Takaisin

Mindfulness-menetelmä (hyväksyvä tietoinen läsnäolo, tietoisuustaidot) syömishäiriöiden hoidossa

Näytönastekatsaukset
Minna Koskinen ja Katarina Meskanen
25.8.2014

Näytön aste: C

Tietoisuustaitojen harjoitteleminen saattaa edistää ahmintahäiriötä sairastavien potilaiden toipumista.

Yhdysvaltalaisessa satunnaistetussa, kontrolloidussa tutkimuksessa «Kristeller JL, Wolever RQ. Mindfulness-based eatin...»1 (Internet «http://www.indstate.edu/psychology/docs/clinical_faculty/Kristeller_Wolever_Sheets_BED_In_Mindfulness_2013.pdf»1) verrattiin mindfulness-menetelmään pohjautuvaa tietoisen syömisen harjoittelua (MB-EAT) psykoedukaatiota sisältävään kognitiivis-behavioraaliseen interventioon (PECB) sekä kontrolliryhmään.

Tutkimuksessa satunnaistettiin 150 ylipainoista henkilöä (12 % oli miehiä, keski-ikä 46,6 vuotta, BMI 40,3 kg/m2), joista 66 %:lla oli diagnosoitavissa ahmintahäiriö (BED).

Tietoisen syömisen harjoittelu toteutettiin ohjekirjan mukaisena 12 kerran ryhmähoitona, joka perustui kertaviikkoisiin 1,5 tunnin istuntoihin. Ryhmässä opeteltiin tietoisuustaitoja liittyen nälän ja kylläisyyden fyysisiin merkkeihin, ruoan määrään ja ahmintojen laukaiseviin tekijöihin. Lisäksi harjoiteltiin erilaisia meditaatiotekniikoita. Vertailuinterventio toteutettiin niin ikään vastaavasti ryhmämuotoisena ja perustui psykoedukaatioon ja kognitiivis-behavioraalisen terapian elementteihin. Kaikki osallistujat arvioitiin haastattelemalla ja itsearviointilomakkeilla lähtötilanteessa, heti interventiojakson päätyttyä sekä neljän kuukauden seurannassa.

Intervention aikana MB-EAT-ryhmästä osallistujien määrä väheni 53:sta 40:een, 4 kuukauden seurannassa osallistujia oli 39 (poisjääneitä 26 %). PECB-ryhmässä osallistujia oli aluksi 50, välittömästi intervention jälkeen jäljellä oli 33 ja lopulta 27 (poisjääneitä 46 %). Odotuslistalla olevien määrä väheni 47:stä 26:een. Neljän kuukauden seurannassa osallistujia oli yhteensä 92.

Intervention jälkeen MB-EAT-ryhmässä olleista 25 % (N = 9/36) ja PECB-ryhmästä 31 % (N = 10/32) oli saavuttanut ahmimisen remission (ei ahmintoja edeltävän kuukauden aikana) verrattuna odotuslistalla olleista 0 % (p < 0,01). Nämä tulokset pysyivät hyvin yllä myös 4 kuukauden seurannassa (MB-EAT: 31 %, n = 11/35, PECB: 39 % n = 10/24 ja jonotuslista: 20 % n = 5/25 remissiossa). Neljän kuukauden seurannassa 95 %:lla MB-EAT-ryhmän ahmintahäiriöpotilaista diagnostiset kriteerit eivät enää täyttyneet (18/19 potilasta), kun taas PECB-ryhmässä 76 % oli toipunut (12/16 potilasta).

Niistä hoitoryhmissä olleista, jotka edelleen intervention jälkeen raportoivat ahmintoja, merkitsevästi suurempi osa raportoi ahmintojen ruokamäärien vähentyneen ja ahmintojen olleen enää pieniä tai keskikokoisia – siinä missä odotuslistalla olleista 85 % raportoi edelleen ahmintojen olleen keskikokoisia tai isoja. Myös ahmintapäivät vähenivät verrattuna jonotuslistalla olleisiin. Verrattuna jonotuslistalla oleviin potilaisiin molemmissa hoitoryhmissä havaittiin tilastollisesti merkitsevää vähenemistä itsearviointilomakkeiden pistemäärissä intervention jälkeen ja seurannassa. Hoitoryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Australialaisessa kontrolloimattomassa tutkimuksessa «Woolhouse H, Knowles A, Crafti N. Adding mindfulne...»2 tutkittiin mindfulness-menetelmän lisäämistä ahmintahäiriöitä sairastavien kognitiivis-behavioraaliseen hoito-ohjelmaan. Tutkimus toteutettiin luonnollisessa asetelmassa. Mindful Moderate Eating Group -ohjelmaan (MEG) valittiin 43 naista, joista 38 suostui osallistumaan tutkimukseen. Heistä 31 %:lla oli ahmimishäiriö, 50 %:lla ahmintahäiriö (BED) ja lopuilla 19 % subkliininen ahminta- tai ahmimishäiriö.

MEG-ohjelma toteutettiin kymmenellä kertaviikkoisella kolmen tunnin mittaisella ryhmäkerralla. Ohjelmassa käytettiin kognitiivis-behavioraalisen terapian menetelmiä muun muassa tunnistamaan ahmintakohtaukselle altistavia tekijöitä sekä mindfulness-meditaatioon perustuvia menetelmiä, kuten tietoisen syömisen opettelemista ja meditaatiotekniikoiden harjoittelemista. Tutkittavat täyttivät kvantitatiivisen lomakekyselyn sekä syömishäiriöoireiden itsearviointikyselyjä ennen hoito-ohjelman alkua, 10. hoitokerran jälkeen sekä kolmen kuukauden seurantakerralla. Viisi osallistujaa keskeytti tutkimuksen (poisjääneitä 12 %).

Intervention jälkeen osallistujat raportoivat merkittävästi lähtötilannetta vähemmän syömishäiriöoireita, kuten ahmintakohtauksia, tunneperäistä ahmimista, laihduttamista ja ongelmallista kehonkuvaa. Nämä muutokset myös säilyivät kolmen kuukauden seurannassa (p < 0,01). Niiden osallistujien osuus, joilla ahmintakertoja oli ennen interventiota vähintään kahdesti viikossa, väheni 80 %:sta 14 %:iin seurannan aikana. Tutkimuksen laadullisessa osiossa kartoitettiin osallistujien arviota niistä seikoista, jotka he olivat kokeneet hyödyllisimmiksi.

Tutkittavat arvioivat tietoisen läsnäolon ja tietoisuustaitojen harjoittelun hyödyllisemmäksi kuin kognitiivis-behavioraaliset tekijät. Kolmen kuukauden jälkeen yli puolet osallistujista harjoitti edelleen meditaatiota.

  • Tutkimuksen laatu: heikko
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Italialaisessa tapaus-verrokkitutkimuksessa «Compare A, Callus E, Grossi E. Mindfulness trait, ...»3 arvioitiin mindfulness-piirteitä ahmintahäiriöpotilailla (BED). Tutkimus koostui 150:stä ahmintahäiriötä sairastavasta potilaasta (98 naista, 52 miestä, ikä 49,3 ± 4,1 vuotta) sekä sukupuoleltaan, iältään, siviilisäädyltään ja koulutukseltaan vastaavasta 150:stä ylipainoisesta, ei-ahmivasta ja 150:stä normaalipainoisesta verrokista.

Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jossa yhden arviointipäivän aikana osallistujat täyttivät itsearviointikyselylomakkeita muun muassa mindfulness-taitoja, ahmintojen määrää, syömistapoja ja kehonkuvaa koskien. Ahmintahäiriöpotilaiden diagnoosi varmistettiin psykiatrisella haastattelulla, samoin verrokkien sopivuus varmistettiin.

Tulosten perusteella ahmintahäiriöpotilailla oli verrokkeja heikommat mindfulness-taidot (p < 0,05) – sen sijaan ylipainoiset ja normaalipainoiset verrokit eivät eronneet toisistaan mindfulness-taidoissa. Ahmintahäiriöpotilailla oli verrokkeja huomattavasti heikommat taidot olla reagoimatta omiin epämukaviin kokemuksiin, toimia tietoisesti, kuvailla tuntemuksiaan sanallisesti ja tarkastella tietoisesti omia tuntemuksia. Heikot mindfulness-taidot olivat niin ikään yhteydessä omaan kehoon ja ulkomuotoon liittyvään tyytymättömyyteen. Ahmintahäiriöpotilailla mindfulness-taidot olivat lisäksi käänteisesti yhteydessä ahmintojen määrään ja vaikeuteen.

Kirjoittajat arvioivat tulosten perusteella, että heikot mindfulness-taidot ovat yhteydessä ahmintahäiriöön voimakkaammin kuin syödyn ruoan tai harjoitetun liikunnan määrä.

  • Tutkimuksen laatu: heikko
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Sojcher ja kumppanit «Sojcher R, Gould Fogerite S, Perlman A. Evidence a...»4 tarkastelevat katsauksessaan mindfulness-menetelmään pohjautuvan meditaation mahdollisuuksia ahmintahäiriön hoidossa. Edellä kuvatun Wanden-Berghen ja kumppaneiden katsauksen lisäksi he viittaavat kahteen äskettäiseen tutkimukseen. Lillisin ja kumppaneiden kontrolloidussa satunnaistetussa tutkimuksessa 87 potilasta osallistui kuuden kuukauden painonhallinta ohjelmaan, jossa käytettiin mindfulness-strategioita. Verrattuna kontrolliryhmään koeryhmän potilaiden elämänlaatu oli parempi, ahdistuneisuus vähäisempää ja painoindeksi pienempi kolmen kuukauden seurannassa. Albertsin ja tutkimusryhmän tutkimuksessa tutkittavat (n = 19) osallistuivat 10 viikon painonhallintaryhmään, jossa arvioitiin tietoisen läsnäolon harjoittelun vaikutusta ruuanhimoon. Koeryhmän jäsenet osallistuivat lisäksi seitsemän viikon ACT- ja mindfulness-ryhmään. Verrokit saivat opastusta terveelliseen ruokavalioon.

Koeryhmän osallistujilla oli merkitsevästi vähemmän ruuanhimoa, pakonomaista ruuanajattelua sekä hallinnanmenetystä ja myönteisemmät odotukset lopputuloksista kuin kontrolliryhmäläisillä.

Katsauksessa oli mukana myös Marsin ja Abbeyn systemaattinen katsaus liittyen mindfulnessin stressiä vähentävään vaikutukseen. Osa tämän katsauksen tutkimuksista käsitteli potilaita, joilla oli todettu DSM IV -luokituksen mukainen akseli I:n häiriö.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Kristeller JL, Wolever RQ. Mindfulness-based eating awareness training for treating binge eating disorder: the conceptual foundation. Eat Disord 2011;19:49-61 «PMID: 21181579»PubMed
  2. Woolhouse H, Knowles A, Crafti N. Adding mindfulness to CBT programs for binge eating: a mixed-methods evaluation. Eat Disord 2012;20:321-39 «PMID: 22703573»PubMed
  3. Compare A, Callus E, Grossi E. Mindfulness trait, eating behaviours and body uneasiness: a case-control study of binge eating disorder. Eat Weight Disord 2012;17:e244-51 «PMID: 23047298»PubMed
  4. Sojcher R, Gould Fogerite S, Perlman A. Evidence and potential mechanisms for mindfulness practices and energy psychology for obesity and binge-eating disorder. Explore (NY) 2012;8:271-6 «PMID: 22938745»PubMed