Takaisin

Kehityksellinen kielihäiriö: kerrontataitojen kuntoutuvuus

Näytönastekatsaukset
Leena Ervast
24.1.2019

Näytön aste: B

Teemoittain etenevä ja strukturoitu kerrontataitojen harjoittelu ilmeisesti edistää SLI-lasten kerrontataitoja.

Yhdysvaltalainen systemaattinen katsaus «Petersen DB. A systematic review of narrative-base...»1 vuodelta 2010 arvioi narratiivipohjaisen kielellisen intervention vaikutuksia esikoulu- ja kouluikäisillä lapsilla/nuorilla (ikävaihtelu 3-21 vuotta), joilla oli kielellinen erityisvaikeus ja/tai oppimisvaikeuksia. Tietohakuun käytettiin seuraavia tietokantoja: Google Scholar, Medline, CINAHL, Psychology and Behavioral Sciences Collection, PsychINFO, Pre-CINAHL, Health Source-Consumer Edition, Humanities Abstracts, Social Sciences Abstracts, MasterFILD Premier, Academic Search Premier ja Dissertation Abstracts International. Tietohaku tehtiin vuosien 1980–2008 väliltä. Haku tuotti yhteensä 3 958 tutkimusta, joista tarkempaan analysointiin valikoitui mukaanottokriteerien mukaisesti 9 artikkelia, joista 3 oli RCT-tason tutkimuksia. Tutkimuksille, joissa oli sekä interventio- että kontrolliryhmä, laskettiin efektikoko. Mikäli kontrolliryhmää ei ollut, laskettiin efektikoko vertailemalla alku- ja loppumittaustuloksia tai muun interventioryhmän tuloksiin.

Koska kaikki tutkimukset eivät olleet laadultaan samankaltaisia, arvioitiin tutkimusten sisäistä ja ulkoista validiteettia menetelmillä, jotka oli raportoitu muissa tutkimuksissa. Käytetyt interventiot luokiteltiin 3 eri ryhmään: 1) ekspressiivinen narratiivinen makrorakenne (makrorakenne tarkoittaa tarinan kieliopillista analyysia ja episodista monimuotoisuuden analyysia), 2) reseptiivinen narratiivinen makrorakenne ja 3) mikrorakenne (mikrorakenne sisältää muun muassa sivulauseen ja ajallisia alistuskonjunktioita, rinnakkaiskonjunktioita, adverbeja, morfosyntaksiaa, ilmaisun keskipituutta ja erilaisten sanojen lukumäärää). Tutkimukset esiteltiin katsauksessa yksityiskohtaisesti. Kaikissa interventioissa koehenkilöitä pyydettiin kertomaan uudelleen ja/tai tuottamaan tarinoita. 6 tutkimuksessa yhdeksästä käytettiin yksittäisiä valokuvia tai kuvia tarinoiden luomiseen ja 5 tutkimuksessa tekstittömiä kuvakirjoja. 5 tutkimuksessa oli lasten piirroksia tarinoiden kuvaamisena, ja 3 tutkimuksessa käytettiin symbolikuvia tai vihjekortteja sekä roolileikkiä.

Tulokset osoittivat, että efektikoko suurimmassa osassa tutkimuksissa vaihteli keskitasoisesta isoon sekä narratiivin makro- kuin mikrorakenteenkin suhteen. Vaikka useiden tutkimusten tulokset olivat positiivisia ja antoivat viitteitä strukturoidun kerronnan harjoittelun vaikuttavuudesta, oli jokaisessa tutkimuksessa rajoitteita: koehenkilöiden lukumäärät olivat pieniä, kontrolliryhmien käyttö vaihteli ja interventiomenetelmissä ja kuntoutusmateriaaleissa oli merkittävää vaihtelua.

Tutkimuksen laatu: kelvollinen

Sovellettavuus: Tässä katsauksessa esiteltyjen kuntoutusmenetelmien käyttöä voidaan soveltaa suomalaiseen käytäntöön. Kliinisessä käytössä onkin erilaisia vastaavanlaisia menetelmiä kielihäiriöisten lasten narratiivitaitojen harjaannuttamiseksi.

Kommentti: Tämän katsauksen perusteelta ei voida vetää selkeitä johtopäätöksiä katsauksessa kuvattujen interventiomenetelmien vaikuttavuudesta, vaan tulokset ovat enemmänkin suuntaa-antavia. Aiheesta tarvitaan lisää tutkimuksia. Katsausta ei oltu laadittu systemaattisen katsauksen menetelmien mukaisesti.

Yhdysvaltalaisessa vuonna 2012 julkaistussa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Gillam SL, Gillam RB, Reece K. Language outcomes o...»2 arvioitiin, kehittääkö kontekstiin perustuva, teemoittain etenevä kuntoutusmenetelmä (contextualized language intervention, CLI) tai ei-kontekstuaalinen kuntoutusmenetelmä (decontextualized language intervention, DLI) enemmän kielihäiriöisten lasten (yhteensä 24 lasta) kerronnan taitoja verrattuna ei-kuntoutusryhmään (no-treatment condition, CON). 16 kielihäiriöiseksi diagnosoitua lasta (ikä 6 v 0 kk – 9 v 0 kk) jaettiin satunnaisesti 2 interventioryhmään: 1) CLI-ryhmä (n = 8, keskimääräinen ikä 7 v 8 kk, 6 poikaa) ja 2) DLI-ryhmä (n = 8, keskimääräinen ikä 7 v 11 kk, 4 poikaa) ja kontrollina olevaan ei-kuntoutusta saavien lasten ryhmään (CON; n = 8, keskimääräinen ikä 7 v 10 kk, 4 poikaa). Jälkimmäinen ryhmä tutkittiin kesäloman aikana, jolloin he eivät saaneet mitään kuntoutusta. Koehenkilöt tutkittiin käyttäen 2 lausetason testiä (CELF-4: Recalling Sentences and Formulated Sentences) ja 4 kerronnallista keskustelutason mittaria (TNL Narritive Language Index, TNL Narrative Comprehension, MISL macrostructure ja MISL microstructure). CLI-interventio sisälsi 4 erilaisen lasten kirjan käyttöä (teemana nukkumaanmenoaika ja juhlat) siten, että niistä keskusteltiin, jaettiin tietoa, käytettiin tiettyjä sanasto- ja kieliopillisia rakenteita, vastattiin kysymyksiin ja kerrottiin tarinoita uudelleen. Jokainen viikon harjoituskerta oli tarkkaan strukturoitu, ja intervention tarkkuutta seurattiin videoimalla kuntoutukset ja tekemällä niistä arvioinnit. DLI-ryhmässä käytettiin kaupallista harjoituspakettia, joka sisälsi muun muassa kieliopillisia pelejä ja tilanneharjoituksia parantamaan lasten sanastoa, lauseiden kompleksisuutta ja sosiaalista kieltä. Interventioissa oli paljon samanlaisuuksia, kuten tarinoiden kuuntelemista, kysymyksiin vastaamista ja kysymysten tekemistä sekä ongelmanratkaisua. Interventiot erosivat eniten siinä, että CLI-menetelmässä oltiin pitkään saman teeman ympärillä, kun taas DLI-menetelmässä teemat vaihtuivat nopeammin. Interventiot toteutettiin lasten koululla 50 minuuttia/kerta, 3 kertaa viikossa 6 viikon ajan, yhteensä 15 tuntia, 18 tapaamista. CLI-ryhmä sai kuntoutusta keskimäärin 17 kertaa (SD = 1,773) ja DLI-ryhmä keskimäärin 15,5 kertaa (SD = 2,07).

Tulokset osoittivat, että molemmat interventiomenetelmät edistivät lasten kerronnallisia taitoja mitattuna lause- ja keskustelutason mittareilla verrattuna ei-kuntoutusryhmään.

CLI-ryhmä erosi CON-ryhmästä seuraavissa testeissä: Recalling Sentences (p = 0,004, d = 3,08) ja Formulated Sentences (p = 0,013, d = 0,99), TNL Narritive Language Index ((p = 0,021, d = 0,43), TNL Narrative Comprehension (p = 0,015, d = 0,93) , MISL microstructure (p = 0,003, d = 1,19).

DLI-ryhmä erosi CON-ryhmästä seuraavissa testeissä: Formulated Sentences (p = 0,042, d = 0,76) ja MISL microstructure (p = 0,012, d = 0,97). Efektikokoanalyysi osoitti, että CLI-ryhmä (TNL Narritive Language Index, d = 0,43; TNL Narrative Comprehension, d = 0,93; MISL microstructure, d = 1,19; MISL macrostructure, d = 0,45) suoriutui paremmin kaikissa mittauksissa verrattuna DLI-ryhmään (TNL Narritive Language Index, d = -0,04; TNL Narrative Comprehension, d = 0,30; MISL microstructure, d = 1,00; MISL macrostructure, d = -0,24).

Tutkimuksen laatu: tasokas

Sovellettavuus: Tutkimuksessa kuvatut menetelmät ovat sovellettavissa suomalaiseen käytäntöön, ja kliinisessä työssä todennäköisesti käytetään vastaavanlaisia menetelmiä tai sovelluksia kielihäiriöisten lasten kerronnan taitojen kuntoutuksessa.

Kommentti: Tutkimus oli huolellisesti tehty ja vaiheet tarkkaan kuvattu. Satunnaistamista ei oltu kuvattu tarkemmin. Tutkimuksen laatua heikentää koehenkilömäärän vähäisyys, mutta toisaalta voidaan todeta, että interventiotutkimusten tekeminen on haasteellista monin tavoin. Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että teemoittain etenevä kerrontataitojen ja kertomuksen ymmärtämisen taitojen harjaannuttaminen hyödyttää kielihäiriöisiä lapsia, joilla on pulmia kerrontataidoissa.

Kirjallisuutta

  1. Petersen DB. A systematic review of narrative-based language intervention with children who have language impairment. Commun Disord Quart Online First 2010;DOI: 10.1177/1525740109353937
  2. Gillam SL, Gillam RB, Reece K. Language outcomes of contextualized and decontextualized language intervention: results of an early efficacy study. Lang Speech Hear Serv Sch 2012;43:276-91 «PMID: 22269582»PubMed