Takaisin Tulosta

Univaikeudet lisääntyvät vaihdevuosien aikana

Lisätietoa aiheesta
Päivi Polo
3.12.2015

Vaihdevuodet huonontavat elämänlaatua ja unen laatua

Tutkimus «Ledésert B, Ringa V, Bréart G. Menopause and perce...»1 oli osa ranskalaista GAZEL-kohorttia, ja sen tarkoituksena oli selvittää menopaussin (vaihdevuosien) vaikutusta naisen elämänlaatuun. 1 171 iältään 45–52-vuotiasta naista osallistui tutkimukseen. Kaikki naiset työskentelivät Ranskan kansallisessa kaasu- ja sähköyhtiössä, jonka piirissä Gazel-tutkimus tehtiin. Vastausprosentti oli 75 % eli hyvä. Yleistä terveydentilaa selvitettiin siihen suunnitellulla kyselylomakkeella ja elämänlaatua Nottingham Health Profile -kyselylomakkeella (NHP). Tutkituista 289 naista oli vaihdevuodet ylittäneitä.

Kun iän vaikutus oli otettu huomioon, postmenopausaalisten (vaihdevuosi-iän ohittaneiden) naisten elämänlaatu oli huonompi verrattuna menstruoiviin (kuukautiskierron omaava) naisiin neljässä kuudesta kysymyskategoriassa (NHP): sosiaalinen eristyneisyys (OR 1,4, 95 % luottamusväli 1,1–1,9), kipu (OR 1,5, 95 % luottamusväli 1,1–2,0), unen laatu (OR -1,5, 95 % luottamusväli -1,1–2,0) ja energisyys (OR 1,5, 95 % luottamusväli 1,1–2,0). Kirjoittajien mukaan erot olivat selitettävissä klimakteeristen oireiden (vaihdevuosioireet) esiintymisellä. Loppupäätelmänä tutkijat painottivatkin tehokkaan hoidon tarjoamista vaihdevuosi-ikäisille naisille hyvän elämänlaadun takaamiseksi.

Kommentti: Tämä tutkimus oli laaja tiettyyn populaatioon keskittyvä tutkimus, jossa vastausprosentti oli hyvä. Eurooppalaisena tutkimuksena sen soveltuvuus suomalaiseen väestöön on hyvä.

Etninen tausta vaikuttaa vaihdevuositilan lisäksi uniongelmien esiintyvyyteen

Amerikkalainen Study of Women's Health Across the Nation (SWAN) -tutkimus «Kravitz HM, Ganz PA, Bromberger J ym. Sleep diffic...»2 oli laaja väestöpohjainen tutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää naisen yleisen terveyden ja vaihdevuosioireiden kansallisia eroavuuksia. Tutkimuksessa oli naisia eri menopausaalisista ryhmistä: premenopaussi (vaihdevuosia edeltävä ajanjakso), perimenopaussi (vaihdevuosivaihe) ja postmenopaussi (menopaussin jälkeiset vuodet). Tämä SWAN-tutkimuksen alatutkimus selvitti vaihdevuosien, vasomotoristen oireiden (hikoilu, kuumotus), sosiodemografisten tekijöiden sekä psykologisten ja fyysisten terveystekijöiden vaikutusta subjektiiviseen unitilaan. Tutkimus analysoitiin ikävakioituna.

Naiset rekrytoitiin vuosina 1995–97. Monikansallinen 12 603 naisen tutkimusryhmä käsitti valkoihoisia, afroamerikkalaisia, kiinalaisia, japanilaisia ja latinalaisamerikkalaisia iältään 40–55-vuotiaita naisia. Tutkittavista muodostettiin 6 alaryhmää: 1) premenopausaaliset, 2) alku-perimenopausaaliset, 3) myöhäis-perimenopausaaliset, 4) luonnollisesti postmenopausaaliset, 5) kirurgisesti postmenopausaaliset ja 6) postmenopausaaliset naiset, jotka käyttivät hormonikorvaushoitoa. Uniongelmien esiintyvyyttä selvitettiin viimeisen 2 viikon aikana.

Nukahtamisvaikeuksia esiintyi 38 %:lla, yleisimmin myöhäisillä perimenopausaalisilla (45,5 %) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla (47,6 %). Etnisiä ryhmiä verrattaessa vähiten oireita oli japanilaisilla (28 %) ja eniten valkoihoisilla naisilla (40 %). Monimuuttuja-analyysin mukaan vaihdevuositila oli tärkeä unioireisiin liittyvä tekijä: verrattuna premenopausaalisiin naisiin perimenopausaalisilla naisilla oli 1,3-kertainen, luonnollisesti postmenopausaalisilla 1,2-kertainen ja kirurgisesti postmenopausaalisilla 1,6-kertainen riski kokea unioireita. Tämä vaikutus oli muista selittävistä tekijöistä riippumatonta. Lisäksi kansalaisuus, vasomotoriset oireet, psykologiset oireet, oma arvio terveydentilasta, terveystavat ja koulutus olivat yhteydessä uniongelmiin. Sen sijaan ikä ei ollut yhteydessä univaikeuksien esiintymiseen.

Kommentit: Tämä tutkimus oli laaja väestöpohjainen tutkimus, jossa vaihdevuositila jaettiin eri kategorioihin. Tärkeänä tutkimustavoitteena oli selvittää etnisyyden merkitystä unen laatuun vaihdevuosien aikana.

Vaihdevuodet ovat yhteydessä koettuihin univaikeuksiin, mutta ei objektiivisesti mitattuun unitilaan

Tutkimuksen «Young T, Rabago D, Zgierska A ym. Objective and su...»3 tarkoituksena oli selvittää sekä koettua (itseraportoidut univaikeudet) että objektiivisesti mitattua (unilaboratoriossa mitattu unipolygrafia) unen laatua. Tutkimus oli epidemiologinen seurantatutkimus, johon osallistui 589 naista. Tutkittavat oli rekrytoitu kunnallisesta työntekijärekisteristä. Naiset jaettiin menopausaalisen tilan mukaan premenopausaalisiin, perimenopausaalisiin ja postmenopausaalisiin ryhmiin. Ryhmät määriteltiin kuukautishistorian, leikkaushistorian ja hormonikorvaushoidon käytön perusteella.

Vastoin tutkimushypoteesia perimenopausaaalisten tai postmenopausaalisten naisten objektiivisesti mitattu unen laatu ei ollut huonompi premenopausaalisiin verrattuna. Postmenopausaalisilla naisilla oli enemmän hidasaaltounta (16 % vs 13 % univaiheessa 3 ja 4, p < 0,001) ja pidempi kokonaisuniaika (388 minuuttia vs 374 minuuttia, p = 0,050) verrattuna premenopausaalisiin naisiin. Perimenopausaaliset ja postmenopausaaliset naiset kokivat unen laatunsa kuitenkin premenopausaalisia naisia huonommaksi.

Tutkijat päättelivät, että menopaussi ei ole yhteydessä unipolygrafialla mitattuun unen laadun huononemiseen. Vaikka perimenopausaaliset ja postmenopausaaliset naiset olivatkin tyytymättömämpiä kokemaansa unen laatuun premenopausaalisiin naisiin verrattuna, menopaussi ei osoittautunut olevan erityinen ennustekijä objektiivisesti mitatun unen suhteen. Kirjoittajien mukaan keski-ikäisen naisen uniongelmien selvittelyssä tulisikin ottaa monipuolisesti huomioon myös muut mahdolliset uniongelmien syyt menopaussin lisäksi.

Kommentit: Tämä oli laaja tutkimus, jossa menopaussistatus jaettiin eri kategorioihin. Tutkimuksen vahvuutena olivat sekä subjektiiviset että objektiiviset unen mittausmenetelmät. Tulokset vahvistivat jo aikaisemmin todetun ristiriitaisuuden koetun unen laadun ja objektiivisten mittausmenetelmien välillä.

