Katsausartikkeli ja meta-analyysi «Frost ND, Laska KM, Wampold BE. The evidence for p...»1 esittelee 5 satunnaistettua kontrollitutkimusta, joissa Present-Centered Therapya (PCT) on verrattu muihin näyttöön perustuviin traumaperäisen stressihäiriön hoitomuotoihin ja kontrolliryhmiin, joille ei tarjottu hoitoa.
PCT on kehitetty tukemaan traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivien selviytymistä oireiden ja päivittäisten ongelmien kanssa. PCT-hoidossa on 3 pääasiallista osaa:
1) psykoedukaatio
2) ongelmanratkaisukeinojen opettaminen
3) kotitehtävät, joiden kautta seurataan stressitekijöitä ja harjoitellaan ongelmanratkaisutaitoja.
Hoito käsittää 10–35 tapaamista, ja se voidaan toteuttaa joko yksilöllisesti tai ryhmässä. PCT-hoidolle on oma manuaali ja koulutusohjelma. PCT on alun perin kehitetty "verrokkiterapiaksi" TF-CBT-tutkimuksia varten.
Tutkimusasetelma
1. tutkimuksessa Schnurr ym. (2003) vertasi Present-Centered Group Therapy (PCGT) hoitoa traumafokusoituun ryhmäterapiaan (TFGT) Vietnamin veteraanien traumaperäisen stressihäiriön hoidossa. Molemmille ryhmille tarjottiin kliinikkojen vetämä ja manualisoitu viikoittainen ryhmäinterventio, joka kesti 30 viikkoa ja sisälsi lisäksi 5 booster-istuntoa. 360 veteraania satunnaistettiin hoitoryhmiin. Tarkastelun kohteeksi otettiin 325 veteraania, joista oli kerätty seurantatiedot booster-istuntojen jälkeen, jolloin oli kulunut 12 kuukautta hoidon alkamisesta. Traumaperäisen stressihäiriön muutosta mitattiin CAPS-mittarilla. Oireet mitattiin ennen hoidon alkua, hoidon päätyttyä 7 kuukauden päästä sekä booster-istuntojen jälkeen, 12 kuukautta hoidon alusta.
2. tutkimukseen (McDonagh ym. 2005) osallistui 74 naista, jotka olivat kokeneet lapsuudenaikaista seksuaalista hyväksikäyttöä ja joilla oli todettu olevan traumaperäinen stressihäiriö. Osallistujat satunnaistettiin joko 14 kerran yksilölliseen PCT-hoitoon, kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan (CBT) tai odotuslista-kontrolliryhmään. Traumaperäisen stressihäiriön oireiden muutosta mitattiin CAPS-mittarilla. Oireet mitattiin ennen hoidon alkua, hoidon päätyttyä sekä seurannoissa 3 ja 6 kuukautta hoidon jälkeen.
3. tutkimuksessa (Schnurr ym. 2007) satunnaistettiin tutkimukseen osallistuvia naisia, jotka olivat sotilaita tai veteraaneja ja joilla oli todettu traumaperäinen stressihäiriö, joko prolonged exposureen (PE; N = 141) tai PCThoitoihin (N = 143). Molemmat hoidot koostuivat 10:stä viikoittaisesta istunnosta. Traumaperäisen stressihäiriön oireiden muutosta mitattiin CAPS-mittarilla ennen hoidon alkua ja hoidon jälkeen.
4. tutkimuksessa (Classen ym. 2011) verrattiin PCT-ryhmähoitoa traumafokusoituun ryhmäterapiaan ja odotuslista-kontrolliryhmään. Osallistujat (N = 166) olivat aikuisia, jotka olivat kokeneet lapsuudenaikaista seksuaalista hyväksikäyttöä ja olivat vaarassa saada HIV:n huumeiden ja seksuaalisen riskikäyttäytymisen johdosta. Ryhmähoidot koostuivat 24 viikoittaisesta istunnosta, ja jokainen istunto kesti 90 minuuttia. PCT-ryhmissä käsiteltiin yllä mainittujen asioiden lisäksi vuorovaikutusmallien muuttamista. Traumaperäisen stressihäiriön oireiden muutosta seurattiin PTSD checklist -mittarilla. Mittaukset tehtiin ennen hoidon alkua, hoidon loputtua ja 6 kuukauden seurannassa.
5. tutkimuksessa (Surís ym. 2013) oli 129 veteraania, joilla oli traumaperäinen stressihäiriö sotilaallisen seksuaalisen trauman johdosta, ja heidät satunnaistettiin joko cognitive processing therapyyn (CPT-) tai PCT-hoitoihin. Yksi terapeutti ei seurannut CPT-hoitomanuaalia, joten hänen hoitonsa poistettiin analyyseistä (lopullinen N = 86). Traumaperäisen stressihäiriön oireiden muutosta mitattiin CAPS-mittarilla ennen hoidon alkua ja hoidon jälkeen.
Meta-analyysia «Frost ND, Laska KM, Wampold BE. The evidence for p...»1 varten laskettiin tutkimusten efektikoot ja hoidon keskeyttäneiden määrät. Tulokset yhdistettiin olettamuksella että muut näyttöön perustuvat hoitomuodot ovat verrannollisia toisiinsa vaikuttavuudeltaan.
Tulokset
Yhdistetty efektikoko, kun verrattiin PCT-hoitoa muihin näyttöön perustuviin hoitomuotoihin, oli pieni (d = 0,13) näyttöön perustuvien hoitojen eduksi, mutta ei tilastollisesti merkitsevä (p = 0,219). Tämä tulos vaikutti olevan homogeeninen eri tutkimuksissa (Q = 7,97, p = 0,092). Tarkasteltaessa hoitojen keskeytymistä oli jätettävä 4. tutkimus (Classen ym. 2011) ulkopuolelle, koska tätä ei tässä tutkimuksessa käsitelty systemaattisesti. Muiden tutkimusten osalta 31,3 % osallistujista keskeytti näyttöön perustuvan hoidon, kun taas PCT-hoidon keskeytti vain 14,3 % (OR 2,71, p < 0,001).