Takaisin

Kehityksellinen kielihäiriö: tietokoneavusteinen kuntoutus

Näytönastekatsaukset
Leena Ervast
24.1.2019

Näytön aste: C

SLI-lapset voivat hyötyä tietokoneavusteisesta kuntoutuksesta muun muassa kieliopillisen ilmaisun, kielellisen tietoisuuden ja lukivalmiuksien harjaannuttamisessa.

Kanadalaisessa vuonna 2011 julkaistussa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Washington KN, Warr-Leeper G, Thomas-Stonell N. Ex...»1 arvioitiin tietokoneavusteisen kuntoutusohjelman vaikuttavuutta kieliopillisen ilmaisun vaikeuksien kuntouttamisessa lapsilla, joilla oli kielellinen erityisvaikeus.

Tietokoneavusteinen kuntoutusohjelma oli suunniteltu erityisesti kieliopillisten ilmausten harjoittamiseen, ja se sisälsi 7 erilaista värillistä tehtäväkenttää, joissa harjoiteltiin lauseen muodostusta, subjektin, verbin ja objektin valintaa, lauseen valintaa, animaation tekemistä sekä kieliopillisten morfeemien harjoittelua.

Tutkimukseen valittiin 34 kielihäiriöistä lasta (ikä 3,6–4,11 vuotta, keskiarvoikä 4,3 vuotta; poikia 27), jotka satunnaistettiin 3 eri ryhmään:

1) C-AT (computer-assisted treatment, tietokoneavusteinen kuntoutusryhmä; n = 11; ikä 3,11–4,6 vuotta, keskiarvoikä 4,4 vuotta)

2) ei-tietokoneavusteinen kuntoutusryhmä (nC-AT, perinteinen puheterapia, jossa harjoittelun kohteena kieliopillisen ilmaisun harjoituksia; n = 11; ikä 4,0–4,10 vuotta, keskiarvoikä 4,5 vuotta) ja

3) kontrolliryhmä (NT, ei kuntoutusta tutkimusaikana; n = 12; ikä 3,6–4,11 vuotta, keskiarvoikä 4,1 vuotta).

Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti toisistaan ennen tutkimusta iän suhteen (p = 0,126) eikä kielellisiltä taidoiltaan (CELF-P, p = 0,374; PPVT-IIIB, p = 0,087; SPELT-P, p = 0,080; DSS, p = 0,127) tai kognitiiviselta tasoltaan (p = 0,443). Kuntoutusjakso kesti 10 viikkoa, yksi 20 minuutin pituinen harjoituskerta viikossa. Lasten kielelliset taidot tutkittiin edellä mainituilla testeillä sekä nauhoittamalla lasten ilmauksia vapaassa leikissä ennen kuntoutuksen aloittamista, kuntouksen jälkeen sekä 3 kuukauden kuluttua kuntoutuksen loppumisesta. Kielelliset arviot ja puheilmaisun litteroinnit tekivät eri henkilöt kuin varsinaisen kuntoutuksen toteuttajat. Arvioitsijat eivät olleet tietoisia, mihin ryhmiin lapset kuuluivat. Arviointien yhteneväisyys eri arvioitsijoiden välillä oli yli 90 %.

Tulosten tarkastelussa käytettiin testien raakapisteitä, koska kielihäiriöisillä lapsilla ei yleensä nähdä isoja muutoksia lyhyellä aikavälillä standardipisteissä tai persentiilimuutoksissa. Tulokset osoittivat, että ryhmät (C-AT, nC-AT ja NT) erosivat tilastollisesti toisistaan SPELT-P-testin raakapisteissä (p < 0,001), mutta C-AT-ja nC-AT-ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa kuntoutuksen jälkeen eikä 3 kuukauden seurannan jälkeisissä mittauksissa. Sen sijaan molemmat ryhmät erosivat ei-kuntoutusta saaneesta kontrolliryhmästä. Tutkimustuloksen kliinistä merkittävyyttä arvioitiin raakapisteiden keskiarvojen persentiilituloksilla: yli 10 persentiili tarkoitti kliinisesti merkittävää muutosta. Muutos alku- ja loppumittauksen välillä oli kliinisesti merkittävä C-AT-ryhmässä 8 lapsella 11:sta, nC-AT-ryhmässä kaikilla ja NT-ryhmässä vain 2 lapsella 12:sta. Muutos loppumittauksen ja 3 kuukauden kuluttua seurantamittauksessa osoitti kliinisesti merkittävää muutosta raakapisteiden keskiarvioissa C-AT-ryhmässä 8 lapsella 11:sta, nC-AT-ryhmässä 6 lapsella 11:sta lapsesta ja NT-ryhmässä ei kenellekään lapsella.

