Alle 18-vuotiaiden nuorten ylipainoisuus on yleistynyt kaikissa teollisuusmaissa, myös Suomessa, jossa 10–20 lasta sadasta kouluikäisestä on eri määritelmien mukaan lihavia. Lapsi lihoo samalla tavoin kuin aikuinenkin: saa enemmän energiaa kuin kuluttaa sitä.

Näyttää siltä, että leikki-iän lihavuus ei vielä ennusta lihavuutta murrosikäisenä, mutta suomalaistutkimuksessa jo 7-vuotiaana havaittu ylipainoisuus lisäsi 15-vuotiaana todetun ylipainon riskin yli kolminkertaiseksi. Puolet lihavista lapsista ja valtaosa lihavista nuorista on lihavia myös aikuisena. Sekin tiedetään, että äidin paino ennen raskautta ennustaa tulevan lapsen lapsuus- ja aikuisiän painoa 31 vuoden ikään asti.

Lihavuus aiheuttaa lapsille samat terveydelliset vaaratekijät kuin aikuisillekin. Murrosiästä lähtien siihen liittyy metabolisen oireyhtymän vaara, ts. kohonneet veren rasva-arvot, poikkeava sokeriaineenvaihdunta, lihasten heikentynyt kyky käyttää insuliinia ja kohonnut verenpaine. Tämä sydän- ja verisuonitautien riskitekijäkasauma todetaan kolmasosalla lihavista lapsista ja nuorista.

Lihavan nuoren maksa-arvojen määrittäminen saattaa paljastaa rasvamaksan. Lihavalle lapselle voi kehittyä myös tyypin 2 diabetes, joka tavallisesti alkaa vasta aikuisiällä. Nuoruusiän lihavuus liittyy 40 vuoden seurannassa lisääntyneeseen kuolleisuuteen.

Elämäntavat puntarissa

Liikakilot kertovat, että energian saannin ja sen kulutuksen välillä on epäsuhta. Nykylasten ja -nuorten isovanhemmat kulkivat usein kouluun ja harrastuksiin jalan tai polkupyörällä. Maailma on muuttunut, elintavat samoin. Autoja on nyt miljoona enemmän kuin vuonna 1980. Kahden kilometrin matkoista vain alle puolessa käytetään omaa energiaa. Arkiliikunta on vähentynyt usein melkein olemattomiin. Parissa vuosikymmenessä ylipainoisten ja lihavien 12–18-vuotiaiden lasten ja nuorten määrä on kaksinkertaistunut.

Suomalaiset katsovat tätä nykyä televisiota keskimäärin liki kolme tuntia päivässä, ja tietokonepelit ja internetissä surffailu täyttävät ala-asteikäistenkin vapaa-aikaa, joka muutama vuosikymmen sitten käytettiin pihaleikkeihin ja ulkoiluun.

Elintarvikkeiden pakkauskoot ovat kasvaneet, ja lasten suosimissa valmisruoissa, kuten pitsoissa ja ranskalaisissa perunoissa on runsaasti rasvaa eli hyvin paljon energiaa. Jogurteissa taas on usein hyvin paljon sokeria.

Vanhemmat päättävät, mitä ja miten perheissä syödään ja mitä harrastetaan. Jos vanhemmat eivät liiku, lastenkin liikkuminen on vähäistä. Sekin tiedetään, että lihavien lasten vanhemmat ovat usein ylipainoisia tai lihavia. Tutkimukset kertovat myös, että vanhempien lihavuus on lapsuusiän lihavuuden merkittävin riskitekijä.

Näin lihavuus todetaan

Lihavuuden diagnoosi perustuu pituuden ja painon mittaamiseen sekä pituuteen suhteutetun painon, pituuspainon, määrittämiseen. Pituuspainolla tarkoitetaan painon suhdetta samaa sukupuolta olevien samanpituisten lasten keskipainoon. Kun nuoren pituuskasvu on päättynyt, lihavuuden määrittämisessä käytetään painoindeksiä, BMI:tä samoin kriteerein kuin aikuisilla.

Perusselvitykset tehdään lihavalle lapselle omassa neuvolassa, kouluterveydenhuollossa tai terveyskeskuksessa. Yleistilan, pituuden, painon ja kasvukäyrän lisäksi mitataan verenpaine ja tutkitaan veren rasva-arvot ja tarvittaessa sokeriarvot ja kilpirauhasen toiminta. Mahdollinen ahmimishäiriö tai bulimia pyritään myös saamaan selville. Muiden perheenjäsenten ja lähisuvun ylipainoisuus, sydän- ja verisuonitaudit, tyypin 2 diabetes ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt selvitetään myös, koska ne saattavat vaikuttaa valittuun hoitolinjaan.

Lihomiseen liittyy yleensä pituuskasvun vähäinen kiihtyminen. Murrosiän varhaistuminen on lihavilla lapsilla tavallista.

Lisäselvityksiä erikoissairaanhoidossa

Joskus lihomisen taustalla voi piillä sairaus. Kun pituuskasvu hidastuu, vaikka lapsi lihoo, syyksi saattaa paljastua kilpirauhasen vajaatoiminta. Lihomisen taustalla saattaa joskus olla myös tiettyjen sairauksien lääkehoito.

