Rosenbaumin ym. meta-analyysissä vuodelta 2015 «Rosenbaum S, Vancampfort D, Steel Z ym. Physical a...»1 oli 4 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta (RCT), joissa oli 200 iältään 34–52-vuotiasta potilasta. Tutkimuksista 2 koski joogaa, 1 aerobista harjoittelua kohtuukuormitteisesti kuntopyörällä yhteensä 12 kertaa altistusterapian lisänä (17 potilasta) ja 1 tutkimus koski 12 viikon valvottua aerobisen ja voimaharjoittelun yksilöllistä yhdistelmää sairaalapotilailla tavanomaiseen hoitoon verrattuna (81 potilasta, kyseessä oli meta-analyysin tekijän oma tutkimus).
2 liikuntatutkimuksen meta-analyysissä, jossa osallistujilla oli DSM:n mukainen traumaperäisen stressihäiriön diagnoosi, liikuntaharjoittelu ei vähentänyt PTSD-oireita tilastollisesti merkitsevästi. Yhdistettynä aineistoon meta-analyysissä, jossa joogatutkimukset olivat mukana, vaikutuksen suuruutta kuvaava Hedgesin g oli -0,31 (95 % luottamusväli -0,60 – -0,023, p = 0,003). I2 = 55 % eli tutkimuksissa saattoi olla heterogeenisyyttä.
Yhdysvaltalaistutkimuksessa «Babson KA, Heinz AJ, Ramirez G ym. The interactive...»2 selvitettiin unen ja liikunnan vuorovaikutusta PTSD-oireista toipumisessa. 217 sotaveteraanille, kaikki miehiä, keski-ikä 52 vuotta (SD 7 vuotta, ikähaarukka 24–70 vuotta), jotka olivat kuntoutuksessa PTSD:n vuoksi (residential rehabilitation program) 60–90 päivää ja saivat kognitiivista käyttäytymisterapiaa (KKT), tarjottiin osallistumismahdollisuus liikuntainterventioon KKT:n lisäksi.
Poissulkukriteereitä olivat alkoholin tai muiden päihteiden (paitsi nikotiini ja kofeiini) käyttö kuntoutusaikana ja sairaus, joka todennäköisesti haittaisi osallistumista tai estäisi sen (esimerkiksi ei kykene liikkumaan itsenäisesti). Psykiatrinen komorbiditeetti: mielialahäiriö 92 %, aiempi päihdehäiriö 76 %, samanaikainen ahdistuneisuushäiriö 14 %. Etninen tausta: 61 % valkoihoisia, 18 % afroamerikkalaisia, 11 % latinoja, 3 % Amerikan alkuperäisväestöä, 2 % Tyynen valtameren saarten väestöä, 0,7 % aasilaistaustaisia ja loput muita vähemmistöryhmiä etniseltä taustaltaan. Abstinenssi varmistettiin viikoittaisin virtsaseuloin.
PTSD Checklist -military version (PCL-M) -lomakkeella kartoitettiin PTSD-oireita, Pittsburgh Sleep Quality Index (PSQ) -lomakkeella unen laatua ja mielialaoireita Beckin depressiokyselyllä (BDI-II) kuntoutuksen alussa ja lopussa.
Liikuntainterventiona oli ryhmäpyöräily, johon osallistuminen oli vapaaehtoista ja jota johti henkilökunnan jäsen. Päivittäin pyöräiltyä matkaa seurattiin ja osallistujat jaettiin jälkikäteen mediaanin mukaan 2 ryhmään: ei-pyöräilyryhmä, joka pyöräili 1–59,5 mailia kuntoutusjakson aikana (N = 176), ja ryhmä, joka pyöräili 59,6 mailia tai enemmän kuntoutuksessa (N = 21). Tulokset raportoitiin regressio- ja kovarianssianalyyseinä, PCL-M-raakapisteitä ei annettu ennen kuntoutusta ja sen jälkeen liikuntaryhmissä eikä KKT-tuloksia tai lääkehoitoa kuvattu.
