Takaisin

Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT) epävakaan pesoonallisuushäiriön piirteitä omaavien nuorten itsetuhoisuuden hoidossa

Näytönastekatsaukset
Virve Kekkonen ja Mauri Marttunen
7.1.2020

Näytön aste: B

Dialektinen käyttäytymisterapia (DKT) on ilmeisesti vaikuttava epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä omaavien nuorten ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuvan itsensä vahingoittamisen hoidossa.

Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Mehlum L, Tørmoen AJ, Ramberg M ym. Dialectical be...»1 verrattiin DKT-A:n lyhytversion ja tehostetun tavanomaisen hoidon (enhanced usual care, EUC) vaikuttavuutta epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä omaavien nuorten toistuvan itsetuhoisen käyttäytymisen (suicidal and self-harm behavior) hoidossa.

Tutkimus toteutettiin vuonna 2012. Tutkittavat olivat 12–18-vuotiaita nuoria, jotka rekrytoitiin tutkimukseen lasten ja nuorten psykiatriseen avohoitoon lähetetyistä potilaista, mikäli heillä oli seulonnassa ilmennyt itsetuhoisuutta. Positiivisen seulontatuloksen jälkeen tutkittavat ja heidän vanhempansa kutsuttiin diagnostiseen haastatteluun. Tutkimukseen ottamisen kriteerit olivat a) itsensä vahingoittamista viimeisen 16 viikon aikana ja, vähintään yksi aikaisempi itsensä vahingoittaminen ja b) Epävakaan persoonallisuushäiriön piirteet eli DSM-IV-mukaisesti Borderline Personality Disorder (BPD) diagnoosikriteereistä täyttyi vähintään itsensä vahingoittamisen kriteeri ja 2 muuta kriteeriä, c) sujuva norjan kielitaito. Poissulkukriteereinä olivat kaksisuuntaisen mielialahäiriön (tyyppi I) diagnoosi, skitsofrenia, skitsoaffektiivinen häiriö, muu psykoottinen häiriö, älyllinen kehitysvammaisuus tai Aspergerin oireyhtymä. Itsetuhoisuudeksi määriteltiin myrkytystilat, intentiosta riippumaton itsensä vahingoittaminen, kuten itsemurhatarkoituksessa ja ilman itsemurhatarkoitusta tapahtunut itsensä vahingoittaminen, ja epäselvät itsensä vahingoittamisepisodit. Positiivisia seulontalöydöksiä oli 152, joista lopulta 77 (DKT-A N = 39 ja EUC N = 38) osallistui tutkimukseen.

DKT-A toteutettuna 19 viikon aikana sisälsi 1 viikoittaisen yksilötapaamisen (60 minuuttia), 1 viikoittaisen "multifamily" taitojen harjoittelutapaamisen (120 minuuttia) ja tarpeen mukaan perheterapeuttisia tapaamisia sekä yksilöterapeutin puhelimitse toteuttamaa valmennusta tapaamisten välillä. 15 psykologia ja psykiatria kouluttautuivat menetelmän käyttöön. Tehostettu tavanomainen hoito toteutettiin 19 viikon pituisena standardihoitona. Menetelmä ei ollut manualisoitu.

Primaarisia vastemuuttujia olivat itsensä vahingoittamistapahtumien (sisälsi myös itsemurhayritykset) lukumäärä, itsetuhoisten ajatusten vakavuusaste ja masennusoireiden vakavuusaste. Diagnostinen alkuarvio toteutettiin riippumattomien haastattelijoiden toimesta puolistrukturoitujen haastattelumenetelmien ja itsearviointien avulla (mukaan lukien K-SADS-PL, SCID-II, CBCL, C-GAS, SIS). Tutkimuksessa mitattiin itsearviointilomakkeiden avulla itsensä vahingoittamista (itsemurhayritysten ja ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuneiden itsetuhoepisodien määrä), itsemurha-ajatuksia (SIQ-JR), depressio-oireita (SMFQ, MADRS), toivottomuutta (BHS) ja rajatilaisen/epävakaan persoonallisuushäiriön (borderline personality disorder) oireita (BSL) ennen hoitoa, 9 ja 15 viikon kuluttua hoidon aloituksesta ja hoidon päättyessä 19 viikon kuluttua. Lisäksi mitattiin sairaalahoidon tarvetta ja päivystyskäyntejä.

