Mikä on silmänpohjan ikärappeuma?

Potilasversio

Yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja on kehittyneissä maissa – myös Suomessa – silmänpohjan ikärappeuma. Kiireellisesti aloitetulla ja pitkäjänteisellä hoidolla näkökyky pystytään usein säilyttämään.



Tutustu Sydänpotilaiden kuntoutus Suomessa -seminaarin esityksiin

Kuntoutussuositusten implementointi

Sydänkuntoutukseen kohdennettu seminaari järjestettiin 15.3.2017 Heurekassa. Päivän luentoesitykset ja jaettavana olleet Käypä hoito -suositusten materiaalit löytyvät nyt ohjelman yhteydestä.



Tunnista aivoinfarkti – hoitoon ja heti!

Potilasversio

Jos epäilet aivoinfarktia, soita hätänumeroon 112 heti, sillä nopea hoitoon pääseminen on erittäin tärkeää.



Glaukooma yleistyy iän myötä

Potilasversio

Glaukooma ei aiheuta sairastuneelle mitään sellaisia vaivoja tai kipuja, joista voisi päätellä sairastuneensa. Nykytiedon valossa ainoa hoitomuoto on silmänpaineen alentaminen.



Lääkityslistasta kertova video julkaistu

Lisätietoa muualta

Tämän vuoden Valtakunnallisen Lääkehoidon päivän 16.3.2017 kynnyksellä Fimea on julkaissut videon, jonka avulla pyritään lisätä kansalaisten tietoisuutta ajantasaisesta lääkityslistasta ja kannustaa sen käyttöön.



Diabeettinen retinopatia – diabetekseen liittyvä silmäsairaus

Potilasversio

Diabetes voi vaikuttaa myös silmiin: diabeettinen retinopatia on verkkokalvosairaus, joka kehittyy monille diabeetikoille. Tästä syystä diabetesta sairastavien silmänpohjat tulee tutkia säännöllisesti.



Onnistu monikulttuurisessa potilastyössä!

Duodecimin toimintaa

Duodecimin viestintävaliokunta järjesti marraskuussa 2016 seminaarin Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen lääkärin työssä. Katso seminaariesitysten pohjalta koottu vinkkivideo!



Harvinaissairaudet – tavallisempia kuin luulet

Lisätietoa muualta

Kansainvälistä harvinaisten sairauksien päivää vietetään vuosittain helmikuun viimeisenä päivänä ja tänä vuonna päivää vietetään jo kymmenettä kertaa.



Uskalla auttaa

Potilasversio

Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta.



Tiedätkö, mikä on sydäniskuri?

Suositus

Kun sydän pysähtyy, elvytystä tarvitaan pikaisesti. Neuvovat defibrillaattorit ovat kouluttamattomienkin maallikoiden käytössä tehokkaita ja turvallisia.



Diabetes - uhka terveydelle

Potilasversio

Diabetesta sairastaa jo yli puoli miljoonaa suomalaista, ja määrä on lisääntymässä nopeasti myös nuorempien ikäluokkien keskuudessa.



Niska jumissa - mitä neuvoksi?

Video

"Liikehoidosta on vaikuttavuusnäyttöä niskakivun hoidossa", kertoo työryhmän puheenjohtaja, prof. Jaro Karppinen videolla.



Valon päivää vietetään Psoriviikolla 30.1.–5.2.2017

Lisätietoa muualta

Valon päivän ja Psoriviikon kaikille avoimia tapahtumia järjestetään ympäri Suomea.



Vuosi 2017 toi muutoksia lääkekorvauksiin ja reseptiasiointiin

Lisätietoa muualta

Muutoksia apteekkiasioinnissa ovat muun muassa paperiresepteistä luopuminen ja reseptien voimassaoloajan piteneminen vuodesta kahteen vuoteen.



Alkoholin liikakäytöstä voi aina päästä eroon

Potilasversio

Alkoholin liikakäyttö vaikuttaa koko elämään. Avainsana hoidon onnistumiselle on oma halu. Myös ongelmatilanteiden tunnistaminen auttaa estämään retkahduksia.



Tapaturmapäivä 13.1.2017

Lisätietoa muualta

Ihmisellä on vain yksi henki. Ehkäise kotona ja vapaa-ajalla sattuvat tapaturmat.



Cochrane Rehabilitation Field lanseerataan perjantaina 16.12.

Lisätietoa muualta

Cochrane-verkoston kuntoutuksen verkostoryhmän tulevaa toimintaa esitellään perjantaina 16.12. Katso lyhyet videoesitykset tasatunnein!



Itselääkitys-potilasmateriaalit myös ruotsiksi

Potilasversiot

Itselääkitys-suosituksen potilasmateriaalit löytyvät nyt myös ruotsiksi.



Invalidiliitto mukana Käypä hoito -työssä

Invalidiliitto Nyt -uutinen

Invalidiliiton tutkimusjohtajan Sinikka Hiekkalan mielestä syksyllä 2016 päivitetyn Aivoinfarkti ja TIA -suosituksen parissa työskentely oli kiinnostavaa ja opettavaista.



Mitä voit tehdä, jotta suu ei sairastu?

Hammaslääkäriliiton tiedote

Hyvä suunterveys on osa yleisterveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Arjessa suunterveyttä voi parhaiten edistää hyvällä suuhygienialla ja terveellisillä ruokatottumuksilla.



Hyödynnä kuntoutukseen keskittyvä Aivoinfarkti ja TIA -luentomateriaali

Luentomateriaali

Marraskuussa päivitetyn Aivoinfarkti ja TIA -suosituksen luentomateriaali keskittyy erityisesti aivoinfarktipotilaan varhais- ja myöhäisvaiheiden kuntoutukseen.



Onnistuuko muutos?

Video

Duodecimin vuoden 2017 konsensuslausuman aiheena on tarttumattomien sairauksien ehkäisy. Videolla professori Minna Kaila ja tutkimusprofessori Marjukka Mäkelä keskustelevat implementoinnista ja toimintakäytäntöjen muutoksesta.



Tee diabeteksen riskitesti

Lisätietoa muualta

Maailman diabetespäivää vietetään 14.11. Arvioi riskisi sairastua tyypin 2 diabetekseen yksinkertaisella testillä.



Ota käyttöösi Diabetes-suosituksen luentomateriaali

Luentomateriaali

Hyödynnä diabetespäivänä ja sen jälkeen Käypä hoito -suosituksen luentomateriaali.



Influenssan ehkäisy influenssarokotuksella

Näytönastekatsaus

Influenssarokote vähentää influenssaan sairastumisen riskiä, kun rokoteviruksen ja epideemisen viruksen vastaavuus on hyvä. Lisäksi se vähentää influenssakausiin liittyvää kuolleisuutta myös 65 vuotta täyttäneillä.



Lääkkeettömät kivun hoidot aikuisella

Suositukset

Lääkkeettömät hoidot ovat kivun hoidon perusta. Keskeisiä lääkkeettömiä hoitoja ovat liikunta, terapeuttinen harjoittelu, kognitiivis-behavioraalinen terapia, kylmä- ja lämpöhoito sekä TNS.



Lääkäripäivät on nyt Lääkäri 2017

Lisätietoa muualta

Tapahtuman teemana on "Lääkärinä tulevaisuuteen".



Maailman Osteoporoosipäivä 20.10.2016

Potilasversio

Osteoporoosin ehkäisyssä tulee kiinnittää huomiota perusasioihin: kalsiumin ja D-vitamiinin riittävä saanti, oikeat liikuntatottumukset ja kaatumisten ehkäisy.



"Älä tee" -suositukset ohjaavat välttämään interventioita, joilla ei ole vaikuttavuutta

Käypä hoito -toimintaa

Käypä hoito ‑suositusten rinnalle aletaan laatia "do-not-do"-ohjeita siitä, mitä toimenpiteitä hoidon yhteydessä ei kannata tehdä.



Tarviiko lapsen päänsärystä huolestua?

Potilasversio

Lievä päänsärky on yleensä harmiton ja paranee kotikonstein, mutta toimintaa haittaava päänsärky vaatii lääkärin tutkimuksen aiheuttajan selvittämiseksi ja hoidon suunnittelemiseksi.



Hunajan teho yli 1-vuotiaiden lasten akuutissa öisessä yskässä

Näytöastekatsaus

Hunaja saattaa helpottaa oireita yli 1-vuotiaiden lasten akuutin öisen yskän lyhytaikaisessa hoidossa.



Yskänlääkkeiden teho lasten akuutissa yskässä

Näytönastekatsaus

Lasten yskänlääkkeet eivät helpota oireita lasten akuutissa yskässä ja saattavat aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia.



