Välikorvatulehdus (äkillinen)

Käyvän hoidon tiivistelmät
15.1.2010
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry:n, Suomen Otolaryngologiyhdistys ry:n ja Suomen Yleislääketieteen yhdistys ry:n asettama työryhmä

Käypä hoito -suositus «Välikorvatulehdus (äkillinen)»1 ja lyhyt yhteenveto englanniksi «Otitis media (acute)»2

Mitä uutta päivityksessä

  • Valtaosa välikorvatulehduksista on bakteerien ja virusten yhdessä aiheuttamia infektioita.
  • Korvakivun hoito on tärkeintä hoidon aloituksessa.
  • Luotettava diagnoosi on edellytys antibioottihoidon aloitukselle.
  • Kliininen jälkitarkastus voidaan korvata koulutetun hoitajan tekemällä tympanometrialla.

Suositus keskittyy alle kouluikäisten lasten äkillisiin välikorvatulehduksiin. Se ei kata liimakorvatautia eikä vaikeutuneita, erikoislääkärin hoitoon kuuluvia tautitiloja, joissa toimenpiteet on räätälöitävä yksilöllisesti.

Etiologia

Virusten osuudesta äkillisen välikorvatulehduksen mikrobietiologiassa on saatu yhä enemmän näyttöä. Nykytiedon mukaan valtaosa tapauksista on bakteerien ja virusten yhdessä aiheuttamia infektioita. Tämä ei ole kuitenkaan vähentänyt bakteerien merkitystä, sillä herkillä menetelmillä bakteereja löydetään välikorvaeritteestä jopa 90 %:ssa tapauksista «Äkillisen välikorvatulehduksen yleisimmät aiheuttajabakteerit ovat Streptococcus pneumoniae, Haemophilus influenzae ja Moraxella catarrhalis.»A. Virusten osuus taudin etiologiassa selittää kuitenkin osittain tilanteita, joissa antibioottihoidon teho vaikuttaa heikolta.

Diagnoosi ja hoito

Äkillisen välikorvatulehduksen hoidon aloituksessa keskeisintä on mahdollisen korvakivun tehokas hoito. Mikäli kotona on tähän soveltuvia lääkkeitä ja niitä pystytään siellä antamaan, ei ole tarpeen lähteä yöaikaan lääkärin vastaanotolle pelkästään antibioottihoidon aloitusta varten. Ellei kipua pystytä kotona hoitamaan, lapsen voi tuoda päivystysvastaanotolle milloin tahansa. Korvat on syytä tarkastaa vastaanotolla, vaikka kipu olisikin lakannut aamuun mennessä, sillä kivun häviäminen ei sulje pois välikorvatulehdusta.

Äkillisen välikorvatulehduksen luotettava diagnoosi on edellytys antibioottihoidolle. Diagnoosin varmistamisessa suositellaan käytettäväksi tympanometriaa. Erityisesti on huomattava, että vaikka välikorvassa olisikin hieman eritettä mutta tärykalvossa ei ole mitään tulehduksen merkkejä, äkillisen välikorvatulehduksen kriteerit eivät täyty.

Jos äkillisen välikorvatulehduksen diagnoosi on riittävän varma, tautia suositellaan hoidettavaksi yleensä antibiootilla siksi, että ainakin osalla lapsista antibiootti nopeuttaa sekä välikorvaeritteen «Antibiootti nopeuttanee välikorvaeritteen häviämistä ainakin osalla lapsista.»B että korvaoireiden «Antimikrobilääkitys nopeuttanee hieman korvakivun häviämistä hoidon alussa.»B häviämistä eikä yksilöllisesti sovellettavia antibiootin tarvetta ennustavia tekijöitä edelleenkään tunneta. Alle kahden vuoden ikä, molemminpuolinen tulehdus ja vuoto välikorvasta puoltavat antibioottihoidon aloitusta, mutta antibiootista on hyötyä myös muissa potilasryhmissä. Koska bakteerien lisääntyvän resistenssin takia antibioottien tarpeetonta käyttöä tulisi vähentää, yksi tulevaisuuden haasteista on pystyä tunnistamaan ne tapaukset, joissa lapsi hyötyy antibioottihoidosta. Nykytilanteessa antibioottien käyttöä voidaan vähentää tehokkaasti ja eettisesti kestävällä tavalla panostamalla enemmän äkillisen välikorvatulehduksen diagnostiikkaan. Antibioottihoitoa suositellaan niille lapsille, joilla diagnoosi on luotettava, mutta ei niille, joilla diagnoosi on epävarma. Lieväoireisia tauteja voidaan seurata myös ilman antibioottihoitoa. Jos tähän ratkaisuun päädytään yhteistyössä vanhempien kanssa, lapsen vointia on seurattava ja hänet tulisi tutkia uudelleen 2–3 päivän kuluttua, ellei hän ole tuolloin selvästi paranemassa.

Äkillisen välikorvatulehduksen ensisijaiset lääkkeet ovat amoksisilliini ja penisilliini «Antibioottien välillä ei liene tehoeroja äkillisen välikorvatulehduksen hoidossa.»C. Pneumokokkien herkkyys penisilliinille on säilynyt Suomessa hyvänä, sillä tuoreimpien raporttien mukaan vähentynyttä herkkyyttä on todettu vain noin 13 %:ssa pneumokokkikannoista. Sen sijaan pneumokokkien makrolidiresistenssi on lisääntynyt jatkuvasti. Vuonna 2007 jo 23 % pneumokokeista oli resistenttejä makrolideille, minkä vuoksi näitä ei suositella äkillisen välikorvatulehduksen ensisijaisiksi lääkkeiksi. Myös sulfa-trimetopriimille resistenttien pneumokokki- ja hemofiluskantojen osuus on nykyään yli 20 %. Noin 15 % Haemophilus influenzae -kannoista ja 90 % Moraxella catarrhaliksista tuottaa beetalaktamaasia.

Seuranta

Vaikka tutkimusnäyttöä jälkitarkastusten tarpeellisuudesta tai parhaasta ajankohdasta ei ole, jälkitarkastusta 3–4 viikon kuluttua hoidon aloituksesta suositellaan siksi, että uuden välikorvatulehdusepisodin ilmaantuessa tiedettäisiin sitä edeltänyt välikorvan tila. Tiedolla on merkitystä harkittaessa tärykalvoputkien tarpeellisuutta tulehdusten toistuessa tai pitkittyessä. Kliininen jälkitarkastus voidaan korvata tympanometrialla, jonka voi tehdä myös siihen koulutettu hoitaja. Jos tympanometrian tulos on normaali ja lapsi on oireeton, lääkärin tekemää jälkitarkastusta ei tuolloin tarvita.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry:n, Suomen Otolaryngologiyhdistys ry:n ja Suomen yleislääketieteen yhdistys ry:n asettama työryhmä

Terho Heikkinen (puheenjohtaja)

Pentti Huovinen

Jussi Jero

Anne Pitkäranta

Marjo Renko

Markku Sumanen

Elina Heikkilä (Käypä hoito -toimittaja)