Käypä hoito -suositus «Säärimurtumat»1 ja lyhyt tiivistelmä englanniksi «Tibial shaft fractures»2
Säärimurtuman paraneminen vaihtelee huomattavasti: potilas voi olla työkykyinen jo kolmen kuukauden kuluttua, mutta vaikea avomurtuma voi aiheuttaa pysyvän työkyvyttömyyden. Matalaenergiainen säärimurtuma syntyy tyypillisesti kaaduttaessa. Liikennetapaturmassa syntyy usein vaikeita avomurtumia pehmytkudosvammoineen, ja niihin voi liittyä verisuonivaurio.
Jos raaja on selvästi luonnottomassa asennossa, se oikaistaan. Raaja tuetaan lastalla ja asetetaan kohoasentoon. Avomurtumassa haavasta poistetaan helposti saatavat vierasesineet. Vaikeasti kontaminoitunut haava puhdistetaan, raaja peitetään steriileillä kosteilla taitoksilla ja liinoilla sekä aloitetaan antibioottihoito ja varmistetaan tetanusprofylaksia.
Vammautuneen raajan tila kirjataan huolellisesti sairauskertomukseen. Raajasta otetaan kahdensuuntaiset röntgenkuvat, joissa näkyy polvi- ja nilkkanivel. Avomurtuma luokitellaan ja valokuvataan viimeistään leikkaussalissa.
Ydinnaulaus on ensisijainen hoitomenetelmä. Konservatiiviseen hoitoon verrattuna ydinnaulaus lyhentää luutumisaikaa ja sairausloman pituutta, aiheuttaa vähemmän virheasentoja ja nopeuttaa nivelten liikkuvuuden palautumista «Dislokoituneen säärimurtuman (suljettu ja avomurtuma tyyppi I) salpaydinnaulaus verrattuna konservatiiviseen hoitoon lyhentää luutumisaikaa ja sairauslomaa, aiheuttaa vähemmän virheasentoja, vähentää poliklinikkakäyntejä ja otettujen röntgenkuvien määrää sekä nopeuttaa polven ja nilkan liikkeiden palautumista.»B. Suljetun sekä gradus I avomurtuman (alle 1 cm:n ihovaurio ja vähäinen lihasvaurio) ydinnaulaukseen liittyy yleensä hyvä luutumistaipumus, vähäinen virheasentojen ja syvien infektioiden riski sekä nopea toiminnan palautuminen. Ydinnaulauksen jälkeen voi esiintyä kipua polven etuosassa.
Uusien anatomisten lukkolevyjen myötä levykiinnitys on osoittautunut toimivaksi hoitomenetelmäksi hyvin proksimaalisissa tai distaalisissa pienen vammaenergian aiheuttamissa murtumissa. Konservatiiviseen hoitoon verrattuna levykiinnitys lyhentää luutumisaikaa, aiheuttaa vähemmän virheasentoja ja sallii varhaisen nivelten mobilisaation. Proksimaalisissa ja distaalisissa murtumissa ei ole voitu osoittaa levykiinnityksen tai ydinnaulauksen keskinäistä paremmuutta.
Konservatiivisesti hoidetaan lähinnä erittäin hyväasentoiset säärimurtumat, joissa hyväksyttävä asento on saavutettavissa ilman anestesiaa. Konservatiivista hoitoa käytetään myös silloin, kun on jokin erityinen este leikkaukselle. Kipsaus tehdään päivystystoimenpiteenä ja asento tarkistetaan röntgenkuvin. Potilaalle opetetaan sauvakävely ja lihasharjoitukset. Murtuman tulee olla niin stabiili, että osapainovaraus tai varaus kivun mukaan voidaan sallia kipsin kuivuttua. Jos murtuma ei kolmessa kuukaudessa ole lujittunut, tehdään yleensä ydinnaulaus.
Säären avomurtuman hoidon kulmakivet ovat radikaali haavakirurgia, välitön stabilisaatio, antibioottihoito, varhainen pehmytkudospeitto ja luunsiirto pehmytkudosten parannuttua. Näiden murtumien hoito vaatii ortopedin ja plastiikkakirurgin yhteistyötä ensimmäisestä leikkauksesta lähtien.
Nykyään vaikeimmissakin avomurtumissa pyritään murtuma fiksoimaan joko ydinnaulalla tai levyllä, jolloin raajan oikea pituus saavutetaan paremmin. Leikkaus suunnitellaan yhdessä plastiikkakirurgin kanssa. Näin pyritään samanaikaisesti korjaamaan pehmytkudosvammat.
Ulkoista kiinnitystä käytetään yleensä väliaikaisena hoitomenetelmänä ennen ydinnaulausta tai levytystä. Poikkeustapauksissa sitä voidaan käyttää lopullisena hoitomenetelmänä.
Tapauskohtaisesti harkitaan päädytäänkö jo alkuvaiheessa välittömään amputaatioon.
Lihasaitio-oireyhtymä on etenkin nuorilla potilailla yleisin akuutin vaiheen komplikaatio. Alkuoireena on kova lihaskipu sääressä. Uhkaava oireyhtymä voidaan yleensä todeta kliinisen tutkimuksen perusteella. Hoitona on säären kaikkien lihasaitioiden avaaminen viivytyksettä ennen kuin halvausoireet ehtivät kehittyä. Hoitamaton tila johtaa pysyviin hermo- ja lihasvaurioihin. Lihasaitiopaineen mittausta tai jatkuvaa monitorointia voidaan käyttää aitiopaineoireyhtymän diagnostiikan apuna.
Säärimurtumapotilaille voidaan käyttää syvän laskimotukoksen ehkäisyä ainakin sairaalahoidon ajan, vaikka tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ei ole. Suuren laskimotukosriskin potilaille on laskimotukoksen ehkäisy suunniteltava tapauskohtaisesti.
Nivelten ja lihasten kontraktuurien estämiseksi suositellaan mahdollisimman varhaista mobilisaatiota.
Tupakoivalle potilaalle suositellaan tupakoinnin lopettamista ja hänelle tarjotaan tupakoinnin vieroitusohjelmaa hidastuneen luutumisen riskin vähentämiseksi. Luuduttamisleikkausta voidaan harkita, jos luutuminen ei ole edistynyt 6–9 kuukauden kuluessa vammasta. Tietyissä murtumissa voidaan harkita dynamisaatiota eli salparuuvin poistoa 3–4 kuukauden kuluttua vammasta.
Antti Kyrö (puheenjohtaja)
Petri Venesmaa
Antti Helminen
Heikki-Jussi Laine
Antti Malmivaara
Jukka Ristiniemi
Jussi Elo
Erkki Tukiainen
Eero Hirvensalo