Rybak ym. prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Rybak MJ, Albrecht LM, Boike SC ym. Nephrotoxicity of vancomycin, alone and with an aminoglycoside. J Antimicrob Chemother 1990;25:679-87 »1 arvioitiin vankomysiiniä saaville sairaalapotilaille aiheutuvaa munuaistoksisuutta. Tämän mittarina pidettiin seerumin kreatiniinin nousua 0.5 mg/dl (42.8 mikromol/l) tai 50 %:lla perusarvosta sen mukaan kumpi oli suurempi (RIFLE-luokka R). Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki vankomysiinillä 24 kuukauden aikana hoidetut aikuiset (N = 313), jotka täyttivät sisäänottokriteerit (224/313). Heistä kuusi sai vankomysiinihoidon kahdesti. Vankomysiiniä yksinään sai 168 potilasta, 63 sai sen lisäksi aminoglykosidia. Kontrolliryhmän muodosti 103 potilasta, jotka saivat pelkästään aminoglykosidia. Yksi potilas sai vankomysiinihoidot kummankin ryhmän mukaan. Vankomysiiniä aloitettiin vakioannoksena, jota räätälöitiin seerumipitoisuuksien mukaan. Samoin meneteltiin aminoglykosidien suhteen. Munuaisfunktio mitattiin kreatiniinilla ainakin kahdesti viikossa. Varianssianalyysi kolmen hoitoryhmän välillä tehtiin muuttujilla: ikä, sukupuoli, alkuperäinen kreatiniini, paino, antibioottihoito, hoidon kesto, kumulatiivinen annos ja lääkepitoisuudet. Päätetapahtuma: munuaistoksisuus ilmaantui 5 %:lle vankomysiiniryhmässä, 22 %:lle vankomysiini/aminoglykosidiryhmässä ja 11 %:lle aminoglykosidiryhmässä. Alkuperäisissä kreatiniinpuhdistuma-arvoissa ei ollut eroa munuaistoksisuuden ryhmän ja munuaistoiminnan säilyttäneiden välillä. Yksimuuttuja-analyysillä testattiin, mitkä edellä luetelluista tekijöistä vaikuttivat munuaistoiminnan heikkenemiseen vankomysiiniä saaneilla. Ilmaantuvuuden ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä, χ² = 15.2, p < 0.0001. Tällä analyysillä vankomysiinin saajien munuaistoksisuus ilmaantui tilastollisesti merkitsevänä, kun vankomysiiniä käytettiin aminoglykosidin rinnalla, hoito kesti yli kolme viikkoa tai 0-pitoisuus oli yli 10 mg/l.

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Hidayat ym. prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Hidayat LK, Hsu DI, Quist R ym. High-dose vancomycin therapy for methicillin-resistant Staphylococcus aureus infections: efficacy and toxicity. Arch Intern Med 2006;166:2138-44 »2 potilaina olivat kaikki aikuiset, joilta vuoden aikana oli eristetty MRSA ja jotka olivat tämän takia saaneet vankomysiiniä ainakin 72 tunnin ajan Huntingtonin sairaalassa Kalifornian Pasadenassa. Ensisijaiset lopputulemat olivat kliininen vaste, kuolleisuus ja munuaistoksisuus. Munuaistoksisuutena pidettiin seerumin kreatiniinin nousua perustasolta 44.2 mikromol/l tai vähintään 50 % (RIFLE R). Potilaita oli kaikkiaan 95, ja heidät jaettiin alaryhmiin munuaistoksisuusanalyyseja varten sen mukaan, oliko vankomysiinin 0-pitoisuus korkea (n = 63) vai matala (n = 32) (> 15 vs < 15 mg/l). Potilaista 91 % sai vankomysiinin yksinään ja 9 % yhdistelmähoitona jonkin muun antibiootin kanssa. Munuaistoksisuuden kehitti yksitoista (12 %) potilasta korkean pitoisuuden ryhmästä, kun taas matalan pitoisuuden ryhmästä ei kukaan (p = 0.01, χ²-testi). Niistä yhdestätoista, joilla munuaistoiminta heikkeni, kymmenen sai vankomysiinin kanssa aminoglykosidia tai amfoterisiini B:tä. Näistä neljällä oli krooninen munuaissairaus. Munuaistoksisuutta ennustivat merkittävästi samanaikaiset munuaistoksiset lääkkeet (p < 0.001), korkea vankomysiinin 0-pitoisuus (p = 0.03) ja vankomysiinihoidon kesto (p = 0.004, t-testi ja χ²-testi).

• Tutkimuksen laatu: kelvollinen
• Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä