Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen «Mueller MJ, Sinacore DR, Hastings MK ym. Effect of...»1 satunnaistettiin 1998–2002 yhteensä 64 diabetespotilasta, joilla oli neuropaattinen päkiäalueen parantumaton tai toistuva haavauma. Ryhmät olivat A) kipsaus tai B) akillesjänteen perkutaani pidennys ja kipsaus. Molemmissa ryhmissä haavaumien revisio tehtiin ennen kipsausta.
Haavaumien paranemisessa ei ollut ryhmien välillä tilastollisesti merkitsevää eroa. Sen sijaan haavaumien uusiutumisen riski oli merkittävästi suurempi siinä ryhmässä, jolle ei tehty akillespidennystä:
Tutkimuksessa «Armstrong DG, Stacpoole-Shea S, Nguyen H ym. Lengt...»2 selvitettiin 10 diabetespotilaan, joilla oli ollut neuropaattinen haavauma päkiäalueella, kävellessä syntyvää jalkapohjan kuormitusta ja painejakaumaa ennen ja 8 viikkoa jälkeen perkutaanin akillespidennyksen jälkeen.
Päkiäalueen huippukuormituksen keskiarvo oli ennen toimenpidettä 86 ± 9,4 N/cm2 ja 8 viikkoa toimenpiteen jälkeen 63 ± 13,2 N/cm2 (p < 0,001). Myös nilkkanivelen dorsifleksio-liikerata lisääntyi 0 ± 3,1 asteesta 9 ± 2,3 asteeseen (p < 0,001).
Päätelmänä oli, että perkutaaninen akillespidennys vähentää päkiäalueen kuormitusta merkittävästi, ja toimenpide saattaa vähentää haavauman uusiutumisen riskiä tällä mekanismilla.
Tanskalaisessa haavakeskuksessa tehdyssä retrospektiivisessä tutkimuksessa «Holstein P, Lohmann M, Bitsch M ym. Achilles tendo...»3 selvitettiin 68 diabetespotilaan neuropaattisen plantaarisen haavauman paranemista ja uusiutumista 3–26 kuukautta perkutaanin akillespidennyksen jälkeen.
Alkuperäisistä haavaumista parantui 95 %. Kun laskettiin yhteen parantumattomat haavaumat, uusiutuneet haavaumat sekä uuteen kuormituksen huippukohtaan syntyneet haavaumat (kanta-alue), parantumattomia oli 20 %. Kanta-alueelle syntyneet haavaumat ("transfer ulcers to the heel") vaativat merkittävän määrän lisätoimenpiteitä ja sairaalahoitoa. 4 potilaalla akillesjänne meni täysin poikki postoperatiivisessa alkuvaiheessa, ja 2 potilaalla akillesjänteen katkeaminen todettiin myöhäisvaiheessa (5–12 kuukautta). Näistä 1 potilas kuului niihin, joille syntyi hankala kanta-alueen haavauma, mutta muilla ei ollut merkittäviä seuraamuksia tästä komplikaatiosta.
Päätelmänä oli, että vaikka akillespidennys onkin tehokas hoito estämään päkiäalueen haavan uusiutumista, sitä ei voida pitää täsmähoitona varsinkaan silloin, kun kanta-alue on täysin tunnoton ja kantahaavauman riski suuri.