Laihuus- ja ahmimishäiriön tyypilliset piirteet

Laihuushäiriötä sairastava pyrkii aktiivisesti vähentämään painoaan tai pitämään kurissa alipainoaan seuraavilla tavoilla:

• rajoittamalla syömistä
• iikkumalla runsaasti ja
• joskus myös nesteenpoisto- tai ulostuslääkkein.

Laihuushäiriöstä kärsivä pitää tunnetasolla itseään liian lihavana mutta saattaa tiedon tasolla käsittää, että on liian laiha. Paino on vähintään 15 % alle pituuden mukaisen keskipainon tai painoindeksi (BMI) enintään 17.5 kg/m2. BMI:tä voidaan käyttää 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Ahmimishäiriöstä kärsivälle on tyypillistä, että:

• syöminen ja lihavuuden pelko hallitsevat ajattelua ja
• kohtauksittaista ja hallinnasta karkaavaa syömistä seuraa usein oksentaminen.

Ahmimishäiriöstä kärsivä voi olla normaalipainoinen. Hän pelkää lihovansa ja myös kokee itsensä liian lihavaksi. Paino saattaakin vaihdella alipainosta ylipainoon.

Laihuushäiriö alkaa tyypillisimmillään nuoruusiän alkuvuosina, 12–16 vuoden iässä. Pieni osa laihduttaa jo ennen murrosikää. Ahmimishäiriö alkaa usein vasta nuoruusiän loppuvaiheessa.

Ei vain syömisongelmia

Kolme neljästä kouluikäisestä syömishäiriötä potevasta lapsesta ja nuoresta kärsii myös jostakin muusta psykiatrisesta häiriöstä, tavallisimmin masennuksesta tai ahdistuneisuushäiriöstä. Sekä laihuushäiriöön että ahmimishäiriöön liittyy usein pakko-oireisen persoonallisuushäiriön piirteitä, kuten täydellisyyden tavoittelua, pikkutarkkuutta ja joustamattomuutta. Näillä piirteillä on taipumus jatkua, vaikka syömishäiriö olisi korjaantunut.

Erityisesti ahmimishäiriössä persoonallisuushäiriöt ja päihdeongelmat ovat tavallisia. Niillä, joiden oireisiin kuuluu oksentamista tai ulostus- tai nesteenpoistolääkkeiden käyttöä, on selvästi muita enemmän psyykkisiä ongelmia. Heillä myös itsemurhat ja muu itsetuhoinen käyttäytyminen on yleistä.

Laihuushäiriötä sairastavilla tytöillä kuukautiset loppuvat ja heille kehittyy estrogeenipuutosta. Myös luun tiheys heikkenee, mikä lisää vaaraa saada luunmurtumia.

Ahmimishäiriössäkin kuukautiset usein loppuvat mutta luuntiheyteen häiriö ei vaikuta.

Pojilla syömishäiriöt ilmenevät usein hyvin eri tavoin kuin tytöillä, sillä he eivät sinänsä pyri vähentämään painoaan. Pojille on tyypillistä lisäravinteiden tai anabolisten hormonien käyttö. Vuoroin he pyrkivät joko kasvattamaan lihasmassaansa tai noudattamaan rasvan vähentämiseen tähtääviä kuureja.

Tarpeelliset tutkimukset

Ruokailu- ja liikuntatottumusten selvittäminen ja tiedot aikaisemmasta kasvusta täydentävät syömishäiriöpotilaan fyysistä tutkimusta, johon kuuluu muun muassa verenpaineen ja pulssin mittaaminen sekä sydämen kuuntelu.

Kuukautisten alkamisaika ja erityisesti viimeinen paino, jolla kuukautiskierto oli normaali, auttavat painotavoitteen asettamisessa. Lasten ja nuorten tavoitepainon määrittämisessä käytetään kasvukäyrää ja pituutta vastaavaa keskimääräistä painoa. Kasvun hidastuminen tai pysähtyminen kertoo myös ravitsemushäiriön vaikeusasteesta. Turvotukset ja ihon kuivuus kielivät aliravitsemuksesta, hampaiden kiillevauriot tiheästä oksentamisesta.

Tärkeä psyyke

Syömishäiriöpotilaan psykiatrinen perusarviointi tehdään usein perusterveydenhuollossa. Laihuushäiriöpotilas tulisi tutkia perusteellisemmin myös erikoissairaanhoidossa, jossa selvitetään, onko hänellä muita psyykkisiä häiriöitä. Lisäksi arvioidaan psyykkistä toimintakykyä sekä iänmukaista kehitystä ja häiriöiden vaikutusta sen normaaliin etenemiseen. Erityisesti silloin kun potilaana on lapsi tai varhaisnuori, myös vanhempien tapaaminen on tarpeen.

Tutkimusprosessin aikana rakennetaan yhteistyösuhdetta, motivoidaan potilasta ja hänen perhettään hoitoon ja yritetään lievittää ahdistusta. Tavoitteena on vuorovaikutus, jossa yhdessä potilaan kanssa tarkastellaan hänen ongelmiaan. Tutkimusten perusteella tehdään yhdessä potilaan ja hänen vanhempiensa kanssa hoitosuunnitelma ja -sopimus.

Ruokavalion ja ruokailutottumusten korjaaminen

Hoidon alkuvaiheessa keskeisellä sijalla ovat ravitsemustilan korjaaminen sekä ruokailutottumusten ja syömiskäyttäytymisen normaalistaminen. Ravitsemushoito on yksilöllistä; sen suunnittelevat yhteistyössä ravitsemusterapeutti, hoitava lääkäri, potilas itse ja hänen perheensä. Tavoitepainon asettaminen on välttämätöntä. Tytöillä sen on oltava vähintään paino, jolla kuukautiskierto toimi normaalisti, mieluiten pari kiloa sitä enemmän. Kuukautiset palautuvat yleensä, kun paino on 90 prosenttia pituuden mukaisesta keskipainosta. Yhdessä sovittavat realistiset painon välitavoitteet ovat tärkeitä ja niiden saavuttamisesta voidaan palkita.

Ruokavalio-ohjauksessa korostetaan ravinnon monipuolisuutta. Painonnousua voidaan tehostaa lisäämällä rasvan suhteellista osuutta. Päivittäinen ateriakertojen määrä on yksilöllinen, joten tiheään toistuvista aterioista ei välttämättä ole hyötyä. Ruokavaliota täydennetään tarvittaessa vitamiini- ja kivennäisvalmisteilla sekä monipuolisilla täydennysravinteilla.

Psykoterapia

Erilaisten psykoterapiamuotojen paremmuudesta syömishäiriöiden hoidossa on vähän tutkimustietoa. On tärkeää, että potilas kokee terapeutin ymmärtävän häntä ja näin tukevan hänen sisäistä kasvuaan. Täysipainoinen psykoterapia tulisi aloittaa vasta, kun ravitsemustila on korjaantunut.

Usein käytetään rinnakkain eri terapiamuotoja. On kuitenkin havaittu, että yksilöterapian ohella ryhmäterapiasta saattaa olla hyötyä ahmimishäiriöstä kärsiville. Laihuusongelmaiset puolestaan voivat hyötyä perheterapiasta. Vaikka varsinaista perheterapiaa ei hoitoon kuuluisikaan, perhe tarvitsee tukea ja tietoa syömishäiriöistä.

Joskus terapiaa voidaan tukea lääkityksellä. Lääkityksestä on apua ahmimishäiriön hoidossa mutta myös joidenkin laihuushäiriöpotilaiden liitännäisoireiden hoidossa.

Suurin osa ahmimishäiriöpotilaista selviytyy avohoidossa. Laihuushäiriöinen tarvitsee sairaalahoitoa, jos hänen painonsa on alle 70 prosenttia normaalipainosta tai hänellä on vakavia fyysisiä oireita. Psykoottiset oireet, vakava itsetuhoisuus, itsemurhavaara, vaikea masennus ja vakavat perheongelmat ovat nekin syy välittömään sairaalahoitoon. Sairaalahoitoa tarvitaan myös, jos avohoito ei onnistu.

Sitkeä vaiva

Noin puolet laihuushäiriöpotilaista paranee, vajaalla kolmanneksella oireilu jatkuu, ja 10–20 potilaalla sadasta se pitkittyy. Useimpien laihuushäiriöpotilaiden kuukautiset palautuvat noin puolessa vuodessa, jos tavoitepaino on saavutettu. Luuntiheys on edelleen pienempi ja murtumavaara suurempi kuin terveillä samanikäisillä. Laihuushäiriön uusiutumisriski suurenee raskauden aikana, minkä vuoksi synnyttänyttä äitiä on seurattava tavallista tarkemmin.

Ahmimishäiriö ilmenee jaksoittain. Heistä noin puolet paranee oireettomiksi. Ahmimishäiriöpotilaalla raskaus on usein suunnittelematon ja synnytyksen jälkeinen masennus on yleistä.

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksesta muokannut toimittaja Tellervo Aho. Tekstin on päivittänyt Käypä hoito -oppimateriaalitoimittaja Tiina Tala ja sen on tarkistanut LL (väit.), lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri, Käypä hoito -toimittaja Jorma Komulainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.