Maailman Sydänpäivää 29.9. vietetään pukeutuen punaiseen

Lisätietoa muualta

Maailman Sydänpäivä on kansainvälinen toimintapäivä sydänterveyden hyväksi. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sepelvaltimotaudista ja sen riskitekijöistä. Elintavoilla on merkitystä!



Pidä huolta muististasi!

Lisätietoa

Muistiviikkoa vietetään Maailman Alzheimer-päivän (21.9.) yhteydessä viikolla 38.



Kelpo polku -kävelyt

Lisätietoa muualta

Valtakunnallinen Kelpo polku -kävely järjestetään la 24.9.2016. Kävelytapahtumien avulla lisätään tietoutta Parkinsonin taudista.



Kansainvälinen FASD-päivä 9.9.2016

Käypä hoito -suositus

Sikiön hyvinvoinnin varmistavaa "turvallisen juomisen" rajaa ei tunneta, joten odottavan äidin täysraittius on myös sikiön terveyden kannalta ainoa varmasti turvallinen valinta.



Taltuta flunssa kotikonstein!

Potilasversio

Flunssan ensisijainen hoito on lepo.



Keliakiaviikko haastaa keksimään gluteenitonta

Lisätietoa muualta

Teemaviikon aikana liittoon kuuluvat 30 keliakiayhdistystä järjestävät monenlaisia tilaisuuksia eri puolilla Suomea.



Lääkkeettömät hoidot ovat kivun hoidon perusta

Potilasversio

Kipu ei ketään jalosta, mutta miten elää sen kanssa? Ensisijaisia apukeinoja ovat lääkkeettömät hoidot, kuten liikunta, terapeuttinen harjoittelu, kognitiivis-behavioraalinen terapia ja fysikaaliset hoidot.



Miksi lopettaisin tupakoinnin?

Potilasversio

Tupakoinnin haluaisi lopettaa jopa kuusi kymmenestä tupakoijasta. Joko sinä olet harkinnut lopettamista?



Duodecimin kulttuuripalkinto Lapinlahden Lähteelle

Duodecimin toimintaa

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt kulttuuripalkinnon Lapinlahden sairaala-alueelle perustetulle kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin kohtaamispaikalle, Lapinlahden Lähteelle.



Suojaudu auringolta!

Potilasversio

Melanooman tärkein riskitekijä on auringon UV-säteilyn aiheuttama ihon palaminen. Lue lisää Melanooma-suosituksen potilasversiosta!



Punkki puri – mitä nyt?

Suositukset

Rutiininomaista mikrobilääkitystä punkin puremaan ei tarvita, mutta varhainen borreliainfektio hoidetaan aina mikrobilääkityksellä. Lue lisää Käypä hoito -suosituksesta.



Käypä hoito -suositusten oheismateriaaleina julkaistaan videoita ja potilasohjeita

Suosituksen lisämateriaalit

Videoissa esitellään suosituksen keskeisimpiä asioita tai annetaan välineitä potilasohjaukseen vastaanoton yhteydessä. Potilasohjeissa tiivistetään yleiskielellä potilaan kannalta keskeisiä asioita.



Epilepsiakohtauksen ensiapuohjeet

Lisätietoa muualta

Jokainen voi auttaa epilepsiakohtauksen saanutta. Epilepsialiiton ensiaputyöryhmä on laatinut hyvät ohjeet ensiavusta.



Myös lääkäreiden kannattaa tutustua uuteen itselääkityksen Käypä hoito -suositukseen

Lisätietoa muualta

Apteekkariliiton järjestämässä keskustelutilaisuudessa Vantaan terveyspalvelujen johtaja Jarmo Kantonen kertoi olevansa erittäin tyytyväinen tuoreeseen itselääkityksen Käypä hoito -suositukseen.



Savuton Suomi -päivä ti 31.5.

Lisätietoa muualta

Suomen tupakkalaki täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Sen kunniaksi järjestetään ensimmäistä kertaa Savuton Suomi -päivä, jonka teema on Kiitos tupakkalaki!



Maailman MS-päivää vietetään ke 25.5.

Lisätietoa muualta

Maailman MS-päivää vietetään paikallisyhdistysten voimin monella eri paikkakunnalla.



Suojaudu auringolta!

