs. 3,4 %).
Radiologisten nikamamurtumien ilmaantuvuus 3 vuoden aikana lumeryhmässä oli 14,0 % ja hoitoryhmässä 7,7 %. Strontiumranelaatti vähensi nikamamurtuman riskiä 39 % (RR 0,61, 95 % luottamusväli 0,51–0,73; NNT 16; 95 % luottamusväli 11–28. Kliinisiä murtumia ei eritelty.
Lumehoitoon verrattuna kolmen vuoden strontiumranelaattihoito paransi reisiluun kaulan luuntiheyttä 8,2 % ja lantion luutiheyttä 9,8 %, nikamien luuntiheyttä 14,4 % ja reisiluun kaulan luuntiheyttä 8,3 %. Lääkehoidon alussa (ensimmäiset 3 kuukautta) raportoitiin useammin pahoinvointia, ripulia, päänsärkyä ja ihottumaa.
TROPOS-tutkimuksen «Reginster JY, Felsenberg D, Boonen S ym. Effects o...»3 5-vuotisseurannassa 53 % potilasta (n = 2 714) pysyi tutkimuksessa loppuun saakka. Kaikkiaan 19 % keskeyttämisistä johtui haittavaikutuksista, joita tyypillisimmillään olivat pahoinvointi (7,8 % strontium vs. 4,8 % lume), ripuli (7,2 % strontium vs. 5,45 % lume). Tromboembolisia komplikaatioita raportoitiin 2,1 %:lla strontiumranelaatin käyttäjistä vs. 2,1 % lumeryhmässä (OR 1,30, 95 % luottamusväli 0,90–1,88). Nikaman ulkopuoleisten murtumien määrä väheni 15 % lumeryhmään verrattuna (ilmaantuvuus 18,6 % strontiumilla, 20,9 % lumeryhmässä; RR 0,85, 95 % luottamusväli 0,73–0,99, p = 0,032), NNT 44. Uusien nikamamurtumien riski väheni 24 % lumeryhmään verrattuna (ilmaantuvuus strontiumranelaatilla 20,8 % vs. lume 24,9 %, RR 0,76 (95 % luottamusväli 0,65–0,88, p < 0,001).
Lonkkamurtumien määrää analysoitiin post hoc analyysissä yli 74-vuotiailla, joiden lannerangan ja lonkan luuntiheys oli ≤ -2,4 SD. Lonkkamurtumien määrä väheni 43 % strontiumranelaatilla verrattuna lumeryhmään (ilmaantuvuus strontiumranelaatilla 7,2 % vs. 10,2 % lumeryhmässä, RR 0,57, 95 % luottamusväli 0,33–0,97, p = 0,036).
5 vuoden hoidolla luuntiheys parani progressiivisesti strontiumranelaatilla saavuttaen lannerangassa 20,2 %, reisiluun kaulassa 11,3 % ja reisiluussa (total hip) 14,1 % paremman tiheyden kuin lumeryhmässä (p < 0,001).
Kommentti: Tutkimuksissa ei ole verrattu strontiumranelaattia suoraan muihin osteoporoosilääkkeisiin. Tutkimusten valmistumisen jälkeen on ilmennyt uutta turvallisuustietoa (sydäninfarktiriski, laskimoveritulpat ja harvinaiset vaikeat iho-ongelmat).
Euroopan lääkeviraston (EMA) lääkevalmistekomitean (CHMP) suositus (21.2.2014) rajaa valmisteen käytettäväksi vain vaikean osteoporoosin hoitoon ja sellaisille menopaussin ohittaneille suuren murtumariskin naisille ja miehille, joille muut osteoporoosin lääkehoidot eivät sovi esimerkiksi vasta-aiheiden tai muun sopimattomuuden vuoksi.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: