Prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Batalla MA, Balodimos MC, Bradley RF. Bacteriuria ...»1 oli mukana 104 diabeetikkoa, joista kaikilla oli alun perin oireeton bakteriuria. Kaikki saivat tutkimuksen alussa 1 mikrobilääkeherkkyyksien mukaan valitun mikrobilääkekuurin. Tämän jälkeen ryhmä jakautui niihin, joiden virtsa oli jatkossa steriili (34 potilasta) ja niihin, joilla bakteriuria jatkui (70 potilasta). Keskimääräinen seuranta-aika oli 44 kuukautta.
Bakteriuria ei vaikuttanut kuolleisuuteen. Diabeteksen mikrovaskulaarikomplikaatioita (proteinuriaa ja retinopatiaa) oli tutkimuksen alussa enemmän ryhmässä, jolla bakteriuria jatkui mikrobilääkehoidosta huolimatta. Retinopatia parantuneilla / jatkuvasti bakteriurisilla tutkimuksen alussa (n) 11/41 ja seuranta-ajan päättyessä 12/47. Proteinuria yli 1 g/l vastaavasti (n) 1/18 ja 1/23. Munuaisten toiminta ureapitoisuuden nousun perusteella arvioituna ei huonontunut seuranta-aikana kummassakaan ryhmässä (urea bakteriuriasta parantuneilla / jatkuvasti bakteriurisilla tutkimuksen alussa (mmol/l) 5,9/5,5 ja tutkimuksen lopussa 7,1/8,5), eikä verenpainetasoissa ollut muutoksia.
Prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Semetkowska-Jurkiewicz E, Horoszek-Maziarz S, Gali...»2 seurattiin 14 vuoden ajan diabeetikkoja, joista 53:lla oli tutkimuksen alkaessa oireeton bakteriuria ja 54:llä iän perusteella valitulla kontrollilla ei. Tutkimuksessa oli mukana sekä miehiä että naisia, ja ikä oli tutkimuksen alkaessa 25–76 vuotta. Bakteeriuriaa ei hoidettu antibiooteilla.
Bakteriuria oli ajoittaista; 40–60 % alun perin bakteriuriaisista diabeetikoista virtsanäytteet olivat steriilejä jossain vaiheessa 14 vuoden seurannan aikana. Tutkimuksen loputtua koehenkilöitä oli jäljellä bakteriuriaisten ryhmässä 25 ja kontrolliryhmässä 24. 14 vuoden seurannan jälkeen ryhmät eivät eronneet toisistaan verenpaineen, kreatiniiniarvojen, pyelonefriittien esiintymisen (6 vs. 5) tai kuolleisuuden suhteen.
Tutkimuksessa «Geerlings SE, Stolk RP, Camps MJ ym. Consequences ...»3 seurattiin 589:ää diabetesta sairastavaa naista 18 kuukauden ajan. Oireettoman bakteriurian esiintyvyys oli tutkimuksen alussa 26 %. Oireetonta bakteriuriaa ei hoidettu antibiooteilla.
Seuranta-aikana plasman kreatiniinipitoisuuden suureneminen oli yhtä suuri sekä bakteriuriaisilla että steriilivirtsaisilla diabeetikoilla (tyypin 1 diabetesta sairastavilla kreatiniinin suureneminen oli 4,6 % ja 1,5 % ja tyypin 2 diabeetikoilla 6,6 % ja 6,1 %).
Prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Meiland R, Geerlings SE, Stolk RP ym. Asymptomatic...»4 644 diabetesta (296 tyypin 1 diabetes ja 348 tyypin 2 diabetes) sairastavaa naista seurattiin keskimäärin 6,1 ± 1,9 (SD) vuotta. 17 %:lla naisista oli seuranta-ajan alussa oireeton bakteriuria, joka määriteltiin kertanäytteessä olevana vähintään E5 CFU/ml bakteerikasvuna. Munuaistoiminnan mittarina käytettiin laskennallista glomerulusfiltraatiota (GFR), joka määritettiin Cockroft–Gaultin yhtälön avulla.
Oireeton bakteriuria ei vaikuttanut munuaistoimintaan: laskennallinen GFR heikkeni seuranta-aikana bakteriurisilla 87–76 ml/min ja steriilivirtsaisilla 97–88 ml/min. Monimuuttuja-analyysissä yhteyttä bakteriurian ja munuaistoiminnan heikkenemisen välillä ei todettu.
Prospektiivisessa satunnaistetussa lumekontrolloidussa tutkimuksessa «Harding GK, Zhanel GG, Nicolle LE ym. Antimicrobia...»5 selvitettiin, vaikuttaako 14 vuorokauden mittainen trimetopriimi-sulfametoksatsolihoito oireisten virtsatieinfektioiden tai pyelonefriittien määrään tai virtsatietulehduksen takia sairaalahoitoon joutumiseen. Samassa tutkimuksessa katsottiin, vaikuttiko oireettoman bakteriurian hoito plasman kreatiniiniarvoihin. Tutkittavina oli 105 diabetesta sairastavaa naista. 50 satunnaistettiin saamaan lumetta ja 55 mikrobilääkettä. Tutkittavat, joiden plasman kreatiniini oli yli 199 mmol/l, suljettiin tutkimuksesta pois. Oireettoman bakteriurian diagnoosin edellytyksenä oli, että 2 peräkkäisessä 2 viikon sisällä otetussa virtsanäytteessä oli samaa bakteeria vähintään E5 CFU/ml, eikä potilaalla ollut mitään virtsatieoireita. Trimetopriimin ja sulfametoksatsolin annokset olivat 160 ja 800 mg ja lääke annosteltiin 2 x/vrk p.o. Jos hoitoryhmän nainen oli yliherkkä trimetopriimille tai sulfalle, mikrobilääkkeenä käytettiin siprofloksasiinia 250 mg x 2/vrk p.o. Hoitoryhmässä virtsan bakteeriviljelyn avulla todetut oireettomat relapsit hoidettiin antibiootilla, ja jos relapseja oli yli 3 kuudessa kuukaudessa, aloitettiin estolääkitys. Molempien ryhmien oireiset infektiot hoidettiin antibiootilla. Keskimääräinen seuranta-aika oli 27 kuukautta ja lähes puolta tutkittavista seurattiin 3 vuotta.
Oireeton bakteriuria tai sen hoito ei vaikuttanut munuaistoimintaan: Plasman kreatiniiniarvot olivat lumeryhmässä tutkimuksen alussa 88,4 ± 22,1 mmol/l (n = 50) ja seuranta-ajan päättyessä 82,0 ± 30,7 mmol/l (n = 36) ja mikrobilääkeryhmässä vastaavasti 89,8 ± 25,6 (n = 55) ja 91,2 ± 35,9 (n = 43), p = 0,23.
Kommentti: Oireeton bakteriuria ei näissä tutkimuksissa heikentänyt munuaisten toimintaa. Bakteriurian ajoittaisuus ja sen assosiaatio diabeettiseen nefropatiaan sekä korkeaan ikään vaikeuttavat tutkimustulosten tulkintaa. Plasman kreatiniini ei myöskään ole kovin herkkä munuaistoiminnan heikkenemisen mittari.