Tuloksissa raportoitiin DSS-testillä (Developmental Sentence Scoring) myös spontaanista puheesta kerättyjä näytteitä. Alkumittauksen ja lopputestauksen välillä tuli esiin muutos spontaanin puheen kieliopillisissa ilmauksissa ryhmien kesken: C-AT-ryhmässä muutos ilmeni 7:llä lapsesta 11:sta, nC-AT-ryhmässä 2:lla lapsella 11:sta lapsesta ja NT-ryhmässä ei kenellekään. 3 kuukauden jälkeisessä seurantamittauksessa kieliopillisissa ilmauksissa oli tapahtunut muutosta C-AT-ryhmässä 9:llä lapsella 11:sta lapsesta, nC-AT-ryhmässä 4:llä lapsella 11:sta lapsesta ja NT-ryhmässä ei kenelläkään.

Tulokset siis osoittivat, että molemmat kuntoutusryhmät hyötyivät kieliopillisten ilmausten harjoittelusta verrattuna ei-kuntoutusryhmään. Kuntoutusryhmien (C-AT ja nC-AT) välillä ei kuitenkaan ollut tilastollista eroa.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: hyvä
  • Kommentti: Kuntoutusmenetelmät ovat sovellettavissa suomalaiseen käytäntöön huomioiden kielelliset eroavaisuudet. Samantyyppisiä lähestymistapoja käytetään suomalaisessa puheterapiassa erilaisina versioina. Tutkimus oli huolellisesti tehty, mutta tulosten esittäminen oli tehty lukijalle työlääksi, ja olennaisia tilastollisia numeroarvoja puuttui raportoinnista. Koehenkilöiden määrä oli suhteellisen pieni, ja se vaikuttaa näin ollen tulosten tarkkuuteen ja yleistettävyyteen. Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä siitä, että sekä tietokoneavusteinen että perinteinen kieliopillisten ilmausten harjoittelu on kannattavaa.

Suomalaisessa vuonna 2011 julkaistussa «Saine NL, Lerkkanen MK, Ahonen T ym. Computer-assi...»2 kliinisessä satunnaistetussa tutkimuksessa selviteltiin, voidaanko tietokoneavusteisella harjoittelulla kohentaa kirjainten tunnistusta, lukemisen tarkkuutta ja sujuvuutta sekä lukemista 7-vuotiailla koulunsa aloittavilla lapsilla (n = 166), joilla oli riski lukivaikeuksiin. Lapsilla ei ollut kielellisen erityisvaikeuden diagnoosia, mutta koska tietokoneavusteinen peli on laajasti käytössä myös kielihäiriöisten lasten lukivalmiuksien ja lukemistaitojen kuntoutuksessa, otettiin tämä tutkimus arvioitavaksi. Koehenkilöinä oli yhteensä 166 ensimmäisen luokan aloittavaa koululaista. Lasten lukivalmiuksia (kirjainten tunnistus, fonologisen tietoisuuden taidot, nopea nimeäminen) tutkittiin 2 ensimmäisen kouluviikon aikana. Ne lapset (n = 50), jotka saivat heikoimmat tulokset testeissä, satunnaistettiin 2 eri kuntoutusryhmään: 1) tietokoneavusteinen kuntoutusryhmä ja 2) perinteinen lukiharjoitusryhmä. Loput 116 lasta kuuluivat 3 ryhmään, eikä näillä lapsilla ollut havaittu lukivaikeusriskiä alkumittauksissa. Lapset tulivat tutkimukseen 9 eri luokasta ja 4 eri koulusta. Lasten vanhemmat täyttivät esitietokyselyt muun muassa perheessä mahdollisesti ilmenevistä lukiongelmista. Kuntoutusryhmien lukivalmiudet eivät eronneet tilastollisesti toisistaan. Tutkimusinterventioita oli 4 kertaa viikossa, 45 minuuttia/kerta, 28 viikon ajan. Lapset työskentelivät 5 hengen ryhmissä. Kuntoutukset alkoivat 6 viikon kuluttua koulun alkamisesta. Molempia kuntoutusryhmiä veti sama lukivaikeuksiin erikoistunut henkilö, joka ei ollut tietoinen tutkimuksen hypoteeseista. Perinteisen lukiharjoitteluryhmän harjoittelu sisälsi aluksi 15 minuutin ajan lukivalmiustehtäviä linkittyen lukemiseen, tavuttamiseen ja fonologisiin harjoitteisiin (muun muassa kirjain-äännepelejä, äänteistä tavujen ja sanojen kokoamista, sujuvuutta, Logigo- ja Luko-pelejä). Seuraavaksi lapset harjoittelivat 10 minuuttia sanasegmentaatioita (muun muassa tavujen tunnistamista ja vaihtamista, äänteiden tunnistamista ja vaihtamista sanan keskellä, riimisanoja, äänteen poistamista sanasta, äänteen vaihtamista sanassa ja sanan tunnistusta lauseista). Seuraavat 10 minuuttia sisälsi dekoodausta ja tavuttamista (muun muassa sanojen ja epäsanojen kirjoittamista huomioiden kirjain-äänneyhteys, sujuvuutta, lukemista ja kirjoittamista aiheen ympärillä). Viimeiset 10 minuuttia oli sanaston harjoittelua muun muassa pantomiimin, näyttelemisen tai tarinan kerronnan avulla. Harjoitukset etenivät helpommasta vaikeampaan. Tietokoneavusteinen lukiryhmä teki samoja harjoituksia muutoin samoin, paitsi ensimmäisen 15 minuutin ajan lapset pelasivat itsekseen tietokoneavusteista peliä (keskimääräinen peliaika oli 4 tuntia 53 minuuttia).

Tulokset osoittivat, että tietokoneavusteinen lukiharjoitteluryhmä edistyi nopeammin kirjan-äännetietoisuudessa (d = 0,30–0,89) 1. luokan aikana tehdyissä 4 mittauksessa kuin perinteinen harjoitteluryhmä (d = -1,77–0,59). Lukemisen tarkkuutta arvioitiin 1. luokan joulukuussa ja 3. luokalla. Erityisesti 3.luokan mittauksissa nähtiin tietokoneavusteisen harjoittelun etu verrattuna perinteiseen ryhmään (d = 1,07). Lukemisen sujuvuus (d = 0,22–1,01) ja tavuttaminen (d = 0,90–1,07) kohentuivat tietokoneavusteissa harjoittelussa myös paremmin verrattuna perinteiseen ryhmään.

Tietokoneavusteisen ryhmän edistyminen näkyi siis etuna kirjain-äännetietoisuudessa, lukemisen tarkkuudessa ja sujuvuudessa sekä tavuttamisessa verrattuna perinteiseen harjoitteluun.

Tutkimuksen laatu: tasokas

Sovellettavuus: tutkimustulosten sovellettavuus SLI-lasten hoidossa on huono, koska tutkimusryhmä ei ollut rajattu SLI-lapsiin

Kommentti: Tietokoneavusteista peliä käytetään laajasti myös puheterapeuttien työssä vahvistamaan lukivalmiuksia tai osana lukikuntoutusta. Kliiniset kokemukset pelin käyttämisestä tukevat tutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Pelin käyttäminen kielihäiriöisillä lapsilla on kliinisessä työssä havaittu hyödylliseksi erityisesti keskittymisen parempana suuntautumisena harjoiteltavaan asiaan ja suurempaan harjoittelutoistojen määrään verrattuna perinteisiin menetelmiin. Tietokoneavusteiset lukivalmiuksien ja -taitojen harjoitteluohjelmat eivät kuitenkaan korvaa jo hyväksi koettuja perinteisiä menetelmiä, mutta toimivat hyvänä tukena ja lisänä niille nopeuttamaan harjoittelun vaikutuksia. Tutkimus oli huolellisesti tehty ja raportoitu. Koehenkilöiden vähäisyys interventioryhmissä heikentää tulosten yleistettävyyttä laajemmin, mutta antaa kuitenkin suuntaa harjoittelun hyödyllisyydestä. Tietokonevusteinen kuntoutus sopii lisäharjoitteluna perinteisen lukiharjoittelun oheen. Tutkimuksen koehenkilöt eivät olleet kielihäiriöisiä lapsia.

Kirjallisuutta

  1. Washington KN, Warr-Leeper G, Thomas-Stonell N. Exploring the outcomes of a novel computer-assisted treatment program targeting expressive-grammar deficits in preschoolers with SLI. J Commun Disord 2011;44:315-30 «PMID: 21288539»PubMed
  2. Saine NL, Lerkkanen MK, Ahonen T ym. Computer-assisted remedial reading intervention for school beginners at risk for reading disability. Child Dev 2011;82:1013-28 «PMID: 21418055»PubMed