Järjestelmällisessä kirjallisuuskatsauksessa «Fransen M, McConnell S, Hernandez-Molina G ym. Exe...»1 selvitettiin maalla tapahtuvan (erotuksena vedessä tapahtuvasta harjoittelusta) terapeuttisen harjoittelun vaikuttavuutta lonkan nivelrikkopotilaiden kokemaan nivelkipuun. Haku oli toteutettu vuoden 2013 helmikuuhun huomioiden satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset, joissa verrattiin maalla tapahtuvaa harjoittelua ryhmiin, joissa ei harjoiteltu. Katsauksen sisäänottokriteerit täytti 10 tutkimusta «Abbott JH, Robertson MC, Chapple C ym. Manual ther...»2, «Carlson NL, Christopherson Z, Arnall E, Mohn S, Ho...»3, «Fernandes L, Storheim K, Sandvik L ym. Efficacy of...»4, «Foley A, Halbert J, Hewitt T ym. Does hydrotherapy...»5, «Fransen M, Nairn L, Winstanley J ym. Physical acti...»6, «French HP, Cusack T, Brennan A ym. Exercise and ma...»7, «Hopman-Rock M, Westhoff MH. The effects of a healt...»8, «Juhakoski R, Tenhonen S, Malmivaara A ym. A pragma...»9, «Tak E, Staats P, Van Hespen A ym. The effects of a...»10, «van Baar ME, Dekker J, Oostendorp RA ym. The effec...»11, joista viidessä tutkimuksessa «Carlson NL, Christopherson Z, Arnall E, Mohn S, Ho...»3, «Fernandes L, Storheim K, Sandvik L ym. Efficacy of...»4, «French HP, Cusack T, Brennan A ym. Exercise and ma...»7, «Juhakoski R, Tenhonen S, Malmivaara A ym. A pragma...»9, «Tak E, Staats P, Van Hespen A ym. The effects of a...»10 oli mukana pelkästään lonkan nivelrikkopotilaita (harjoitteluryhmäläisiä N = 215, verrokkeja N = 204) ja muissa tutkimuksissa oli mukana myös polven nivelrikkopotilaita (harjoitteluryhmäläisiä N = 67, verrokkeja N = 63). Tutkittavat olivat eri tutkimuksissa keski-iältään 58–70 -vuotiaita naisia ja miehiä. Tutkittavien rekrytointikohde eri tutkimuksiin vaihteli ja näin myös tutkittujen oireissa oli vaihtelua; osalla potilaista oireita oli ollut vasta alle vuoden, kun taas osalla oireet olivat edenneet niin pitkälle, että he olivat leikkausjonossa. Useimmiten potilaat eri tutkimuksissa sairastivat lievää tai keskivaikeaa nivelrikkoa.
Tutkimuksissa toteutettujen harjoitteiden annostelu ja sisältö vaihtelivat. Neljässä tutkimuksessa interventioryhmässä oli alle 10 ohjattua harjoituskertaa, kun viidessä tutkimuksessa kertoja oli vähintään 16. Kuudessa tutkimuksessa harjoittelu toteutettiin ryhmässä ja neljässä yksilöllisenä harjoitteluna fysioterapeutin ohjauksessa. Yhdessä tutkimuksessa interventio oli Tai Chi -tyyppistä harjoittelua ja muissa tutkimuksissa tavanomaista lihasvoimaharjoittelua, toiminnallista harjoittelua ja kestävyysharjoittelua. Seitsemässä tutkimuksessa kipua mitattiin WOMAC (Western Ontario and McMaster Universities Osteoarthritis index) kyselyllä ja kolmessa Hollannissa toteutetussa tutkimuksessa VAS (visual analog scale) -janalla.
Katsauksen laatijoiden mukaan harhan riski oli pieni seitsemässä tutkimuksessa.
