Kim ym. «Kim H, Yoshida H, Suzuki T. The effects of multidi...»1 tutkivat satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessaan monipuolisen 3 kuukautta kestävän fyysisen harjoittelun, johon kuului lantionpohjan lihasten harjoittelua ja lihaskuntoharjoittelua, vaikutusta ponnistus-, pakko- ja sekamuotoisen virtsankarkailun esiintyvyyteen hoidon jälkeen ja 7 kuukauden seurannassa. Interventioryhmä sai ohjauksen edellä mainittuihin lihasharjoitteisiin. Kontrolliryhmä sai yleistä terveysneuvontaa 1 kerran kuukaudessa niin ikään 3 kuukauden ajan. Interventioryhmässä oli 63 ja kontrolliryhmässä 64 kotona asuvaa 70 vuotta täyttänyttä naista.
Interventioryhmässä virtsakarkailutapahtumat vähenivät lähtötilanteeseen nähden 44,1 %:lla heti hoidon jälkeen tutkittuna ja 39,3 %:lla 7 kuukauden seurannassa. Kontrolliryhmässä ei merkitsevää vähenemistä tapahtunut. Interventioryhmässä vähenemistä tapahtui kaikissa virtsankarkailutyypeissä, mutta vaikutukset olivat selvimmät ponnistuskarkailussa. Hoitomyöntyvyys (OR 1,13; 95 % luottamusväli 1,02–1,29) ja painoindeksin pienenemä (OR 0,78; 95 % luottamusväli 0,60–0,96) olivat yhteydessä myönteiseen hoitotulokseen.
Kommentti: Muistihäiriöiset (MMSE < 24) oli suljettu tutkimuksesta pois.
Sama tutkijaryhmä «Kim H, Suzuki T, Yoshida Y ym. Effectiveness of mu...»2 selvitti monipuolisen fyysisen harjoittelun vaikutusta ponnistusvirtsankarkailuun satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa. Harjoittelu käsitti lantionpohjan lihasten harjoittelua ja lihaskuntoharjoittelua 60 minuutin jaksoissa 2 kertaa viikossa 3 kuukauden ajan. Tutkimusjoukon muodostivat 70 (puolet interventio- ja puolet kontrolliryhmässä) kotona asuvaa 70 vuotta täyttänyttä naista. Interventioryhmää seurattiin hoitojakson jälkeen vuoden ajan.
Heti hoitokokeen jälkeen interventioryhmästä 54,5 % ja kontrolliryhmästä 9,4 % oli pidätyskykyisiä (p < 0,001). Myönteisen hoitovasteen omaavilla oli painoindeksi pienentynyt ja kävelynopeus suurentunut merkitsevästi (p-arvot 0,03 ja 0,04) enemmän kuin heillä, joilla hoitovastetta ei ollut. Interventioryhmässä kolmasosa naisista oli pidätyskykyisiä vielä 1 vuoden seurannan jälkeen. Kontrolliryhmäläisille ei toteutettu 1 vuoden seurantaa tutkimusasetelman mukaan.
Kommentti: Pakko- ja sekamuotoista virtsankarkailua ei huomioitu: seuranta toteutettiin vain interventioryhmälle.
Engberg ja Sereika «Engberg S, Sereika SM. Effectiveness of Pelvic Flo...»3 vertasivat koulutetun sairaanhoitajan kotiolosuhteissa toteuttaman 6 viikon kestoisen viikoittaisen biopalauteavustetun lantionpohjan lihasharjoittelun tehoa virtsankarkailun hoidossa itsenäisesti (n = 185, naisia 148) ja kotihoidon tuella (n = 93, naisia 81) kotona asuvilla 60 vuotta täyttäneillä henkilöillä (keski-ikä kotona asuvilla 74,3 ja kotihoidon tuella asuvilla 80,4 vuotta), jotka kärsivät joko pakko-, ponnistus- tai sekamuotoisesta virtsankarkailusta. Kotihoidon tuella asuvilla oli lähtötilanteessa itsenäisesti kotona asuvia keskimäärin enemmän kroonisia sairauksia (6,9 vs. 5,9, p = 0,007) ja lääkärin määräämiä lääkkeitä (5,1 vs. 4.2, p = 0,020), ja suurempi osa heistä kärsi sekamuotoisesta virtsankarkailusta (65,2 vs. 47,0 %, p = 0,015) ja ummetuksesta (46,2 vs. 27,0 %, p = 0,02). Kotihoidon tuella asuvilla oli lähtötilanteessa keskimäärin enemmän virtsankarkailukertoja (3,7 vs.2,1,p < 0,001).
Intervention lopussa päivittäiset virtsankarkailukerrat olivat vähentyneet kotihoidon tuella asuvilla keskimäärin 1,9 verrattuna lähtötilanteeseen (p < 0,001) ja virtsankarkailukerrat 1,3 (p = 0,001). Vastaavat keskimääräiset vähenemät itsenäisesti kotona asuvilla olivat 1,1 (p < 0,001) ja virtsaamiskerrat 0,87 (p < 0,001). Hoitotehossa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa kotihoidon tuella ja itsenäisesti kotona asuvien välillä.
Kommentti: Muistisairauksien esiintyvyys ja tutkimushenkilöiden kognitiivinen taso ei ollut tiedossa. Ryhmät olivat erikokoisia.