Keuhkoahtaumatauti (COPD)

Käyvän hoidon potilasversiot
5.11.2004
Aarne Lahdensuo ja Tellervo Aho

Käypä hoito -suositus «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi06040»1

Keuhkoahtaumatautia koskeva potilasversio tullaan päivittämään ajan tasalle seuraavan suosituspäivityksen yhteydessä.

Tupakointi on keuhkoahtaumataudin (COPD) tärkein aiheuttaja. Tupakoivista miehistä arviolta 35 prosenttia sairastuu tautiin. Mitä runsaampaa altistuminen tupakansavulle on, sitä suurempi on taudin todennäköisyys. Keuhkoahtaumataudin yleisyys vaihtelee 20 vuoden viiveellä tupakointitapojen mukaan. Yli 34-vuotiailla suomalaisilla oli vuonna 2001 noin 13 000 hoitojaksoa ja 110 000 sairaalahoitopäivää keuhkoahtaumataudin vuoksi.

Keuhkoahtaumatauti on pitkään lähes oireeton tai potilas on tottunut oireisiinsa, eikä kiinnitä niihin huomiota. Sairauden oireita ovat rasitushengenahdistus, yskä ja limannousu sekä hengityksen vinkuna. Kun tauti etenee, hengitysääni hiljenee, uloshengitys vaikeutuu, rasituksessa on hengenahdistusta ja potilaalla on toistuvia hengitystieinfektioita. Vaikeassa taudissa on lisäksi lepohengenahdistusta ja usein myös sydänongelmia.

Keuhkoahtaumatauti on hitaasti etenevä ja pääosin korjaantumaton hengitysteiden ahtauma, jossa keuhkojen uloshengitysvirtaus on hidastunut. Oireet vaihtelevat sen mukaan, mikä kolmesta sairauden osatekijästä – krooninen keuhkoputkitulehdus, keuhkolaajentuma tai pienten ilmateiden ahtauma – on heikentynyt eniten. Krooninen keuhkoputkentulehdus aiheuttaa pitkäaikaista limannousua keuhkoista vähintään kolmena kuukautena vuodessa ainakin kahtena peräkkäisenä vuotena. Keuhkolaajentumassa on kyse pysyvästä laajentumasta, joka on syntynyt lähinnä keuhkorakkula-alueen kudostuhon seurauksena.

Spirometria paljastaa alkavan keuhkoahtaumataudin

Keuhkoahtaumatauti tulisi todeta mahdollisimman varhain, sillä silloin tupakoinnin lopettaminen parantaa ennustetta merkittävästi. Lievää keuhkoahtaumatautia ei voi kuulla stetoskoopilla, vaan keuhkot kuulostavat normaaleilta. Myös rintakehästä otettu röntgenkuva näyttää normaalilta jopa pitkällekin edenneessä taudissa.

Keuhkoahtaumataudin diagnoosissa on keskeistä puhallus- eli spirometriatutkimus. Lisäksi on tärkeää selvittää, onko potilaalla astma. Laboratoriotutkimuksissa suljetaan pois myös muut taudit ja infektiot.

Ensin lopetetaan tupakointi

Keuhkoahtaumataudin hoidossa pyritään hidastamaan taudin etenemistä, parantamaan elämänlaatua ja vähentämään sairaalahoitopäiviä. Keuhkoahtaumataudin hoidossa on kaikkein tärkeintä tupakoinnin lopettaminen. Se parantaa taudin ennustetta. Pitkäaikaislääkityksen tarve arvioidaan sekä keuhkojen toimintakokeiden että potilaan oirekuvan perusteella.

Satunnaisesti oireileville suositellaan lyhytvaikutteista keuhkoputkia laajentavaa lääkettä Jatkuvasti oireileville lyhytvaikutteisen antikolinergin ja lyhytvaikutteisen beeta2-agonistin yhdistelmää tai pitkävaikutteista avaavaa lääkettä yksinään, joista tehokkain on tiotropium. Jos näistä lääkkeistä ei ole apua, suositellaan pitkävaikutteisen beeta2-agonistin ja tiotropiumin yhdistelmää. Beeta2-antagonisti vaikuttaa nopeasti ja se soveltuu parhaiten tilapäiskäyttöön akuutissa pahenemisvaiheessa tai ennen liikuntaa tai muuta kuormitusta.

Kortikosteroidit vaikuttavat astman ilmateiden tulehdukseen, mutta keuhkoahtaumataudin ilmateiden tulehdukseen ne eivät vaikuta eivätkä estä keuhkoahtaumataudin etenemistä. Toistuviin pahenemisvaiheisiin voi sen sijaan löytyä apu inhalaatiosteroidin ja pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen yhdistelmästä. Inhalaatiosteroidi voi vähentää oireita, parantaa elämänlaatua ja vähentää pahenemisvaiheiden määrää potilailla, joilla on ollut toistuvia pahenemisvaiheita. Jauheannostelijat soveltuvat parhaiten suurimmalle osalle potilaista, ja niitä on helppo käyttää.

Ympärivuorokautista happihoitoa harkitaan niille tupakoimattomille potilaille, joiden valtimoverikaasuissa todetaan vaikea hapenpuute. Hoito parantaa näiden potilaiden pitkäaikaisennustetta jopa usealla vuodella.

Antibioottihoito aloitetaan taudin pahenemisvaiheessa, mikäli potilaalla on vähintään kaksi seuraavista oireista: lisääntynyt hengenahdistus, lisääntyneet yskösmäärät, märkäiset yskökset. Ei kajoavan kasvo- tai nenänaamarin avulla annettava ylipaineventilaatio normaalin pahentumisvaiheen lääkehoidon lisänä vähentää henkitorveen asetetun putken kautta annettavaa hengityshoitoa. Se lyhentää myös sairaalahoitojakson pituutta ja vähentää kuolleisuutta. Ylipaineventilaatio tulee aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Invasiivisen ylipaineventilaation ja tehohoidon aloittaminen edellyttää aina perusteellista potilaskohtaista harkintaa.

Kuntoutus ja ravintokin tärkeitä

Keuhkoahtaumapotilaan kuntoutukseen kuuluvat fyysisen kunnon eli lihasvoiman ja -kestävyyden parantaminen tai säilyttäminen. Potilasohjaus, perheenjäsenten neuvonta ja potilaan psykososiaalinen tukeminen on myös oleellinen osa kuntoutusta.

Sairaalaan joutuneista vaikeaa keuhkoahtaumatautia sairastavista 14–60 % kärsii aliravitsemuksesta, mikä lisää akuutin hengitysvajauksen vaaraa ja ennustaa respiraattorihoidon tarvetta. Lihavien keuhkoahtaumapotilaiden on syytä laihduttaa, ja tahattomasti laihtuvien tulee lisätä runsasenergisen ravinnon käyttöä.

Pahenemisvaiheessa on keuhkojen fysioterapiana käytetty keuhkoputkien tyhjennystä vastapainehengityksen avulla, mutta sen tehosta ei ole kontrolloituja tutkimuksia.

Kohtalaisen vaikeaa tai vaikeaa keuhkoahtaumatautia sairastaville suositellaan vuosittaista influenssarokotusta ja pneumokokkirokotetta viiden vuoden välein.

Keuhkoahtaumataudin oireita ovat
  • pitkittynyt yskä
  • liman nousu ja yskökset erityisesti aamuisin
  • hengenahdistus ja hengästyminen rasitustilanteissa
  • hengityksen vinkuminen
  • fyysisen kunnon aleneminen

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta, hoidosta ja kuntoutuksesta hoitopäätöksiä tehtäessä.