Kontrolloidussa, satunnaistetussa tutkimuksessa «Russell GF, Szmukler GI, Dare C ym. An evaluation of family therapy in anorexia nervosa and bulimia nervosa. Arch Gen Psychiatry 1987;44:1047-56 »1 80 syömishäiriöpotilasta (57 laihuushäiriö- ja 23 ahmimishäiriöpotilasta, DSM-III-kriteerein arvioitua) hoidettiin ensin erityisessä hoitoyksikössä painon normalisoimiseksi. Ennen kotiuttamista heidät jaettiin sairauden vaikeusasteen tai tyypin mukaan alaryhmiin: ensimmäiseen alaryhmään (n=21) kuuluivat sellaiset laihuushäiriöpotilaat, joilla sairaus oli kestänyt alle kolme vuotta ja jotka olivat iältään 18 vuotta tai nuorempia, toiseen alaryhmään (n= 15) kuuluivat pidempään kuin kolme vuotta sairastaneet alle 19-vuotiaat laihuushäiriöpotilaat, kolmanteen ryhmään (n=21) yli 18-vuotiaat laihuushäiriötä sairastavat; ahmimishäiriöpotilaat (n=23) muodostivat neljännen ryhmän. Potilaat jaettiin ryhmissä satunnaisesti siten, että jatkohoidoksi valittiin joko systeemistyyppinen perheterapia tai supportiivinen yksilöterapia. Vuoden seurannan jälkeen alaryhmässä 1 perheterapiaa saaneilla saavutettiin merkitsevästi parempi hoitotulos (p<0.002) kuin yksilöterapiaa saaneilla. Vanhemmilla potilailla sen sijaan yksilöterapia osoittautui perheterapiaa tehokkaammaksi hoitomuodoksi. Viiden vuoden seurannan jälkeen tulokset pysyivät samanlaisina «Eisler I, Dare C, Russell GF ym. Family and individual therapy in anorexia nervosa. A 5-year follow-up. Arch Gen Psychiatry 1997;54:1025-30 »2.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Kontrolloidussa tutkimuksessa «Robin AL, Siegel PT, Koepke T ym. Family therapy versus individual therapy for adolescent females with anorexia nervosa. J Dev Behav Pediatr 1994;15:111-6 »3 22 DSM-III-R-kriteerit täyttävää 12–19-vuotiasta laihuushäiriöpotilasta jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toisessa hoitomuotona oli BFST (behavioral family systems therapy, behavioristinen systeeminen perheterapia) ja toisessa EOIT (ego oriented individual therapy, ego-suuntautunut yksilöterapia). Avohoidon kesto oli 16 kuukautta, terapiat oli tarkasti määritelty, terapeutit noudattivat strukturoituja ohjeita tai käyttivät käsikirjoja, istunnot videoitiin ja niitä arvioitiin (ulkopuolinen arviointi). Perheterapiaryhmässä saavutettiin parempi hoitotulos, kun mittarina oli painoindeksi, body mass index (BMI), mutta molemmissa ryhmissä saavutettiin myönteisiä muutoksia syömiseen liittyvissä asenteissa, tyytyväisyydessä omaan ruumiiseen, internalisoivissa ongelmissa ja syömiseen liittyvissä perhekonflikteissa. Kahden vuoden seurannassa todettiin, että molemmissa ryhmissä perheen kielteinen vuorovaikutus, negatiivinen kommunikaatio sekä syömiseen liittyvät konfliktit nuoren ja vanhempien välillä vähenivät «Robin AL, Siegel PT, Moye A. Family versus individual therapy for anorexia: impact on family conflict. Int J Eat Disord 1995;17:313-22 »4.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Robinin ja työryhmän kontrolloidussa tutkimuksessa «Robin AL, Siegel PT, Moye AW ym. A controlled comparison of family versus individual therapy for adolescents with anorexia nervosa. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1999;38:1482-9 »5 37 DSM-III-R- kriteerit täyttävää 11–20-vuotiasta laihuushäiriöpotilasta (tyttöjä) jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joissa toisessa (n=19) hoitomuotona oli perheterapia (BFST) ja toisessa (n=18) yksilöterapia (EOIT). Terapeutit noudattivat kirjoitettuja ohjeita, istunnot nauhoitettiin. Tuloksellisuuden mittareina olivat painoindeksi (BMI), asenteita kartoittava Eating Attitude Test (EAT); minän toimintaa mitattiin kolmella asteikolla käyttäen Eating Disorders Inventory -lomaketta; masennusta tutkittiin Beck:n depressiomittarilla ja perheen sisäisiä ristiriitoja mitattiin Parent Adolescent Relationship Questionnarella (PARQ). Sekä BFST että EOIT osoittautuivat tehokkaiksi hoitomuodoiksi nuoruusikäisillä laihuushäiriöpotilailla, mutta perheterapialla saavutettiin suurempi painon nousu ja nopeampi kuukautisten palautuminen. Tulokset pysyivät samansuuntaisina yhden vuoden seurannassa.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Eislerin ja Daren «Eisler I, Dare C, Hodes M ym. Family therapy for adolescent anorexia nervosa: the results of a controlled comparison of two family interventions. J Child Psychol Psychiatry 2000;41:727-36 »6 työssä verrattiin kahta perheinterventiomuotoa laihuushäiriöisillä avohoitopotilailla. 40 potilasta (keski-ikä 15.5 vuotta) jaettiin satunnaisesti niin, että toisessa hoitomuotona oli koko perheen terapia ("conjoint family therapy", CFT) ja toisessa sellainen perheterapia, jossa potilasta ja vanhempia tavattiin erikseen ("separated family therapy, SFT). Molemmat terapiamuodot osoittautuivat yhtä tehokkaiksi ravitsemustilan ja psykologisen tilan paranemisen suhteen, mutta niissä perheissä, joissa äiti oli hyvin kritisoiva potilasta kohtaan, SFT osoittautui CFT:a paremmaksi hoitomuodoksi. Verrattaessa hoitomuotoja yksilöllistä tilannetta mittaavien muuttujien suhteen oireet vähenivät enemmän SFT-ryhmässä, kun taas CFT-ryhmässä tapahtui enemmän psykologisia muutoksia. Perheen vuorovaikutusta mitattiin Expressed Emotion -mittarilla, hoidon myötä arvostelevat huomautukset vähenivät ja perheenjäsenten keskinäinen lämpö lisääntyi.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Geistin ja työryhmän tutkimuksessa «Geist R, Heinmaa M, Stephens D ym. Comparison of family therapy and family group psychoeducation in adolescents with anorexia nervosa. Can J Psychiatry 2000;45:173-8 »7 verrattiin perheterapian tehokkuutta perheen ryhmämuotoiseen psykoedukaatioon sellaisilla nuorilla tytöillä, joilla oli äskettäin diagnosoitu laihuushäiriön restriktiivinen tyyppi. 25 sairaalahoitoa tarvitsevaa nuoruusikäistä tyttöä valittiin satunnaisesti joko perheterapiaryhmään tai psykoedukaatioryhmään. Hoitomuotojen vaikuttavuutta mitattiin 4 kuukauden jälkeen, potilaiden paino korjaantui molemmissa ryhmissä yhtäläisesti, psykologisessa toimintakyvyssä ei tapahtunut merkittävää muutosta kummassakaan ryhmässä.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Takautuvassa tapaustutkimuksessa «Lock J, le Grange D, Forsberg S ym. Is family therapy useful for treating children with anorexia nervosa? Results of a case series. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2006;45:1323-8 »8tarkasteltiin 32:n 9–12.9 vuotiaan (iän keskiarvo 11.9 vuotta) syömishäiriötä (29 anoreksia nervosa -potilasta ja 3 epätyypillistä syömishäiriötä sairastavaa lasta) sairastavan lapsen sairauskertomuksia. Hoitona oli ollut perheterapia. Perustietoja, painoa ennen ja jälkeen hoidon sekä syömishäiriö (EDE) -tutkimuksen pisteitä verrattiin nuoruusikäisten kohorttiin (n= 78); nuoria (iän keskiarvo 15.5 vuotta) oli myös hoidettu perheterapialla. Hoidon kuluessa lasten paino nousi kliinisesti ja tilastollisesti merkitsevästi, myös syömishäiriötyyppinen ajattelu EDE:llä mitattuna väheni merkitsevästi.

• Tutkimuksen laatu: heikko
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Satunnaistetussa tutkimuksessa «Lock J, Agras WS, Bryson S ym. A comparison of short- and long-term family therapy for adolescent anorexia nervosa. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2005;44:632-9 »9 86 anoreksiaa sairastavaa 12–18-vuotiasta potilasta jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä (n= 44) sai lyhytaikaista perheterapiaa (10 istuntoa 6 kk:n ajan) ja toista ryhmää (n=42) hoidettiin pidempään (20 istuntoa 12 kk:n ajan. Tilannetta arvioitiin hoidon päättyessä käyttäen EDE:ä. Yhdeksän potilasta keskeytti tutkimuksen, kaksi lyhyemmästä hoitoryhmästä ja seitsemän pidemmästä. Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa, mutta analyysien perusteella vaikeammin oireilevat potilaat, joilla on pakko-oireisia piirteitä tai hajonneista perheistä olevat potilaat hyötyvät enemmän pidemmästä hoidosta. Seurantaan «Lock J, Couturier J, Agras WS. Comparison of long-term outcomes in adolescents with anorexia nervosa treated with family therapy. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2006;45:666-72 »10 2.3–6 vuoden kuluttua osallistui 71 (83 %) potilasta. Ryhmien välillä ei ollut edelleenkään eroa ja suuri osa potilaista voi hyvin, 89 % oli lähes ihannepainossa ja 74 % sai EDE-tutkimuksessa normaalit pisteet.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Englantilainen «National Institute for Clinical Exellence. Eating disorders: Core interventions in the treatment and management of anorexia nervosa, bulimia nervosa and related disorders: Clinical guideline 9. London»11 hoitosuositus suosittelee, että laihuushäiriötä sairastavien lasten ja nuorten perheille pitäisi tarjota sellaisia perheinterventioita, jotka kohdistuvat suoraan syömishäiriöön.