Capezutin ym. tutkimus «Capezuti E, Evans L, Strumpf N ym. Physical restra...»1 toteutettiin 3 vanhainkodissa Philadelphian alueella Yhdysvalloissa. Asukkaat (n = 322) kuuluivat joko niihin, joiden liikkuvuutta rajoitettiin (n = 119) tai ei koskaan rajoitettu (n = 203). 9,5 kuukauden seuranta-aikana tietoa kerättiin 3 kertaa 72 tunnin havainnointiin perustuen. Kaatumiset ja niihin liittyvät vammat kirjattiin. Kognitiivisen kyvykkyyden arvioinnissa käytettiin MMSE-testiä, ja toimintakyky kartoitettiin käyttäen Psychogeriatric Dependency Rating Scale testiä. Psyykelääkkeiden käyttö kirjattiin asiakirjoista. Logistista regressiota hyväksi käyttäen verrattiin liikkumisen rajoitteiden käytön vaikutusta kaatumisriskiin.
Sekavuustiloista kärsivien ryhmässä todettiin tilastollisesti merkitsevä kaatumariski ja toistuvien kaatumisten riski. Muilla ei todettu lisääntynyttä kaatumisriskiä. Psyykenlääkkeiden käytöllä ei näyttänyt olevan yhteyttä kaatumisiin sen paremmin vapaasti liikkuvilla kuin niillä, joiden liikkuvuutta rajoitettiin.
Kommentti
Vanhainkodit eivät olleet vertailukelpoisia esimerkiksi henkilökuntamäärän tai laadun suhteen.
Capezutin ym. toisen tutkimushankkeen «Capezuti E, Strumpf NE, Evans LK ym. The relations...»2 tavoitteena oli liikkumisen rajoittamisen vähentäminen vanhainkodeissa. Kahden eri asetelman perusteella arvioitiin rajoittamisesta luopumisen vaikutusta kaatumisiin ja vammoihin. Toisessa verrattiin logistisen regressiomallin avulla kaatumistapaturmia henkilöillä, joilta rajoitukset oli poistettu (n = 38), niihin, joilla rajoitteita edelleen käytettiin (n = 88). Toisessa taas arvioitiin henkiinjäämisanalyysin avulla rajoitteiden eriasteisen poistamisen yhteyttä kaatumistapaturmiin laitoksissa asuvilla henkilöillä vertaamalla kaatumisia 3 eri vanhainkodissa (n = 633).
Liikkumisen rajoittamisesta luopuminen ei lisännyt kaatumisriskiä. Päinvastoin pienten vammojen todennäköisyys väheni. Henkiinjäämisanalyysi osoitti, että vanhainkodissa, jossa sitomiskäytäntöjä vähennettiin vähiten (11 %), oli 50 % korkeampi kaatumisten ilmaantuvuus ja yli 2-kertainen pienten vammojen ilmaantuvuus verrattuna vanhainkoteihin, joissa rajoituksia vähennettiin enemmän (23 % ja 56 %).
Tinettin ym. tutkimus «Tinetti ME, Liu WL, Ginter SF. Mechanical restrain...»3 toteutettiin Yhdysvalloissa Connecticutissa 12 vanhainkodissa. Tutkimusjoukko koostui 397 henkilöstä, joiden hoidossa ei lähtötilanteessa käytetty liikkumista rajoittavia keinoja. 1 vuoden seuranta-aikana arvioitiin kaatumisia 3 eri ryhmässä: 1) ei lainkaan rajoitteita (n = 275), 2) rajoitteita satunnaisesti (n = 83) tai 3) rajoitteita jatkuvasti (n = 39).
Vakava kaatumistapaturma tapahtui 5 %:lle (15 /275) 1. ryhmään kuuluneista ja 17 %:lle (21/122) niistä, joiden liikkumista rajoitettiin. Tulos säilyi samana, kun se vakioitiin 20 tavallisimman riskitekijän suhteen. Yli 2 kertaa kaatuneita oli 92. Näitä oli 20 % ryhmässä, jossa liikkumista rajoitettiin ja 16 % niillä, joilla ei käytetty liikkumisen rajoittamista.