Univaikeudet ovat myös vaihdevuosien aikana usein liittyneenä muihin unihäiriöihin

Tutkimus «Freedman RR, Roehrs TA. Sleep disturbance in menop...»4 selvitti sekä subjektiivisten että objektiivisten uniongelmien taustatekijöitä. Mukaan rekrytoitiin 102 iältään 44–56-vuotiasta peri- ja postmenopausaalisista uniongelmista kärsivää naista lehti-ilmoituksen perusteella. Subjektiivista unitilaa tutkittiin Pittsburgh-unikyselylomakkeella (the Pittsburgh Sleep Quality Index) ja objektiivista unitilaa unipolygrafialla unilaboratoriossa. Lisäksi selvitettiin ahdistusta ja depressiota (Hamilton Anxiety and Depression Rating Scales). Tulokset analysoitiin monimuuttuja-regressioanalyysillä.

Parhaana ennustekijänä huonoon subjektiiviseen unen laatuun liittyen (Pittsburgh Sleep Quality Index global score) oli ahdistuneisuuspistemäärä (Hamilton anxiety score) ja kuumien aaltojen esiintyminen yön ensimmäisellä puoliskolla (R = 0,19, p < 0,001). Kaikkiaan 53 %:lla esiintyi uniapneaa, levottomia jalkoja tai molempia. Parhaana ennustetekijänä huonoon objektiiviseen unen laatuun liittyen (laboratoriossa nukuttu yö) oli apneoiden (hengityskatkokset), periodisten liikkeiden ja heräämisien esiintyminen (R = 0,44, p < 0,0001).

Tutkijoiden loppupäätelmänä oli, että primaarit uniongelmat, kuten uniapnea ja levottomat jalat, ovat yleisiä keski-ikäisillä naisilla. Vaikka vasomotoristen oireiden hoitaminen helpottanee uniongelmia, uniapnean ja levottomien jalkojen oireyhtymän hoito on tärkeää peri- ja postmenopausaalisilla naisilla, koska ne ovat tärkeitä sairastuvuutta ja kuolleisuutta aiheuttavia sairauksia.

Kommentti: Tutkimuksen vahvuutena olivat sekä subjektiiviset että objektiiviset unen mittausmenetelmät. Tärkeimpänä löydöksenä oli unihäiriöiden komorbiditeetti (samanaikaisuus muiden sairauksien kanssa).

Vaihdevuodet lisäävät koettuja unihäiriöitä, ja hormonihoidosta on apua oireisiin

Tutkimus «Kravitz HM, Zhao X, Bromberger JT ym. Sleep distur...»5 tarkasteli menopaussiin liittyviä unihäiriöitä. Erityisenä kiinnostuksen kohteena oli selvittää, miten menopaussiin siirtyminen vaikuttaa unihäiriöiden esiintymiseen. Tutkimus oli amerikkalaisen Study of Women's Health Across the Nation (SWAN) -tutkimuksen seurantatutkimus, johon osallistui 3 045 valkoihoista, afroamerikkalaista, kiinalaista, japanilaista ja latinalaisamerikkalaista iältään 42–52-vuotiasta naista. Koska ikä ja rotu tai etnisyys saattavat olla oireiden esiintyvyydessä tärkeitä tekijöitä, ne otettiin analyysissä huomioon. Tutkimuksen alkaessa naiset olivat joko premenopausaalisia tai alku-perimenopausaalisia. Menopausaalinen tila määritettiin kolmen muuttujan avulla: klimakteeriset vasomotoriset oireet (subjektiivinen), kuukautisten esiintyminen ja seerumin hormonipitoisuudet (follikkelia stimuloiva hormoni FSH ja estradioli E2).

Subjektiivisten unihäiriöiden, nukahtamisvaikeuksien, unen katkonaisuuden ja liian aikaisen aamuheräämisen esiintyvyyttä selvitettiin 2 viikon ajan sekä alkutilanteessa että 7 vuosittaisena mittausajankohtana. Uniongelmien esiintymistiheyttä mitattiin 5-kohtaisella asteikolla (1 = ei uniongelmaa, 2 = harvemmin kuin kerran viikossa, 3 = kerran tai kahdesti viikossa, 4 = kolme tai neljä kertaa viikossa ja 5 = viisi kertaa viikossa tai useammin). Lopullisissa analyyseissä käytettiin kaksikohtaista luokitusta: "ei" (< 3 kertaa viikossa) ja "kyllä" (≥ 3 kertaa viikossa). Uniongelmien yhteyttä vaihdevuosiin siirtymävaiheeseen selvitettiin. Naisten menopausaalitila jaettiin 6 ryhmään: 1) premenopausaaliset, 2) alku-perimenopausaaliset, 3) loppu-perimenopausaaliset, 4) postmenopausaaliset, 5) kirurgisesti postmenopausaaliset ja 6) ei tiedossa (joko pre- tai perimenopausaalinen hormonihoidon käyttäjä).

Ikävakioidussa analyysissä menopaussi lisäsi kaikkia unihäiriöitä.

Premenopausaalisiin verrattuna nukahtamisvaikeus lisääntyi alku-perimenopausaalisilla (OR 1,36, 95 % luottamusväli 1,11–1,67), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,95, 95 % luottamusväli 1,45–2,63), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,35, 95 % luottamusväli 1,75–3,17) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 3,34, 95 % luottamusväli 2,13–5,23).

Unen katkonaisuus lisääntyi premenopausaalisiin verrattuna alku-perimenopausaalisilla (OR 1,41, 95 % luottamusväli 1,21–1,63), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 2,39, 95 % luottamusväli 1,92–2,97), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,24, 95 % luottamusväli 1,79–2,80), kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,52, 95 % luottamusväli 1,73–3,67), postmenopausaalisilla hormonihoitoa käyttävillä (OR 1,44, 95 % luottamusväli 1,0–1,98) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka käyttivät hormonihoitoa (OR 1,90, 95 % luottamusväli 1,23–2,92).

Liian aikainen aamuherääminen lisääntyi premenopausaalisiin verrattuna alku-perimenopausaalisilla (OR 1,20, 95 % luottamusväli 1,00–1,44), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,93, 95 % luottamusväli 1,48–2,50), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,54, 95 % luottamusväli 1,18–2,01), kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,05, 95 % luottamusväli 1,34–3,12) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla hormonihoitoa käyttävillä (OR 1,93, 95 % luottamusväli 1,19–3,13). Postmenopausaalisilla hormonihoidon käyttäjillä ei ollut eroa nukahtamisvaikeudessa ja liian aikaisessa aamuheräämisessä premenopausaalisiin verrattuna.

Vasomotoriset oireet lisäsivät kaikkia unihäiriöitä vaikeusasteestaan huolimatta: verrattuna oireettomiin naisiin harvemmin esiintyneet (< 6 päivänä kahden seurantaviikon aikana) oireet lisäsivät nukahtamisvaikeutta (OR 1,86, 95 % luottamusväli 1,59–2,18), unen katkonaisuutta (OR 1,68, 95 % luottamusväli 1,51–1,87) ja liian aikaista aamuheräämistä (OR 1,70, 95 % luottamusväli 1,49–1,94). Voimakkaammat vasomotoriset oireet (6–14 päivänä 2 seurantaviikon aikana) lisäsivät selvästi unioireiden riskiä: nukahtamisvaikeus (OR 5,28, 95 % luottamusväli 4,44–6,28), unen katkonaisuus (OR 4,89, 95 % luottamusväli 4,29–5,58) ja liian aikainen aamuherääminen (OR 3,89, 95 % luottamusväli 3,34–4,52).

Tuloksia tarkasteltiin vielä lisäksi monimuuttujamallin avulla, jossa käytettiin lukuisia kovariaatteja (muun muassa depressiivisyys, ahdistuneisuus, yövirtsaaminen, fyysiset oireet, kivut, BMI, tupakointi ja koulutus). Vaihdevuosien edetessä nukahtamisvaikeudet lisääntyivät myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,49, 95 % luottamusväli 1,08–2,06), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,77, 95 % luottamusväli 1,29–2,44) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,05, 95 % luottamusväli 1,21–3,49). Unen katkonaisuus lisääntyi alku-perimenopausaalisilla (OR 1,26, 95 % luottamusväli 1,08–1,47), myöhäis-perimenopausaalisilla (OR 1,96, 95 % luottamusväli 1,56–2,46), postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 1,78, 95 % luottamusväli 1,42–2,23) ja kirurgisesti postmenopausaalisilla, jotka eivät käyttäneet hormonihoitoa (OR 2,04, 95 % luottamusväli 1,38–3,03). Sen sijaan liian aikainen aamuherääminen väheni myöhäis-perimenopaussista postmenopaussiin mentäessä. Postmenopausaalisten riskissä ei ollut eroa siitä huolimatta, että he eivät käyttäneet hormonihoitoa.

Hormonihoitoa käyttävillä (sekä luonnollisesti että kirurgisesti postmenopausaalisilla) naisilla unihäiriöitä ei ollut premenopausaalisia naisia enempää, eli he hyötyivät selvästi hormonihoidon käytöstä verrattuna niihin postmenopausaalisiin naisiin, jotka eivät hormonihoitoa käyttäneet. Kuumien aaltojen esiintyminen yhdistyi kaikkiin unihäiriöihin myös monimuuttujamallissa; lisäksi voimakkaammat oireet omaavilla oli suurin riski kaikkiin unihäiriöihin. Matalammat E2-pitoisuudet liittyivät sekä nukahtamisvaikeuksiin että ja unen katkonaisuuteen. Korkeat FSH-pitoisuudet liittyivät unen katkonaisuuteen.

Rodulla tai etnisyydellä oli vaikutusta unen katkonaisuuteen ja liian aikaisen aamuheräämisen esiintymiseen: valkoihoiset naiset kärsivät muita etnisiä ryhmiä useammin unen katkonaisuudesta ja verrattuna latinalaisamerikkalaisiin naisiin he kärsivät myös useammin liian aikaisesta aamuheräämisestä.

Kommentti: Tutkimus oli laaja väestöpohjainen seurantatutkimus, jossa menopaussitila jaettiin eri kategorioihin. Tutkimus osoitti selvästi, että menopausaalinen siirtymä lisää univaikeuksia, ja että hormonihoidon käyttö helpottaa oireita.

Subjektiivinen ja objektiivinen unen laatu vaihdevuosissa

Suomalaisessa läpileikkaustutkimuksessa «Kalleinen N, Polo-Kantola P, Himanen SL ym. Sleep ...»6 selvitettiin unen laatua ja kognitiivista suorituskykyä vertaamalla 21 premenopausaalista (keski-ikä 47,7 vuotta, SD 2,3, vaihteluväli 45–51) ja 29 postmenopausaalista naista (keski-ikä 63,3 vuotta, SD 3,6, vaihteluväli 59–71) 11 nuoreen (keski-ikä 23,1 vuotta, SD 1,6, vaihteluväli 20–26) naiseen. Premenopausaalinen tila varmistettiin matalalla seerumin follikkelia stimuloivan hormonin pitoisuudella (< 23 IU/L) ja toimivalla kuukautiskierrolla. Premenopausaaliset tai postmenopausaaliset naiset eivät käyttäneet hormonihoitoa, kun taas kaikki nuoret naiset käyttivät samaa tablettimuotoista ehkäisyvalmistetta (20 µg EE, 0,15 mg desogestreeliä). Taustatekijöiden suhteen tutkimusryhmissä oli vain vähäisiä eroja. Postmenopausaalisten naisten painoindeksi oli korkeampi ja koulutus alempi sekä premenopausaalisiin että nuoriin naisiin verrattuna, mutta sen sijaan premenopausaaliset ja nuoret naiset eivät eronneet toisistaan. Elämänlaatu tai vasomotoristen oireiden esiintyvyys ei eronnut eri ryhmissä.

