Systemaattiseen katsaukseen «Dickerson SM, Weaver JM, Boyson AN ym. The effecti...»1 hyväksyttiin haun 424 julkaisusta 6 RCT-tutkimusta. Haut tehtiin tietokannoista PubMed ja CINAHL. Näistä 4 julkaisua valittiin erilliseen meta-analyysiin. Katsaukseen valituista julkaisuista osa käsitteli liikeharjoittelun tehoa nivelperäisiin ja osa lihasperäisiin TMD-ongelmiin (RCD/TMD) sekä 1 liikeharjoittelun tehoa uniapneakiskohoidon lisänä. Julkaisut, joissa oli käsitelty ainoastaan omahoitona tehtäviä liikeharjoituksia, jäivät valinnasta pois. Julkaisujen potilasmateriaaleissa ei havaittu merkittävää eroavaisuutta, mutta potilaiden ikähaitari oli suuri ja oireiden kesto, TMD:n diagnoosi sekä muut mahdolliset sairaudet vaihtelivat. Potilaat olivat lähetepotilaita tai perusterveydenhoidon potilaita.
Valittujen julkaisujen tutkimuksista yhdistettiin tiedot 4 eri liikeharjoitusryhmään: 1) liikkuvuus, 2) motoriikka, 3) ryhti ja 4) yhdistelmä eri harjoitteita. Lisäksi rekisteröitiin harjoitteiden suositellut annokset ja potilaan sitoutumisen taso harjoitusten tekemiseen. Näiden edellä mainittujen muuttujien vaikutusta verrattiin tutkimuksissa raportoituihin A) kivun/nivelkivun/liike- ja lepokivun alenemaan, B) liikkuvuuden (maksimaalinen avaus/sivuliikkeet/eteentuonti) paranemiseen ja C) toiminnan/alaleuan toiminnan tason paranemiseen. Potilasmäärä oli valituissa tutkimuksissa n = 419. Hoitojen seuranta-aikapisteet vaihtelivat 10 minuutista 1 vuoteen.
Tulokset osoittivat, että liikeharjoitusten vaikutus
A) potilaiden raportoimaan lepo- tai liikekipuun (n = 152) oli tehokkaampi (SMD = 0,824) kontrolleihin verrattuna varsinkin silloin, kun tehtiin liikelaajuus- tai yhdistelmäharjoituksia (p = 0,011). Erityisen tehokkaiksi osoittautuivat harjoitukset, joissa mukana oli yhdistettynä motoriikan, ryhdin ja liikkeen harjoituksia sekä informaatiota ja omahoidon ohjeistusta tai tehtiin suun aktiivinen avauksen venytys samalla, kun kohdistetaan passiivinen paine lihakseen. Nivelkivun ollessa kyseessä kiskohoito ei osoittautunut kontrollia paremmaksi, mutta yhdistelmäharjoituksilla näytti olevan hieman parempi teho.
B) leuan liikelaajuuksiin (n = 172) oli hieman parempi (SMD = 0,820) kontrolleihin verrattuna varsinkin, kun tehtiin liikelaajuus- ja yhdistelmäharjoituksia. Erityisen tehokkaiksi osoittautuivat harjoitukset, joissa mukana oli niska-hartiaseudun harjoituksia tai suun aktiivinen avauksen venytys samalla, kun kohdistetaan passiivinen paine lihakseen (p = 0,018).
C) potilaiden raportoimaan leuan toiminnan tasoon (n = 78) ei merkittävästi eronnut kontrolleista (SMD = 0,212).
Harjoitteiden suositellut annokset vaihtelivat suuresti eri tutkimusten välillä ollen 1–2 x vko, 1–4 x pvä, 10–45 min/pv, toistot x 2–10, 10–30 s vastepidossa. Tämän takia ei selkeitä johtopäätöksiä annos-vastesuhteesta voitu tehdä, mutta kivun alenema oli mahdollisesti parempi niillä, jotka tekivät harjoitukset 1–2 x vko, kuin niillä, jotka harjoittelivat päivittäin.
Kansainvälisen ryhmän tekemässä laajassa 3 549 julkaisun systemaattisessa katsauksessa «Armijo-Olivo S, Pitance L, Singh V ym. Effectivene...»2 106 julkaisua katsottiin mahdollisesti kiinnostaviksi koskien TMD-potilaiden manuaaliterapiaa ja liikeharjoitteita. Haku tehtiin tietokannoista Medline, Embase, Cochrane, ISI web of Science, EMB review ja CINAHL. Meta-analyysiin otettiin mukaan 45 RCT-tutkimusta. TMD-diagnoosi (lihas- tai nivelperäinen tai niiden yhdistelmä) perustui RC/TMD-kriteereihin tai potilaan raportoimiin TMD-oireisiin ja kliinisiin löydöksiin. Lihasperäisen TMD-hoidon interventioita olivat seuraavat: a) ryhdin korjaaminen, b) yleiset leuan harjoitteet yksin tai niskan harjoitusten kanssa, c) suun alueen manuaalinen terapia ja d) kaularangan mobilisaatio. Nivelperäisen TMD-hoidon interventioita olivat seuraavat: a) leuan ja niskan liikeharjoitteet yksin tai konservatiivisen TMD-hoidon lisänä ja b) manuaaliterapia leuan liikeharjoitteiden kanssa. Yhdistetyn lihas- ja nivelperäisen TMD:n interventioita olivat seuraavat: a) yleiset leuan liikeharjoitteet, b) manuaaliterapia ja c) leuan liikeharjoitteiden ja manuaaliterapian yhdistelmä. Hoitoja verrattiin eri tutkimuksissa lumehoitoon, kontrolloituun verrannaishoitoon tai ns. standardihoitoon. Analyysin vastemuuttujat olivat potilaiden raportoimat: 1. kivun alenema, 2. liikkuvuuden paraneminen, 3. leuan toiminnan tason paraneminen ja 4. lihasten painallusarkuuden muutos (PPT, pressure pain threshold, painekipukynnysmittari).