Healeyn ja työtovereiden systemaattisessa katsauksessa «Healey F, Oliver D, Milne A ym. The effect of bedr...»4 arvioitiin sängyn laitojen käytön vaikutusta kaatumisiin ja vammautumisiin. Systemaattinen katsaus tehtiin Quality of Reporting of Meta-analysis ohjeistuksen mukaan. Sisäänottokriteerit olivat laajat, ja mukaan otettiin muitakin kuin vain RCT-tutkimuksia. Perusteluna valinnalle oli, että täten voidaan arvioida myös niitä tutkimuksia, joita paljon siteerataan. Meta-analyysiä ei tehty. Perusteluna oli se, että vastikään on ilmestynyt laitoksissa tapahtuvien kaatumisten preventiosta systemaattinen katsaus. Kirjallisuushaku koski 1.1.1980–30.6.2007 julkaistuja artikkeleja käyttäen MESH-termejä restraint, restraint-physical, bedrail, side rail, cot-side, safety rail ja protective device. Täydellinen hakumenettely ja hylkäämissyyt on ilmoitettu www-sivuilla. Aiheesta löytyi 472 artikkelia, joista 24 otettiin systemaattiseen katsaukseen.
Tulokset: Yhden retrospektiivisen tutkimuksen tuloksena oli vammojen ja erityisesti pään vammojen väheneminen sängynlaitojen ollessa ylhäällä. 12 tutkimusta kuvasi laitojen aiheuttaneen vammoja. Kirjoittajien arvion mukaan on vaikea tehdä kliinistä interventiotutkimusta aiheesta, joka on jo juurtunut käytäntöön, joten tämän vuoksi tutkimuksilla on omat puutteensa. Tämä systemaattinen katsaus kuitenkin osoitti, että sängynlaitojen aiheuttamat vakavat vammat liittyivät vanhanaikaisiin ja virheellisiin laitteisiin eikä kuulunut niihin luontaisesti. Sängynlaidat eivät näyttäneet lisäävän kaatumisia tai vammautumisia.
Kommentti
Liikkumisen rajoitteiden vähentäminen ei näytä lisäävän kaatumistapaturmia.
Kopken ym. tutkimuksessa «Köpke S, Mühlhauser I, Gerlach A ym. Effect of a g...»5 valittiin tutkimukseen saksalaisia vanhainkoteja, joissa liikkumisen rajoitteet olivat käytössä vähintään 20 %:lla asukkaista. Interventioryhmään valittiin 18 vanhainkotia (2 283 asukasta) ja kontrolliryhmään 18 vanhainkotia (2 166 asukasta). Interventio perustui hoitajien kolutukseen, tukimateriaalin jakamiseen ja ryhmäkeskusteluihin. Tukimateriaalia jaettiin myös asukkaille ja heidän läheisilleen. Kontrolliryhmä sai tavanomaisen informaation. Seuranta-aika oli 6 kuukautta. Seuranta-aikana kartoitettiin rajoitteiden, kuten laitojen, vöiden, liikkumista estävien pöytien ja muiden rajoitteiden käyttöä. Kaatumiset, murtumat ja psyykenlääkkeiden käyttö kirjattiin. Kaikki vanhainkodit olivat mukana tutkimuksen loppuun asti. Tutkimuksen alussa 30,6 %:lla kontrolliryhmässä oli liikkumisen rajoitteita, interventioryhmässä vastaava luku oli 31,5 %. 6 kuukauden kohdalla luvut olivat 29,1 % ja 22,68 % eron ollessa 6,5 %, OR 0,71 (95 % luottamusväli 0,52–0,97); P = 0,03. Interventioryhmässä kaatui 23,1 % ja kontrolliryhmässä 26,1 % (OR 0,85, 95 % luottamusväli 0,60–1,21). Murtumaan johtavia kaatumisia oli interventioryhmässä 1,4 % ja kontrolliryhmässä 1,9 % (OR 0,76, 95 % luottamusväli 0,42–1,38). Tilastollisesti merkitsevää eroa kaatumisten, murtumien tai psyykenlääkkeiden käytön suhteen ei ilmennyt.