Poikkeava piirre, esimerkiksi lyhytsormisuus ja lyhytkasvuisuus tai viivästynyt kehitys voi kertoa lihavuuteen liittyvästä oireyhtymästä, jonka selvittely kuuluu erikoissairaanhoidolle. Tällaisia oireyhtymiä on useita, mutta ne ovat harvinaisia.

Taipeiden alueella esiintyvä likaisenharmaa pigmentaatio saattaa merkitä insuliiniresistenssiä, eli sitä, että lihakset eivät pysty käyttämään normaalilla tavalla hyväkseen insuliinia. Suun kautta tehtävä sokerirasituskoe antaa tavallisesti vastauksen.

Jos lihavalla tytöllä on kuukautishäiriöitä, poikkeavan runsas karvoitus tai molemmat oireet, on syytä epäillä munasarjojen monirakkulatautia ja tehdä tarvittavat tutkimukset. Jos lihavan lapsen murrosikä myöhästyy, on tällöinkin aihetta erikoislääkärin tutkimuksiin.

Tavoitteena terve lapsi

Lapsen ja nuoren painon saaminen mahdollisimman lähelle normaalia lähtee aina terveystavoitteista. Painonlasku tulee ikään kuin sivutuotteena. Aina painon pudottaminen ei edes ole tarpeen. Riittää, että paino pysyy samana, kun pituuskasvu normaalistaa pituuden ja painon suhteen. Päätavoite on saada lapsi ja nuori oppimaan sellaiset elämäntavat, että hän osaa hallita painoaan koko loppuelämänsä.

Laboratoriokokein todetut terveyshaitat ovat vain osa lihavan lapsen painolastia: tiedetään, että lasten lihavuuteen voi liittyä heikompi elämänlaatu kuin normaalipainoisilla. Lihavaa lasta myös saatetaan kiusata enemmän kuin muita. Lihava lapsi leimataan helposti, häntä nimitellään ja hänet jätetään joukon ulkopuolelle.

Synnynnäistä tai opittua

Lapsen ruokamieltymykset ovat syntyneet toistuvien oppimiskokemusten myötä. Uusista mauista lapsi oppii pitämään harjoittelun avulla. Tästä on tutkittua tietoa esimerkiksi kouluista, joissa vihannesten ja hedelmien kulutus kasvoi, kun niiden houkuttelevuutta aterioilla ja välipaloina lisättiin. Lapsi oppii pitämään uusista mauista, kunhan saa maistaa niitä riittävän usein.

Osaa makumieltymyksistä pidetään synnynnäisinä. Jo vastasyntyneiden on tulkittu osoittavan mieltymystä makeaan ja vastenmielisyyttä karvaaseen makuun. Suolaisuuskin näyttää miellyttävän lasta jo varhain. Lapsilla on myös alttius oppia pitämään sellaisista ruoka-aineista, joissa on paljon energiaa, koska ne antavat kylläisyydentunteen nopeasti.

Elämäntavat remonttiin

Laihtuminen on vaikeampaa kuin lihomisen estäminen. Siksi onkin tärkeää, että lihavuusongelmat tiedostetaan ja niihin osataan rakentavasti puuttua mahdollisimman varhain, siinä vaiheessa, kun lapsen pituuskasvu auttaa tasoittamaan pituuden ja painon suhdetta.

Liikunnan lisäämisellä ja television katselun ja tietokoneen ääressä vietetyn ajan vähentämisellä voidaan tukea painonhallintapyrkimyksiä. Tärkeintä on kuitenkin oikeanlaisen ruokavalion omaksuminen niin, että siitä vähitellen tulee luonteva osa arkipäivää.

Kun tiedetään, että pullukalla on usein pyöreät vanhemmat, uudenlaisen ruokavalion omaksuminen hyödyttää koko perhettä ja tukee samalla lasta. Paikkakunnasta riippuu, millaista apua lapsen painohallintaan on saatavissa. Avun tarvekin ratkaisee; mitä suurempi elämäntaparemontin tarve on, sitä enemmän asiantuntija-avusta on hyötyä.

On välttämätöntä, että ainakin toinen vanhemmista osallistuu elämäntapaneuvontaan, kun lapsi on 12-vuotias. Tutkimukset osoittavat, että vanhempien mukana olo parantaa myös yli 12-vuotiaiden elämäntaparemontin onnistumista. Tavallisesti asioita mietitään yhdessä terveydenhoitajan kanssa. Fysioterapeutista on apua arkiliikunnan selvittämisessä ja liikuntamahdollisuuksien kartoituksessa.

Erikoissairaanhoidossa lapsen tilanteeseen yhdessä vanhempien kanssa perehtyy ihannetapauksessa lastenlääkärin, ravitsemusterapeutin ja fysioterapeutin muodostama työryhmä. Joskus tarvitaan myös lastenpsykiatrin konsultaatiota.

Tärkein asia elämäntaparemontin onnistumisessa on kuitenkin lapsen ja hänen perheensä motivaatio ryhtyä miettimään yhdessä asiantuntijoiden kanssa keinoja, joilla juuri tässä tapauksessa päästään tuloksiin.

Tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksesta muokannut toimittaja Tellervo Aho, ja sen ovat tarkistaneet LT, dosentti, lastenendokrinologian erikoislääkäri Matti Salo Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta ja erikoislääkäri Jorma Komulainen Kuopion yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikasta.