Takaisin

Beetainterferoni 1a ja 1b KEO-potilaiden hoidossa

Näytönastekatsaukset
Tarkastanut Sari Atula; alkuperäinen kirjoittaja Anne Remes
5.2.2019

Näytön aste: C

Varhain aloitettu beetainterferoni 1b saattaa vähentää 3 vuoden seurannassa toimintakyvyn heikkenemistä KEO-potilailla (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) mutta 5 ja 8 vuoden kohdalla sillä ei liene enää vaikutusta. Myöskään beetainterferoni 1a:n varhaisella aloittamisella KEO-potilailla ei liene vaikutusta toimintakykyyn 10 vuoden seurannassa.

Beetainterferoni 1a, 1b ja glatirameeriasetaatti KEO-vaiheessa aloitettuna siirtävät merkitsevästi varman MS-taudin diagnoosia (ks. näytönastekatsaukset «Beetainterferoni 1b ilmeisesti pidentää aikaa kliinisesti varman MS-taudin toteamiseen potilailla, joilla on havaittu yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (KEO, kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) ja aivojen magneettikuvauksissa (MK) aktiivisen tulehduksen merkkejä.»B, «Beetainterferoni 1a pidentää aikaa kliinisesti varman MS-taudin toteamiseen potilailla, joilla on havaittu yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (KEO, kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) ja aivojen magneettikuvassa aktiivisen tulehduksen merkkejä.»A, «Varhain aloitettu beetainterferoni 1b saattaa vähentää 3 vuoden seurannassa toimintakyvyn heikkenemistä potilailla, joilla on ollut yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä, KEO) ja joiden riski kehittää kliiniset kriteerit täyttävä MS-tauti on arvioitu suureksi. Varhain aloitetulla hoidolla verrattuna myöhemmin aloitettuun hoitoon ei liene vaikutusta toimintakykyyn 5 ja 8 vuoden kohdalla tehtyjen analyysien mukaan.»C ja «Glatirameeriasetaatti ilmeisesti pidentää aikaa kliinisesti varman MS-taudin toteamiseen potilailla, joilla on havaittu yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (KEO, kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) ja aivojen magneettikuvauksissa (MK) aktiivisen tulehduksen merkkejä.»B). Tutkimuksia tulkittaessa on kuitenkin huomioitava, että varman MS-taudin diagnostiset kriteerit ovat muuttuneet tutkimusten aloituksen ja julkaisemisen jälkeen. Näissä tutkimuksissa oli mukana suuri määrä potilaita, jotka aiemmin täyttivät KEO:n kriteerit, mutta nykyisten magneettikuvauslöydöksiä painottavien kriteerien mukaan (McDonald 2010) täyttäisivät varsinaisen MS-taudin kriteerit. Tutkimuksista ei pysty tarkkaan analysoimaan potilasmääriä, joiden osalta diagnostiset kriteerit olisivat muuttuneet. Tiedossa kuitenkin on potilasaineistojen alkutilanteen MK-parametrit, jotka on kerrottu taulukossa «KEO:n lääkehoitotutkimusten potilaiden lähtötilanteen magneettikuvauslöydökset....»1. Myös näillä lääkkeillä tehdyt pitkäaikaistutkimukset pohjautuvat samoihin potilasmateriaaleihin.

Taulukko 1. KEO:n lääkehoitotutkimusten potilaiden lähtötilanteen magneettikuvauslöydökset.
Tutkimus Valmiste Keskim. T2-muutoksia T2 > 9 (%) GD+ (%)
REFLEX IFN1a 20 73 41
ETOMS IFN 1a 26 15–44 59
BENEFIT IFN 1b 18 70 42
CHAMPS IFN 1a 5 29 30
PreClSe GA 30–33 84 44

Beetainterferoni 1a:n pitkäaikaistehoa selvittelevässä tutkimuksessa «Kinkel RP, Dontchev M, Kollman C ym. Association b...»1 oli loppuun asti mukana 127 potilasta, joista 81 oli saanut beetainterferoni 1a:ta 30 µg (varhaisen hoidon ryhmä) ja 74 lumelääkettä (viivästetty hoito) lihakseen pistettynä, kun heillä oli ollut 1. MS-tautiin viittaava oire 1 keskushermostovauriosta 27 vuorokauden aikana ennen tutkimuksen alkamista ja vähintään 2 kliinisesti hiljaista (1 muodoltaan ovoidi tai sijainniltaan periventrikulaarinen) MS-tautiin viittaavaa muutosta aivojen T2-painotteisessa MK:ssa. Varhaisen hoidon ryhmässä lääkitys aloitettiin 1 kuukauden sisällä oirejakson alusta. Viivästetyn hoidon ryhmässä lääkitys aloitettiin mediaani 30 kuukauden kuluttua.

Alkuperäisissä tutkimuksissa (CHAMPS, CHAMPIONS) aloitti 383 potilasta. Heistä 33 % saavutti 10 vuoden seurannan. Pääasiallisia vastemuuttujia olivat kliinisesti varman MS-taudin diagnoosi, vuosittainen pahenemisvaiheiden määrä, sairauden muodon luokittelu, toimintakyky ja MK-löydökset.