Subjektiivista unen laatua tutkittiin Basic Nordic Sleep Questionnaire -kyselyn (BNSQ) perusteella laadituilla unettomuus- ja päiväväsymysasteikolla (3 edeltävän kuukauden aikana) sekä unitutkimusta seuraavana aamuna tehtävillä kyseessä olevaa yötä koskevalla unen laatua, unitehokkuutta, univiivettä, heräämisien määrää, liian aikaista aamuheräämistä ja aamuväsymystä mittavilla kysymyksillä. Lisäksi aamulla edeltävän yön unen laatua mitattiin myös kolmella Visual Analogue Scale -kysymyksellä (VAS) (unen yleinen laatu, uneliaisuus ja mieliala) ja Stanford Sleepiness Scale -lomakkeella.

Objektiivista unen laatua tutkittiin kokoyön unipolygrafialla, jossa erotettiin uniaika, unitehokkuus, univiive (erikseen lisäksi syväaaltouni- ja REM-viive), eri univaiheiden prosenttiosuudet (S1, S2, syväaaltouni, REM, hereillä olo, liikeaika), syväaaltoaktiivisuuden määrä, univaiheiden vaihtelumäärät, havahtumisien määrä ja heräämisien määrä (myös erikseen eri univaiheista). Unen päiväaikaisten seuraamusten arvioimiseen käytettiin kolmea aamulla tehtävää tarkkaavuustehtävää (yksinkertainen reaktioaikatehtävä, kaksivalintareaktioaikatehtävä ja vigilanssitehtävä).

Verrattuna nuoriin naisiin BNSQ-unettomuusoireet olivat korkeammat sekä premenopausaalisilla (p = 0,036) että postmenopausaalisilla naisilla (p < 0,003). Lisäksi postmenopausaalisilla naisilla oli oireita premenopausaalisia enemmän (p = 0,023). Sen sijaan BNSQ-päiväväsymysoireissa ei ryhmien välillä ollut eroa. Ryhmät eivät myöskään eronneet edeltävää yötä ja aamuvireyttä tai mielialaa koskevissa kyselyissä.

Verrattuna nuoriin naisiin sekä premenopausaalisilla että postmenopausaalisilla naisilla oli lyhyempi kokonaisuniaika (p = 0,030 ja p < 0,003), huonompi unitehokkuus (p = 0,027 ja p < 0,003), vähemmän syväaaltounta (p = 0,003 ja p = 0,003), enemmän hereilläoloaikaa (p = 0,003 ja p = 0,003), enemmän liikeaikaa (movement time; aika jolloin henkilö liikkuu rekisteröinnin aikana, saattaa olla unessa tai hereillä) (p = 0,003 ja p = 0,003) ja enemmän heräämisiä (p = 0,003 ja p = 0,003). Myös syväaaltouniaktiivisuus oli vähäisempää kaikkien neljän lasketun unisyklin aikana (p < 0,003 – p = 0,012 unisyklistä ja ryhmästä riippuen). Sen sijaan premenopausaalisten ja postmenopausaalisten unipolygrafialla mitattu unen laatu ei eronnut.

Kaikissa kognitiivisissa testeissä postmenopausaalisilla naisilla oli pisimmät reaktioajat. Sen sijaan virheiden määrä oli pienin premenopausaalisten naisten ryhmässä.

