Lontoolaisella aikuisten sekateholla vuonna 2002 tehdyssä prospektiivisessa seurantatutkimuksessa analysoitiin 523 potilaan veren glukoositasapainon ja insuliinihoidon vaikutusta potilaiden mortaliteettiin «Finney SJ, Zekveld C, Elia A, Evans TW. Glucose control and mortality in critically ill patients. JAMA 2003;290:2041-7»1. Potilaiden keski-ikä oli 64 vuotta (54–71) ja 72.8 % heistä oli miehiä. 88.3 % potilaista oli leikkauspotilaita (pääosin avosydänkirurgisia) ja 16.4 %:lla oli sokeritauti.

Potilaiden verensokeri pyrittiin pitämään 5.0–8.0 mmol/l välillä ja tarvittaessa infusoitiin lyhytvaikutteista insuliinia ennalta sovitun algoritmin mukaisesti. Etukäteen sovittiin kuudesta sokeritasapainon seurantaluokasta: B-Gluk -luokat olivat 1) <4.4 mmol/l, 2) 4.4–6.1 mmol/l, 3) 6.1–8.0 mmol/l, 4) 8.0–10.0 mmol/l, 5) 10.0–11.1 mmol/l ja 6) >11.1 mmol/l. Potilaiden viipyminen kussakin luokassa laskettiin. Kaiken kaikkiaan 20353 verensokerinäytettä otettiin eli keskimäärin 2.96 h välein kultakin potilaalta. Potilaita seurattiin sairaalassaoloajan. Tehohoito kesi keskimäärin 1.8 vrk (kvartiiliväli 0.9–3.7) ja potilas oli sairaalassa keskimäärin 6 vrk (4.5–8.3). Tehokuolleisuus oli 5.2 % ja sairaalakuolleisuus 5.7 %.

Monimuuttuja logistinen regressioanalyysi osoitti, että lisääntynyt insuliini-infuusion tarve oli suorassa yhteydessä tehokuolleisuuteen (OR, 1.02 (95 %:n luottamusväli 1.01–1.04) luokassa 6.1–8.0 mmol/l. Sama tuli esiin myös muissa luokissa, mikä osoittaa, että vaikutus johtuu enneminkin sokeritasapainon hallinnasta kuin annetun insuliinin määrästä. Regressioanalyysin mukaan hyöty tuli selvimmin esiin, kun veren sokeri oli alle 8.0–11.1 mmol/l.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Yhdysvaltalaisessa yliopistosairaalassa sekateholla vuosina 2003–2004 tehdyssä prospektiivisessa ei satunnaistetussa tutkimuksessa «Krinsley JS. Effect of an intensive glucose management protocol on the mortality of critically ill adult patients. Mayo Clin Proc 2004;79:992-1000»2 seurattiin glukoosikontrolliprotokollan käyttöön oton vaikutuksia tehohoitopotilaiden kuolleisuuteen ja komplikaatioiden syntyyn. 800 peräkkäistä teholle tullutta potilasta ennen protokollan käyttöön ottoa ja 800 teholle tullutta potilasta heti protokollan käyttöön oton jälkeen otettiin mukaan tutkimukseen. Verensokerin tavoitetaso oli alle 7.8 mmol/l. Potilasryhmien välillä ei ollut eroa iän, sukupuolen, rodun, sokeritaudin esiintyvyyden, APACHE-tulopisteiden eikä diagnoosijakautumien suhteen.

Protokollan käyttöön oton jälkeen potilaiden verensokerien mitattu keskiarvo laski 8.46 mmol/l:sta (SD, 5.1) 7.26 mmol/l:aan (SD, 3.1). (P<0.001). Mitattujen yli 11.1 mmol/l verensokeriarvojen määrä laski 56.3  %. Hypoglykemioiden määrässä ei todettu eroa. Sairaalakuolleisuus oli protokollaryhmässä 118/800 (14.8  %) ja kontrolliryhmässä 20.9 %, riskiero -6  % (95 %:n luottamusväli -10 – -2) (RR 0.71, (95 %:n luottamusväli 0.57–0.88). Septistä sokkia sairastavien alaryhmässä kuolleisuus oli terapiaryhmässä selkeästi pienempi kuin kontrolliryhmässä, 14/41 (34 %) vs. 20/34 (59 %), riskiero -25 % (95  %:n luottamusväli -47 – -3) (RR 0.58, (95 %:n luottamusväli 0.35–0.97). Uusien akuuttien munuaisten vajaatoimintojen ilmaantumisissa tuli myös tilastollinen ero 3 vs. 12 (P<0.03), mutta ero ei ollut kliinisesti merkittävä, riskiero -1 % (95 %:n luottamusväli -2 – -0), (RR 0.25, (95 %:n luottamusväli 0.07–0.88).

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Meta-analyysissä, jossa hakulähteinä olivat MEDLINE (v. 1966–2003), COCHRANE (V. 2003) sekä tutkijoiden oma kirjallisuushaku tärkeimmistä alan julkaisuista, vertailtiin verensokerin tavoitetasoon pyrkivän intensiivisen insuliinihoidon vaikutusta kriittisesti sairaiden potilaiden mortaliteettiin verrattuna perinteiseen hoitokäytäntöön (ei tavoitetasoa). Ennalta määritetyn hakustrategian mukaisesti 941 julkaisusta 35 tutkimusta valittiin mukaan meta-analyysiin. Tutkimusten metodologinen laadukkuus arvioitiin kahdessa itsenäisessä arvioinnissa. Potilaita oli 8 478.

Tavoitetasoon pyrkivä insuliinhoito vähensi lyhyen ajan (sairaala- tai 30 päivää kotiuttamisesta) kuolleisuutta 15 %:lla, RR, 0.85, (95 %:n luottamusväli 0.75–0.97). Alaryhmäanalyysissä tavoitetasoinsuliinihoito vähensi kuolleisuutta kirurgisilla tehohoitopotilailla, RR, 0.58, (95 %:n luottamusväli 0.22–0.62) ja sokeritautipotilailla, RR, 0.73, (95 %:n luottamusväli 0.58–0.90). Ero oli myös lähes merkitsevä akuuttia sydäninfarktia sairastavilla potilailla, RR, 0.84, (95 %:n luottamusväli 0.71–1.00).

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä