Hanrahan ja kumppanit «Hanrahan F, Field AP, Jones FW ym. A meta-analysis...»1 julkaisivat meta-analyysin kognitiivisen psykoterapian tehosta yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön tyypillisesti kuuluvasta liiallisesta huolestuneisuudesta. Meta-analyysiin hyväksyttiin 15 tutkimusta (N = 907 tutkittavaa, miehiä 29 %, naisia 71 %, 19 erilaista koeasetelmaa eli efektikokoa).
Hoitoryhmän saamat terapiat olivat seuraavat:
Vain 1 tutkimuksessa oli kognitiiviseen psykoterapiaan yhdistetty behavioraalisia menetelmiä (rentoutusta) ja 1 tutkimuksessa hoitoryhmä sai hyväksymispohjaista behavioraalista psykoterapiaa.
Vertailuryhmä:
Kognitiivista psykoterapiaa (joko perinteistä tai ns. kolmannen aallon kognitiivista psykoterapiaa) saaneiden ryhmässä murehtimisen määrää kuvaavat pisteet laskivat kaikissa tutkimuksissa (15 efektikokoa) hoidon päättymisvaiheessa, 6 kuukauden seurannassa (10 efektikokoa), 12 kuukauden seurannassa (10 efektikokoa) ja 24 kuukauden seurannassa (3 efektikokoa). Efektikoot eivät merkitsevästi vaihdelleet eri tutkimusten välillä (χ2(1) = 2,14, p = 0,144). Ajan funktiona tapahtuva efektikokojen kasvu oli merkitsevä (χ2(1) = 28,66, p < 0,001).
Toipuminen (kliininen merkitsevyys): toipuminen määriteltiin niin, että PSWQ:ssa muutosindeksi oli > 7. Analyysiin sisällytettiin tieto (eli PSWQ-raakapisteet) 12 tutkimuksesta. Data käsiteltiin monimuuttujamenetelmällä (R-ohjelmalla), jonka luotettavuutta esimerkiksi ajan vaikutuksen huomioimiseksi testattiin erilaisilla mallinnuksilla.
Tulos oli se, että toipuneiden osuus oli kognitiivista psykoterapiaa saaneiden ryhmässä suurempi erityisesti verrattaessa ei-kognitiivista (vaan muuta) psykoterapiaa saaneiden ryhmään ja niihin, jotka eivät saaneet mitään hoitoa. Ero tuli erityisen selväksi 12 kuukauden seurannassa (toipuneiden osuudet: kognitiivista terapiaa saaneiden ryhmässä 57 %, muuta psykoterapiaa saaneiden ryhmässä 26,2 % ja ei-hoitoa saaneiden ryhmässä 14,8 %). Tutkijat pitivät tuloksia mallinnusten perusteella luotettavana.
Covin ja kumppanit «Covin R, Ouimet AJ, Seeds PM ym. A meta-analysis o...»2 julkaisivat meta-analyysin yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön tyypillisesti kuuluvasta patologisesta murehtimisesta 7 tutkimuksen perusteella laskettu keskimääräinen teho (efektikoko) patologisen murehtimisen vähentämiseen CBT:n ja vertailuryhmän välillä oli -1,15 (z = -3,74, p < 0,05).
Homogeenisuustesti osoitti, että tutkimusten tuottamien efektikokojen välillä oli suurta vaihtelua (Q = 19,99, p < 0,05) oletettavasti iästä johtuen, ja siksi aineisto analysoitiin uudelleen tarkastellen 2 ikäryhmää erikseen (nuorempi ikäryhmä, keskimääräinen ikä 38,89 vuotta ja vanhempi 68,05 vuotta). Näin tarkastellen keskimääräinen efektikoko oli 1,69 (nuorempi ryhmä) ja – 0,82 (vanhempi) (molemmissa p < 0,05).
Ryhmien sisäiset efektikoot 6 kuukauden seurannassa: -0,009 (SD = 0,26) (nuorempi ikäryhmä) ja -0,12 (SD = 0,22) (vanhempi ikäryhmä). 12 kuukauden seurannassa: -0,027 (SD = 0,37) (nuorempi ikäryhmä) ja -0,23 (SD = 0,12) (vanhempi ikäryhmä).
Tutkijat laskivat erikseen efektikoot yksilö- ja ryhmämuotoiselle CBT:lle. Yksilöhoidoissa hoitoryhmien välinen efektikoko oli -1,72 ja ryhmähoidoissa - 0,91. Seurannassa ryhmämuotoinen CBT näytti edelleen vähentävän patologista murehtimista (6 kuukauden seuranta efektikoko -0,25; 12 kuukauden seuranta efektikoko -0,43), kun taas yksilömuotoisen CBT:n tuottama muutos oli seurannassa vähäinen verrattuna hoidon jälkeiseen tilanteeseen (6 kuukautta = 0,12; 12 kuukautta = 0,07).
Tutkimuksen keskeisin johtopäätös oli se, että CBT oli erityisen tehokas vähentämään patologista murehtimista nuoremmissa ikäryhmissä toteutettuna yksilöhoitona.