Takaisin Tulosta

Vaihdevuosissa koetut masentuneisuus ja ahdistuneisuus liittyvät unihäiriöihin

Lisätietoa aiheesta
Päivi Polo
3.12.2015

Mielialaongelmat ennustavat keski-ikäisen naisen uniongelmia

Suomalaisessa väestöotantatutkimuksessa «Vaari T, Engblom J, Helenius H ym. Survey of sleep...»1 yhteensä 6 408 naiselle, jotka osallistuivat kunnalliseen mammografiaseulontatutkimukseen, lähettiin kirje. Tutkimuksella pyrittiin selvittämään osallistujien unen laatua, yleistä terveydentilaa, perussairauksia, lääkityksiä, hormonihoidon käyttöä ja sosiodemografisia taustatekijöitä. Unen laatua selvitettiin Basic Nordic Sleep Questionnaire -kyselyllä (BNSQ), jossa eroteltiin 10 eri uniongelmaa: nukahtamisvaikeuksia, yöllisiä heräämisiä, aamuväsymystä, päiväväsymystä, nukahtamistaipumusta työssä, nukahtamistaipumusta vapaa-aikana, päiväunien määrää, kuorsaamista, hengityskatkoksia ja unilääkkeiden käyttöä. Yhteensä 3 421 naista palautti kyselyn. Naiset kuuluivat viiteen ikäluokkaan: ikä 41–42, 45–46, 49–50, 51–52 ja 54–55 vuotta.

Vastanneista 42 % ilmoitti kärsivänsä uniongelmista. Uniongelmia esiintyi kaikissa ikäryhmissä tasaisesti. Ikäryhmät erosivat vain kahden uniongelman kohdalla: nuorin ikäryhmä (41–42-vuotiaat) koki enemmän aamuväsymystä kuin vanhemmat ryhmät (45–46-vuotiaat COR 0,6, 95 % luottamusväli 0,4–0,9; 49–50-vuotiaat COR 0,7, 95 % luottamusväli 0,5–1,0; 51–52-vuotiaat COR 0,4, 95 % luottamusväli 0,3–0,7; 54–55-vuotiaat COR 0,6, 95 % luottamusväli 0,4–0,9, p = 0,002) ja heillä esiintyi vähiten kuorsausta (45–46-vuotiaat COR 1,9, 95 % luottamusväli 1,3–2,9; 49–50-vuotiaat COR 1,4, 95 % luottamusväli 0,9–2,2; 51–52-vuotiaat COR 1,7, 95 % luottamusväli 1,1–2,7; 54–55-vuotiaat COR 1,6, 95 % luottamusväli 1,0–2,5, p = 0,040).

Psykiatrinen sairastavuus oli tärkein unen laatuun vaikuttava tekijä. Naisilla, joilla oli psykiatrinen sairaus tai joita oli hoidettu psykiatristen oireiden takia, esiintyi enemmän kaikkia muita uniongelmia paitsi päiväunien ja kuorsaamisen riskiä (nukahtamisvaikeudet COR 1,8, 95 % luottamusväli 1,3–2,5 p < 0,001, yöllisiä heräämisiä COR 1,9, 95 % luottamusväli 1,3–2,9 p = 0,002, aamuväsymystä COR 1,5, 95 % luottamusväli 1,1–2,1, p = 0,008, päiväväsymystä COR 1,8, 95 % luottamusväli 1,3–2,5 p < 0,001, nukahtamistaipumusta työssä COR 1,8, 95 % luottamusväli 1,2–2,6 p = 0,003, nukahtamistaipumusta vapa-aikana COR 1,4, 95 % luottamusväli 1,04–2,0 p = 0,030, hengityskatkoksia COR 1,5, 95 % luottamusväli 1,0–2,4 p = 0,049 ja unilääkkeiden käyttöä COR 3,1, 95 % luottamusväli 2,1–4,6, p < 0,001).

