Mitä epilepsia on?

• Epileptinen kohtaus on aivotoiminnan ohimenevä häiriö, joka johtuu hermosolujen liiallisesta ja poikkeavasta sähköisestä toiminnasta.
• Epilepsiassa on taipumus saada toistuvasti epileptisiä kohtauksia ilman poikkeuksellisia altistavia tekijöitä. Epilepsiadiagnoosin tekeminen edellyttää, että potilas on saanut vähintään yhden epileptisen kohtauksen.
• Jos kohtaus liittyy johonkin välittömään, poikkeukselliseen, altistavaan tekijään (esimerkiksi juuri tapahtuneeseen aivovammaan, aineenvaihdunnan tai nestetasapainon häiriöön tai alkoholin tai päihteiden vieroitustilaan), puhutaan akuutista symptomaattisesta kohtauksesta. Näitä kohtauksia ei hoideta epilepsiana, jos altistava tekijä voidaan poistaa tai hoitaa muutoin.
• Epilepsian syy (etiologia) pyritään määrittelemään aina silloin, kun se on mahdollista.
• Osa epilepsioista on idiopaattisia eli itsesyntyisiä eli ne syntyvät ilman selvää ulkopuolista syytä. Idiopaattisen epilepsian taustalla on todennäköisesti perinnöllinen taipumus, ellei tutkimustulosten perusteella ole todettavissa muuta syytä. Idiopaattiset epilepsiat alkavat useimmiten lapsuus- ja nuoruusiässä, mutta voivat jatkua myös aikuisiässä.
• Aivojen vaurioituminen ulkopuolisen syyn aiheuttamana voi sen sijaan johtaa epilepsian syntyyn missä iässä tahansa. Jos epilepsiaoireen aiheuttanut ulkopuolinen syy saadaan selville, epilepsiaa kutsutaan symptomaattiseksi. Epilepsiaa kutsutaan todennäköisesti symptomaattiseksi niissä tapauksissa, joissa tutkimusmenetelmämme eivät vielä ole riittäviä syyn selvittämiseen. Perintötekijät vaikuttanevat myös symptomaattisen epilepsian syntyyn. Syy voi olla esimerkiksi joku tunnettu neurologinen sairaus, johon liittyy yhtenä oireena epileptisiä kohtauksia (esimerkiksi Unverricht–Lundborgin tauti tai Alzheimerin tauti) tai tietty aivojen rakenteellinen syy symptomaattiselle paikallisalkuiselle epilepsialle (esimerkiksi aiemmin sairastettu aivovamma, -tulehdus tai -kasvain, aivojen verenkierron häiriö tai kehityshäiriö).
• Valtaosa aikuisiällä alkavista epilepsioista on symptomaattisia tai todennäköisesti symptomaattisiksi luokiteltuja.
• Epilepsiaoireyhtymä on kokonaisuus, jonka muodostavat epilepsiaan liittyvät oireet, kuten kohtaustyyppi ja kohtausten alkamisikä sekä EEG-tutkimuksen antama tieto. Oireyhtymässä epilepsiaan liittyvät oireet esiintyvät eri potilailla samankaltaisina niiden perussyystä riippumatta.
• Epilepsia on vaikeahoitoinen, kun potilaalla esiintyy asianmukaisesta hoidosta huolimatta epileptisiä kohtauksia tai muita epileptiseen oireyhtymään kuuluvia oireita ja oireet haittaavat hänen mahdollisuuksiaan viettää täysipainoista ja turvallista elämää.

Epilepsian yleisyys ja ennuste

Noin 10 % väestöstä saa elämänsä aikana yksittäisen epileptisen kohtauksen. Jopa noin 5 % saa elämänsä aikana epilepsiadiagnoosin ja tarvitsee lääkitystä jonkin aikaa tai useaan otteeseen elämässään. Jatkuvaa epilepsialääkitystä tarvitsee Suomessa tällä hetkellä 36 000 henkilöä (noin 0,7 % väestöstä). Vaikeahoitoista epilepsiaa sairastaa 9 000 henkilöä (noin 20–25 % kaikista epilepsiaa sairastavista).