DKT-A-ryhmässä 3 toteutumatonta käyntiä tulkittiin hoidosta poisjättäytymiseksi, ja tällaisia tutkittavia oli 10. EUC-ryhmässä poisjättäytymisen kriteerejä ei ollut, mutta 11 henkilöä osallistui vähemmän kuin 50 %:iin käynneistä. Yhdellä DKT-A-ryhmän ja 5 EUC-ryhmän tutkittavalla oli käytössään psyykenlääkitys.

Tutkimusjakson aikana ei ilmennyt yhtään toteutunutta itsemurhaa. Itsensä vahingoittamisen frekvenssi erosi merkitsevästi ryhmien välillä. 9 viikon seurannassa EUC-ryhmässä itsensä vahingoittamisen frekvenssi oli keskimäärin 4,7 (SD 5,5) ja 15 viikon kohdalla keskimäärin 3,3 (SD 6,8), kun taas DKT-A-ryhmässä luvut olivat 4,1 (SD 5,8) ja 1,2 (SD 2,0).

Koko tutkimusjakson ajalta (19 viikkoa) itsensä vahingoittamisen frekvenssin (self-harm) keskimääräinen vähenemä logaritmiasteikolla oli DKT-A-ryhmässä selvästi merkitsevä (slope -1,28, 95 % luottamusväli -1,77 – -0,80, p < 0,001), kun taas EUC-ryhmässä muutos ei ollut merkitsevä (slope -0,36, 95 % luottamusväli -0,99–0,26, p = 0,254). Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (Delta slope -0,92, 95 % luottamusväli -1,69 – -0,15, p = 0,021).

Oiremittareiden tuloksia arvioitiin lineaarisen regressioanalyysin avulla sekä ryhmien sisäisesti että ryhmien välillä. Hoitoa edeltävästi itsemurha-ajatusten vaikeusaste oli molemmissa ryhmissä samankaltainen ja näytti vähenevän molemmissa ryhmissä 15 viikon seurantaan saakka, jonka jälkeen väheneminen jatku DKT-A-ryhmässä tutkimusjakson loppuun saakka toisin kuin EUC-ryhmässä. Tutkimusjakson jälkeen eli 19 viikon kohdalla mitattuna DKT-A vähensi itsemurha-ajatuksia (SIQ-Jr). Muutos oli tilastollisesti merkitsevä (Mean 18,30, SD 11,11, p < 0,001, efektikoko 0,89) toisin kuin EUC-ryhmässä, jossa tulos ei ollut merkitsevä (Mean 32,56, SD 23,99, p = 0,101, efektikoko 0,16). Ryhmien välinen ero oli merkitsevä (D slope -0,62 per viikko, p = 0,010).

Lisäksi EUC-ryhmään verrattuna DKT-A-ryhmässä psyykkinen oireilu väheni tilastollisesti merkitsevästi toivottomuuden (BHS) (p < 0,001, efektikoko 0,97), depressio-oireiden (MADRS) (p < 0,001, efektikoko 0,86) ja epävakaiden persoonallisuuspiirteiden (BSL) (p < 0,001, efektikoko 0,89) osalta. Ryhmien välinen ero oli merkitsevä itsemurha-ajatusten (p = 0,010) ja depressio-oireiden (MADRS) (p = 0,019) osalta. Ryhmien välillä ei ollut eroja toivottomuuden (p = 0,071), depressio-oireiden (SMFQ) (p = 0,179) ja epävakaan persoonallisuuden piirteiden (p = 0,050) osalta. Toimintakyky parani molemmissa ryhmissä ilman tilastollista eroa ryhmien välillä. Päivystyskäyntien määrässä ei ollut ryhmien välistä eroa.

Tutkijoiden mukaan tutkimuksen voima oli heikko aineiston pienuuden vuoksi. Lisäksi tutkimuksen vertailuryhmän saama hoito ei ollut manualisoitu. Molempien ryhmien tutkittavat saivat pienen rahallisen palkkion jokaisesta toteutuneesta arviointitapaamisesta. Tutkimuksessa ei ollut keskeyttäjiä.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: hyvä
  • Kommentti: Aineiston pieni koko on otettava huomioon vaikuttavuuden arvioinnissa.

Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Mehlum L, Ramberg M, Tørmoen AJ ym. Dialectical Be...»2 verrattiin DKT-A:n lyhytversion ja tehostetun tavanomaisen hoidon (enhanced usual care, EUC) vaikuttavuutta epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä omaavien nuorten toistuvan itsetuhoisen käyttäytymisen (suicidal and self-harm behavior) hoidossa 1 vuoden kuluttua hoidosta. Kyseessä on edellä kuvatun «Mehlum L, Tørmoen AJ, Ramberg M ym. Dialectical be...»1 tutkimuksen seurantavaiheen raportointi. Ks. teksti edellä aineiston, mittareiden ja hoitomenetelmäkuvausten osalta.

Vuoden seurantaan osallistui 75 tutkittavaa (DKT-A N = 38, EUC N = 37) kaikista alkuvaiheeseen (N = 77) osallistuneista (poisjääneiden osuus 3 %). Seuranta-aikana ei ilmennyt itsemurhia.

Yhden vuoden kuluttua hoidosta (71 viikon kuluttua hoidon aloittamisesta) mitattuna itsensä vahingoittamisen frekvenssi oli vähentynyt merkitsevästi enemmän DKT-A-ryhmässä, muutos yhteensä 55,9 %. Keskimääräinen itsensä vahingoittamisen tiheys 19 viikon kuluttua oli 9,0 episodia (95 % luottamusväli 4,8–13,2) ja vuoden kuluttua 5,5 episodia (95 % luottamusväli 1,7–9,1). EUC-ryhmässä puolestaan vastaavat luvut olivat 44,9 %, 22,5 (95 % luottamusväli 11,4–33,5) ja 14,8 (95 % luottamusväli 7,3–22,3). Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä, p < 0,05. Itsemurha-ajatukset vähenivät heti tutkimusjakson jälkeen DKT-A-ryhmässä tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin EUC-ryhmässä, mutta 1 vuoden kuluttua hoidosta vastaavaa tilastollisesti merkitsevää ryhmien välistä eroa ei ollut. NSSI-frekvenssivertailussa ei ilmoitettu tutkittavien määrää vs. outcome tai efektikokoja.

EUC-ryhmässä depressio-oireet (SMFQ-pisteet) olivat vähentyneet seuranta-aikana merkitsevästi (p = 0,10) toisin kuin DKT-A-ryhmässä (p = 0,4). Lisäksi EUC-ryhmässä epävakaan persoonallisuushäiriön piirteet (BSL) olivat vähentyneet merkitsevästi (p = 0,14) toisin kuin DKT-A-ryhmässä (p = 0,996). Ryhmien välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.

Myöskään ryhmien välisiä eroja ei havaittu itsemurha-ajatusten, toivottomuuden tai toimintakyvyn osalta. Päivystyskäyntien tai psykiatrisen sairaalan hoitopäivien määrissä ei ollut ryhmien välistä tilastollista eroa.

Kirjoittajat arvioivat, että DKT-A on suositeltava hoitomenetelmä nuorten toistuvan itsetuhoisuuden hoitoon. Tutkimuksen heikkouksina mainitaan pieni aineisto, vertailuhoito ilman manuaalia, naissukupuolen yliedustavuus (88,3 %) ja se, ettei tutkittavien muuta mahdollista hoitoa 1 vuoden seurannan aikana pystytty kontrolloimaan.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: Tutkimus on sovellettavissa suomalaisväestöön.
  • Kommentti: Aineiston pieni koko on otettava huomioon vaikuttavuuden arvioinnissa.

Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus «McCauley E, Berk MS, Asarnow JR ym. Efficacy of Di...»3, jossa dialektista käyttäytymisterapian (DKT) vaikuttavuutta verrattiin yksilö- ja ryhmämuotoiseen supportiiviseen terapiaan (Individual and group supportive therapy, IGST) (korkean itsetuhoisuusriskin omaavien ja) epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä omaavien nuorten itsemurhayritysten, ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuvan itsensä vahingoittamisen ja kokonaisitsetuhoisuuden hoidossa.

