Cirillo ym. systemaattiseen katsaukseen ja meta-analyysiin «Cirillo P, Gold AK, Nardi AE ym. Transcranial magn...»1 koottiin 12/2017 asti julkaistut tutkimukset, joissa ahdistuneisuushäiriöihin tai posttraumaattiseen stressihäiriöön (PTSD) oli annettu TMS:ää vähintään 5 hoitokertaa, hoitotulos oli raportoitu ja artikkeli oli englanninkielinen. Embase, PubMed ja ISI Web of Science olivat hakutietokantoina. Mukaan valikoitui 17 tutkimusta, joista 9 käsitteli PTSD:tä, 4 yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä (GAD), 2 spesifistä fobiaa ja 2 paniikkihäiriötä. Meta-analyysi tehtiin PTSD:tä ja GAD:sta.
PTSD-tutkimuksista 6 oli satunnaistettuja kaksoissokkoja lumekontrolloituja tutkimuksia (n = 106, vaihteluväli n = 14–20), 1 avoin tutkimus (n = 12) ja 2 retrospektiivistä tutkimusta (n = 30). 2 tutkimuksessa oli taisteluun liittyvä PTSD, 4 tutkimuksessa arvioitiin PTSD:n lisäksi vakavaa masennusta (MDD). PTSD:n osalta päätulosmuuttuja oli muutos posttraumaattisen stressihäiriön oireissa tutkimuksessa käytetyllä mittarilla, joita olivat CAPS (5 tutkimusta), PCL (PTSD Checklist score, 2 tutkimusta), MISS (Mississipi Scale of Combat Severity, 1 tutkimus) ja IES (Impact of Events Scale, 1 tutkimus). Efektikoko mitattiin Hedges g:llä.
Kaikissa tutkimuksissa käytettiin 1–20 Hz:n rTMS:ää (sarjapulssiTMS) oikealle, vasemmalle tai molemmille dorsolateraalisille etuaivokuorille (DLPFC), paitsi yhdessä, jossa käytettiin dTMS:ää (syväTMS) mediaaliselle etuaivokuorelle (mPFC). Hoitokertoja oli 6 tutkimuksessa 10–15, 2 tutkimuksessa 20 ja 1 tutkimuksessa 36.
PTSD:ssä TMS-hoito osoittautui tehokkaammaksi kuin lumehoito (g = -0,88, 95 % luottamusväli -1,42 – -0,34). Tutkimusten heterogeenisyys oli matala tutkijoiden mukaan (I2 =49 %, p = 0,047). Funnel plot oli symmetrinen (ρ = 0,992, Eggerin testi) viitaten siihen, että julkaisuharhaa ei ollut. 2 RCT- ja 1 retrospektiivisessä tutkimuksessa raportoitiin PTSD:n kaikkien osaoireiden vähenemisestä, 1 RCT- ja 1 retrospektiivisessä tutkimuksessa ainoastaan kohonneen vireystilan (hyperarousal) oireiden vähenemisestä, 2 RCT-tutkimuksessa ainoastaan trauman uudelleenkokemisoireiden (re-experiencing) vähenemisestä ja 1 RCT-tutkimuksessa ainoastaan välttämisoireiden (avoidance) vähenemisestä. Mahdollisesti oikealle dorsolateraaliselle etuaivokuorelle annettava korkea frekventtinen rTMS on tehokkaampaa kuin vasemmalle puolelle annettava. 3 RCT-tutkimuksessa tutkittavia seurattiin 14 päivää, 2 tai 3 kuukautta, sekä yhdessä avoimessa tutkimuksessa 2 kuukautta. 3 RCT-tutkimuksessa (aika traumasta oli keskimäärin 5,4, 3,9 ja 39,8 vuotta; suurin osa siviilitraumoja) CAPS-pisteet laskivat tasolta 60–94 tasolle 45–64. PTSD-oireet lisääntyivät jälleen seurannan aikana, vaikkakaan eivät lähtötasolle asti ja avoimessa tutkimuksessa, jossa hoidolla ei ollut vaikutusta PTSD-oireisiin, mutta kylläkin masennusoireisiin, masennusoireet lisääntyivät lievästi seurannan aikana.