Potilasversio

Melanooman tärkein riskitekijä on auringon UV-säteilyn aiheuttama ihon palaminen.



Olkapään jännevaivat yleistyvät iän myötä

Potilasversio

Kiertäjäkalvosimen jännevaivan tyypillisin oire on kipu, joka tuntuu levossa, rasituksessa tai molemmissa. Yösärky on varsin tyypillistä. Olkapääkivun hoito on alkuvaiheessa pääasiassa omahoitoa. Kuvantamistutkimuksia ei lyhytkestoisissa ongelmissa välttämättä tarvita ennen hoidon aloittamista, ellei kivun alkamiseen liity merkittävää tapaturmaa.



Itselääkityksen potilasmateriaalit myös käytettävissä

Potilasversio

Itselääkityksellä voidaan hoitaa monia sairauksia tai oireita, kuten erilaisia kiputiloja, siitepölyallergiaa, flunssaa, huuliherpestä, närästystä, ummetusta, ripulia, emättimen hiivatulehdusta, peräpukamia ja varvasvälisilsaa.



Verenpaine koholla?

Potilasversio

Sydänviikkoa vietetään 17.–24.4. teemalla Sydän tekee hyvää, ja teeman aikana tuodaan erityisesti esille verenpainetta. Onko verenpaineesi koholla? Mikä sen pitäisi olla? Miten verenpaine tulee mitata? Tutustu Käyvän hoidon potilasversioon tästä.



Silmät rähmii ja aivastuttaa?

Lisätietoa muualta

Jokohan se leppä kukkii, vai onko ilmassa jo jotakin muutakin siitepölyä? Turun yliopiston Norkko-palvelu kertoo, mikä on ajankohtainen siitepölytilanne. Norkko®-tiedotuspalvelu tuotetaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa.



7.4. WHO:n Maailman terveyspäivä, teemana diabetes

Lisätietoa muualta

WHO on nyt julkaissut ensimmäisen koko maailman laajuisen diabetesraporttinsa, jonka mukaan diabetesta sairastavien määrä on lähes nelinkertaistunut vuodesta 1980; arvion mukaan aikuisikäisiä diabeetikkoja on nyt noin 422 miljoonaa.



Liikuntaharjoittelu-videoiden opastuksella apua TULE-vaivoihin

Videot

Yli 40 liikuntaharjoittelu-videota on katsottavissa Käypä hoito -sivustolla. Videoissa esitetään ja opastetaan TULE-vaivoihin liittyviä terapeuttisia harjoitteita.



Kohti uutta työtä

Lisätietoa muualta

Kuntoutuspäivillä 17.–18.3.2016 pohdittiin, mistä kuntoutuksen tulevaisuus on tehty. Tutustu esityksiin Kuntoutussäätiön sivuilla.



Ilmoittaudu nyt, tule kurssille syksyllä

Koulutus

Ilmoittautumisia Tutkimustiedon kriittisen arvioinnin kurssille otetaan vastaan. Vuoden 2015 kurssin luentoesitykset löytyvät Käypä hoito -sivustolta.



Lähde mukaan Lääkehoidon päivään!

Lisätietoa muualta

Lääkehoidon päivänä 17.3.2016 järjestetään lääkkeiden käyttäjille, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja alalla opiskeleville kohdennettuja tapahtumia paikallisesti eri puolilla Suomea. Seuraa ja osallistu keskusteluun Twitterissä aihetunnisteella #lääkehoidonpäivä



Harvinaisten sairauksien päivää vietetään karkauspäivänä 29.2.

Lisätietoa muualta

Harvinainen sairaus tai vamma koskettaa yli 300 000 suomalaista lasta ja aikuista sekä luonnollisesti myös heidän läheisiään. Suomessa sairaus katsotaan harvinaiseksi, kun sitä sairastaa enintään noin 2700 henkilöä.



Mikä on KIMP?

Käypä hoito -hanke

KIMP eli kuntoutussuositusten implementointi -hanke 2015-17 on Käyvän hoidon ja Kelan yhteinen hanke. Hankkeen aikana tehdään materiaaleja, jotka edistävät vaikuttavia kuntoutuskäytäntöjä. Implementoinnin tukimateriaalit löytyvät hankkeen sivuilta.



Terveydenhuolloin tueksi ja potilaan parhaaksi

Potilasversiot

Uudenmalliset Käypä hoito -potilasversiot Migreeenistä ja Nivelreumasta nyt luettavissa.



Pese kädet vedellä ja saippualla - näin ehkäiset influenssatartunnan

Terveyskirjaston artikkeli

Omaa tartuntariskiä voi pienentää pesemällä käsiä vedellä ja saippualla. Tämän on todettu toimivan sekä kotona, koulussa että päivähoidossa, ja siksi sen uskotaan toimivan myös työpaikoilla.



Elämä pelissä: parisuhteen hyväksi, perheen parhaaksi

Duodecimin toimintaa

Elämä pelissä -parisuhdetestin avulla voi selvittää, kuinka paljon parisuhteessa vallitsee rakkautta. Parisuhdetestin on laatinut Lääkäriseura Duodecimin valitsema asiantuntijaryhmä.



Fimean lääkekasvatussivustolla opintomateriaalia koululaisille ja opettajille

Lisätietoa muualta

Lääkekasvatus eli lääkkeiden oikea käyttö sisältyy uusiin opetussuunnitelmiin syksystä 2016 alkaen.



Syödään yhdessä - ruokasuositukset lapsiperheille julkaistu

Lisätietoa muualta

Syödään yhdessä -ruokasuositukset lapsiperheille on uusi kansallinen suositus lasten, lapsiperheiden ja raskaana olevien ja imettävien ruokavalioista. Suosituksissa kuvataan terveyttä edistävän ja monipuolisen ruokavalion periaatteet sekä keinoja sen toteuttamiseen lapsiperheissä raskauden, imetyksen, lapsen varhaisen kasvun ja koko lapsuuden aikana.



Toteutuuko tipaton tammikuu?

Lisätietoa muualta

Käytätkö alkoholia kohtuullisesti, sopivasti vai liikaa? Kyselyn avulla voit itse testata ja arvioida omaa juomistasi.



Innostunut iltapäivä potilasjärjestöjen seurassa

Duodecimin artikkeli

Aikakauskirja Duodecimin vuoden ensimmäisessä numerossa kerrotaan mm. Käypä hoito -toimituksen ja potilasjärjestöjen marraskuisesta tapaamisesta. Tapaamisessa etsittiin yhdessä keinoja miten Käypä hoito -suositusten potilasversiot voivat palvella käyttäjiään entistä paremmin.



Gynekologi unitutkijana

Duodecimin artikkeli

Gynekologi Päivi Polo on mukana vasta päivitetyssä Unettomuus-suosituksen työryhmässä. Työskentely Käypä hoito -työryhmässä on ollut avartavaa ja mielenkiintoista. Lue lisää D-lehden artikkelista.



Ota käyttöösi uuden Kipu-suosituksen luentomateriaali!

Luentomateriaali

Kaikki Käypä hoito -suositusten luentomateriaalit ovat vapaasti käytettävissä ja ne toimivat apuna ammattilaisten arjessa esimerkiksi työpaikkakoulutuksissa. Luentomateriaalit löytyvät suositusten oikean palstan linkeistä sekä Opi ja ota käyttöön -sivulta.



Duodecim 134 vuotta!

Duodecimin toimintaa

Duodecimin vuosipäivää juhlittiin symposiumissa 20.11.2015 Finlandia-talolla. Tilaisuudessa esiteltiin suomalaista huippututkimusta ja lääketieteen virstanpylväitä.  Katso esitykset klikkaamalla otsikkolinkkiä.



Uusi TOIMIA-suositus työkyvyn arvioinnista

Lisätietoa muualta

THL:n koordinoima Toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto (TOIMIA) on julkaissut suosituksen väestön työkyvyn arvioinnista. Ihmisten hyvä työkyky on tärkeää sekä yksilöiden että kuntien, alueiden ja koko yhteiskunnan kannalta.



Vinkkejä potilaan kohtaamiseen

Suosituksen taulukko

Päivitetty suositus antaa vinkkejä epävakaa persoonallisuushäiriö -potilaan kohtaamiseen perusterveydenhuollossa.



Nuoret, ehkäisy ja seksi

Lisätietoa muualta

Väestöliiton nuorten nettisivujen tehtävänä on toimia alle 20-vuotiaiden nuorten tukena seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. Sivuilta löytyy tietoa ja verkkopalveluja, joiden avulla nuori voi selvitellä mieltä askarruttavaa seksuaaliterveyteen liittyvää asiaa.​



Terveydenhuoltopalkinto tutkimusprofessori Marjukka Mäkelälle

THL:n tiedote

Terveydenhuoltolääkärit ry on myöntänyt järjestyksessä kolmannen Terveydenhuoltopalkinnon tutkimusprofessori Marjukka Mäkelälle, joka on toiminut myös Käypä hoito -suositusten ensimmäisenä päätoimittajana.



Alkoholin käytön uudet riskirajat

Video

Käypä hoito -suosituksissa mainittuja alkoholin riskikäytön rajoja on tiukennettu. Päihdelääketieteen professori Hannu Alho kertoi perjantaina 6.11. Ylen aamu-tv:ssä rajoista ja siitä, miten omaa alkoholin käyttöä kannattaa tarkkailla ja vähentää.



Parkinsonin taudin potilasversio on päivitetty

Potilasversio

Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus. Tautia ei voida ehkäistä eikä parantavaa hoitoa ole, mutta oireiden lievitykseen löytyy monenlaisia keinoja.



Innopalkinto Semppi-terveyspisteille Pohjois-Karjalaan

Lisätietoa muualta

Vuoden 2015 Innopalkinto on myönnetty Semppi-terveyspisteille Pohjois-Karjalassa. Terveyspisteillä on tutkittua tietoa terveydestä ja vinkkejä oman terveydentilan ja elämäntapojen arviointiin. Palkinto jaettiin 3.11.2015 Change Day -tapahtumassa Tampereella.



Ainutlaatuinen Yksi elämä

Lisätietoa muualta

Yksi elämän tavoitteena on rennosti terveempi Suomi. Tee pieni päatös, tueksi on tarjolla työkaluja. Liity mukaan! #terveystalkoot www.yksielama.fi



Vaivaavatko kaamosoireet?

Lisätietoa muualta

Kirkasvalolamppu säännöllisesti käytettynä voi auttaa.



Huomio selkään Maailman Selkäpäivänä 16.10.

Potilasversio

Selkäkivun hoidoksi ei suositella vuodelepoa, vaikka selkäpotilas voikin ankaran kivun takia joutua olemaan jonkin aikaa levossa. Perusohje on, että heti kun kivut hellittävät niin paljon, että liikkuminen onnistuu, vuoteesta on paras nousta ja pyrkiä elämään niin normaalia elämää kuin mahdollista.



Liikuntaharjoittelu keskeistä nivelreuman kuntoutuksessa

Suositus

Nivelreuman kuntoutuksen tavoitteena on edistää henkilön toiminta- ja työkykyä sekä hyvinvointia. Hoito ja kuntoutus tukevat toisiaan: jos onnistunut hoito palauttaa toimintakyvyn, kuntoutustarve on vähäinen.



Mitä voin tehdä itse ehkäistäkseni osteoporoosia ja murtumia?

Potilasversio

Osteoporoosin ehkäisyn tavoitteena on murtumien ehkäisy, ja kaatumisen ehkäisy on tärkeä osa sitä. Voit ehkäistä osteoporoosia ja murtumia, kun huolehdit riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista sekä riittävästä liikunnasta, lopetat tupakoinnin ja ehkäiset kaatumista jo ennalta.



Väitöskirja: Käypä hoito -suositukset valtimotautiriskien hoidossa

Tampereen yliopiston ilmoitus

Risto Kurosen yleislääketieteen alaan kuuluva väitöskirja, Valtimotautiriskiin liittyvät Käypä hoito -suositukset - tutkimus terveydenhuollon ammattilaisilla (Current Care Guidelines on cardiovascular risk factors− a study carried out among health care professionals), tarkastettiin 25.9.2015 Tampereen yliopistossa.



Milloin laaditaan hoitosuositus?

Lääkärilehden artikkeli

Käypä hoito -päätoimittaja Jorma Komulainen Lääkärilehden haastattelussa: "Uusia suosituksia tulee nyt aiempaa vähemmän."



Migreeni-suosituksen luentomateriaali on päivitetty

Luentomateriaali

Migreeni-suosituksen luentomateriaali on apuna ammattilaisten arjessa esimerkiksi henkilökunnan työpaikkakoulutuksissa.



Oletko terveellä polulla?

