Munuaisvaurio (akuutti)

Käyvän hoidon potilasversiot
22.10.2009
Teija Riikola ja Ville Pettilä

Käypä hoito -suositus Munuaisvaurio (akuutti) «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50081»1

Aikuisten äkillinen eli akuutti munuaisvaurio (acute kidney injury, AKI) on oireyhtymä, joka johtaa munuaisten toiminnan huononemiseen, kuona-aineiden kertymiseen ja neste-, suola- ja happo-emästasapainon järkkymiseen. On tärkeää tunnistaa akuutti munuaisvaurio mahdollisimman varhain ja aloittaa hoito pikaisesti.

Syyt ja riskitekijät

Akuutin munuaisvaurion syynä on tavallisimmin jokin munuaisten verenkiertoa vähentävä tekijä, kuten munuaisten toimintaa heikentävä lääke, suuri leikkaus, verenmyrkytys, tai suonensisäiset varjoaineet.

Lääkeaineista munuaisille haitallisia voivat olla ovat tulehduskipulääkkeet, verenpainelääkkeenä käytetyt ACE:n estäjät, diabeteslääke metformiini, antibiootit vankomysiini ja aminoglykosidi sekä nestettä poistava spironolaktoni. Myös myrkylliset aineet, kuten myrkylliset sienet tai tietyt oireyhtymät, kuten rabdomyolyysi (lihasvaurio, jossa lihaspunaa erittyy virtsaan), tuumorilyysioireyhtymä tai kohonnut vatsaontelonsisäinen paine, voivat aiheuttaa akuutin munuaisvaurion.

Akuutin munuaisvaurion riskiä lisäävät etenkin korkea ikä, diabetes, valtimoiden rasvoittuminen, useat lääkehoidot, sydämen vajaatoiminta, miessukupuoli ja lieväkin munuaisten krooninen vajaatoiminta. Sairaalassa ilmaantuvan akuutin munuaisvaurion syynä on tavallisimmin munuaisten verenkiertoa vähentävä tekijä, kuten suuri leikkaus, septinen infektio tai munuaisten toiminnalle haitallinen lääke.

Oireet ja toteaminen

Akuutissa munuaisvauriossa virtsaneritys usein vähenee ja se onkin yleensä ensimmäinen merkki akuutista munuaisvauriosta, jonka itse voi todeta. Mutta joka kolmannella virtsaneritys säilyy täysin normaalina. Akuutti munuaisvaurio todetaan siis seuraamalla virtsanerityksen määrää sekä mittaamalla virtsan kreatiiniini-pitoisuus.

Hoito

Kun akuutti munuaisvaurio on todettu, sen aiheuttavien tai sitä pahentavien lääkkeiden käyttö keskeytetään toistaiseksi.

Hoidon kulmakiviä ovat riittävä nestehoito suolaliuoksella, verenpaineen saaminen normaaliksi ja esteettömän virtsankulun varmistaminen.

Lääkityksestä ei ole hyötyä akuutin munuaisvaurion hoidossa.

Ennuste

Lieväkin akuutti munuaisvaurio paranee huonosti ja sen pitkäaikaisennuste on varsin huono. Ennustetta heikentävät korkea ikä, verenmyrkytys, aivo-oireet, maksan vajaatoiminta, vereen liittyvät oireet ja dialyysi. Pieni osa, alle 10 prosenttia, tarvitsee akuutin munuaisvaurion jälkeen munuaisten korvaushoitoa eli ns. dialyysia.

Ehkäisy

Riskipotilaisiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota ja seurata heidän munuaistoiminta-arvojaan (glomerular filtration rate, GFR). Tämä tulisi tarkistaa aina lääkkeiden käytön aloituksen ja annosten suurentamisen jälkeen.

Varjoainevauriota voidaan ehkäistä nesteytyksellä.

Virtsamäärän väheneminen saattaa olla merkki akuutista munuaisvauriosta.

Yleisyys

Useimmiten lievä akuutti munuaisvaurio syntyy muualla kuin sairaalassa. Avohoidossa tulehduskipulääkkeiden käyttöön liittyvä akuutti munuaisvaurio on kuitenkin todennäköisesti alidiagnosoitu ja huomattavasti luultua yleisempi. Muualla kuin sairaalassa todettuja lieviä akuutteja munuaisvaurioita esiintyy Suomessa noin 1.6 prosentilla potilaista. Dialyysihoitoa vaativan munuaisvaurion saa noin yksi tuhannesta avohoitopotilaasta.

Tehohoitoa tarvitsevista potilaista jopa 6 prosentilla on akuutti munuaisvaurio. Väestön ikääntyessä akuutti munuaisvaurio tulee lisääntymään.

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta laatinut lääketieteen toimittaja Teija Riikola ja sen on tarkistanut suosituksen laatineen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja dosentti Ville Pettilä; HYKS, tehohoito, ATEK.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.