Tilastollista eroa ei ollut PTSD-oirepisteissä ryhmien välillä kuntoutuksen alussa eikä lopussa. Masennusoireiden osalta pyöräilyryhmällä oli pienemmät alku- ja loppupisteet kuin ei-pyöräilyryhmällä (keskiarvot 20 -> 17 vs. 26 -> 21 pistettä, BDI-II). Kuntoutukseen tulovaiheessa huonosti nukkuneilla liikunta lievitti ylivireysoireita tilastollisesti merkitsevästi, mitä muutosta ei todettu hyvin nukkuneiden alaryhmässä.
Yhdysvaltalaistutkimuksessa «Goldstein LA, Mehling WE, Metzler TJ ym. Veterans ...»3 oli 47 iältään 18–69-vuotiasta sotaveteraania, joista 42:lla oli DSM:n mukaan diagnosoitu PTSD ja 5:llä osittainen PTSD. Heidät satunnaistettiin 12 viikoksi ohjattuun liikuntaryhmään ja vertailuryhmään (odotuslista).
Poissulkukriteereinä olivat psykoosioireet minkä tahansa psyykkisen sairauden yhteydessä, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja mania, päihderiippuvuus (edeltävän vuoden aikana), itsetuho- tai muihin kohdistuvat väkivalta-ajatukset, raskaus, neurologinen tai muu keskushermostoon vaikuttava sairaus, epileptinen kohtaushistoria, astma, ruumiillinen vamma, joka estää harjoittelulaitteiden käytön, sydäninfarkti (edeltävän 6 kuukauden aikana) tai keskivaikea tai vaikea traumaattinen aivovamma. Lisäksi päätutkija saattoi sulkea pois tutkimuksesta muuten sopimattoman osallistujan (toteutui 2 poissuljetun kohdalla väkivaltakäytöshistorian vuoksi 27 poissuljetusta). Kaikkiaan 79 henkilöä arvioitiin tutkimukseen soveltuvuuden osalta ja heistä 47 satunnaistettiin mukaan. 5 satunnaistettua perui osallistumisensa tai heitä ei tavoitettu seurantaan. Lääkehoito tai psykoterapia ei ollut este osallistumiselle, mikäli se oli vakaa vähintään 2 kuukautta ennen satunnaistamista.
Harjoitteluohjelmassa oli aerobista harjoittelua, voimaharjoittelua, joogaliikkeitä ja mindfulness-osio ryhmämuotoisena. Liikuntaryhmää ohjeistettiin osallistumaan 3 x/vk 60 minuuttia kerrallaan (useamminkin sai osallistua), ja tavoitteena oli vähintään 36 liikuntakertaa 12 viikon aikana. Osallistujat saivat myös kotiharjoitteluohjeet.
Vertailuryhmänä olivat odotuslistalla olevat potilaat, jotka täyttivät samat oirekyselyt alussa ja 4, 8 ja 12 viikon kohdalla. Semistrukturoitu DSM:n mukainen haastattelu oli alussa ja lopussa sekä muina kyselyinä PTSD:n oirekysely Clinician -Administered PTSD -scale (CAPS), elämänlaatukysely WHO Quality of life -bref (WHOQOL-BREF), Feasibility and Acceptability Questionnaire -kysely ja Godinin vapaa-aikakysely.
Päätulosmuuttujat olivat oireiden vaikeus CAPS-mittarilla arvioituna ja elämänlaatu. 5 potilasta jäi pois liikuntaryhmästä ja 4 kontrolliryhmästä tutkimuksen aikana, ja liikuntaryhmä osallistui keskimäärin 28 ryhmäliikuntakertaan.
CAPS-pisteet vähenivät tilastollisesti merkitsevästi enemmän liikuntaryhmässä odotuslistaryhmään verrattuna tutkimuksen seuranta-aikana; muutos keskimäärin 30,64 pistettä (CAPS:n keskiarvo 64,25 ennen interventiota ja 34,02 sen jälkeen verrattuna odotuslistalaisiin (CAPS 58,5–44,23) (ryhmien välisen muutoksen erotus, d -0,90, 95 % luottamusväli -1,72–- -0,08). Pistemäärien ryhmien välinen ero lähtötilanteessa raportoitiin tilastollisesti ei-merkitseväksi. Tutkijat arvioivat muutoksen kliinisesti merkitseväksi ja ala-analyyseissä erityisesti ylivireysoireiden osalta. WHOQOL-BREF-oiremittari erottelee eri elämänlaatualueita; psykologisessa osiossa tapahtui enemmän positiivisia muutoksia (d = 0,53 (95 % luottamusväli 0,16–0,90) kuin fyysisessä osiossa (d = 0,33, 95 % luottamusväli -0,16 – -0,82). Muutos oli tilastollisesti merkitsevä psykologisen, mutta ei fyysisen osion osalta.
