Takaisin Tulosta

Liikunnan yhteys aivoinfarktin ilmaantuvuuteen

Lisätietoa aiheesta
Laura Koso
4.7.2016

Meta-analyysissä «Reimers CD, Knapp G, Reimers AK. Exercise as strok...»1 vuodelta 2009 Reimers ym. selvittivät, onko liikunnalla aivoinfarktia, aivoverenvuotoa ja aivohalvausta ehkäisevää vaikutusta. Analyyseihin sisällytetyt 28 kohorttitutkimusta sekä 10 tapaus-verrokkitutkimusta analysoitiin erillään. Kohorttitutkimusten aineistosta pyrittiin erottelemaan miehet ja naiset erikseen. Työhön tai vapaa-aikaan liittyvää fyysistä aktiivisuutta ei eritelty. Vertailuun valittiin aina fyysisesti vähiten aktiivisin ryhmä sekä joko aktiivisin ryhmä tai se ryhmä, jossa riskin pienenemä oli merkittävin. Aivoinfarktin osalta meta-analyysiin sisällytettiin 12 kohorttitutkimusta (7 naiset, 9 miehet). Fyysisesti aktiivisilla miehillä todettiin vähiten aktiivisiin verrattuna merkitsevästi pienentynyt aivoinfarktin riski, riskisuhde (RR) 0,73 (95 % luottamusväli 0,65–0,83). Naisilla tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä: RR 0,76 (0,56–1,02). Miehille ja naisille yhteensä RR oli 0,75 (0,67–0,84). 7 tapaus-verrokkitutkimuksessa oli arvioitu fyysisen aktiivisuuden vaikutusta aivoinfarktiriskiin, ja näiden meta-analyysissä riskisuhde oli 0,32 (0,17–0,59). Aivohalvauksen osalta fyysinen aktiivisuuden suojaava vaikutus oli tilastollisesti merkitsevä sekä miehillä, RR 0,72 (0,64–0,80, 18 kohorttitutkimusta) että naisilla 0,71 (0,58–0,88, 13 kohorttitutkimusta).

Yksi suurimmista edellä mainittuun meta-analyysiin «Reimers CD, Knapp G, Reimers AK. Exercise as strok...»1 sisältyneistä tutkimuksista perustui suomalaiseen 47 721 henkilön kohorttiin «Hu G, Sarti C, Jousilahti P ym. Leisure time, occu...»2, joka kerättiin osissa vuosina 1972–97. Keskimääräinen seuranta-aika oli 19 vuotta vuoden 2003 loppuun mennessä. Tieto fyysisestä aktiivisuudesta sekä muista aivoinfarktin riskitekijöistä saatiin lähtötilanteessa kyselystä ja alkututkimuksesta. Tieto aivotapahtumista saatiin rekistereistä. Seuranta-aikana todettiin 2 863 aivohalvausta, joista 2 264 oli aivoinfarkteja. Fyysinen aktiivisuus jaoteltiin vapaa-ajalla, työajalla tai työmatkalla tapahtuneeksi sekä toisaalta vähäiseksi, kohtalaiseksi tai runsaaksi. Vertailuryhmänä oli vähäisen aktiivisuuden ryhmä.

Monimuuttujamallissa huomioitiin useita aivoinfarktin riskitekijöitä sekä muut kaksi fyysisen aktiivisuuden muotoa. Kohtalainen ja runsas vapaa-ajan aktiivisuus liittyi pienentyneeseen aivoinfarktin riskiin, riskitiheyssuhde (HR) kohtalaiselle aktiivisuudelle 0,87 (95 % luottamusväli 0,79–0,95) ja runsaalle aktiivisuudelle 0,80 (0,68–0,93). Aktiivisuuden lisääntyminen liittyi siis pienenevään aivoinfarktin riskiin, p trendille 0,001. Pienentynyt aivoinfarktin riski liittyi myös runsaaseen työmatkaliikuntaan (kävely, pyöräily vähintään 30 minuuttia vuorokaudessa), HR 0,86 (0,76–0,96) ja fyysiseen aktiivisuuteen työssä, HR 0,88 (0,80–0,98). Aivoinfarktin osalta tuloksia ei esitetty erikseen miehillä ja naisilla.

Wendel-Vos ym. «Wendel-Vos GC, Schuit AJ, Feskens EJ ym. Physical ...»3 arvioivat fyysisen aktiivisuuden yhteyttä aivohalvaukseen, aivoinfarktiin ja aivoverenvuotoon vuonna 2004 ilmestyneessä meta-analyysissä, joka sisälsi yhteensä 31 julkaisua (24 kohortti- ja 7 tapausverrokkitutkimusta). Vain osa tutkimuksista erotteli aivoinfarktin ja aivoverenvuodon. Analyysistä suljettiin pois yksi tutkimus, jossa mitattiin fyysistä kuntoa fyysisen aktiivisuuden sijaan. Fyysinen aktiivisuus jaoteltiin erikseen työssä ja vapaa-ajalla toteutuneeksi aktiivisuudeksi, ja kokonaisaktiivisuutta mittaavat tutkimukset tulkittiin vapaa-ajan aktiivisuudeksi. Jaottelu fyysisen aktiivisuuden määrän mukaan toteutettiin siten, että pienimmän aktiivisuuden ryhmä tulkittiin inaktiivisiksi, suurimman aktiivisuuden ryhmä aktiivisiksi ja kaikki väliin jäävät ryhmät kohtalaisesti aktiivisiksi.

Fyysisesti aktiivisilla todettiin inaktiivisiin verrattuna pienentynyt aivoinfarktin riski. Riskisuhde (RR) oli työaikaiseen aktiivisuuteen liittyen 0,57 (0,43–0,77, 5 tutkimusta) ja vapaa-ajan aktiivisuuteen liittyen 0,79 (0,69–0,91, 11 tutkimusta). Kohtalaisella fyysisellä aktiivisuudella ei todettu inaktiivisuuteen verrattuna tilastollisesti merkitsevää yhteyttä aivoinfarktiriskiin, RR työaikaiseen aktiivisuuteen liittyen 0,67 (0,35–1,29) ja vapaa-ajan aktiivisuuteen liittyen 0,83 (0,64–1,09). Aivohalvauksen suhteen vastaavat luvut olivat 0,64 (0,48–0,87) ja 0,85 (0,78–0,93) eli kohtalaisen fyysisen aktiivisuuden todettiin liittyvän pienentyneeseen aivohalvauksen riskiin.

Vuonna 2003 ilmestyneen (Lee ym) meta-analyysin «Lee CD, Folsom AR, Blair SN. Physical activity and...»4 aineisto (18 kohorttitutkimusta ja 5 tapausverrokkitutkimusta) erosi hieman edellä mainitun meta-analyysin (Wendel-Vos) aineistosta. Fyysinen aktiivisuus oli lähinnä vapaa-ajan aktiivisuutta, ja yhdessä tutkimuksessa mitattiin fyysistä kuntoa. Tulosmuuttujana oli aivohalvauksen, aivoinfarktin ja aivoverenvuodon ilmaantuvuuden lisäksi myös kuolleisuus näihin. Tulos oli kuitenkin hyvin samankaltainen kuin uudemmassa meta-analyysissä. Runsaan fyysisen aktiivisuuden todettiin vähäiseen aktiivisuuteen verrattuna liittyvän pienentyneeseen aivoinfarktin riskiin, RR 0,79 (95 % luottamusväli 0,69–0,91, 6 tutkimusta). Kohtalainen aktiivisuus vähäiseen verrattuna ei saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä aivoinfarktin osalta, RR 0,91 (0,80–1,05, 4 tutkimusta). Sen sijaan aivohalvauksen osalta riskisuhde todettiin tilastollisesti merkitsevästi pienentyneeksi jo kohtalaisen fyysisen aktiivisuuden tasolla, RR 0,80 (0,74–0,86, 19 tutkimusta).