Yhdeksän tutkimusta (N = 549) raportoi vaikutuksen kipuun harjoitusjakson jälkeen ja viisi tutkimusta (N = 391) kolmesta kuuteen kuukautta kestäneen seurantajakson päätyttyä. Harjoittelu vähensi hieman kipua lonkan nivelrikkopotilailla verrattuna kontrolliryhmään sekä harjoittelujakson päätyttyä (SDM -0,38, 95 % luottamusväli -0,55, -0,20) että 3–6 kk harjoittelujakson päätyttyä (SMD -0,38, 95 % CI -0,58, -0,18). Vaikutuksen suuruus (effect size) oli Cohenin «Cohen J. Statistical Power Analysis for the Behavi...»12 luokituksen mukaan pieni - keskisuuri. Asteikolla 0–100 kivun alenema oli harjoitteluryhmäläisillä 8 yksikköä (95 % luottamusväli 4–11) suurempi kuin verrokeilla.
Katsauksen jälkeen julkaistussa satunnaistetussa lumekontrolloidussa tutkimuksess «Bennell KL, Egerton T, Martin J ym. Effect of phys...»13 tutkittiin fysioterapian vaikuttavuutta lonkkanivelrikkoa sairastavilla nais- ja miespotilailla (N=102). Keski-ikä interventioryhmässä oli 64,5 v. ja verrokkiryhmässä 62,7 v. Sisäänottokriteereinä olivat radiologisesti todettu nivelrikko, vähintään kolme kuukautta nivus- tai lonkkakipua, viimeisen viikon aikainen keskimääräinen kipu vähintään 40 mm VAS-janalla (0–100 mm) mitattuna ja vähintään kohtalaisesti vaikeuksia päivittäisissä toiminnoissa. Aktiivihoitona oli 10 yksilöfysioterapiakäyntiä 12 viikon aikana käynnin kertakeston ollessa 45–60 min. Interventio sisälsi manuaalista terapiaa, 4 kertaa viikossa toteutettua kotiharjoittelua (lihasvoima- ja –venyttelyharjoituksia, liikkuvuusharjoitteita, tasapaino- ja kävelyharjoittelua). Lisäksi kuuden kuukauden seuranta-aikana he harjoittelivat omatoimisesti kolme kertaa viikossa. Verrokkiryhmäläisten hoitona oli lume-ultraäänihoito ja seuranta-aikana he hieroivat (lume)geelivoidetta lonkan alueelle kolmesti viikossa.
Potilaista 96 (94 %) osallistui hoitojakson jälkeiseen ja 83 (81 %) seuranta-ajan päätyttyä tehtyihin mittauksiin. Ennen hoitojaksoa aktiiviryhmäläisten keskimääräinen kipu oli 58,8 mm ja jakson päätyttyä 40,1 mm ja vastaavasti verrokeilla 58,0 mm ja 35,2 mm. Keskimääräinen kivun alenema (aktiivit -17,8 mm, verrokit -23,6 mm) oli molemmissa ryhmissä tilastollisesti merkitsevä. Sitä vastoin keskimääräisessä kivun alenemassa ei ryhmien välillä ollut eroa (erotuksen keskiarvo (ka) 6,9 mm, 95 % luottamusväli −3,9, 17,7). Seurantajakson päätyttyä VAS-janalla mitattu kipu oli edelleen molemmissa ryhmissä alkutilaa vähäisempää, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa kivun muutoksessa alkutilaan nähden (ka 4,3 mm, -9,9, 18,6).
Kommentit: Näyttöä harjoittelun vaikuttavuudesta on erityisesti tutkimuksista, joissa potilaat sairastivat lievää tai kohtalaista lonkan nivelrikkoa. Foley’n ja kumppaneiden «Foley A, Halbert J, Hewitt T ym. Does hydrotherapy...»5 tutkimuksessa 40 % tutkituista odotti tekonivelleikkaushoitoa, mutta kyseisen tutkimuksen painoarvo (weight) tehdyissä meta-analyyseissä oli vähäinen (3,0–5,1 %).
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: