Takaisin Tulosta

Uniapnea, kuorsaus ja tyypin 2 diabetes

Lisätietoa aiheesta
Jukka Lojander
4.10.2022

Wisconsin Sleep Cohort –seurantatutkimuksessa «Reichmuth KJ, Austin D, Skatrud JB ym. Association...»1 seurattiin 4 vuoden aikana diabeteksen ilmaantumista uniapneapotilaille. Tutkimukseen saatiin 1 382 potilasta, 779 miestä ja 603 naista. Osallistujien keskimääräinen ikä oli 49 vuotta ja BMI 28,9 kg/m2. Uniapnea diagnosoitiin AHI-arvoa käyttäen: AHI 5–15 oli lieväasteinen ja AHI yli 15 keskivaikea-asteinen uniapnea. Diabetes diagnosoitiin kysymällä, oliko sairaus lääkärin diagnosoima tai paastoverensokeriarvolla. Alkutilanteessa AHI yli 5/h oli 23 %:lla ja tyypin 2 diabetesta 2,3 %:lla koehenkilöistä.

4 vuoden seurannan jälkeen tyypin 2 diabeteksen kumulatiivinen esiintyvyys oli lisääntynyt 4,2 %:iin. Diabetesta oli seuranta-ajankohtana enemmän vaikeampaa uniapneaa sairastavilla (14,7 %) kuin niillä, joilla ei ollut uniapneaa (AHI < 5/h) (2,8 %). Monimuuttuja-analyysissa edellä olevissa ryhmissä uniapneapotilailla oli 2,3-kertainen diabeteksen riski (95 % luottamusväli 1,28–4,11) huomioitaessa ikä, sukupuoli ja BMI. 4 vuoden pitkittäisessä tutkimusosassa uniapneapotilailla itsenäistä riskiä saada diabetes ei todettu, kun sekoittavat tekijät (sukupuoli, ikä ja BMI) huomioitiin.

Suomalaisessa poikkileikkaustutkimuksessa «Tuomilehto H, Peltonen M, Partinen M ym. Sleep-dis...»2 tutkittiin uniapnean, lihavuuden ja diabeteksen sekä glukoosi-intoleranssin yhteyttä (FIN-D2D). Mukaan tuli 1 396 miestä ja 1 500 naista, iältään 45–74-vuotiaita ja BMI oli keskimäärin 28 kg/m2. Henkilöille, joilla ei ollut diabetesta tiedossa, tehtiin oraalinen sokerirasitustesti. Uniapnea arvioitiin kyselyn avulla, jossa kysyttiin 4 kysymystä uneen ja nukkumiseen liittyen ja lisäksi kysyttiin muiden toteamat hengityskatkokset. Saadun pistemäärän mukaan arvioitiin uniapnean mahdollisuutta: todennäköisesti ei uniapneaa, pieni todennäköisyys, selvä todennäköisyys ja suuri todennäköisyys uniapneaan.

Keski-ikäisillä miehillä, joilla oli suuri todennäköisyys sairastaa uniapneaa, oli noin 5-kertainen määrä diabetesta (23 vs. 4,6 %, p = 0,015) ja lähes 2-kertainen määrä poikkeavaa sokerinsietoa (62 vs. 39 %, p = 0,028) kuin todennäköisesti ei-uniapneaa sairastavilla, vaikka ikä, BMI, tupakointi ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö otettiin huomioon. Naisilla vastaavaa tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ei tullut esille, ainoastaan trendi samaan suuntaan.

Kymmenen vuoden kestoisessa ruotsalaisessa väestöpohjaisessa miesten seurantatutkimuksessa «Elmasry A, Janson C, Lindberg E ym. The role of ha...»3 selvitettiin säännöllisen kuorsauksen ja uniapnean yhteyttä tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen. Tutkimus tehtiin vuosien 1984–94 aikana, ja mukaan saatiin 2 668 miestä, jotka olivat iältään 30–69-vuotiaita. Kyseessä oli kyselytutkimus, jossa selvitettiin uniapneaan sopivia oireita ja somaattiset sairaudet. Sama kysely toistettiin 10 vuoden kuluttua. Tutkimuksessa todettiin, että säännöllisesti kuorsaavista miehistä 5,4 % sairastui diabetekseen, kun ei-kuorsaavista sairastui 2,4 % 10 vuoden seuranta-aikana (p = 0,001). Lihavilla kuorsaajilla oli 7-kertainen (95 % luottamusväli 2,9–16,9) ja lihavilla ei-kuorsaajilla 5,1-kertainen (95 % luottamusväli 2,7–9,5) diabeteksen riski, kun huomioon otettiin ikä, painon nousu, tupakointi, alkoholin kulutus ja fyysinen aktiivisuus. Vaikka lihavuus on tärkeä diabeteksen riskitekijä, voi sen rinnalla säännöllinen kuorsaus lisätä sairastumisriskiä.

Kymmenen vuoden kestoisessa (1986–96) yhdysvaltalaisessa seurantatutkimuksessa «Al-Delaimy WK, Manson JE, Willett WC ym. Snoring a...»4 tutkittiin naisilla kuorsauksen ja tyypin 2 diabeteksen yhteyttä. Tutkimukseen tuli 69 852 naispuolista sairaanhoitajaa, iältään 40–65-vuotiaita. Lähtötilanteessa heillä ei saanut olla tiedossa diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia tai syöpää. Tutkimus oli kyselytutkimus, jossa kyselylomake lähetettiin naisille 2 vuoden välein 10 vuoden ajan. Seuranta-aikana 1 957 naista sairastui tyypin 2 diabetekseen. Kuorsaus oli itsenäinen 1,5-kertainen (95 % luottamusväli 1,29–1,70) diabeteksen riskitekijä verrattaessa ei-kuorsaaviin naisiin, kun huomioon oli otettu myös ikä ja BMI. Myöskään tupakoinnin, vaihdevuosihormonihoidon, alkoholin käytön tai vanhempien sairastaman diabeteksen huomioiminen eivät muuttaneet kuorsauksen ja diabeteksen yhteyden merkitsevyyttä.

Systemaattisessa katsauksessa «Leong WB, Jadhakhan F, Taheri S ym. The Associatio...»5 arvioitiin uniapnean ja diabeettisen munuaistaudin yhteyttä. Tutkittavana oli unirekisteröinnin muuttujien (AHI, ODI, yöllinen hypoksia (aika jolloin SaO2 < 90 %), minimi ja keskiarvoinen SaO2) yhteys diabeettisen munuaistaudin esiintyvyyteen. Katsaukseen valikoitui 2 pitkittäis- ja kymmenen poikittaistutkimusta, jotka oli julkaistu 4/2015 mennessä. Tyypin 2 diabeetikkoja oli yhteensä 4 286 (tyypin 1 diabetes vain 58, ei erillistä analyysiä), ikä keskimäärin 51–62 vuotta, naisia 32–73 %. Keskimääräinen HbA1c oli 6,5–9,2 % ja diabeteksen kesto 7,5–15 vuotta. Useimmissa tutkimuksissa uniapnean diagnostiikka oli tehty suppealla unirekisteröintilaitteistolla tai oksimetrilla. Uniapnean vaikeusaste ei ilmene tutkimusaineistossa (tutkimuskriteerinä osatutkimuksissa pääasiassa AHI ≥ 5, ODI3 ≥ 5).

Monimuuttuja-analyyseissa todettiin merkittävä yhteys uniapnean (AHI tai ODI) ja tyypin 2 diabeteksen aiheuttaman munuaistaudin esiintyvyyden välillä, mikä varmistui meta-analyysissä (pooled OR 1,73; 95 % luottamusväli: 1,13–2,64). SaO2-tason perusteella ei todettu merkitsevää yhteyttä, mutta aineisto oli riittämätön analyysiin.

Systemaattisessa katsauksessa «Wang X, Bi Y, Zhang Q ym. Obstructive sleep apnoea...»6 selvitettiin uniapnean vaikeusasteen ja tyypin 2 diabeteksen riskin yhteyttä. Käytettävissä oli 6 prospektiivista kohorttitutkimusta, joissa oli yhteensä 5 953 potilasta. Seuranta-aika oli 2,7–16 vuotta, minkä aikana todettiin 332 uutta tyypin 2 diabetestapausta. Analyysin perustella vaikeaan tai keskivaikeaan uniapneaan liittyi lisääntynyt riski tyypin 2 diabetekseen (RR 1,63, 95 % luottamusväli 1,09–2,45, p = 0,018). Lievään uniapneaan (5 ≤ AHI < 15) ei liittynyt tilastollisesti merkittävää lisäriskiä (RR 1,22, 95 % luottamusväli 0,91–1,63, p = 0,193). Tutkimuksen perusteella vaikea ja keskivaikea uniapnea saattaa olla itsenäinen riskitekijä tyypin 2 diabeteksen ilmaantumiseen.

Kommentti: Tutkimusten «Reichmuth KJ, Austin D, Skatrud JB ym. Association...»1, «Tuomilehto H, Peltonen M, Partinen M ym. Sleep-dis...»2, «Elmasry A, Janson C, Lindberg E ym. The role of ha...»3, «Al-Delaimy WK, Manson JE, Willett WC ym. Snoring a...»4 potilasmäärät olivat riittävän isoja, mutta aineistona oli osin pelkästään miehiä tai naisia. 3 tutkimusta oli kyselytutkimuksia, jotka käsittivät kuorsauksen yhteyttä diabetekseen. Suomalaisessa tutkimuksessa oli myös käytetty kyselyä uniapnean todennäköisyyden arviointiin, mutta oireet otettiin huomioon kuorsauksen lisäksi. Näissä tutkimuksissa ei tutkimusasetelmasta johtuen pystytä erottelemaan mahdollisen uniapnean osuutta löydöksiin. Tutkimuksessa «Reichmuth KJ, Austin D, Skatrud JB ym. Association...»1 oli käytetty polygrafiaa uniapnean diagnosoimisessa, mutta seuranta-aika oli vain 4 vuotta, joka on melko lyhyt merkittävän riskin esille saamiseen. Esitetyissä tutkimuksissa otokset olivat väestöstä ja sekoittavat tekijät oli useimmissa analyyseissä otettu huomioon.

Systemaattisten katsauksien perusteella erityisesti vaikealla tai keskivaikealla uniapnealla saattaa olla yhteys tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen. Esitetyissä katsauksissa potilasmäärät olivat riittävät analyyseihin. Diabetekseen liittyvän munuaistaudin ja uniapnean yhteyttä arvioivassa tutkimuksessa «Leong WB, Jadhakhan F, Taheri S ym. The Associatio...»5 ei käynyt ilmi uniapnean vaikeusasteen ja diabeteksen välinen yhteys.

Uniapnean vaikeusasteen ja tyypin 2 diabeteksen (T2D) yhteyttä arvioitiin 16 kohorttitutkimuksen meta-analyysissä «Qie R, Zhang D, Liu L ym. Obstructive sleep apnea ...»7. Potilaita oli yhteensä 338 912, ja seuranta-aika oli keskimäärin 10,5 vuotta (3,0–22,0 vuotta). Vain viidessä osatutkimuksessa oli ilmoitettu AHI, muut perustuivat potilaan ilmoitukseen diagnoosista tai rekisteritietoihin.

Tutkimuksen perusteella T2D-riski uniapneapotilailla oli 1,40 (95 % luottamusväli 1,32–1,48), kun huomioitiin sekoittavat tekijät. Viiden tutkimuksen aineiston perusteella (yhteensä yli 10 000 potilasta) selvitettiin AHIn yhteyttä T2D-riskiin, mikä oli 1,08 (95 % luottamusväli 1,01–1,14) jokaista AHI 5 -arvon nousua kohden.

Kommentti: Varsin suuri potilasmäärä, mutta suurin osa tutkimuksista perustui potilaiden ilmoitukseen uniapneasta tai hoitorekisteritietoihin. Toisaalta tarkempaan AHI-arvoon perustuvaan analyysiin valikoitu varsin suuri potilasmäärä, jolloin saatiin tilastollisesti riittävästi dataa pienenkin riskin selvittämiseksi.

Kirjallisuutta

  1. Reichmuth KJ, Austin D, Skatrud JB ym. Association of sleep apnea and type II diabetes: a population-based study. Am J Respir Crit Care Med 2005;172:1590-5 «PMID: 16192452»PubMed
  2. Tuomilehto H, Peltonen M, Partinen M ym. Sleep-disordered breathing is related to an increased risk for type 2 diabetes in middle-aged men, but not in women--the FIN-D2D survey. Diabetes Obes Metab 2008;10:468-75 «PMID: 17419721»PubMed
  3. Elmasry A, Janson C, Lindberg E ym. The role of habitual snoring and obesity in the development of diabetes: a 10-year follow-up study in a male population. J Intern Med 2000;248:13-20 «PMID: 10947876»PubMed
  4. Al-Delaimy WK, Manson JE, Willett WC ym. Snoring as a risk factor for type II diabetes mellitus: a prospective study. Am J Epidemiol 2002;155:387-93 «PMID: 11867347»PubMed
  5. Leong WB, Jadhakhan F, Taheri S ym. The Association between Obstructive Sleep Apnea on Diabetic Kidney Disease: A Systematic Review and Meta-Analysis. Sleep 2016;39:301-8 «PMID: 26414891»PubMed
  6. Wang X, Bi Y, Zhang Q ym. Obstructive sleep apnoea and the risk of type 2 diabetes: a meta-analysis of prospective cohort studies. Respirology 2013;18:140-6 «PMID: 22988888»PubMed
  7. Qie R, Zhang D, Liu L ym. Obstructive sleep apnea and risk of type 2 diabetes mellitus: A systematic review and dose-response meta-analysis of cohort studies. J Diabetes 2020;12:455-464 «PMID: 31872550»PubMed