Yhdysvaltalaistutkimuksen «Whitworth JW, Nosrat S, SantaBarbara NJ, Ciccolo J...»4 tavoitteena oli selvittää, voiko lyhytkestoisella lihasvoimaharjoittelulla parantaa unen laatua PTSD-potilailla. Tutkimukseen rekrytoitiin lehti- ja internetilmoitusten avulla 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, joilla oli ollut vähintään 1 traumatapahtuma ja jotka DSM-5:n PDS-5-kyselyn perusteella täyttivät PTSD:n diagnostiset kriteerit.
Poissulkukriteereinä oli lääketieteellinen este voimaharjoittelulle, kuten tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sydän-, keuhko- tai metaboliset sairaudet, raskaus, yli tunnin viikoittainen aerobinen harjoittelu tai minkäänlainen voimaharjoittelu. Lisäksi suljettiin pois psykiatrista hoitoa saavat tai hoitoon hakeutumassa olevat henkilöt. Unen laatua arvioitiin Pittsburgh Sleep Quality Index (PSQI) -oirekartoituslomakkeella (itsetäytettävä). 211 henkilöä haastateltiin puhelimitse, 122 suljettiin pois tässä vaiheessa ja 45:tä henkilöä ei tavoitettu, joten 44 henkilöä arvioitiin henkilökohtaisessa tapaamisessa. 22/44 henkilöä täytti sisäänottokriteerit ja satunnaistettiin joko 3 viikon lihasvoimaharjoittelu- tai vertailuryhmään. Tutkimuksen tilastollista voimaa ei ole laskettu. Potilaat olivat keskimäärin 33-vuotiaita ja heistä 82 % oli naisia.
Lihasvoimaryhmä sai 3 x 30 minuutin personal trainerin ohjaamaa yksilöharjoittelukertaa viikoittain ja kontrolliryhmä saman ajan yksilöohjatusti video- tai kirjallista informaatiota muun muassa ravitsemuksesta ja ihmiskehosta. 19 potilasta oli loppuun asti mukana, 9 voimaharjoittelu- ja 10 vertailuryhmässä. Loppuun asti olleet saivat 150 dollarin rahakorvauksen. PDS5-lähtöpisteet olivat lihasvoimaharjoitteluryhmässä keskimäärin 37,8 (SD 10,7) ja intervention jälkeen 25,6 (SD 16,7) ja vertailuryhmässä vastaavasti 43,3 (SD 8,8) ja 30,9 (SD 15,0) pistettä. Mittari ei ole Suomessa kliinisessä käytössä. Ryhmien välillä ei ollut tilastollista eroa PTSD-oireiden osalta, F(1, 17) = 0,01, p = 0,91, ryhmien välinen ero analysoitu kovarianssianalyysillä.
Lihasvoima parani interventioryhmällä tilastollisesti ja kliinisesti merkitsevästi vertailuryhmään verrattuna tutkimuksen aikana useiden mitattujen lihasvoimien osalta. Unen laatu parani tilastollisesti merkittävästi interventioryhmässä (F = 12,04, p alle 0,01). PSQI-kokonaispistemäärä interventioryhmässä tutkimuksen alussa 11,3 (SD 4,9) ja intervention jälkeen 7,1 (SD 4,1). Kontrolliryhmässä vastaavat pistemäärät olivat 7,8 (SD 2,5) ja 8,4 (SD 2,9).
