Takaisin Tulosta

Luonnonlääkkeiden teho eturauhasen liikakasvun aiheuttamien alavirtsatieoireiden hoidossa

Lisätietoa aiheesta
Teuvo Tammela
7.11.2018

Luonnonlääkkeiden käytöllä on pitkät perinteet erityisesti Keski-Euroopan maissa, joissa niillä on hoidettu lieviä prostatahyperplasiatapauksia. Lähteenä ovat esimerkiksi kurpitsan siemenet (Cucurbita pepo), nokkonen (Urtica spp.), haavan siemenet (Populus tremula), Afrikan luumu (Pyogeum africanum), eteläafrikkalainen tähtiheinä (Hypoxis rooperi), sahapalmu (Serenoa repens) ja kääpiöpalmun siemenet (Sabal serrulatum).

Luonnonlääkkeiden vaikutusmekanismi on epäselvä. Asiaa vaikeuttaa myös se, että kasvisuutteet muodostuvat monista aineista, joiden vaikutusmekanismia on vaikea tutkia. Tuotteita ei ole myös standardoitu, minkä vuoksi samaakin uutetta sisältävät valmisteet vaihtelevat suuresti.

On arveltu niiden sisältämien steroidien tapaisten sitosterolien vaikuttavan mahdollisesti vähentämällä solujen kolesterolipitoisuutta, vähentämällä sukupuolihormoneja sitovan globuliinin pitoisuutta, estävän testosteronin sitoutumista eturauhasen androgeenireseptoreihin tai inhiboivan 5 alfa-reduktaasientsyymin aktiviteettia. Kuitenkaan ei ole luotettavaa tutkimustietoa, joka tukisi mitään näistä hypoteeseistä.

Huolimatta standardoinnin puuttumisesta ja tuotteiden vaihtelevuudesta on jonkin verran kliinistä tutkimusnäyttöä, että luonnonlääkkeet saattavat olla lumetta tehokkaampia sekä subjektiivisesti että objektiivisesti mitaten. On myös histologisesti osoitettu, että sahapalmu saa aikaan eturauhasen atrofiaa ja epiteelin kontraktiota «Gerber GS. Phytotherapy for benign prostatic hyper...»1.

Useimmat kliiniset tutkimukset ovat olleet avoimia kontrolloimattomia tai sitten kovin lyhytkestoisia «Fitzpatrick JM, Lynch TH. Phytotherapeutic agents ...»2. Kuitenkin on julkaistu myös joitakin metodologisesti oikein tehtyjäkin tutkimuksia, joissa toisissa on todettu objektiivista hoitovastetta «Berges RR, Windeler J, Trampisch HJ ym. Randomised...»3, mutta toisissa taas ei «Buck AC, Cox R, Rees RW ym. Treatment of outflow t...»4. Cochrane-katsauksen «Tacklind J, Macdonald R, Rutks I ym. Serenoa repen...»5 tuloksena oli, että sahapalmu ei ollut lumetta tehokkaampi prostatahyperplasian oireiden hoidossa. Näin ollen luonnonlääkkeitä ei voi suositella eturauhasen hyvänlaatuisen hyvänlaatuisen liikakasvun oireista kärsiville potilaille.

Kirjallisuutta

  1. Gerber GS. Phytotherapy for benign prostatic hyperplasia. Curr Urol Rep 2002;3:285-91 «PMID: 12149159»PubMed
  2. Fitzpatrick JM, Lynch TH. Phytotherapeutic agents in the management of symptomatic benign prostatic hyperplasia. Urol Clin North Am 1995;22:407-12 «PMID: 7539185»PubMed
  3. Berges RR, Windeler J, Trampisch HJ ym. Randomised, placebo-controlled, double-blind clinical trial of beta-sitosterol in patients with benign prostatic hyperplasia. Beta-sitosterol Study Group. Lancet 1995;345:1529-32 «PMID: 7540705»PubMed
  4. Buck AC, Cox R, Rees RW ym. Treatment of outflow tract obstruction due to benign prostatic hyperplasia with the pollen extract, cernilton. A double-blind, placebo-controlled study. Br J Urol 1990;66:398-404 «PMID: 1699628»PubMed
  5. Tacklind J, Macdonald R, Rutks I ym. Serenoa repens for benign prostatic hyperplasia. Cochrane Database Syst Rev 2012;12:CD001423 «PMID: 23235581»PubMed