Takaisin Tulosta

Stressinhallintamenetelmien vaikutus työstressiin ja masennusoireisiin

Lisätietoa aiheesta
Teija Kivekäs ja Sami Pirkola
8.1.2020

Työstressi ja siihen liittyvä masennusoireilu on yleinen kliininen ongelma, johon on etsitty varhaisia puuttumiskeinoja erilaisista, usein kognitiivis-behavioraalisista stressi- ja oirehallintamenetelmistä

Meta-analyysia «van der Klink JJ, Blonk RW, Schene AH ym. The bene...»1 varten etsittiin tutkimuksia muun muassa 4 eri tietokannasta. Inkluusiokriteerit täyttäneiden tutkimusten piti sisältää interventio, joka kohdistui työstressiin liittyvien psykologisten seurausten vähentämiseen tai estämiseen. Tutkittavien piti olla työssäkäyviä henkilöitä, joilla ei saanut olla diagnosoituna mitään vakavaa mielenterveyden häiriötä (esimerkiksi masennustila tai traumaperäinen stressihäiriö) tai stressiin liittyvää somaattista sairautta (esimerkiksi hypertensio tai sydän- ja verisuonisairaus). Tutkimuksen piti olla kokeellinen tai puolikokeellinen, ja siinä piti olla mukana myös vertailuryhmä, joka ei saanut hoitoa. Tulosmittareiden piti olla selkeitä ja luotettavasti mitattuja.

Meta-analyysiin sisällytettiin 48 kokeellista tutkimusta vuosilta 1977–1996. Osallistujina oli yhteensä 3 736 henkilöä. Tutkimustuloksia raportoitiin 45 eri julkaisussa. 4 tutkimusta arvioitiin hoitointerventioiksi, koska tutkittaviksi valittiin korkeasta stressistä kärsiviä. 41 tutkimuksen työntekijät olivat sellaisia, joilla oli suuret vaikutusmahdollisuuden työhönsä.

Meta-analyysissa tutkittiin 4 erityyppisen intervention vaikuttavuutta. Interventiot olivat kognitiivis-behavioraalisia (18 tutkimusta), rentoutustekniikoita (17 tutkimusta), multimodaalisia ohjelmia (8 tutkimusta) tai organisaatiotason interventioita (5 tutkimusta). 3 ensimmäistä olivat yksilöön kohdistuvia interventioita. Tulosmuuttujina olivat työn laatu, psykologiset vasteet ja voimavarat, fysiologia, psykologiset ongelmat (ahdistuneisuus ja masennusoireet) ja poissaolot. Tulosmittarina ei raportoitu lainkaan masennustiloja.

Yksilötason interventiot todettiin organisaatiotason interventioita vaikuttavimmiksi. Masennusoireiden lievityksessä yksilötason interventioilla (6 tutkimusta) oli pieni tilastollisesti merkitsevä edullinen vaikutus (Cohenin d 0,33), kun taas organisaatiointerventiolla (1 tutkimus) ei ollut vaikutusta. Yksilöinterventioista tehokkaimpia masennusoireiden lievittämisessä olivat multimodaaliset interventiot (Cohenin d 0,59; keskisuuri vaikutus) ja kognitiivis-behavioraaliset (Cohenin d 0,23; pieni vaikutus). Kognitiivis-behavioraaliset interventiot vaikuttivat myös suotuisasti työn laatuun, psykologisiin vasteisiin, voimavaroihin ja ongelmiin. Multimodaalisilla ohjelmilla oli samankaltaisia vaikutuksia, mutta ei psykologisiin vasteisiin eikä voimavaroihin. Rentoutusmenetelmillä oli vaikutusta fysiologisiin vasteisiin. Stressinhallintainterventioiden todettiin olevan tehokkaita henkilöille, joilla on suuret vaikutusmahdollisuudet työhönsä, mutta ei niille, joilla ei ollut vaikutusmahdollisuuksia.

Henkilöille, joilla on hyvät vaikutusmahdollisuudet työhönsä, kognitiivis-behavioraaliset interventiot oat meta-analyysin perusteella parhaita; niille, joilla ei ole vaikutusmahdollisuuksia, organisaatiotason interventiot yhdistettynä myöhemmin kognitiivis-behavioraalisiin interventioihin ovat tehokkaita. Jos nämä eivät ole mahdollisia, passiiviset rentoutuskeinot ovat myös kohtalaisen tehokkaita.