Fyysisen aktiivisuuden ja sen eri muotojen vaikutusta aivohalvauksen, aivoinfarktin ja aivoverenvuodon riskiin selvitettiin 39 315 yli 45-vuotiaan naisen kohortissa (Sattelmair ym 2010) «Sattelmair JR, Kurth T, Buring JE ym. Physical act...»5, joka oli koottu vuosina 1992–1995. Keskimääräinen seuranta-aika oli 11,9 vuotta. Aivoinfarkteja todettiin 473. Fyysistä aktiivisuutta kartoitettiin kyselyllä lähtötilanteessa ja toistuvasti seuranta-aikana. Kyselyssä selvitettiin eri vapaa-ajan aktiviteetteihin käytettyä aikaa, kävelynopeudetta ja noustujen porrasvälien määrää. Aktiviteetteihin käytetty energia arvioitiin (kcal/week), ja naiset jaoteltiin ryhmiin energiankulutuksen mukaan. Sekoittavien tekijöiden vakioinnin jälkeen energiankulutuksella mitatulla vapaa-ajan liikunnalla, kävelyyn käytetyllä ajalla tai kävelynopeudella ei todettu tilastollisesti merkitsevää yhteyttä aivoinfarktin ilmaantuvuuteen. Liikunnan määrän muutoksilla, jota mitattiin kävelyyn käytetyllä ajalla, ei todettu yhteyttä aivoinfarktin riskiin. Tämän arveltiin liittyvän siihen, että tapahtumien lukumäärät jäivät pieniksi.

Autenrieth ym. «Autenrieth CS, Evenson KR, Yatsuya H ym. Associati...»6 tutkivat fyysisen aktiivisuuden sekä aivoinfarktin ja sen alatyyppien välistä yhteyttä 13 069 yhdysvaltalaisen 45–64-vuotiaan henkilön kohortissa. Fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselyllä lähtötilanteessa (1987–89), ja se jaoteltiin kohtalaisesti tai runsaasti rasittavaan liikuntaan käytetyn ajan mukaisesti vähäiseen, keskinkertaiseen ja ihanteelliseen aktiivisuuteen. Seuranta-ajan mediaani oli 18,8 vuotta. Aivoinfarkteja todettiin 648, joista 144 oli lakunaarisia, 150 kardioembolisia ja 354 nonlakunaarisia. Kun vakiointi suoritettiin iän, sukupuolen, etnisen taustan, koulutuksen ja tupakoinnin suhteen, todettiin ideaalin fyysisen aktiivisuuden liittyvän vähäiseen aktiivisuuteen verrattuna pienentyneeseen aivoinfarktin riskiin, riskitiheyssuhde (HR) 0,76 (95 % luottamusväli 0,59–0,96). Löydös oli tilastollisesti merkitsevä vain miehillä, HR 0,69 (0,51–0,95) ja nonlakunaarisessa infarktissa, HR 0,71 (0,51–0,99). Kun vakiointi suoritettiin vielä muiden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden suhteen, ei tilastollisesti merkitsevää löydöstä enää näissä ryhmissä havaittu. Alaryhmäanalyyseissä todettiin kuitenkin edelleen tilastollisesti merkitsevä löydös ihanteellisesti aktiivisilla afroamerikkalaisilla miehillä aivoinfarktin, RR 0,53 (0,31–0,92) ja nonlakunaarisen aivoinfarktin, RR 0,30 (0,11–0,81) suhteen.

Willey ym. selvittivät vuonna 2009 julkaistussa kohorttitutkimuksessa «Willey JZ, Moon YP, Paik MC ym. Physical activity ...»7 fyysisen aktiivisuuden yhteyttä aivoinfarktin riskiin. Kohortti koostui 3 298 henkilöstä (miehiä 1 226, naisia 2 072), joiden keski-ikä lähtötilanteessa oli 69,2 vuotta (± 10,3 vuotta). Seuranta-ajan mediaani oli 9,1 vuotta. Aivoinfarkteja todettiin 238. Fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselyllä lähtötilanteessa, ja aktiivisuus jaoteltiin inaktiivisuuteen (40,8 % kohortista), kevyeen aktiivisuuteen (39,5 %) sekä kohtalaiseen – runsaaseen aktiivisuuteen (19,7 %). Kohtalainen – runsas aktiivisuus verrattuna inaktiivisuuteen liittyi pienentyneeseen aivoinfarktin riskiin. Sekoittavien tekijöiden vakioinnin jälkeen riskitiheyssuhde (HR) oli 0,65 (95 % luottamusväli 0,43–0,98). Fyysisen aktiivisuuden aivoinfarktilta suojaava vaikutus oli tilastollisesti merkitsevä vain miehillä, HR 0,37 (0,18–0,77), ei naisilla, HR 0,92 (0,57–1,50). Suuremman osan naisista (43,3 %) todettiin olevan fyysisesti inaktiivisia kuin miehistä (36,5 %) ja kirjoittavat arvelivat, että tutkimuksen voima ei välttämättä riittänyt osoittamaan mahdollista heikompaa yhteyttä naisilla.

Aivoinfarktin ja aivojensisäisen verenvuodon riskitekijöitä selvitettiin laajassa kansainvälisessä tapaus-verrokkitutkimuksessa «O'Donnell MJ, Xavier D, Liu L ym. Risk factors for...»8, joka toteutettiin samalla protokollalla 84 keskuksessa 22 eri maassa (INTERSTROKE). Maaliskuun 2007 ja huhtikuun 2010 välillä tutkimukseen otettiin 3 000 tapausta (2 337 aivoinfarktia, 663 aivojensisäistä verenvuotoa) sekä 3 000 iän ja sukupuolen suhteen kaltaistettua verrokkia. Kaikki merkitseviksi havaitut riskitekijät sisällytettiin monimuuttujamalliin. Tutkittavat luokiteltiin fyysisesti aktiivisiksi, jos he käyttivät vähintään 4 tuntia viikossa kohtalaisen intensiiviseen tai intensiiviseen liikuntaan. Säännöllisen fyysisen aktiivisuuden todettiin liittyvän pienentyneeseen aivoinfarktin riskiin, vakioitu ristitulosuhde (adjusted OR) oli 0,68 (99 % luottamusväli 0,51–0,91).

Yhteenveto

Fyysisen aktiivisuuden on meta-analyyseissä todettu olevan itsenäinen aivoinfarktilta suojaava tekijä miehillä. Naisilla löydös on ollut viitteellinen, mutta useissa tutkimuksissa tilastollinen merkitsevyys on jäänyt saavuttamatta. Laajassa 72 448 naisen ”Nurses Health Study”-aineistossa «Hu FB, Stampfer MJ, Colditz GA ym. Physical activi...»9, joka sisältyy kaikkiin edellä mainittuihin meta-analyyseihin (Reimers «Reimers CD, Knapp G, Reimers AK. Exercise as strok...»1, Wendel-Vos «Wendel-Vos GC, Schuit AJ, Feskens EJ ym. Physical ...»3, Lee «Lee CD, Folsom AR, Blair SN. Physical activity and...»4), todettiin fyysisesti aktiivisimmassa ryhmässä vähiten aktiivisiin verrattuna pienentynyt aivoinfarktin riski, kun mitattiin kokonaisaktiivisuutta: RR 0,52 (0,33–0,80), kävelyaktiivisuutta: RR 0,60 (0,39–0,90) ja kävelynopeutta: RR 0,47 (0,31–0,68). Lisäksi fyysisen aktiivisuuden ja aivoinfarktin välillä todettiin tilastollisesti merkitsevä käänteinen annosvastesuhde. Kun on tarkasteltu fyysisen aktiivisuuden yhteyttä aivohalvaukseen, josta löytyy aivoinfarktia enemmän tutkimustuloksia, on meta-analyysissä havaittu tilastollisesti merkitsevä löydös myös naisilla (Reimers ym 2009) «Reimers CD, Knapp G, Reimers AK. Exercise as strok...»1.

Liikunnalla on vaikutusta moniin aivoinfarktin riskitekijöihin, ja osa sen suojaavasta vaikutuksesta välittyy näiden tekijöiden kautta. Itsenäistä suojavaikutusta ja muiden tekijöiden kautta välittyvää vaikutusta voi olla vaikeaa erotella. Ilmeisesti tähän liittyen liikunnan ja aivoinfarktin välinen yhteys heikkenee tutkimuksissa riskitekijöiden vakioinnin jälkeen «Autenrieth CS, Evenson KR, Yatsuya H ym. Associati...»6.

Myös fyysisen aktiivisuuden luokittelussa on suurta vaihtelua tutkimusten välillä, mikä voi heikentää meta-analyysin kykyä havaita yhteyttä fyysisen aktiivisuuden ja aivoinfarktin ilmaantuvuuden välillä «Wendel-Vos GC, Schuit AJ, Feskens EJ ym. Physical ...»3. Lisäksi on syytä huomioida, että useimmissa tutkimuksissa fyysisen aktiivisuuden määrää on arvioitu vain alkutilanteessa eikä siinä tapahtuneita muutoksia ole yleensä huomioitu.

Eri tutkimuksissa on havaittu erilaisia annosvasteita fyysisen aktiivisuuden ja aivohalvausriskin välillä «Reimers CD, Knapp G, Reimers AK. Exercise as strok...»1. Fyysisen aktiivisuuden ja aivoinfarktin välisestä käänteisestä annosvastesuhteesta on saatu osoitusta muun muassa Nurses Health Study aineistosta «Hu FB, Stampfer MJ, Colditz GA ym. Physical activi...»9, jossa tutkimusjoukko jaoteltiin 5 ryhmään fyysisen aktiivisuuden mukaan sekä suomalaisessa aineistossa «Hu G, Sarti C, Jousilahti P ym. Leisure time, occu...»2, jossa fyysisen aktiivisuuden ryhmiä oli 3. Lisäksi annosvasteeseen tai jonkinlaiseen kynnysarvoon viittaavat löydökset meta-analyyseissä (Wendel-Vos ym. 2004 «Wendel-Vos GC, Schuit AJ, Feskens EJ ym. Physical ...»3, Lee 2003 «Lee CD, Folsom AR, Blair SN. Physical activity and...»4), joissa fyysisen aktiivisuuden havaittiin suojaavan aivoinfarktilta vain suurimman aktiivisuuden ryhmässä, mutta ei kohtalaisen aktiivisuuden ryhmässä. Suuremmissa aivohalvausainestoissa merkitsevä fyysisen aktiivisuuden suojavaikutus todettiin kuitenkin jo kohtalaisen fyysisen aktiivisuuden tasolla (Wendel-Vos ym 2004) «Wendel-Vos GC, Schuit AJ, Feskens EJ ym. Physical ...»3.

Edellä mainitut rajoitukset huomioiden on mahdotonta määritellä tarkemmin aivoinfarktilta suojaavaa fyysisen aktiivisuuden määrää tai intensiteettiä. Vähäinen fyysinen aktiivisuus on kuitenkin sellainen aivoinfarktin riskitekijä, johon voidaan vaikuttaa. Näin ollen liikunta on suositeltavaa aivoinfarktin ehkäisyssä. Liikuntasuosituksen osalta viitataan Käypä hoito -suositukseen Liikunta «Liikunta (ylläpito lopetettu)»1.

Kirjallisuutta

  1. Reimers CD, Knapp G, Reimers AK. Exercise as stroke prophylaxis. Dtsch Arztebl Int 2009;106:715-21 «PMID: 19997550»PubMed
  2. Hu G, Sarti C, Jousilahti P ym. Leisure time, occupational, and commuting physical activity and the risk of stroke. Stroke 2005;36:1994-9 «PMID: 16081862»PubMed
  3. Wendel-Vos GC, Schuit AJ, Feskens EJ ym. Physical activity and stroke. A meta-analysis of observational data. Int J Epidemiol 2004;33:787-98 «PMID: 15166195»PubMed
  4. Lee CD, Folsom AR, Blair SN. Physical activity and stroke risk: a meta-analysis. Stroke 2003;34:2475-81 «PMID: 14500932»PubMed
  5. Sattelmair JR, Kurth T, Buring JE ym. Physical activity and risk of stroke in women. Stroke 2010;41:1243-50 «PMID: 20371746»PubMed
  6. Autenrieth CS, Evenson KR, Yatsuya H ym. Association between physical activity and risk of stroke subtypes: the atherosclerosis risk in communities study. Neuroepidemiology 2013;40:109-16 «PMID: 23095721»PubMed
  7. Willey JZ, Moon YP, Paik MC ym. Physical activity and risk of ischemic stroke in the Northern Manhattan Study. Neurology 2009;73:1774-9 «PMID: 19933979»PubMed
  8. O'Donnell MJ, Xavier D, Liu L ym. Risk factors for ischaemic and intracerebral haemorrhagic stroke in 22 countries (the INTERSTROKE study): a case-control study. Lancet 2010;376:112-23 «PMID: 20561675»PubMed
  9. Hu FB, Stampfer MJ, Colditz GA ym. Physical activity and risk of stroke in women. JAMA 2000;283:2961-7 «PMID: 10865274»PubMed