Satunnaistetussa kontrolloidussa yhdysvaltalaisessa pilottitutkimuksessa «Hall KS, Morey MC, Bosworth HB ym. Pilot randomize...»5 selvitettiin 12 viikon valvotun liikuntaharjoittelun vaikutusta traumaperäisen stressihäiriön oireiden lievittymiseen 60-vuotiailla tai vanhemmilla PTSD:tä sairastavilla sotaveteraaneilla. Sähköisen rekisterin pohjalta PTSD-potilaille lähetettiin tutkimuksen informaatiokirje, ja diagnoosi varmistettiin puhelimitse tehdyllä primary care PTSD screen -kyselyllä. AUDIT-kyselyllä tarkastettiin alkoholinkäyttö.
Tutkimuksen sisäänottokriteerit: asui 50 mailin säteellä tutkimuskeskuksesta, oli hoidossa Durhamin veteran administration -palveluissa ja pystyi liikkumaan itsenäisesti, liikkumisen apuvälineet sallittu. Poissulkukriteerit: elämänaikaisesti ei psykoottisia sairauksia. Lisäksi ei saanut olla viimeaikaisia sairaalahoitoja kardiovaskulaarisairauksien vuoksi, viitteitä keuhko- tai munuaissairaudesta, sydämen vajaatoiminnasta, hoitamattomasta kohonneesta verenpaineesta tai diabeteksesta, merkittäviä kognitiivisia tai näköpuutoksia, aktiivista alkoholin tai muiden päihteiden käyttöä tai meneillään oleva traumakeskeinen psykoterapia. Tutkittavat eivät alkutilanteessa saaneet harrastaa kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa enemmän kuin 150 minuuttia viikossa. Psykotrooppinen lääkehoito oli sallittu, jos annos oli ollut vakaa 6 viikon ajan.
Liikuntainterventio Warrior Wellness on suunniteltu lisäämään itseluottamusta liikuntaharjoitteluun (minäpystyvyys) kognitiivis-behavioraalisin teoriaperiaattein. Se sisältää valvottuja liikuntaharjoituksia 3 kertaa viikossa aamupäivällä klo 9–10:30 välillä 60–90 minuutin mittaisena. Liikuntaohjelma laadittiin yksilöllisesti ottaen huomioon osallistujan aiempi liikunta-aktiivisuus, nykyinen fyysinen suorituskyky, henkilökohtaiset liikuntamieltymykset ja terveydentila. Valvottuun ohjelmaan oli mahdollista osallistua aamupäivällä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Monimuotoisessa ohjelmassa painotettiin aerobisia, voimaharjoittelu-, tasapaino- ja venyttelyharjoituksia. Vertailuryhmälle (odotuslista) kerrottiin, että he voivat osallistua samaan interventioon 12 viikon kuluttua, ja he jatkoivat muuta tavanomaista hoitoaan. Osallistujia pyrittiin aktivoimaan yhdysvaltalaisten liikuntasuositusten mukaiseen terveysliikuntaan (150 minuuttia kohtuukuormitteista kestävyysharjoittelua viikossa). Noin 2 viikon ajan ohjaaja työskenteli yksilöllisesti ohjattavien kanssa (ohjaajia 1:1–1:5 osallistujaa kohden ja keskimäärin paikalla oli kaksi ohjaajaa), jonka jälkeen heidän oletettiin harjoittelevan pääosin omatoimisesti, tarvittaessa neuvoa kysyen. Osallistujat olivat keskimäärin 67-vuotiaita (vaihteluväli 60–78 vuotta), 91 % miehiä ja 85 % afrikkalaistaustaisia. 83 % oli ylipainoisia, ja osallistujilla oli keskimäärin 3,6 muuta samanaikaissairautta.
Artikkelissa kuvataan, että tulokset arvioitiin sokkoutetun arvioijan toimesta alussa ja 12 viikon kohdalla. Tutkijat eivät olleet sokkoutettuja, ja osallistujat tiesivät, missä ryhmässä olivat. Päätulosmuuttuja oli ohjelmassa pysyminen ja tyytyväisyys. 54 tutkittavasta (36 interventio, 18 odotuslista) 89 % osallistui 12 viikon loppumittauksiin. 3 jäi pois satunnaistamisen jälkeen ennen tutkimuksen aloittamista liikuntaryhmästä. 2 liikunta- ja 1 kontrolliryhmästä keskeytti. Keskeyttämisen syyt: kirurginen toimenpide, perhetilanne, yhtä henkilöä ei tavoitettu. 86 % teki harjoitteluosion 12 viikon ajan. Vähintään kerran liikuntaan osallistuneet henkilöt osallistuivat keskimäärin 82 %:iin liikuntakerroista (vaihteluväli 23–100 %).
Kaikki interventioryhmän 31:stä Warrior Wellness -ohjelman loppuun suorittaneesta arvioivat sen hyväksi tai erinomaiseksi. PTSD-oireet PCL-5-oiremittarilla (pistemäärä 0–80, pienempi pistemäärä liittyy lievempiin oireisiin) vähenivät liikuntaryhmässä hiukan enemmän kuin kontrolliryhmässä (alkutilanne liikuntaryhmä 42,97 (SEM 2,5), kontrolli 41,06 (SEM 3,5), ryhmien välinen keskimääräinen pistemäärän muutoksen erotus -4,23, 95 % luottamusväli -11,7–3,3, Cohenin d 0,38). Tuloksen kliininen merkittävyys vaikuttaa rajalliselta, eikä kyseinen mittari ole Suomessa käytössä. Osallistujista 16 %:lla liikuntaharjoittelu- ja 13 %:lla vertailuryhmässä PTSD-oireet vaikeutuivat tutkimuksen aikana (5 tai yli pisteen lisäys oirekartoituslomakkeella).
Tutkijoiden mukaan menetelmä on kuitenkin turvallinen ja soveltuva vanhempien aikuisten käyttöön, joten lisätutkimukset suuremmilla potilasryhmillä ovat perusteltuja.
Yleiskommentti: Vuonna 2018 julkaistut päivitetyt International Society for Traumatic stress studies -yhdistyksen «Post-traumatic stress disorder. NICE guidelines [N...»6 ja National Institute of Clinical Excellencen traumaperäisen stressihäiriön hoitosuositukset «Posttraumatic Stress Disorder Prevention and Treat...»7toteavat, että tutkimusnäyttöä liikunnasta hoitomuotona on riittämättömästi. Joogan osalta, ks. erillinen näytönastekatsaus Jooga aikuisten traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa «Jooga saattaa olla hyödyllistä traumaperäisen stressihäiriön oireiden lievittämisessä, mutta tutkimusnäyttö on vähäistä.»D. Lisäksi on julkaistu 2 RCT-tutkimusta, joissa toisessa 5 PTSD-potilasta satunnaistettiin liikuntainterventioihin «LeBouthillier DM, Asmundson GJG. The efficacy of a...»8 ja toisessa «Fetzner MG, Asmundson GJ. Aerobic Exercise Reduces...»933, joista 8 ei täyttänyt PTSD:n kaikkia diagnostisia kriteereitä (subsyndromaalinen oirekuva). PTSD-potilaita oli satunnaistettu 3 liikuntaharjoitteluohjelmaan, jonka aikana huomiota suunnattiin muualle eri tavoin muun muassa luonto-ohjelmia katsomalla «Fetzner MG, Asmundson GJ. Aerobic Exercise Reduces...»9. Näiden hyvin pienten myönteisinä raportoitujen tutkimusten tuloksilla ei ole vaikutusta näytönasteeseen, ei myöskään havainnoivien tutkimusten pohjalta kootulla systemaattisella katsauksella «Whitworth JW, Ciccolo JT. Exercise and Post-Trauma...»10. Vancampfortin ym. systemaattiset katsaukset «Vancampfort D, Richards J, Stubbs B ym. Physical A...»11, «Vancampfort D, Stubbs B, Richards J ym. Physical f...»12 selvittivät fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä tekijöitä PTSD-potilailla eivätkä liikuntainterventioiden tehoa. Vaikeampi oirekuva ja PTSD:n oireista ylivireysoireet liittyivät vähäisempään liikuntaharjoitteluun.
Terveysliikuntasuositusten mukainen liikunta on kaikille suositeltavaa, ellei terveydellisiä rajoitteita ole.