Muut perussairaudet vaikuttivat vain vähän. Naisilla, joilla oli diagnosoitu sydän- ja verisuonitauti, oli useammin hengityskatkoksia yöllä (p < 0,001). Kroonisesta keuhkotaudista kärsivät ilmoittivat yleisen unen laatunsa huonommaksi (p = 0,020), ja heillä oli enemmän päiväväsymystä (p = 0,006) ja nukahtamistaipumusta vapaa-aikana (p = 0,013). Korkeampi painoindeksi oli yhteydessä päiväuniin (COR 1,4, 95 % luottamusväli 1,2–1,6 p < 0,001), kuorsaukseen (COR 1,2, 95 % luottamusväli 1,1–1,4 p = 0,005) ja hengityskatkoksiin (COR 1,3, 95 % luottamusväli 1,1–1,6 p < 0,001). Korkeammin koulutetuilla oli parempi unen laatu verrattuna keskitason tai matalan tason koulutettuihin (p < 0,001). Heillä oli myös pienempi riski nukahtaa töissä (p < 0,001), ottaa päiväunia (p = 0,010) sekä kuorsaukseen (p = 0,010), hengityskatkoksiin (p < 0,001) ja unilääkkeiden käyttöön (p = 0,020). Myös työssäkäyvillä oli parempi unen laatu: heillä oli vähemmän nukahtamisvaikeuksia (p < 0,001) ja päiväväsymystä (p = 0,002) ja he myös käyttivät vähemmän unilääkkeitä (p < 0,001) työttömiin tai eläkkeellä oleviin verrattuna. Alkoholin käytöllä, tupakoinnilla tai siviilisäädyllä ei ollut merkitystä. Yhteensä 36 % naisista käytti hormonihoitoa.

Hormonihoidon käytöllä oli vain vähäinen merkitys unen laatuun. Verrattuna hormonihoitoa käyttämättömiin hormonihoitoa käyttävät nukkuivat useammin päiväunia (COR 1,5, 95 % luottamusväli 1,2–2,1 p = 0,005). Lisäsi hormonihoitoa käyttävillä ja sitä aikaisemmin käyttäneillä (mutta käytön lopettaneilla) esiintyi useammin hengityskatkoksia (COR 1,6, 95 % luottamusväli 1,2–2,2 ja COR 1,4, 95 % luottamusväli 1,0–1,9, p = 0,010).

Kommentti: Tutkimus oli laaja väestöpohjainen tutkimus. Vastausprosentti oli kohtalainen, mutta riittävä. Tutkimus osoitti, että mielialahäiriöt ovat tärkeä tekijä univaikeuksien synnyssä.

Menopaussi lisää univaikeuksien esiintyvyyttä, ja myös ahdistuneisuus liittyy unihäiriöihin

Tutkimus «Cheng MH, Hsu CY, Wang SJ ym. The relationship of ...»2 selvitti unihäiriöiden, mielialaoireiden, vaihdevuositilan ja vasomotoristen oireiden (hikoilu ja kuumotus) yhteyttä keski-ikäisillä naisilla. Tutkittavat olivat taiwanilaisen Kinmen saaren alueen asukkaita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1 113 iältään 43–57-vuotiasta naista. Menopaussi (vaihdevuodet) määriteltiin kuukautishistorian avulla. Uniongelmia selvitettiin kyselylomakkeella. Hospital Anxiety Depression -mittaria käytettiin ahdistuksen ja masennuksen mittaamiseen.

Osallistujista 46 % raportoi olevansa tyytymätön unen laatuunsa. Kokonaisuniaika ei kuitenkaan eronnut vaihdevuositilan mukaan. Yleisesti uniongelmia esiintyi enemmän ja unen laatu oli huonompaa postmenopausaalisten (vaihdevuosi-iän ohittanut) naisten ryhmässä, kun taas näitä ominaisuuksia esiintyi vähiten premenopausaalisten (vaihdevuosia edeltävä ajankohta) naisten ryhmässä. Logistisen regressioanalyysin perusteella menopausaalinen tila oli itsenäinen nukahtamisvaikeuteen ja unen rikkonaistumiseen vaikuttava tekijä. Ahdistuneisuus liittyi kaikkiin muihin uniongelmiin paitsi päiväväsymykseen tai liian aikaiseen aamuheräämiseen.

Kommentti: Tutkimus oli laaja väestöpohjainen tutkimus, jossa vaihdevuositila jaettiin eri kategorioihin. Tutkimus osoitti selvästi, että vaihdevuodet lisäävät univaikeuksia. Vaihdevuosien aikaan myös ahdistuneisuuden merkitys univaikeuksiin oli selvä.

Masennusoireet vaikuttavat eri tavalla unen laatuun postmenopausaalisilla naisilla verrattuna premenopausaalisiin naisiin

Tutkimuksen «Lampio L, Saaresranta T, Polo O ym. Subjective sle...»3 tarkoituksena oli selvittää menopaussin vaikutusta työpäivänä ja vapaapäivinä koettuun unen laatuun. Yhteensä 91 säännöllisesti työskentelevää (vuorotyön ja osapäivätyön tekijät, työttömät ja eläkkeellä olevat poissuljettu) naista rekrytoitiin tutkimukseen. Naisista 58 oli premenopausaalisia (ikävaihtelu 44–48 vuotta) ja 33 postmenopausaalista (ikävaihtelu 53–58 vuotta). Vaihdevuositila määriteltiin seerumin follikkelia stimuloivan hormonin pitoisuudella (> 30 LU/L). Poissulkukriteereinä olivat aikaisempi sydän- ja verisuonitauti, hengitysvajaus, neurologinen tauti, maksatauti, pahanlaatuinen kasvain tai alkoholin käyttö. Tutkimuksesta suljettiin pois naiset, jotka raportoivat kuorsaavansa, tai joilla oli hengityskatkoksia ainakin kahdesti viikossa. Lisäksi naiset, joiden depressiopisteet ylittivät 18 pistettä Beckin depressiotestissä (BDI) (maksimi 63 pistettä), suljettiin pois tutkimuksesta.

Unen laatua tutkittiin unipäiväkirjan avulla. Naiset seurasivat unen laatuaan 14 peräkkäisenä päivänä ja merkitsivät löydökset strukturoituun lomakkeeseen. Naiset merkitsivät sänkyynmenoajan, univiiveen, yöllisten heräämisien määrän, heräämisajan ja päiväunet. Lisäksi he merkitsivät, oliko kyseessä työ- vai vapaapäivä. Unimuuttujista tutkittiin kokonaisuniaika (TST, sisälsi päiväunet), yöllinen uniaika (ST), univiive ja heräämisien määrä. Tulokset laskettiin 14 päivän aikana sekä erikseen työ- ja vapaapäivinä.

Postmenopausaalisten naisten unen laatu oli premenopausaalisia huonompi, kun sitä arvioitiin koko 14 päivän aikana tai työpäivinä. Sen sijaan vapaapäivinä unen laatu poikkesi vain vähän premenopausaalisten naisten unen laadusta. Postmenopausaalisilla oli lyhyempi TST sekä 14 päivän seuranta-aikana (premenopausaaliset 473,7 (34,2) vs postmenopausaaliset 447,1 (46,0), p = 0,002) että työpäivinä (444,9 (32,8) vs 406,5 (51,2), p < 0,001), lyhyempi ST sekä 14 päivän (467,3 (35,5) vs 435,3 (44,4), p < 0,001) että työpäivien aikana (439,9 (35,8) vs 397,6 (53,5), p < 0,001). ST oli vapaapäivinä myös lyhyempi, vaikka tulos ei saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä (507,8 (49,8) vs 486,4 (56,0), p = 0,063). Lisäksi univiive oli postmenopausaalisilla naisilla premenopausaalisia naisia pidempi sekä koko 14 päivän (10,8 (8,7) vs 19,5 (17,7), p = 0,011) että työpäivien (11,0 (10,3) vs 18,0 (16,9), p = 0,040) ja vapaapäivien (10,4 (8,3) vs 20,5 (20,3), p = 0,010) aikana. Postmenopausaalisilla naisilla oli myös heräämisiä enemmän 14 päivän aikana (1,4 (1,0) vs1,9 (1,3), p = 0,033) ja työpäivinä (1,4 (1,2) vs 1,9 (1,4), p = 0,043). Vapaapäivinä siis ainoastaan postmenopausaalisten naisten univiive oli premenopausaalisten naisen univiivettä pidempi, muissa unimuuttujissa ei ollut eroa.

Postmenopausaalilla naisilla oli korkeampi depressiopistemäärä BDI (6,9 ± 4,3 vs 3,8 ± 3,6, p < 0,001) ja heillä oli enemmän vasomotorisia oireita (4,7 ± 2,3 vs 2,6 ± 1,1, p < 0,001) verrattuna premenopausaalisiin naisiin. Premenopausaalisilla oli myös korkeampi koulutustaso (p = 0,001). Kun tulokset kontrolloitiin masennuksen (BDI) suhteen, TST (p = 0,006) ja ST (p < 0,001) työpäivinä olivat edelleen lyhemmät postmenopausaalisten naisten ryhmässä. Lisäksi unen laadussa oli ryhmän ja masennuksen välinen yhteisvaikutus: premenopausaalisten naisten ryhmässä masentuneemmilla oli lyhyemmät työpäivien TST (p = 0,032) ja ST (p = 0,040), kun taas postmenopausaalisten naisten ryhmässä vaikutus oli päinvastainen. Kun tulokset kontrolloitiin vasomotoristen oireiden suhteen, 14 päivän TST (p = 0,048) ja ST (p = 0,037) olivat postmenopausaalisilla naisilla premenopausaalisia lyhyemmät. Samoissa muuttujissa työpäivinä vaikutus jäi tendenssiksi (p = 0,078 ja p = 0,073). Menopausaalisen ryhmän ja vasomotoristen oireiden suhteen ei ollut interaktiota. Kun tulokset kontrolloitiin koulutuksen suhteen, postmenopausaalisten naisten TST ja ST olivat lyhyemmät sekä koko 14 päivän (p = 0,009 ja p = 0,003) että työpäivien (p < 0,001 ja p = 0,001) aikana. Lisäksi postmenopausaalisten naisten univiive oli pidempi sekä 14 päivän aikana (p = 0,019) että vapaapäivinä (p = 0,012). Menopaussiryhmän ja koulutuksen suhteen todettiin yhteisvaikutus: korkeammin koulutetuilla premenopausaalisilla naisilla oli pidempi TST (p = 0,046) ja ST (p = 0,014) työpäivinä verrattuna alemmin koulutettuihin premenopausaalisiin naisiin, kun taas postmenopausaalisilla naisilla koulutuksen vaikutus oli päinvastainen.

Kommentti: Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, joka selvitti unen laatua pre- ja postmenopausaalisilla naisilla erotellen työ- ja vapaapäivät. Lisäksi tutkimuksessa otettiin huomioon vasomotoriset ja masennusoireet. Postmenopausaaliset naiset nukkuivat yleisesti premenopausaalisia naisia huonommin. Ero tuli esiin myös työpäivinä, mutta tasoittuu pääosin vapaapäivinä. Masennuksen vaikutus unen laatuun oli erilainen vaihdevuositilan mukaan.

Kirjallisuutta

  1. Vaari T, Engblom J, Helenius H ym. Survey of sleep problems in 3421 women aged 41-55 years. Menopause Int 2008;14:78-82 «PMID: 18519269»PubMed
  2. Cheng MH, Hsu CY, Wang SJ ym. The relationship of self-reported sleep disturbance, mood, and menopause in a community study. Menopause 2008;15:958-62 «PMID: 18779680»PubMed
  3. Lampio L, Saaresranta T, Polo O ym. Subjective sleep in premenopausal and postmenopausal women during workdays and leisure days: a sleep diary study. Menopause 2013;20:655-60 «PMID: 23321945»PubMed