Epilepsiaan voi sairastua missä iässä tahansa, yleisimmin kuitenkin varhaislapsuudessa tai ikääntyneenä. Vuosittain epilepsialääkitys aloitetaan noin 3 000 henkilölle, joista 2 200 on yli 15-vuotiaita. Epilepsia on pitkäaikaissairaus, jonka hoito jatkuu usein läpi elämän. Epilepsiaa sairastavien kuolleisuus on 2–3-kertainen verrattuna muuhun väestöön. Kuolleisuutta lisääviä tekijöitä ovat suurentunut äkkikuolema- ja tapaturmariski sekä riski saada pitkittyneitä epileptisiä kohtauksia, jotka lisäävät kuolleisuutta erityisesti vaikeassa epilepsiassa. Epilepsian lääkehoidolla ja vaikean epilepsian kirurgisella hoidolla voidaan vähentää kuolleisuuden riskiä.

Epilepsioiden diagnostiikka

Epilepsiadiagnoosin tekee ja hoidon aloittaa aina neurologi. Tutkimusten tarkoituksena on selvittää, ovatko kyseessä epileptiset vai muut kohtaukset, määrittää kohtaustyyppi, tunnistaa epilepsiaoireyhtymä ja selvittää mahdollinen epilepsian syynä oleva rakenteellinen vaurio aivoissa.

Kohtauksen luonteen selvittäminen on hoidon kannalta ensiarvoisen tärkeää. Siksi lääkäri potilaan luvalla haastattelee kohtauksen nähnyttä henkilöä tai henkilöitä. Potilaan yleinen terveydentila kartoitetaan huolella ja tutkimusta täydennetään aivosähkökäyrällä eli EEG:llä ja tarvittaessa muillakin menetelmillä. Kohtausten väliaikana EEG voi epilepsiaa sairastavallakin olla täysin normaali, joten kohtauksien välillä otettu normaali EEG ei sulje pois epilepsian mahdollisuutta. Jos kohtauksia on tiheään tai kohtaukset jatkuvat lääkehoidosta huolimatta, voidaan pyrkiä erikoisyksikössä kohtauksien aikaiseen EEG-tutkimukseen (video-EEG-tutkimus), jossa kohtauksien tarkempi luonne selviää parhaiten. Tämä ei kuitenkaan usein ole mahdollista diagnoosivaiheessa. Kaikille potilaille on syytä tehdä aivojen magneettikuvaus aivojen rakenteellisten poikkeavuuksien selvittämiseksi. Tietokonekuvaus on suositeltava akuuttitilanteissa ja tilanteissa, joissa magneettitutkimus on vasta-aiheinen. Aivojen magneettitutkimuksen uusiminen ja tulkinta epilepsiaan perehtyneessä yksikössä voi olla tarpeen, jos kohtaukset jatkuvat lääkityksestä huolimatta.

Hoidon tavoitteet

Hoidon tavoitteena on potilaan kohtauksettomuus ilman merkittäviä haittavaikutuksia. Epilepsian lääkehoito aloitetaan useimmiten toisen epilepsiakohtauksen jälkeen. Yksittäinen kohtaus uusiutuu noin 60–80 prosentilla potilaista. Kohtauksen uusiutumisriski vähenee sitä enemmän, mitä pitempi aika ensimmäisestä kohtauksesta on ehtinyt kulua. Osa yhden kohtauksen saaneista ei siis sairastu epilepsiaan. Ensimmäisen kohtauksen jälkeen harkitaan säännöllistä epilepsialääkitystä, jos ensimmäinen kohtaus oli pitkittynyt, kohtaus johtui aivojen rakenteellisesta vauriosta kuten esimerkiksi aikaisemmasta aivoverenkierron häiriöstä tai aivovammasta tai EEG:ssä on epilepsiaan sopivia muutoksia.

Epilepsiaa hoidetaan ensisijaisesti pitkäaikaisella, kohtauksia ehkäisevällä lääkityksellä. Lääkehoidon aloittamisen perusteista keskustellaan potilaan kanssa, ja tehdään yhteinen hoitosuunnitelma, johon potilas on valmis sitoutumaan. Jotta pitkäaikaiseen hoitoon olisi mahdollista sitoutua, on epilepsiaan sairastuneen ja hänen omaistensa tärkeä saada tietoa sairauden taustoista, hoidoista ja arjessa selviämisestä. Tätä kutsutaan yksilölliseksi hoidonohjaukseksi, jota toteuttavat lääkäri, hoitaja ja tarvittaessa muut ns. moniammatillisen työryhmän jäsenet neurologian poliklinikalla. Hoidonohjauksen lisäksi vastasairastuneelle ja hänen omaisilleen tulee järjestää mahdollisuus osallistua erilliseen ensitietopäivään, jossa moniammatillinen työryhmä antaa sairastumiseen liittyvää tietoa potilaille ja omaisille.

Osalle potilaista epilepsiaan sairastuminen aiheuttaa merkittäviä sopeutumisongelmia. He hyötyvät ryhmämuotoisista sopeutumisvalmennuskursseista, joiden päämääränä on edistää kuntoutujan ja hänen perheensä valmiuksia toimia elinympäristössään mahdollisimman täyspainoisesti epilepsiasta huolimatta. Tavoitteena on motivoida itsehoitoon, ohjata omatoimisuuteen ja tukea soveltuvien yksilöllisten selviytymiskeinojen löytämisessä. Sopeutumisvalmennus perustuu potilaan ja hoitavan tahon yhdessä tekemään kuntoutussuunnitelmaan. Osalla epilepsiaan sairastuneista ongelmat ovat vaikeampia ja he hyötyvät psykiatrisesta arviosta ja yksilöllisestä hoidosta esimerkiksi yleissairaalan psykiatrisessa poliklinikassa. Lääkäri arvioi myös yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa sairastumisen vaikutukset toimintakykyyn kuten työ- ja ajokykyyn. Tarvittaessa käynnistetään sosiaaliturvan tukitoimet ja tukitoimet ammatillista kuntoutusta varten.

Lääkehoito

Epilepsian lääkehoito aloitetaan yksilöllisesti kohtaustyypin mukaan valitulla ensisijaislääkkeellä. Tavoitteena on löytää pienin annos, jolla kohtaukset pysyvät poissa. On tärkeää, että potilas sietää lääkettä hyvin ilman hankalia haittavaikutuksia. Hoidon alkuvaiheessa esiintyy kuitenkin lääkeaineesta riippumatta usein haittavaikutuksia. Tavallisimmin ne ovat lieviä ja menevät ohi itsestään. Lääkitystä aloitettaessa potilaalle kerrotaan harvinaisista, vakaviin haittoihin viittaavista oireista, joiden ilmetessä pitää ottaa yhteyttä lääkäriin. Erityisesti on mainittava yliherkkyysreaktioiden oireet (ihottumat), maksavaurion oireet (oksentelu, vatsakipu) ja psyykkiset haittavaikutukset (masentuneisuus, aggressiivisuus).

Jos kohtaukset eivät lopu ensimmäisellä lääkkeellä, kokeillaan yleensä vielä ainoana lääkkeenä toista valmistetta. Tämän jälkeen siirrytään yhdistelmälääkehoitoon. Lääkityksen alussa potilaaseen ollaan yhteydessä tietyin välein ja noin kuuden viikon kuluttua suositetaan otettavaksi muun muassa perusverenkuva ja tarpeen mukaan muitakin veritutkimuksia. Kolmen kuukauden kuluttua edellisestä laboratoriokäynnistä tehdään vielä uudet tutkimukset. Jos potilas on edelleen oireeton, rutiiniomaista laboratorioseurantaa ei enää tarvita.

