Käypä hoito -suositus «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi06030»1
Astma on keuhkoputkien tulehdussairaus. Perimä altistaa sen puhkeamiselle. Hoitona on hengitysoireiden aiheuttajan välttäminen ja riittävä lääkitys.
Astmaa sairastavien, astman kaltaisesti oireilevien ja atoopikkojen määrät ovat lisääntyneet Suomessa 15 viime vuoden aikana. Esimerkiksi vuonna 2004 erityiskorvattaviin astmalääkkeisiin oikeutettujen määrä oli 212 000 ja astma on verenpainetautilääkkeiden suurin erityiskorvausoikeusryhmä. Lapsista ja nuorista lääkärin hoitamaa astmaa sairastaa 4–7 prosenttia, ja heidän lisäkseen samankokoisella joukolla esiintyy astman kaltaisia oireita.
Alkavassa astmassakin on jo keuhkoputkien limakalvotulehdusta. Se syntyy, kun haitalliset hengitettävät hiukkaset kohtaavat limakalvon, ja limaneritys alkaa lisääntyä, jotta värekarvamatto voi kuljettaa hiukkaset pois. Ärsytyksen jatkuessa limaa tuottavien solujen määrä lisääntyy ja limarauhaset suurenevat. Samalla tulehdusta estävät solut saattavat käynnistää puolustusreaktion. Tällöin mukaan liittyy uusia solutyyppejä, joista vapautuvat valkuaisaineet vaurioittavat pintasolukon rakennetta: solujen tyvikalvoon alkaa muodostua sidekudosta. Hoitamaton astmatulehdus voi aiheuttaa joskus sen, että pienet keuhkoputket jäykistyvät. Suurimmalla osalla astmapotilaista keuhkojen toiminta pysyy kuitenkin hyvänä useitakin vuosia.
Vanhempien ja sisarusten astma tai atopia on tärkein lapsen sairastumisriskiä osoittava tekijä. Allerginen nuha lisää riskiä sairastua astmaan. Astman ja atopian ehkäisyssä on kokeiltu monenlaisia keinoja. Tutkimukset osoittavat seuraavaa: allergisen nuhan siedätyshoito estää mahdollisesti astman kehittymistä. Äidin ruokavaliorajoituksista viimeisen raskauskolmanneksen aikana ei ole lapselle hyötyä. Sen sijaan imetyksen ja kiinteiden ruokien myöhäisen aloituksen vaikutuksista on ristiriitaista tietoa. Perheen lemmikkieläimet lisäävät herkistymisen ja hengitystieallergioiden riskiä, mutta imeväisiän eläinaltistuksen merkityksestä atopian synnyssä on ristiriitaisia tuloksia. Pölypunkkisaneerauksen hyötykin on kyseenalainen.
Tiedetään, että passiivinen tupakointi lisää lasten astmariskin noin 1.3-kertaiseksi. Siksi vanhempia on tuettava tupakoinnin lopettamisessa. Astman ja atopian ehkäisyssä on tärkeää myös kannustaa äitiä imettämään ainakin neljä kuukautta ja aloittamaan kiinteän ruoan antaminen vasta 4–6 kuukautta vanhalle lapselle.
Astman oireet alkavat usein hengitysteiden virusinfektion, allergeenialtistuksen tai rasituksen yhteydessä. Etenkin öisin voi olla yskää ja monesti esiintyy hengenahdistusta, joka saattaa liittyä rasitukseen, tai hengityksen vinkumista. Oireet voivat ilmetä parissa päivässä tai kehittyvät hitaasti, kuukausien mittaan. Lasten oireiluun liittyy usein atooppinen ihottuma tai allerginen nuha.
Vinkuva hengitys
Keuhkojen kuuntelutulos voi olla normaali, mutta usein uloshengityksessä kuuluu vinkunoita. Taudinmääritys varmistetaan osoittamalla keuhkojen toimintakokeilla keuhkoputkien vaihteleva ahtautuminen. Keuhkojen tilavuusarvoja on tarpeen mitata samaan aikaan päivästä viikon-kahden ajan. Niiden supistumisherkkyyttä taas mitataan erilaisin altistuskokein. Lapsia tutkittaessa on diagnoosin varmistamiseksi usein syytä tehdä kaipaa myös juoksurasituskoe. Uloshengityksen huppuvirtauksen (PEF) vuorokausivaihtelu on merkitsevää, jos vaihtelu on toistuvasti (ainakin kolme kertaa) vähintään 20 % aamu- ja ilta-arvojen keskiarvoon verrattuna tai PEF-arvo paranee keuhkoputkia avaavan lääkkeen vaikutuksesta toistuvasti (ainakin kolme kertaa) vähintään 15 % aikuisilla ja lapsilla lähtöarvon verrattuna. Eosinofiilisten valkosolujen lisääntynyt määrä veressä tai nenäeritteessä samoin kuin eosinofiilisen kationisen proteiinin suurentunut pitoisuus seerumissa tai ysköksessä tukevat diagnoosia. Positiivinen ihon pistokoe tai suurentunut IgE-pitoisuus kertovat vain atooppisesta taipumuksesta, ei astmasta.
