Cochrane-katsauksessa «Crosby NJ, Deane KH, Clarke CE. Amantadine for dys...»1 arvioitiin 6 satunnaistettua, lumekontrolloitua tutkimusta, jotka oli julkaistu vuosina 1971–77 . Näissä tutkimuksissa oli yhteensä 215 potilasta. Viisi tutkimusta oli vaihtovuoroisia ja yhdessä tutkimuksessa oli rinnakkaisryhmät. Yksittäisten tutkimusten potilasmäärät vaihtelivat 23 ja 50 potilaan ja hoitoajat 6 ja 64 viikon välillä. Potilaiden taudin kesto vaihteli alkuvaiheesta yli 35 vuoden sairastamiseen eikä kaikissa tutkimuksissa kerrottu taudin kestoa tai taudin vaikeusastetta. Yhdessä tutkimuksessa vaikuttavana lääkkeenä oli ainoastaan amantadiini (monoterapia), muissa tutkimuksissa sallittiin levodopan ja muidenkin Parkinson-lääkkeiden käyttö (”add-on therapy”). Amantadiinin annos oli 100 tai 200 mg/vrk. Päätepisteenä käytettiin erilaisia motorista toimintaa mittaavia asteikkoja ja joissakin päivittäisten toimintojen muutosta.
Kaikki kuusi tutkimusta raportoivat amantadiinilla olevan positiivisen vaikutuksen motorisiin oireisiin. Katsauksen tekijät arvioivat kuitenkin kaikkien tutkimustulosten raportoinnin olevan niin huonon, etteivät he pystyneet tekemään tilastollista analyysiä tuloksista. Katsauksen tekijät katsovatkin, ettei näistä tutkimuksista voi tehdä mitään varmaa johtopäätöstä amantadiinin tehosta.
Movement Disorders Societyn näyttöön perustuvassa katsauksessa «Amantadine and other antiglutamate agents: managem...»2, «Rascol O, Goetz C, Koller W ym. Treatment interven...»3 arvioitiin erikseen amantadiinin symptomaattista tehoa monoterapiana ja lisälääkkeenä. Mukaan kelpuutettiin kaikki satunnaistetut sekä muut kontrolloidut tutkimukset, joissa oli vähintään viisi potilasta ja selkeä päätepiste. Monoterapia-analyysiin kirjoittajat hyväksyivät 7 tutkimusta, joissa oli yhteensä 236 potilasta. Kirjoittajat totesivat, että johtuen tutkimusten matalasta tai korkeintaan keskinkertaisesta metodisesta tasosta johtopäätösten tekeminen on rajoitettua, mutta he katsovat, että kolmessa parempitasoisessa tutkimuksessa amantadiinilla oli oireita korjaavaa tehoa. Kirjoittajien johtopäätös oli, että amantadiini on todennäköisesti tehokas yksin käytettynä, mutta tehon kestosta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä. Kirjoittajien johtopäätökset eivät ole muuttuneet päivitetyssä versiossa «Goetz CG, Poewe W, Rascol O ym. Evidence-based med...»4.
Kirjoittajat analysoivat lisäksi 9 lumekontrolloitua tutkimusta, joissa amantadiini lisättiin antikolinergiseen lääkitykseen. Kaikissa tutkimuksissa amantadiini oli lumetta tehokkaampi ainakin jossain testissä. Kirjoittajat analysoivat myös neljä lumekontrolloitua ja yhden avoimen tutkimuksen, joissa amantadiini lisättiin levodopalääkityksen. Kolme neljästä lumekontrolloidusta tutkimuksesta osoitti amantadiinin olevan lumetta tehokkaampi. Katsauksen tekijöiden loppupäätös on, että amantadiini on todennäköisesti tehokas lievittämään Parkinsonin taudin oireita potilailla, joilla on jo käytössä levodopa tai antikolinergi.
Amantadiinilla tehdyt tutkimukset ovat kohtalaisen vanhoja eivätkä useimmat niistä täytä nykytutkimusten vaatimuksia. Useimmissa tutkimuksissa potilasmäärä on ollut pieni. Tutkimukset ovat vaihtovuoroisia, niissä ei ole ollut eri hoitojaksojen välillä ”wash-out”-taukoa eikä mahdollista ”carry-over”-vaikutusta ole huomioitu. Missään tutkimuksessa ei ole käytetty validoitua tilan arviomittaria (UPDRS). Myöskään ei ole varmaa tietoa siitä, onko amantadiinin teho pitkäkestoinen vai ohimenevä.