Kommentti:Tutkimuksen rekrytointi oli hyvä, ja tutkimuksessa oli validit tutkimusmenetelmät. Pieni ryhmäkoko mahdollisesti vaikuttaa tulokseen, mutta annettujen tunnuslukujen valossa löydökset vaikuttavat luotettavilta. Tutkimuksen tuloksena oli, että subjektiiviset unihäiriöt lisääntyvät sekä iän että vaihdevuosien myötä. Sen sijaan objektiivisesti mitattu unen laatu huononee jo paljon ennen vaihdevuosia, joten unipolygrafia ei ilmeisesti ole tarpeeksi herkkä tutkimusmenetelmä unimuutosten selvittämiseen vaihdevuosien aikana. Myös päiväaikainen tarkkaavuus heikkenee vaihdevuosien jälkeen.

Menopaussi lisää univaikeuksien esiintyvyyttä

Tutkimus «Cheng MH, Hsu CY, Wang SJ ym. The relationship of ...»7 selvitti unihäiriöiden, mielialaoireiden, vaihdevuositilan ja vasomotoristen oireiden (hikoilu ja kuumotus) yhteyttä keski-ikäisillä naisilla. Tutkittavat olivat taiwanilaisen Kinmen saaren alueen asukkaita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1 113 iältään 43–57-vuotiasta naista. Menopaussi määriteltiin kuukautishistorian avulla. Uniongelmia selvitettiin kyselylomakkeella. Hospital Anxiety Depression -mittaria käytettiin ahdistuksen ja masennuksen mittaamiseen.

Osallistujista 46 % raportoi olevansa tyytymättömiä unen laatuunsa. Kokonaisuniaika ei kuitenkaan eronnut vaihdevuositilan mukaan. Yleisesti uniongelmia esiintyi enemmän ja unen laatu oli huonompaa postmenopausaalisten naisten ryhmässä, kun taas näitä ominaisuuksia esiintyi vähiten premenopausaalisten naisten ryhmässä. Logistisen regressioanalyysin perusteella menopausaalinen tila oli itsenäinen nukahtamisvaikeuteen ja unen rikkonaistumiseen vaikuttava tekijä. Ahdistuneisuus liittyi kaikkiin muihin uniongelmiin paitsi päiväväsymykseen tai liian aikaiseen aamuheräämiseen.

Kommentti: Tutkimus oli laaja väestöpohjainen tutkimus, jossa vaihdevuositila jaettiin eri kategorioihin. Menopaussitila määriteltiin vain kuukautisia koskevan tiedon (anamneesin) perusteella, mikä ei välttämättä yksinään käytettynä ole tarpeeksi tarkka tieteellisissä tutkimuksissa. Tutkimus osoitti selvästi, että menopaussi lisää univaikeuksia.

Kirjallisuutta

  1. Ledésert B, Ringa V, Bréart G. Menopause and perceived health status among the women of the French GAZEL cohort. Maturitas 1994;20:113-20 «PMID: 7715462»PubMed
  2. Kravitz HM, Ganz PA, Bromberger J ym. Sleep difficulty in women at midlife: a community survey of sleep and the menopausal transition. Menopause 2003;10:19-28 «PMID: 12544673»PubMed
  3. Young T, Rabago D, Zgierska A ym. Objective and subjective sleep quality in premenopausal, perimenopausal, and postmenopausal women in the Wisconsin Sleep Cohort Study. Sleep 2003;26:667-72 «PMID: 14572118»PubMed
  4. Freedman RR, Roehrs TA. Sleep disturbance in menopause. Menopause 2007;14:826-9 «PMID: 17486023»PubMed
  5. Kravitz HM, Zhao X, Bromberger JT ym. Sleep disturbance during the menopausal transition in a multi-ethnic community sample of women. Sleep 2008;31:979-90 «PMID: 18652093»PubMed
  6. Kalleinen N, Polo-Kantola P, Himanen SL ym. Sleep and the menopause - do postmenopausal women experience worse sleep than premenopausal women? Menopause Int 2008;14:97-104 «PMID: 18714074»PubMed
  7. Cheng MH, Hsu CY, Wang SJ ym. The relationship of self-reported sleep disturbance, mood, and menopause in a community study. Menopause 2008;15:958-62 «PMID: 18779680»PubMed