Yhteensä 173 nuorta rekrytoitiin tutkimukseen sairaaloiden päivystysten, avo- ja osastohoitopalveluiden ja yhteisöohjelmien (community programs) kautta vuosina 2012–2014. Tutkimukseen sisäänoton kriteerit olivat vähintään 1 elämänaikainen itsemurhayritys, lisääntyneet itsemurha-ajatuksen viimeisen kuukauden aikana, toistuva itsensä vahingoittaminen (vähintään 3 elinaikaista episodia ja 2 episodia seulontaa edeltävän 12 viikon aikana), täyttää vähintään 3 epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosikriteeriä ja 12–18 vuoden ikä. Poissulkukriteereitä olivat älykkyysosamäärä alle 70, psykoosi, mania, anoreksia, hengenvaarallinen terveydentilanne, riittämätön englanninkielen taito, vanhemman riittämätön englannin tai espanjan kielen taito.

Satunnaistaminen ryhmiin toteutettiin tietokoneavusteisesti, ja ryhmät kaltaistettiin iän ja itsetuhoisuuden sekä psyykenlääkehoidon historian suhteen. Tutkittavista 94,8 % oli tyttöjä. DKT-ryhmässä oli 84 ja IGST-ryhmässä 80 osallistujaa. DKT-ryhmästä 77 tutkittavaa osallistui 6 kuukauden seurantaan ja 69 kestoltaan 12 kuukauden seurantaan. IGST-ryhmässä vastaavat luvut olivat 66 tutkittavaa 6 kuukauden ja 64 kestoltaan 12 kuukauden seurannassa.

Molemmat hoitomenetelmät olivat manualisoituja ja 6 kuukauden pituisia. Ne koostuivat viikoittaisista yksilö- ja ryhmäkäynneistä sekä vanhempien osallistumisesta. DKT-ryhmästä 4 kertaa pois jääneet katsottiin hoidon keskeyttäneiksi. Heidät siirrettiin hoitoa odottavien (Intention-to-treat) ryhmään ja pidettiin mukana seurantavaiheen arvioinnissa.

Itsemurhayritykset, itsensä vahingoittaminen ilman itsemurhatarkoitusta, itsensä vahingoittaminen (SASII) ja itsemurha-ajatukset (SIQ-JR) mitattiin. Psyykkistä sairastavuutta arvioitiin puolistrukturoiduilla ja itsearviointimenetelmillä (K-SADS, SCID-II, DUSI, CBL). Oireita mitattiin tutkimusta edeltävästi ja 3, 6, 9 sekä 12 kuukauden kuluttua hoidon alkamisesta.

DKT-ryhmän yksilöhoitokäynneille osallistuminen (45,4 vs. 16,1 %) toteutui useammin kuin vertailuryhmässä ja tulos oli tilastollisesti merkitsevä (p < 0,001). Yksi IGST-ryhmän osallistuja teki seuranta-aikana itsemurhan.

Itsemurhayrityksiä raportoitiin aktiivisen hoidon aikana (0–6 kk) 7/72 (9,7 %) DKT-ryhmässä ja 14/65 (21,5 %) IGST-ryhmässä. Aktiivisen hoidon päättyessä ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero (p < 0,05). Aktiivisen hoidon jälkeen ja seurannan päättyessä (ajanjaksolta 6–12 kk) vastaavat luvut olivat 5/71 (7,0 %) ja 6/58 (10,3 %). Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuneen itsensä vahingoittamisen episodien lukumääristä tehtiin luokkamuuttuja. Ei minkäänlaista itsetuhoisuutta raportoi ajanjaksolla 0–6 kk 40/86 (46,5 %) DKT-ryhmässä ja 24/87 (27,6 %) IGST-ryhmässä. Vastaavat luvut ajanjaksolla 6–12 kuukautta olivat 44/86 (51,2 %) ja 28/87 (32,2 %). 6 kuukauden OR 0,32 (95 % luottamusväli 0,13–0,77) ja 12 kuukauden 0,60 (0,24–1,52). Lisäksi esimerkiksi enemmän kuin 7 episodia esiintyi ajanjaksolla 0–6 kuukautta 7/72 (9,7 %) DKT-ryhmässä ja 11/65 (16,9 %) IGST-ryhmässä. Vastaavat luvut ajanjaksolla 6–12 kuukautta olivat 4/71 (5,6 %) ja 5/58 (8,6 %).

Ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuneen itsensä vahingoittamisen (NSSI) episodit vähenivät enemmän DKT-ryhmässä IGST-ryhmään verrattuna. Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä heti aktiivisen hoidon jälkeen (OR 0,32, 95 % luottamusväli 0,13–0,77, p < 0,05), mutta ei enää seurannan lopussa (OR 0,60, 95 % luottamusväli 0,24–1,52, p = Ns.). Itsemurhayritykset vähenivät enemmän DKT-ryhmässä IGST-ryhmään verrattuna aktiivisen hoidon jälkeen, ja ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä heti aktiivisen hoidon jälkeen (OR 0,32, 95 % luottamusväli 0,10–0,91, p < 0,05), mutta ei enää seurannan lopussa (OR 0,65, 95 % luottamusväli 0,12–3,36, p = Ns.).

Itsensä vahingoittaminen väheni enemmän DKT-ryhmässä IGST-ryhmään verrattuna aktiivisen hoidon jälkeen. Itsensä vahingoittamisen (self harm) episodit vähenivät DKT-ryhmässä IGST-ryhmään verrattuna aktiivisen hoidon jälkeen enemmän, ja ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä heti aktiivisen hoidon jälkeen (OR 0,33, 95 % luottamusväli 0,14–0,78, p < 0,05), mutta ei enää seurannan lopussa (OR 0,58, 95 % luottamusväli 0,23–1,46, p = Ns.).

Itsemurha-ajatusten (SIQ-JR) pisteiden lasku ei ollut lineaarinen. Ajanjaksolla 0–6 kk eli aktiivisen hoidon loppuun saakka oli merkitsevä (t = 2,20, Cohen d = 0,34, p = 0,03) mutta ei ajanjaksolla 6–12 kk eli aktiivisen hoidon jälkeisessä seurannassa (t = 0,73, Cohen d = 0,11, p = 0,46).

Itsemurhayritysten osalta DKT vs. IGST-hoitomenetelmien NNT oli 8,46, ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuneen itsensä vahingoittamisen osalta 5,92 ja itsensä vahingoittamisen osalta 5,78 viitaten pieneen tai keskisuureen efektikokoalueeseen. Tulosten mukaan tutkittavien itsetuhoisuus näytti vähenevän heti aktiivisen hoidon jälkeen mitattuna useammin DKT-ryhmässä IGST-ryhmään verrattuna, mutta vastaavaa ryhmien välistä eroa ei ollut havaittavissa 12 kuukauden seurantavaiheessa.

Kirjoittajat arvioivat DKT-menetelmän vaikuttavaksi nuorten itsemurhayritysten, ilman itsemurhatarkoitusta tapahtuvan itsensä vahingoittamisen ja itseä vahingoittavan käyttäytymisen vähentämisessä. Aineisto koostui pääasiassa tytöistä, joiden osuus kaikista tutkittavista oli 94,8 %.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: Tutkimustulokset on sovellettavissa suomalaisväestöön.

Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Pistorello J, Fruzzetti AE, Maclane C ym. Dialecti...»4 tutkittiin dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) ja optimoidun tavanomaisen hoidon (O-TAU) vaikuttavuutta itsetuhoisten epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä omaavien 18–25-vuotiaiden (N = 63) college-opiskelijoiden hoidossa.

Yliopiston mielenterveyspalveluista rekrytoitiin 63 college-opiskelijaa. Sisäänottokriteereinä oli 18–25 vuoden ikä, tutkimuksen aloitusvaiheessa raportoidut itsemurha-ajatukset BDI-itsearviointikyselyn mukaan, todistettavasti vähintään 1 elinikäinen ilman itsemurhatarkoitusta tapahtunut itsensä vahingoittamisen episodi tai itsemurhayritys mitattuna SASII-kyselyllä ja vähintään 3 epävakaan persoonallisuushäiriön (BPD) diagnoosikriteerin täyttyminen DSM-IV:n mukaisesti SCID-II-haastattelussa todennettuna. Poissulkukriteerejä olivat psykoosi, osastohoidon tarve, aiempi DKT-hoito ja pidättäytyminen muusta samanaikaisesta psykoterapiasta tutkimuksen aikana. Tutkimuksen alkuvaiheessa tutkittavat satunnaistettiin iän, sukupuolen, itsetuhoisuuden ja lääkehoidon mukaan kaltaistettuihin hoitoryhmiin tietokoneavusteisesti.

Tutkittavien psyykkistä terveydentilaa arvioitiin puolistrukturoidulla haastattelumenetelmällä (SCID-I/NP). Ensimmäisen tapaamisen päätteeksi tutkittavia pyydettiin täyttämään tutkimuksen uskottavuuskysely. Vastemittareina käytettiin puolistrukturoitua persoonallisuushäiriöiden haastattelua (SCID-II), itsemurhayritysten ja itsetuhoisuuden haastattelua (SASII), mielialan itsearviointia (BDI), itsetuhoisen käyttäytymisen kyselyä (SBQ-23) ja sosiaalisen sopeutumisen itsearviointia (SAS-SR). Toimintakykyä arvioitiin GAF-asteikolla. Mittareiden tuloksia tarkasteltiin ennen hoitoa sekä 3, 6, 9, 12 ja 18 kuukauden kuluttua hoidon aloittamisesta.

DKT toteutettiin manualisoidusti viikoittaisin yksilö- (60 minuuttia) ja ryhmäkäynnein (90 minuuttia) ja tarpeen mukaisilla tapaamisten välisillä yhteydenotoilla puhelimitse tai viestitse sekä tarpeen mukaan perhetapaamisilla. Tässä tutkimuksessa tavalliseen DKT-menetelmään verrattuna DKT-menetelmää sovellettiin opiskelijoille sopivammaksi 4 tavalla: lyhentämällä ahdistuksenhallinta (distress tolerance) -moduulia, lisäämällä hoitoon motivointia, pidentämällä hoidosta poisjäämisen katkaisuraja 4 poissaoloon, mukauttamalla taitoryhmän tapaamisia koulun opetussuunnitelman tuntijärjestykseen ja lukukausiin. Optimoitu tavanomainen hoito (O-TAU) sisälsi valvottua koulutettujen terapeuttien toteuttamaa tavanomaista hoitoa 1 vuoden ajan, mutta vähintään 7 kuukautta hoidossa mukana olleet tulkittiin hoidon läpikäyneiksi.

Ryhmien välillä ei ollut eroavaisuuksia tutkittavien demografisten tai diagnostisten ominaisuuksien osalta tutkimuksen lähtötilanteessa. Myöskään tutkittavien arvioima tutkimuksen uskottavuuskyselyn tulokset eivät eronneet ryhmien välillä. DKT-ryhmästä 11 (35 %) ja O-TAU-ryhmästä 15 (47 %) jättäytyi pois kesken tutkimuksen ennen 7–12 pituisen hoidon toteutumista. Koko tutkimuksen ajan eli 12 kuukauden ajan tutkimuksessa pysyi DKT-ryhmästä 14 (45 %) ja O-TAU-ryhmästä 13 (41 %) tutkittavaa.

1 vuoden kuluttua hoidon alkamisesta DKT oli O-TAU-hoitoa tehokkaampi ja ryhmien väliset erot olivat tilastollisesti merkitseviä. O-TAU-hoitoon verrattuna DKT-hoito oli vaikuttavampi suisidaalisuuspisteiden (SBQ-23) vähenemisessä (Mean 24,92, SD 20,19 vs. Mean 13,62, SD 12,20, p < 0,05), masennusoireiden (BDI) vähenemisessä (Mean 16,67, SD 12,87 vs. Mean 8,86, SD 8,52, p < 0,01), epävakaan persoonallisuuden diagnoosikriteerien (SCID-II) täyttymisen vähenemisessä (Mean 2,73, SD 1,92 vs. Mean 1,17 SD 1,40, p > 0,001) ja psyykenlääkehoidon käytön vähenemisessä (57,7 % vs. 20,8 %, p > 0,05). Tulokset säilyivät samansuuntaisina 18 kuukauden seurannassa mitattuna.

Hierarkisessa lineaarisessa mallissa itsetuhoisuus kokonaisuudessa (SBQ-23) väheni hoitojakson aikana merkittävästi enemmän DKT-ryhmässä kuin O-TAU-ryhmässä t(57) = 2,02, p = 0,049, d = 0,53 (0,02–-1,03) ja seurantavaiheessa t(57) = 2,36, p = 0,022, d = 0,063 (0,12-1,13).

