Pohjois-Amerikkalaiseen Chronic Renal Insufficiency Cohort (CRIC) -monikeskustutkimukseen «Koye DN, Magliano DJ, Reid CM ym. Risk of Progress...»1 osallistui 1 908 diabetesta sairastavaa potilasta (suurin osa tyypin 2 diabetesta sairastavia), joilla kaikilla eGFR oli alentunut. Päätetapahtumina olivat loppuvaiheen munuaistaudin (ESKD; end stage kidney disease) ilmaantuminen, eGFR:n alenema ≥ 50 % lähtötasostaan ja munuaisfunktion lasku vuosittain tarkasteltuna. Lähtötilanteessa eGFR oli keskimäärin 41,2 ml/min/1,73 m2. Vuorokausivirtsan albumiinieritys (dU-Alb) oli alle 30 mg/vrk (eli normaali tai vain vähän lisääntynyt eritys) 28 %:lla osallistujista. Näistä potilaista vain 5 %:lle kehittyi ESKD keskimäärin 6,3 vuoden seuranta-ajan kuluessa. ESKD:n vakioimaton ilmaantuvuus oli 7,4/1 000 potilasvuotta lähtötilanteessa normoalbuminurisilla potilailla, 34,8/1 000 potilasvuotta mikroalbuminurisilla potilailla (dU-Alb 30–299 mg/vrk), 78,7/1 000 potilasvuotta albuminurian ollessa 300–999 mg/vrk ja 178,7/1 000 potilasvuotta, jos dU-Alb oli ≥ 1 000 mg/vrk. Vuosittainen eGFR:n alenema oli vähäistä normoalbuminurisilla potilailla, ja lisääntyi albuminurian vaikeutumisen myötä: -0,17, -1,35, -2,74, -4,69 ml/min/1,73 m2/vuosi. Normoalbuminurisilla diabetesta sairastavilla eGFR:n vuosittainen laskuvauhti oli itse asiassa samaa luokkaa kuin diabetesta sairastavilla keskimäärin.