Unettomuuden vuosittainen ilmaantuvuus on yli 35 %, eli runsas kolmasosa aikuisista kärsii vuosittain unettomuudesta ainakin noin kuukauden pituisin jaksoin.
Unettomuuden ilmaantuvuutta väestössä selvitettiin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Lähtötilanteessa tutkittavilla (yhteensä 1 095 henkilöä) ei ollut diagnosoitua unettomuutta. Unettomuuden ilmaantuvuutta selvitettäessä käytettiin uusia DSM-5-kriteerejä, joiden mukaan unettomuutta täytyy esiintyä vähintään 3 yönä viikossa. Jotta henkilöllä katsottiin olevan unettomuutta, seurannassa unettomuuden vaikeusastetta arvioivan ISI-pistemäärän (Insomnia Severity Index) täytyi olla vähintään 15 «Bastien CH, Vallières A, Morin CM. Validation of t...»1. Yhden kuukauden ajalta luotettava tieto saatiin 412 henkilöltä.
Kuukauden aikaisen uuden unettomuuden ilmaantuvuus oli 18/412 (4,4 %). Unettomuus alkoi siis yhteensä 18 henkilöllä. Heistä 12 (67 %) oli naisia. 61 %:lla unettomuutta esiintyi ensimmäisen kerran heidän elämässään. Kolmen kuukauden aikainen ilmaantuvuus oli 9,15 %. Vuoden aikaiseksi ilmaantuvuudeksi saatiin 36,6 %. Unettomuuden ilmaantuvuus oli naisilla merkitsevästi suurempi kuin miehillä «Ellis JG, Perlis ML, Neale LF ym. The natural hist...»2.
65-vuotiaassa ja sitä vanhemmassa väestössä pitkäaikaisen unettomuuden ilmaantuvuus on noin 5 % vuodessa
Yhdysvalloissa tehdyssä EPESE-nimisessä (The Established Populations for Epidemiologic Studies of the Elderly, National Institute on Aging) epidemiologisessa kohorttitutkimuksessa «Foley DJ, Monjan A, Simonsick EM ym. Incidence and...»3ensimmäinen tutkimuskierros suoritettiin vuosina 1981 ja 1982. Haastatteluun osallistui 9 282 iältään 65-vuotiasta ja sitä vanhempaa henkilöä. Vastausosuus kolmella tutkimusalueella oli 80–85 %. Aineistoon ei otettu niitä, joilta tiedot jouduttiin hankkimaan sijaishaastatteluin (10 %). Osallistuneille tehtiin strukturoituja haastatteluja, joissa kerättiin sosiodemografiset taustatiedot, tiedot pitkäaikaisista sairauksista, fyysisistä toiminnanvajavuuksista, tunnetason hyvinvoinnista, terveyskäyttäytymisestä sekä uniongelmista. Samat tiedot kerättiin uudelleen haastatteluin kolmen vuoden kuluttua. Kolmen vuoden seurantaan perustuneet haastattelutiedot saatiin kaikkiaan 6 899 mieheltä ja naiselta.
Tavoitteena oli analysoida pitkäaikaisen unettomuuden ilmaantuvuus, unettomuudesta toipuminen ja niihin yhteydessä oleva tekijät ikääntyneillä. Tulosten mukaan ilmaantuvuus oli sekä miehillä että naisilla 5 % vuodessa. Se oli yhteydessä masentuneisuuteen (depressed mood), hengitystieoireisiin, kohtalaiseen tai huonoon koettuun terveydentilaan ja fyysisiin toiminnanvajavuuksiin. Tilastollisessa monimuuttujamallissa nämä riskitekijät selittivät korkeamman ilmaantuvuuden niiden joukossa, joilla oli fyysisiä sairauksia, kuten sydänsairaus, halvaus tai diabetes. Muut unettomuuden ilmaantuvuuteen yhteydessä olevat tekijät olivat lääkärin määräämät sedatiiviset lääkkeet ja leskeksi jääminen. Vain 7 % unettomuuden ilmaantuvuudesta ei ollut yhteydessä edellä mainittuihin riskitekijöihin.
Puolella niistä, joilla oli pitkäaikainen unettomuus seurannan alussa (n = 1 943), unettomuus oli kolmen vuoden jälkeen parantunut. Heidän koettu terveydentilansa oli myös kehittynyt suotuisampaan suuntaan, fyysinen toimintakyky oli vakiintunut tai kohentunut eikä uusia sairastumisia sydänsairauteen, halvaukseen, diabetekseen tai lonkkamurtumaan ollut esiintynyt.
Tutkimuksen johtopäätös oli, että pitkäaikaiset sairaudet, depressiivisyys, fyysiset toiminnanvajavuudet, heikko koettu terveydentila, leskeksi jääminen ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö ovat yhteydessä sekä unettomuuden ilmaantuvuuteen että unettomuudesta toipumiseen. Toinen johtopäätös on se, ettei ikääntyminen sellaisenaan ole riittävä selitys unettomuuden ilmaantuvuudelle.