Takaisin

Liikunnan harrastaminen ja niskakipu

Näytönastekatsaukset
Eira Viikari-Juntura ja Jaro Karppinen
29.8.2016

Näytön aste: C

Liikunnan harrastaminen vähentänee epäspesifisen (paikallisen) niskakivun riskiä ja parantanee niskakivun ennustetta.

3 systemoidussa katsauksessa selvitettiin niskakivun yhteyttä liikunnan harrastamiseen.

Väestötutkimuksia koskevassa katsauksessa «Hogg-Johnson S, van der Velde G, Carroll LJ ym. Th...»1 löytyi 2 pientä tapaus-verrokkitutkimusta, joiden tulokset olivat ristiriitaisia.

Työntekijäaineistoihin kohdistuneessa katsauksessa «Côté P, van der Velde G, Cassidy JD ym. The burden...»2 löytyi 8 seurantatutkimusta. Tutkimuksessa, jossa mahdolliset sekoittavat tekijät oli parhaiten kontrolloitu, säännöllinen liikunnan harrastaminen vähintään 10 kuukauden ajan vuodessa vähensi niskakivun riskiä (OR = 0,82; 95 % luottamusväli 0,67–0,99). Tutkimuksen ongelmana oli sekä oireettomien että oireisten ottaminen mukaan lähtötilanteessa, joten tulosmuuttujana ei ollut puhtaasti ilmaantuva niskakipu. Toisessa tutkimuksessa todettiin vähän pienempi kroonisen niskakivun riski liikuntaa harrastaneilla miehillä verrattuna liikuntaa harrastamattomiin. 6:ssa muussa tutkimuksessa niskakivun ilmaantuvuus ei eronnut liikuntaa säännöllisesti harrastaneilla verrattuna liikuntaa harrastamattomiin.

Niskakivun kulkua ennustavia tekijöitä selvittävässä väestötutkimuksia koskevassa katsauksessa «Carroll LJ, Hogg-Johnson S, van der Velde G ym. Co...»3 löytyi 3 liikunnan harrastamisen liittyvää tutkimusta. 2 tutkimuksessa lähtötilanteen yleinen fyysinen aktiivisuus ei ennustanut niskakipua seurannassa. 3. seurantatutkimuksessa sen sijaan lähtötilanteessa säännöllisesti pyöräilleiden niskakivun riski vuoden seurannan jälkeen oli yli 2-kertainen muihin verrattuna.

Niskakivun kulkua ennustavia tekijöitä selvittävässä työntekijäaineistoja koskevassa katsauksessa «Carroll LJ, Hogg-Johnson S, Côté P ym. Course and ...»4 löytyi 2 liikunnan harrastamisen liittyvää tutkimusta. Molemmissa liikunnan harrastaminen oli yhteydessä parempaan niskakivun ennusteeseen.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Norjalaisessa 11 vuoden seurantatutkimuksessa «Nilsen TI, Holtermann A, Mork PJ. Physical exercis...»5 (n = 30 000) liikunnan harrastaminen vähensi kroonisen niskakivun riskiä sekä miehillä että naisilla. Liikunnan harrastaminen keskimäärin 1,0–1,9 tuntia viikossa vähensi riskiä noin 15 % ja vähintään 2 tuntia viikossa noin 25 %. Liikunnan harrastaminen kompensoi osittain lihavuuden aiheuttamaa niskakivun riskin suurentumista. Puutteena tutkimuksessa oli, että liikunnan aktiivisuuden mittaus perustui kyselytietoon.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Hogg-Johnson S, van der Velde G, Carroll LJ ym. The burden and determinants of neck pain in the general population: results of the Bone and Joint Decade 2000-2010 Task Force on Neck Pain and Its Associated Disorders. Spine (Phila Pa 1976) 2008;33:S39-51 «PMID: 18204398»PubMed
  2. Côté P, van der Velde G, Cassidy JD ym. The burden and determinants of neck pain in workers: results of the Bone and Joint Decade 2000-2010 Task Force on Neck Pain and Its Associated Disorders. Spine (Phila Pa 1976) 2008;33:S60-74 «PMID: 18204402»PubMed
  3. Carroll LJ, Hogg-Johnson S, van der Velde G ym. Course and prognostic factors for neck pain in the general population: results of the Bone and Joint Decade 2000-2010 Task Force on Neck Pain and Its Associated Disorders. Spine (Phila Pa 1976) 2008;33:S75-82 «PMID: 18204403»PubMed
  4. Carroll LJ, Hogg-Johnson S, Côté P ym. Course and prognostic factors for neck pain in workers: results of the Bone and Joint Decade 2000-2010 Task Force on Neck Pain and Its Associated Disorders. Spine (Phila Pa 1976) 2008;33:S93-100 «PMID: 18204406»PubMed
  5. Nilsen TI, Holtermann A, Mork PJ. Physical exercise, body mass index, and risk of chronic pain in the low back and neck/shoulders: longitudinal data from the Nord-Trondelag Health Study. Am J Epidemiol 2011;174:267-73 «PMID: 21633119»PubMed