Ei-itsemurhatarkoituksessa tapahtuva itsensä vahingoittaminen (NSSI) arvioitiin 2 mittarilla (SBQ-23, SASII). Analyysissä käytettiin ZINB-menetelmää runsaiden 0-tulosten huomioimiseksi. NSSI-tapahtumien määrä oli hoidon myötä pienempi DKT-ryhmässä O-TAU-ryhmään verrattuna (t(57) = -2,11, p = 0,04), ja SBQ-23 pisteet laskivat DKT-ryhmässä O-TAU-ryhmään verrattuna enemmän (t(56) = -3,20, p = 0,002). Itsemurhayrityksiä oli niin vähän, ettei ryhmien välistä eroa voitu analysoida.

Epävakaat persoonallisuuden piirteet vähenivät hoidon aikana merkittävästi enemmän DKT-ryhmässä O-TAU-ryhmään verrattuna (difference estimate = 0,18, SE = 0,041, t(83) = 4,51, p = 0,001, d = 1,19 (0,60–1,67)), mutta vastaavaa eroa ei ollut havaittavissa seurantavaiheessa (difference estimate = -0,08, SE = 0,088, t(74,3) = -1,01, p = 0,31, d = 0,27 (-0,247–0,75).

Kirjoittajien mukaan DKT-menetelmä voidaan mukauttaa ja ottaa käyttöön yliopisto/college-opiskelijoiden mielenterveyspalveluissa. Tutkijat yllättyivät poikkeuksellisen suuresta tutkimuksen keskeyttäneiden määrästä (35 %), joka oli myös tutkimuksen rajoite.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus: Tutkimus on sovellettavissa suomalaiseen korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltojärjestelmään.
  • Kommentti: DKT-menetelmän mukautusten mahdollisia vaikutuksia tutkimustuloksiin ei arvioitu tarkemmin. Lisäksi tutkimuksen keskeyttäneiden osuus oli yli kolmasosa tutkittavista, mikä on otettava huomioon tulosten luotettavuuden ja hoidon vaikuttavuuden arvioimisessa.

Hoitoväittämää koskeva kommentti: DKT-A vähensi NSSI-oireita, itsemurha-ajatuksia ja itsemurhayrityksiä heti hoidon jälkeen enemmän kuin vertailuhoito, mutta 1 vuoden kuluttua tutkimuksen alkamisesta ryhmien välinen ero säilyi tilastollisesti merkitsevänä vain NSSI-oireiden osalta seurantatutkimuksista tutkimuksessa «Mehlum L, Ramberg M, Tørmoen AJ ym. Dialectical Be...»2, mutta ei tutkimuksessa «McCauley E, Berk MS, Asarnow JR ym. Efficacy of Di...»3 ja tutkimuksessa «Pistorello J, Fruzzetti AE, Maclane C ym. Dialecti...»4 oli heikko, mutta myönteinen suunta. Itsemurha-ajatusten ja itsemurhayritysten osalta ilmeisesti välittömästi vaikuttava, mutta vaikuttavuudesta ei ole näyttöä pitkäaikaisseurannassa.

Kirjallisuutta

  1. Mehlum L, Tørmoen AJ, Ramberg M ym. Dialectical behavior therapy for adolescents with repeated suicidal and self-harming behavior: a randomized trial. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2014;53:1082-91 «PMID: 25245352»PubMed
  2. Mehlum L, Ramberg M, Tørmoen AJ ym. Dialectical Behavior Therapy Compared With Enhanced Usual Care for Adolescents With Repeated Suicidal and Self-Harming Behavior: Outcomes Over a One-Year Follow-Up. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2016;55:295-300 «PMID: 27015720»PubMed
  3. McCauley E, Berk MS, Asarnow JR ym. Efficacy of Dialectical Behavior Therapy for Adolescents at High Risk for Suicide: A Randomized Clinical Trial. JAMA Psychiatry 2018;75:777-85 «PMID: 29926087»PubMed
  4. Pistorello J, Fruzzetti AE, Maclane C ym. Dialectical behavior therapy (DBT) applied to college students: a randomized clinical trial. J Consult Clin Psychol 2012;80:982-94 «PMID: 22730955»PubMed