Lääkityksen lopettaminen

Kun epilepsiapotilas on ollut kohtaukseton vähintään 3–5 vuotta, voidaan lääkityksen lopettamista harkita. Lopettamisen jälkeen kohtausten uusiutumisriski on aikuisilla 30–60 prosenttia ja se on yli kaksinkertainen verrattuna tilanteeseen, jossa lääkitystä jatketaan. Tietyissä oireyhtymissä, kuten nuoruusiän myoklonusepilepsiassa, uusiutumisriski on merkittävästi suurempi eikä lääkehoidon lopettamista suositella. Potilaan kanssa tuleekin keskustella kohtausten uusiutumisriskistä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä mahdollisesti uusiutuvien kohtausten vaikutuksista työkykyyn ja autolla ajamiseen. Epilepsialääkitys lopetetaan asteittain, yksi lääke kerrallaan, tavallisimmin usean kuukauden kuluessa.

Epilepsian leikkaushoito

Epilepsiakirurgialla tarkoitetaan vaikean epilepsian hoidoksi tehtävää kohtauksia aiheuttavan aivoalueen kirurgista poistoa tai eristämistä. Leikkaushoidon mahdollisuudet tulee selvittää, kun potilaalla on vaikeahoitoinen epilepsia. Aikuisten ohimolohkoepilepsian leikkaushoito lopettaa kohtaukset kahdella kolmasosalla potilaista, joilla siis lääkehoidolla kohtauksettomuutta ei saavutettaisi. Lääkehoidon tarve kuitenkin yleensä jatkuu. Ohimolohkon ulkopuolisen paikallisalkuisen epilepsian leikkaushoito lopettaa kohtaukset harvemmin, mutta kohtauksettomien määrä on näidenkin leikkausten jälkeen suurempi silloin, kun magneettikuvauksessa on osoitettavissa selvä rakenteellinen muutos. Niillä potilailla, joilla vaikeaa epilepsiaa aiheuttavaa aivoaluetta ei voida poistaa eikä eristää, kohtauksia on joskus mahdollista lievittää aivokurkiaisen halkaisulla tai vagushermostimulaatiolla. Vagushermostimulaattorihoidolla potilaat tulevat harvoin kohtauksettomiksi.

Epilepsia ja ajokyky

Jo yksittäinen epileptinen kohtaus on pysyvä este raskaan liikenteen ammattimaiseen moottoriajoneuvon kuljettamiseen (ryhmän 2 kuljettajat). Henkilöauton ajaminen (ryhmän 1 kuljettajat) on mahdollista, kun yksittäisestä, satunnaisena pidetystä kohtauksesta on kulunut kolme kuukautta. Jos potilaalla todetaan alttius jatkuviin epileptisiin kohtauksiin (eli epilepsia) ja aloitetaan kohtauksia estävä lääkehoito, henkilöautoa saa kuljettaa vasta 12 kuukauden kohtauksettoman jakson jälkeen.

Ajokyky arvioidaan aina yksilöllisesti. Ajoluvan saanti edellyttää, että potilaalla ei sen saamiseksi ole muita esteitä esimerkiksi epilepsian aiheuttaneen perussairauden takia. Vasta diagnosoidun tai kohtauksettoman potilaan saadessa kohtauksen henkilöauton kuljettamiskielto katsotaan tilapäiseksi eikä tästä ilmoiteta poliisille heti, vaan lääkitystä säätäen yritetään saada potilas kohtauksettomaksi. Lääkäri ilmoittaa poliisille sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan ryhmän 1 kuljettajan pysyväisluonteisesta ajokyvyttömyydestä, kun kohtaukset ovat jatkuneet yli kaksi vuotta, ja ryhmän 2 kuljettajan osalta, kun tämä on saanut kolme kohtausta.