Tanskalaisessa tutkimuksessa «Willert MV, Thulstrup AM, Hertz J. Changes in stre...»2 selvitettiin ryhmämuotoisen, kognitiivis-behavioraaliseen teoriaan perustuvan stressinhallintaohjelman vaikutusta koettuun stressiin ja stressinhallintaan 3 kuukauden seurannassa työstressiin liittyvistä oireista kärsivillä henkilöillä. RCT-tutkimuksessa (satunnaistettu kontrolloitu hoitokoe) 102 osallistujaa satunnaistettiin joko interventio- tai kontrolliryhmään (wait-list control, WLC-ryhmä).

Tulosmuuttujana oli koettu stressi (Perceived Stress Scale, PSS-10, vaihteluväli 0–40 pistettä) ja 5 dimensiota Brief COPE -kyselystä (vaihteluväli 2–8 pistettä). Arviot tehtiin lähtötilanteessa sekä 3, 6 ja 9 kuukauden seurannassa.

3 kuukauden seurannassa PSS-10-pisteet muuttuivat interventioryhmässä -6,45 (95 % luottamusväli 8,25 – -4,64) verrattuna kontrolliryhmän -1,12 (95 % luottamusväli -2,94–0,70). Ryhmien välinen ero oli -5,32 (95 % luottamusväli -7,89 – -2,76) pistettä, vastaten standardoitua keskimääräistä -0,84:n eroa (95 % luottamusväli -1,27 – -0,42) intervention hyväksi. 1 viidestä dimensiosta, positiivinen uudelleenmäärittely, erosi ryhmien välillä. Interventioryhmä muuttui tämän osalta -0,86 (95 % luottamusväli -1,25–0,48) pistettä lähtötilanteesta 3 kuukauteen verrattuna kontrolliryhmän -0,18 (95 % luottamusväli -0,58–0,22) pisteeseen. Ryhmien välinen ero oli -0,67 (95 % luottamusväli -1,24 – -0,11) vastaten standardisoitua keskimääräistä -0,48:n eroa (95 % luottamusväli -0,89 – -0,07). Merkittäviä muutoksia ei todettu emotionaalisen tuen, instrumentaalisen tuen, aktiivisten selviytymiskeinojen tai suunnittelun osalta. Muutokset selviytymiskeinoissa kohdentuivat enemmänkin asenteisiin kuin käyttäytymiseen. Interventio vaikutti positiivisesti koettuun stressin ja positiiviseen uudelleenmäärittelyyn, ja nämä muutokset säilyivät 3 kuukautta intervention päättymisen jälkeen.

Cochrane-katsaukseen «van Wyk BE, Pillay-Van Wyk V. Preventive staff-sup...»3 valittiin useista eri tietokannoista satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, joissa oli selvitetty terveydenhuoltohenkilöstön työstressin hallintaan, työuupumuksen ehkäisyyn ja työtyytyväisyyden parantamiseen tähtäävien interventioiden vaikuttavuutta. Katsaukseen valittiin kolmentyyppisiä interventioita: 1) tukiryhmät henkilöstölle, 2) stressinhallintatekniikoiden opettelu ja 3) henkilöstön tukemiseen tähtäävät esimiestyöhön tai johtamiseen liittyvät interventiot.

Katsaukseen löytyi kaikkiaan 10 inkluusiokriteerit täyttävää tutkimusta, joissa oli yhteensä 716 osallistujaa. Missään näistä ei tutkittu henkilöstön tukiryhmien vaikuttavuutta. 8 tutkimuksessa selvitettiin eri stressinhallintatekniikoiden vaikuttavuutta stressinhallintaan, työtyytyväisyyteen ja poissaoloihin. 3 tutkimuksessa niistä raportoitiin positiivisia tuloksia työstressiin liittyen, mutta vain 1:ssä tutkimuksessa vaikutuksen voitiin osoittaa jatkuvan keskipitkällä aikavälillä. 1 tutkimuksessa todettiin korkean intensiteetin stressinhallintaohjelman hyödyllisyys työuupumuksen suhteen.

Matalan tai keskitason intensiteetin stressinhallintaohjelmalla ei todettu vaikutusta työuupumukseen tai työtyytyväisyyteen. Johtamisinterventioilla todettiin positiivista vaikutusta työtyytyväisyyteen, mutta ei poissaoloihin. Useimmissa tutkimuksissa oli kuitenkin menetelmällisiä puutteita, jotka altistavat mahdolliselle virhetulkinnalle. Katsauksessa tulosmittarina ei raportoitu masennusoireita tai -tiloja.

Saksalaistutkimuksessa «Limm H, Gündel H, Heinmüller M ym. Stress manageme...»4 selvitettiin ponnistelun ja palkitsevuuden tasapainoon (efford-reward imbalance, ERI) perustuvan stressinhallintaohjelman pitkäaikaisia vaikutuksia työstressiin liittyviin psykologisiin ja biologisiin reaktioihin.

Tutkimuksessa satunnaistettiin 174 toimihenkilöä interventio- ja kontrolliryhmään (wait-list control, WLC). Interventio sisälsi 2 päivän aikana kaikkiaan 8 kestoltaan 90 minuutin ryhmätapaamista. Seuraavien 3–6 kuukauden aikana toteutettiin lisäksi 2 kestoltaan 180 minuutin pituista jaksoa, joiden tarkoituksena oli tehostaa intervention vaikutusta. Interventioon kuului sekä kognitiivis-behavioraalisia että psykodynaamisia tekniikoita.

Päätulosmuuttujana oli koettu stressi (Stress Reactivity Scale, SRS). Muina tulosmuuttujina olivat syljen kortisoli ja amylaasi, ahdistuneisuus, depressio sekä ponnistelun ja palkitsevuuden tasapaino (ERI). Arvioinnit uusittiin vuoden kuluttua 154 henkilölle.

Molemmissa ryhmissä SRS-arvot vähenivät, interventioryhmässä enemmän. ES (efektikoko) (Cohen's d) oli 1 vuoden kuluttua interventioryhmässä 0,416 ja kontrolliryhmässä 0,166. Amylaasi, merkkinä sympaattisen hermoston aktivaatiosta, laski vahvemmin interventioryhmässä. Kortisolin osalta eroja ei todettu. Masennuksen, ahdistuneisuuden ja ERI:n osalta koheneminen oli interventioryhmässä suurempaa kuin WLC-ryhmässä, joskaan ei tilastollisesti merkittävästi.

Työstressiteoriaan (ERI) perustuva stressinhallintaohjelma vähentää tehokkaasti koettua stressiä ja sympaattista aktivaatiota. Ahdistuneisuuden, masentuneisuuden ja ERI:n osaltakin on todettavista myönteistä tendenssiä. Nämä vaikutukset säilyivät 1 vuoden seurannassa.

Katsauksen «Bhui KS, Dinos S, Stansfeld SA ym. A synthesis of ...»5 avulla selvitettiin yksilötason interventioiden, organisaatiotason interventioiden ja niiden yhdistelmien vaikutusta työntekijöiden mielenterveyteen. Mukaan valittiin 23 systemaattista katsausta vuosilta 1990–2011. Ne sisälsivät kaikkiaan 499 alkuperäistutkimusta. Katsauksista 11 oli meta-analyyseja ja 12 narratiivisia katsauksia. Katsauksista neljä kohdentui vain yksilötason ja kolme vain organisaatiotason interventioihin. Kuusi katsausta arvioi erikseen yksilö- ja organisaatiotason interventioita ja seitsemän sekä yksilö- että organisaatiotason interventioita.

Meta-analyysien perusteella yksilötason interventioilla oli yksilötason tulosmuuttujiin muita parempi vaikutus. Organisaatiotason interventioiden vaikutukset olivat ristiriitaisia.

Fyysiseen terveyteen kohdentuneet organisaatiotason interventiot vähensivät sairauspoissaoloja. Yksilötason interventioilla (kuten kognitiivis-behavioraalinen terapia) oli myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen. Narratiivisten katsausten tulokset tukivat meta-analyysien tuloksia.

Systemaattiseen meta-katsaukseen «Joyce S, Modini M, Christensen H ym. Workplace int...»6etsittiin eri tietokannoista katsauksia, joissa oli selvitetty mielenterveyteen liittyvien interventioiden vaikuttavuutta työpaikoilla. Interventioiden tarkoituksena oli masennuksesta, ahdistuksesta tai molemmista kärsiviin työntekijöihin kohdistuen ennaltaehkäisy, hoito tai kuntoutus.

Meta-katsaukseen löydettiin yhteensä 20 laadultaan kohtalaisen hyvää (18) tai korkeatasoista (2) katsausta, jotka sisälsivät kaikkiaan 481 alkuperäistutkimusta. Interventiot jaettiin primaari-, sekundaari- ja tertiaari-interventioiksi. CBT:hen perustuvat stressihallintamenetelmät luokiteltiin sekundaaripreventioksi, koska kohderyhmänä olivat työntekijät, joilla ei ollut diagnosoitua depressiota tai ahdistuneisuushäiriötä; intervention tavoitteena oli vähentää näiden häiriöiden kehittymisen riskiä. CBT:hen perustuvien stressinhallintamenetelmien todettiin vähentävän stressin ja oireiden määrää mutta niillä ei ollut vaikutusta työhön liittyviin tulosmuuttujiin kuten sairauspoissaoloihin tai tuottavuuteen.

Katsaukseen «Wan Mohd Yunus WMA, Musiat P, Brown JSL. Systemati...»7etsittiin eri tietokannoista julkaistuja satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, joiden tarkoituksena oli depression vähentäminen työpaikoilla. Tutkimukset otettiin mukaan katsaukseen, jos ne sisälsivät työntekijään kohdistuvan intervention, jonka päätulosmuuttujana oli depressio. Katsaukseen sisällytettiin myös stressinhallintainterventioita, mikäli päätulosmuuttujana oli depressio. Depressio-oireita mitattiin mm. seuraavilla mittareilla: Center for Epidemiologic Studies -Depression Scale (CES-D), Beck Depression Inventory (BDI-II), Patient Health Questionnaire (PHQ-9) ja Hospital Anxiety and Depression Scale (HADS).

Katsaukseen löytyi 22 vuosina 1987–2015 julkaistua RCT-tutkimusta, jotka sisälsivät eri terapeuttisia lähestymistapoja käyttäviä interventioita.

Kahdeksassa tutkimuksessa interventio oli kohdistettu kaikkiin työntekijöihin (universal approach). Neljässätoista tutkimuksessa interventio oli kohdistettu vain niihin työntekijöihin, joilla oli tietty määrä depressio-oireita (targeted approach).

Suurin osa interventioista tapahtui ryhmämuotoisena ja niissä keskeyttämisosuus oli ei-ryhmämuotoisia matalampi. Yleisimmin käytetty lähestymistapa oli kognitiivis-behavioraalinen (CBT), mutta lupaavimpia tuloksia saatiin interventioista, jotka yhdistivät erilaisia terapeuttisia lähestymistapoja. Suurin efektikoko (d=1.45 neljän kuukauden seurannassa) oli universaalilla interventiolla, joka yhdisti CBT:n ja joustavat selviytymiskeinot (flexible coping).

Vaikka kaikki mukaan otetut tutkimukset olivat satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, tutkimusten raportoinnin laatu oli heikko. Valtaosa interventioista vähensi työntekijöiden masennusoireiden määrää, erityisesti ne interventiot, jotka yhdistivät erilaisia terapeuttisia lähestymistapoja.

Yhteenveto:

Ryhmässä toteutettu kognitiivis-behavioraalinen stressinhallintaohjelma näyttää vähentävän työhön liittyvää stressiä ja masennusoireita.

Kirjallisuutta

  1. van der Klink JJ, Blonk RW, Schene AH ym. The benefits of interventions for work-related stress. Am J Public Health 2001;91:270-6 «PMID: 11211637»PubMed
  2. Willert MV, Thulstrup AM, Hertz J. Changes in stress and coping from a randomized controlled trial of a three-month stress management intervention. Scand J Work Environ Health 2009;35:145-52 «PMID: 19308298»PubMed
  3. van Wyk BE, Pillay-Van Wyk V. Preventive staff-support interventions for health workers. Cochrane Database Syst Rev 2010;:CD003541 «PMID: 20238322»PubMed
  4. Limm H, Gündel H, Heinmüller M ym. Stress management interventions in the workplace improve stress reactivity: a randomised controlled trial. Occup Environ Med 2011;68:126-33 «PMID: 20833759»PubMed
  5. Bhui KS, Dinos S, Stansfeld SA ym. A synthesis of the evidence for managing stress at work: a review of the reviews reporting on anxiety, depression, and absenteeism. J Environ Public Health 2012;2012:515874 «PMID: 22496705»PubMed
  6. Joyce S, Modini M, Christensen H ym. Workplace interventions for common mental disorders: a systematic meta-review. Psychol Med 2016;46:683-97 «PMID: 26620157»PubMed
  7. Wan Mohd Yunus WMA, Musiat P, Brown JSL. Systematic review of universal and targeted workplace interventions for depression. Occup Environ Med 2018;75:66-75 «PMID: 29074553»PubMed