Katsauksen tulokset koskien manuaaliterapiaa ja muita fysikaalisia hoitomuotoja on esitetty fysioterapian kohdalla. Tähän on valittu kohdat, joissa tulokset koskevat liikeharjoitteita.
Tutkijaryhmä jäi kaipaamaan julkaisuista tietoja liikeharjoitteiden määrästä, kestosta ja toistokerroista sekä raportointia potilaan sitoutumisesta harjoitusten tekemiseen.
Vaikka tutkijaryhmä arvioi yleisesti julkaisut melko puutteellisiksi ja niiden tason usein heikoksi, oli se sitä mieltä, että liikeharjoitteet ovat turvallinen ja yksinkertainen hoitomuoto, jolla saattaa olla positiivista vaikutusta TMD-potilaiden hoidossa. Erityisesti aktiiviset ja passiiviset leuan harjoitteet, ryhdin korjaamiseen tähtäävät harjoitukset ja niskan harjoitteet näyttävät olevan hyödyllisiä.
Ruotsalaisessa RCT-tutkimuksessa «Lindfors E, Magnusson T, Ernberg M. Jaw exercises ...»3 verrattiin erikoissairaanhoitoon lähetetyillä lihasperäisillä TMD-potilailla (RC/TMD) omahoitona tehtyjen leuan liikeharjoitteiden (n = 35) tehoa kiskohoitoon (n = 33) ja passiiviseen kontrolliryhmään (n = 29). Liikeharjoitusryhmän ohjelmaan kuului rentoutusharjoitus, leuan vapaita liikkeitä, leuan liikkeitä vastuksella ja venytyksiä. Kiskoryhmälle valmistettiin kova-akryylistä stabilisaatiokisko. Potilaille annettiin kirjallinen informaatio 2 aktiivihoidon ryhmässä ja heille tarjottiin 4 käyntiä, jolloin arviot tehtiin 3 kuukauden kuluttua ja hoidon päätyttyä. Muuttujina raportoitiin seuraavat: 1. kivun voimakkuus (VAS), 2. yleinen olon paraneminen (PGIC), 3. masennus ja ahdistus (HADS), 4. leuan toiminta (JFLS-20), 5. kipulääkkeiden käyttö, 6. jännityspäänsärkykohtausten frekvenssi ja 7. haittavaikutukset.
Tulokset osoittivat seuraavaa:
Kahdessa ruotsalaisessa hoitotutkimuksessa «Häggman-Henrikson B, Wiesinger B, Wänman A. The ef...»4, «Storm Mienna C, Glas L, Magnusson M ym. Patients' ...»5, jotka perustuvat samaan potilasmateriaaliin, erikoissairaanhoitoon lähetetyt lihasperäiset TMD-potilaat (RC/TMD) jaettiin kliinisen tutkimisen jälkeen joko 1) paikalliseen TMD-ryhmään (n = 56, kipu myös niska-hartiaseudussa) ja 2) laaja-alaisen kivun ryhmään (n = 21, kipu koko kehon alueella). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten nämä ryhmät reagoivat ohjattuun lihasharjoitusohjelmaan. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että laaja-alainen kipu heikentää potilaan kykyä sietää lihasrasitusta ja että heidän hoitovasteensa ja ennusteensa on yleensä heikompi. Tämän takia oletuksena oli, että laaja-alaisen kivun ryhmä ei hyödy lihasharjoitteista samalla tavalla kuin paikallisen kivun ryhmä.
Tutkimuksen aluksi potilaiden leukojen ja niska-hartiaseudun lihasten lihaskestävyys testattiin laajalla testillä. Molemmat ryhmät osallistuivat hoitojaksoon, jossa oli 10 kpl (10–24 viikon aikana) ohjattuja harjoituksia, jotka olivat kaikille samanlaiset, mutta painojen ja toistojen suhteen yksilöity. Harjoitusohjelmakäynti (1–2 tuntia) sisälsi lämmittelyn, voima/kestävyysharjoitukset (hartiat, alaleuan protruusio, suun avaus), niskan koordinaatioharjoituksen ja loppurentoutuksen. Hoitojakson lopussa potilaille suoritettiin jälleen lihaskestävyystesti. Tulosten mittarina «Storm Mienna C, Glas L, Magnusson M ym. Patients' ...»5 käytettiin A) kivun intensiteettiä (NRS), B) lihaskestävyyttä, C) päivittäistä haittaa kivusta ja toimintahäiriöstä (0 ei haittaa – 6 täysin toimintakyvytön). Potilaiden omakohtaista kokemusta harjoitusohjelmasta [R6] raportoitiin erillisesti.
Tulokset «Häggman-Henrikson B, Wiesinger B, Wänman A. The ef...»4 osoittivat seuraavaa:
Tutkijat arvioivat, että tutkimuksessa käytetyn liikeharjoitusohjelman etuna oli sen suorittaminen ohjatuissa olosuhteissa ja mahdollinen psykologinen vaikutus potilaan saamasta säännöllisestä tuesta tutulta ohjaajalta.
Potilaiden omakohtaista kokemusta arvioitaessa tulokset «Storm Mienna C, Glas L, Magnusson M ym. Patients' ...»5 osoittivat, että
Ryhmien välillä ei havaittu eroa siinä, että