Epilepsia ja varusmiespalvelus

Nuoren henkilön vastadiagnosoitu epilepsia tai epileptinen kohtaus aiheuttaa asevelvollisen vapauttamisen palveluksesta yleensä kahden vuoden määräajaksi. Jos epilepsiakohtaukset eivät tänä aikana uusiudu asianmukaisessa lääkityksessä tai yksittäisen kohtauksen jälkeen ilman lääkitystä, henkilö voi palvella palvelukelpoisuusluokassa B. Jos epilepsiakohtauksia ilmenee seurannassa asianmukaisesta hoidosta huolimatta, henkilö kuuluu luokkaan C eli hänet vapautetaan rauhanajan palveluksesta.

Epilepsia ja raskaus

Suurin osa epilepsiaa sairastavien naisten raskauksista sujuu ilman ongelmia ja lapset ovat terveitä. Silti kyseessä on riskiraskaus, joten epilepsiaa sairastavan naisen hoitoon tulee kiinnittää erityistä huomiota raskautta suunniteltaessa ja raskauden aikana. Epilepsiaa sairastavien naisten kohtaustilanteen tulisi olla mahdollisimman hyvä ennen raskautta, ja raskauksien tulisi olla suunniteltuja. Tämä edellyttää huolellista raskaudenehkäisyä. Hormonaalinen ehkäisy on sopiva vaihtoehto myös epilepsiaa sairastavalle naiselle, vaikka eräät epilepsialääkkeet voivat heikentää merkittävästi vähähormonisten ehkäisypillereiden tehoa. Ehkäisypillerien sisältämä hormonimäärä on näiden lääkkeiden kanssa säädettävä sopivaksi esimerkiksi käyttämällä kahta tablettia päivässä. Ehkäisyvalmisteen valinnasta on siis keskusteltava yhdessä lääkärin kanssa. Hormonikierukka sopii hyvin myös epilepsiaa sairastavan naisen ehkäisykeinoksi.

Raskautta suunniteltaessa mietitään, onko viimeisestä kohtauksesta kulunut niin kauan, että lääkehoito voidaan yrittää lopettaa. Useimmiten lääkehoidon lopettaminen ei kuitenkaan ole järkevää tai mahdollista. Myös pitkittyneet kohtaukset tai kohtauksiin liittyvät tapaturmat voivat olla vahingollisia sikiölle. Oireileva epilepsia on hoidettava myös raskauden aikana. Koska ei tiedetä, mikä lääke on sikiövaikutusten suhteen turvallisin, pyritään valitsemaan kyseisen potilaan kohtaustyyppiin sopivin lääke, jota käytetään ainoana lääkkeenä matalimmalla kohtaukset poissa pitävällä annoksella.

Folaatin puutteella on todettu olevan merkitystä sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriöissä terveiden naisten raskauksissa. Epilepsialääkkeet saattavat aiheuttaa folaatin puutetta. Onkin esitetty, että varmuuden vuoksi epilepsialääkkeitä käyttävillä naisilla tulee aloittaa foolihappolisän käyttö tabletteina (1,0 mg/vrk) lääkärin valvonnassa siinä vaiheessa, kun raskauden ehkäisy lopetetaan. Foolihapon antoa jatketaan aina 12. raskausviikon päättymiseen saakka. Epilepsiaa sairastava nainen on koko raskausaikansa neurologian ja äitiyspoliklinikan seurannassa. Yleensä lääkitystä ei muuteta raskauden alettua, ellei kohtauksia ilmene. Epilepsiaa sairastavalla ei tehdä enempää keisarinleikkauksia kuin muillekaan eikä epilepsia sinänsä vaikuta synnytystapaan. Epilepsiaa sairastava äiti voi lääkityksestään huolimatta imettää.

Katso lisäksi seuraavat Käypä hoito -suositukset:

• Epilepsiat ja kuumekouristukset (lapset) «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50059»2 sekä
• Epileptinen kohtaus (pitkittynyt) «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50030»3

Lisää tietoa löytyy Epilepsialiiton Internet-sivuilta www.epilepsia.fi «http://www.epilepsia.fi/»4.

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta laatinut työryhmän puheenjohtaja, dosentti, johtaja Reetta Kälviäinen Kuopion epilepsiakeskuksesta.