10 vuoden seurannassa kumulatiivinen riski kliinisesti varmaan MS-tautiin oli merkittävästi matalampi varhaisen hoidon ryhmässä verrattuna viivästetyn hoidon ryhmään (p = 0,004). Vuosittainen pahenemisvaiheiden määrä oli merkitsevästi vähäisempi varhaisen hoidon ryhmässä (hoitovuosien 0–10 välillä 0,16 vs 0,33, p = 0,02 ja hoitovuosien 5–10 välillä 0,14 vs 0,31; p = 0,03). Ilman pahenemisvaiheita selvinneiden potilaiden osuudessa ei nähty eroja. Eroja ei nähty toimintakyvyssä (EDSS), MK:ssa nähtyjen T2-muutosten määrässä eikä sekundaarisesti progressiiviseen taudin muotoon siirtyneiden potilaiden osuudessa.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Beetainterferoni 1b:n varhaisen lääkehoidon aloituksen (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä, KEO) pitkäaikaistehoa selvittelevässä seurantatutkimuksessa lääkehoidon tehoa arvioitiin 3, 5 ja 8 vuoden kohdalla (ks. myös näytönastekatsaus «Varhain aloitettu beetainterferoni 1b saattaa vähentää 3 vuoden seurannassa toimintakyvyn heikkenemistä potilailla, joilla on ollut yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä, KEO) ja joiden riski kehittää kliiniset kriteerit täyttävä MS-tauti on arvioitu suureksi. Varhain aloitetulla hoidolla verrattuna myöhemmin aloitettuun hoitoon ei liene vaikutusta toimintakykyyn 5 ja 8 vuoden kohdalla tehtyjen analyysien mukaan.»C) «Kappos L, Freedman MS, Polman CH ym. Effect of ear...»2, «Kappos L, Freedman MS, Polman CH ym. Long-term eff...»3, «Edan G, Kappos L, Montalbán X ym. Long-term impact...»4. Pääasiallisena vastemuuttujana oli toimintakyky mitattuna EDSS-asteikolla. 3 vuoden kohdalla nähtiin ero toimintakyvyssä varhaisen ryhmän eduksi, mutta 5 ja 8 vuoden kohdalla tätä eroa ei enää ollut. 5 vuoden kohdalla ero nähtiin kognitiivisessa suoriutumisessa (PASAT) varhaisen lääkehoitoryhmän eduksi, mutta 8 vuoden kohdalla tätäkään eroa ei nähty.

Saman tutkimuksen ennakolta suunnitellun 8 vuoden seurantatutkimuksen tulokset on julkaistu kongressiabstraktissa «Edan G, Kappos L, Montalbán X ym. Long-term impact...»4. Vuosittainen pahenemisvaiheiden määrä oli pienempi varhaisen hoidon ryhmässä (0,2 vs 0,26, suhteellinen riskin vähenemä 8 vuoden aikana 22,9 %, RR 0,771, 95 % luottamusväli 0,659–0,903, p = 0,0012). Varhainen hoito pienensi MS-taudin diagnoosin riskiä (varhaisen hoidon ryhmä: 55,5 % vs viivästetyn hoidon ryhmä: 65,8 %; HR 0,678, 95 % luottamusväli 0,525–0,875; p = 0,0030), erot kehittyivät jo 1. vuoden aikana. Toimintakykymittarin (EDSS) tieto 8 vuoden seurannassa saatiin 181 potilaasta (39 % tutkimuksen aloittaneista). Toimintakyvyssä ei nähty eroja ryhmien välillä.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Kinkel RP, Dontchev M, Kollman C ym. Association between immediate initiation of intramuscular interferon beta-1a at the time of a clinically isolated syndrome and long-term outcomes: a 10-year follow-up of the Controlled High-Risk Avonex Multiple Sclerosis Prevention Study in Ongoing Neurological Surveillance. Arch Neurol 2012;69:183-90 «PMID: 21987393»PubMed
  2. Kappos L, Freedman MS, Polman CH ym. Effect of early versus delayed interferon beta-1b treatment on disability after a first clinical event suggestive of multiple sclerosis: a 3-year follow-up analysis of the BENEFIT study. Lancet 2007;370:389-97 «PMID: 17679016»PubMed
  3. Kappos L, Freedman MS, Polman CH ym. Long-term effect of early treatment with interferon beta-1b after a first clinical event suggestive of multiple sclerosis: 5-year active treatment extension of the phase 3 BENEFIT trial. Lancet Neurol 2009;8:987-97 «PMID: 19748319»PubMed
  4. Edan G, Kappos L, Montalbán X ym. Long-term impact of interferon beta-1b in patients with CIS: 8-year follow-up of BENEFIT. J Neurol Neurosurg Psychiatry 2014;85:1183-9 «PMID: 24218527»PubMed