Lisätietoa muualta

Omahoitopolut.fi on kansalaisille suunnattu verkkopalvelu, josta löytyy luotettavaa tietoa ja testejä terveydestä ja hyvinvoinnista. Myös ammattilaiset voivat hyödyntää palvelua esimerkiksi elintapaohjauksessa.



Keliakiaviikkoa vietetään 31.8.–6.9.2015

Lisätietoa muualta

Keliakia herättää ruokailutilanteissa monenlaisia tunteita: harmittaa, ilahduttaa ja pelottaa.



Selätä selkäkipu!

Luentomateriaali

Hyödynnä aiheeseen liittyvä Käypä hoito -suosituksen luentomateriaali.



Älä jumita samassa asennossa

Lisätietoa muualta

Selkäliitolta vinkkejä vireään työpäivään.



Ruokaympäristön muutos selittää pääosan väestöjen lihomisesta

D-lehden artikkeli

Uuden katsausartikkelin mukaan väestöjen lihominen kuluneiden 30 - 40 vuoden aikana on pääosin radikaalisti muuttuneen ruokaympäristön aiheuttama.



MLL:n puhelin- ja nettipalvelut auttavat

Lisätietoa muualta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavat puhelin- ja nettipalvelut ovat tukipalveluita, jotka tarjoavat nuorille ja vanhemmille mahdollisuuden tulla kuulluksi.



Mitä tutkia, kun vastaanotolle tulee niveltulehdusoireinen potilas?

Taulukko

Niveltulehdusoireisen potilaan tutkimukset löytyvät kootusti Nivelreuma-suosituksesta.



Lomalukemista: Artikkelisarja tutkimustiedon kriittisestä arvioinnista

Artikkeleja

Käyvän hoidon 20-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2014 julkaistiin Lääketieteellisessä Aikakauskirja Duodecimissa kolmiosainen artikkelisarja tutkimustiedon kriittisestä arvioinnista.



Mikä kunto? Onko elämäsi solmussa? Kuntoutus voi olla sinulle vaihtoehto

Lisätietoa muualta

Mikä Kunto? -kampanjan tavoitteena on kertoa nuorille Kelan kuntoutuspalveluista. Kampanjan suunnittelussa oli mukana viisi nuorta. Kampanja kestää vuoden 2016 loppuun ja on osa yhteiskuntatakuuta.



Hampaiden puuttuminen ennustaa pahaa sydämelle ja verisuonille

Helsingin yliopiston tiedote

Useiden hampaiden puuttuminen merkitsee kohonnutta sydäninfarktin ja diabeteksen riskiä, osoittaa Helsingin yliopistossa tehty laaja tutkimus, joka on julkaistu Journal of Dental Research -tiedelehdessä. Käypä hoito -suositusta parodontiitista päivitetään parhaillaan.



Kuntoutus on osa MS-taudin kokonaisvaltaista hoitoa

Suositukset

16–44-vuotiailla MS-tauti on kolmanneksi suurin työkyvyttömyyseläkkeiden päädiagnoosiryhmä. Vasta päivitetyn suosituksen mukaan sairastuneella on oikeus kuntoutukseen, joka kohentaa työ- ja toimintakykyä.



Maailman MS-päivää vietetään 27.5.

Lisätietoa muualta

Suomessa MS-päivää juhlistetaan paikallisyhdistysten voimin monella eri paikkakunnalla. Lisäksi Helsingissä järjestettävää neurologin luentoa voi seurata suorana netissä.



Kuntoutushanke 2012–14 lyhyesti

Posterit

Käyvän hoidon kuntoutushanketta esiteltiin EFRR2015-kongressissa Helsingissä toukokuun alussa. Posterin ja muita Käypä hoito -toimijoiden esittämiä postereita vuodesta 2005 alkaen löydät kohdasta Julkaisut > Posterit.



12.5. on Sairaanhoitajan päivä!

Lisätietoa

Käypä hoito kiittää hyvästä yhteistyöstä sairaanhoitajia ja Hoitotyön tutkimussäätiötä.



Keinot lasten lihavuuden hoitamiseen - Älä laihduta vaan panosta terveellisiin elämäntapoihin

Potilasversio

Lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt hälyttävästi niin Suomessa kuin maailmallakin; Suomessa 12–18-vuotiaiden joukossa ylipainoisten ja lihavien osuus on peräti kolminkertaistunut viimeisten 30 vuoden aikana.



— 100 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 100 / 157