Haittavaikutuksia tuli pääasiassa aktiivihoidon aikana: 1 yleistynyt kouristuskohtaus, mutta muuten haittavaikutukset olivat lieviä tai vähäisiä, lähinnä päänsärkyä, niskan tai päänahan kipua, kihelmöintiä, uneliaisuutta, kasvojen nykinää tai huonontunutta kognitiota hoidon aikana.
Yhdysvaltalaisilla sotaveteraaneilla tehty satunnaistettu lumekontrolloitu tutkimus «Kozel FA, Motes MA, Didehbani N ym. Repetitive TMS...»2 transkraniaalisen magneettistimulaation (TMS) tehosta traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) oireisiin annettuna ennen kognitiivista prosessointiterapiaa (cognitive processing therapy, CPT). Tutkimukseen osallistui 18–60-vuotiaita sotaveteraaneja, jotka olivat olleet taisteluissa vuosina 2001–2016 ja joilla oli PTSD-diagnoosi. Tutkittavat satunnaistettiin tietokoneohjelman avulla saamaan aktiivista t1Hz:n rTMS:ää (n = 54) tai lume-TMS:ää (n = 49) oikealle dorsolateraaliselle etuaivokuorelle juuri ennen CPT-istuntoa kerran viikossa 12 kertaa. Jos terapian vaihe vaati, niin tarvittaessa oli 3 ylimääräistä hoitokertaa ja CPT-istuntoa. Tutkittavat saivat jatkaa meneillään ollutta lääkehoitoa (55:llä oli aiempi PTSD, masennus tai kipulääkitys), samoin aiempi terapia sallittiin. Poissulkukriteereinä oli muun muassa aiempi tai nykyinen huomattava neurologinen tai muu somaattinen sairaus, syömishäiriö, psykoottiset oireet, päihderiippuvuus tai päihteiden väärinkäyttö, metalliesine päässä ja raskaus tai rintaruokinta.
Päätulosmuuttujana oli CAPS-pisteiden muutos lähtötilanteesta seurannan loppuun. Toissijaisina tulosmuuttujamittareina olivat PCL (PTSD Checklist), M-PTSD (the Mississipi Scale for Combat Related PTSD), QIDS (the Quick Inventory of Depressive Symptomatology) ja IPF (the Inventory of Psychosocial Functioning). Mittarit täytettiin tutkimuksen alussa, 5. ja 9. terapiaistunnon jälkeen sekä 1, 3 ja 6 kuukautta hoidon loputtua. Analyysit tehtiin intent to treat -periaatteella. Efektikoko ilmaistiin Cohen d:llä.
Tutkimuksen kävi loppuun TMS-ryhmässä 32/54 ja lumeryhmässä 30/49. Verrattuna lumeryhmään TMS-ryhmässä CAPS-pisteet 6 kuukauden seurannassa laskivat tilastollisesti merkitsevästi enemmän: Cohen d 0,82, p < 0,05, (TMS: 75,28 ± 3,24 -> 27,51 ± 4,04; lume: 73,88 ± 3,51 -> 37,57 ± 4,49), samoin PCL-pisteet, Cohen d 1,50, p < 0,05 (TMS: 55,93 ± 1,83 -> 30,87 ± 2,15; lume: 52,82 ± 2,05 -> 38,08 ± 2,46). Tilastollisesti merkitsevä ero ryhmien välillä oli myös CAPS-pisteissä 5. terapiaistunnon jälkeen ja 3 kuukauden seurannassa sekä PCL-pisteissä kaikissa seurantapisteissä.
TMS-hoito oli hyvin siedettyä ilman vakavia haittavaikutuksia, TMS-ryhmässä 2:lla ja lumeryhmässä 1:llä tutkittavalla oli päänsärkyä.