Keuhkoputki- tai poskiontelotulehdus ja hyperventilaatio eli hengityksen hermostollinen säätelyhäiriö voivat aiheuttaa astman kaltaisia oireita. Niiden erottamiseksi astmasta saatetaan tarvita keuhkojen ja nenän sivuonteloiden röntgenkuvaus ja joskus myös keuhkoputkien tähystys. Aikuisilla oireiden syynä voi olla myös keuhkoahtauma- tai sydänsairaus. Lapsilla on joskus tarpeen tutkia nenänielua ahtauttavat sairaudet tai epämuodostumat. Mahan sisällön takaisinvirtaus ruokatorveen voi aiheuttaa lapsille myös astman tyyppistä oireilua.
Astmalle altistavien tekijöiden poistaminen lievittää sairautta, mutta ei-allergista astmaa sarastavien ei tarvitse välttää hengitettäviä allergeeneja, kuten esimerkiksi kotielämiä, siitepölyä tai pölypunkkeja. Sen sijaan allergisen astmaatikon on kiinnitettävä huomiota ympäristöönsä, sillä altistumisen loppuminen saattaa lieventää sairautta. Astmaa sarastavan tulee aina lopettaa tupakointi. Siitepölyallergikot ja joskus eläinallergikot saattavat saada apua oireisiinsa siedätyshoidosta. Erilaisten dieettien edullisesta vaikutuksesta ei ole näyttöä, mutta jokainen potilas välttää tietenkin ruoka-aineita tai särky- ja kuumelääkkeitä, joille hän on herkistynyt. Painon pudotus vähentää ylipainoisen astmaatikon lääkitystarvetta ja parantaa hänen vointiaan.
Passiivinen tupakointi on pahasta, ja ulkoilman saasteet lisäävät astmakohtausten vaaraa ja hengitystieoireita.
Vastikään todettua astmaa on tärkeää hoitaa tehokkaasti ja tavoitteena on oireettomuus ja normaali keuhkojen toiminta. Jaksottaista ja lievää astmaa sarastavan hoitoon saattaa riittää jaksottainen lääkitys. Keskivaikeaa tai vaikeaa astmaa sairastava tarvitsee yleensä säännöllisen lääkityksen. Lääkehoito suunnitellaan yksilöllisesti ja sen onnistumista tulee seurata.
Oireilevan astmaatikon hoito aloitetaan sisään hengitettävällä kortikosteroidilla noin kuukauden ajan ja lyhytvaikutteista beeta-2-agonistia käytetään tarvittaessa. Kun vointi korjaantuu, kortikosteroidin annos vähennetään puoleen ja lyhytvaikutteista beeta-2-agonistia käytetään tarvittaessa. Jos oireet jatkuvat keskivaikeina, kortikosteroidia ja beeta-2-agonistia käytetään säännöllisesti. Vaikeiden oireiden lääkehoitoon lisätään prednisoloni-tabletteja.
Alle kouluikäistä lasta lääkitään kortikosteroidilla, budesonidilla tai flutikasonilla sekä lyhytvaikutteisella beeta-2-agonistilla, terbutaliinilla tai salbutamolilla. Lääkitystä vähennetään 3–6 kuukauden oireettoman jakson jälkeen, jos keuhkot toimivat hyvin. Astman pahenemisvaiheessa, esimerkiksi flunssa- tai siitepölyaikana, annetaan noin kahden viikon jakso hengitettävää kortikosteroidia. Kouluikäisiä hoidetaan kuin aikuisia, mutta pienin annoksin.
Lasten pituuskasvua ja painoa seurataan säännöllisesti kasvukäyrän avulla. Jokaisella vastaanottokäynnillä arvioidaan säännöllisen lääkityksen tarve.
Eräät lääkkeet voivat aiheuttaa astmaatikolle ongelmia. Tulehduskipulääkkeet, kuten asetyylisalisyylihappo ja ibuprofeiini, saattavat aiheuttaa hengenvaarallisen astmakohtauksen. Lasten särky- ja kuumelääkkeet aiheuttavat harvoin ongelmia. Beetasalpaajat, joita käytetään sekä verenpaineen että silmänpainetaudin hoidossa, eivät sovi kaikille astmaatikoille. Kipulääkkeet, kuten morfiini, pankuroni ja kodeiini voivat myös joskus aiheuttaa keuhkoputkien ahtautumista.
Tekstin on tarkastanut dosentti Minna Kaila Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta. Sen on Käypä hoito -suosituksesta muokannut toimittaja Tellervo Aho ja päivittänyt toimittaja Teija Riikola.
Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.