Muutosvaihemallin mukainen hoitosuunnitelma

Kuva 1.

Muutosvalmiuden ja -vaiheiden malli.

Mukaellen lähteestä: Mueser KT, Noordsy DL, Drake RE, Fox L. Integrated Treatment for Dual Disorders: A Guide to Effective Practice, Guilford Publications 2003

Hoitoon kiinnittymisvaihe

• Hoitoon kiinnittymisvaiheessa tavoitteena on saada päihdeongelmainen hoidon piiriin ja sitoutumaan ensisijaisesti hoitopaikkaan ja vasta toissijaisesti varsinaiseen hoitoon. Hoitoon tulee päästä mahdollisimman joustavasti ja matalalla kynnyksellä. Päihteiden käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen ja välttäminen voivat olla kiinnittymisvaiheessa realistisia ja riittäviä tavoitteita. Päihdekäytön lopettaminen voi olla tässä vaiheessa vielä epärealistista, vaikka päihteettömyys olisikin hoitotavoitteena pitkällä aikavälillä.
• Kiinnittymisvaiheessa hoidon tarpeet voivat olla esimerkiksi läheisten tukemista, seurantaa ja arviointia, kriisiapua itsetuhoiseen käytökseen tai konkreettista materiaalista tukea, kuten taloudellista tukea, vaatteita tai asunnon järjestämistä sitä vailla oleville. Myös päihdekäytön haittoja minimoiva terveysneuvonta on tyypillistä kiinnittymisvaiheen hoitoa, jossa tietoa esimerkiksi huumeiden suonensisäisen käytön vaaroista pyritään jakamaan neutraalisti ja päihdekäyttöä moralisoimatta.
• Päihteiden käytön rinnalla hoidon hyötyä arvioidaan myös tarkastelemalla potilaan toimintakyvyn ja elämänlaadun kehittymistä. On myös hyvä sisäistää, ettei päihdekäytön jatkaminen tai retkahtaminen päihteisiin ole syy olla menemättä hoitoon.

Suostutteluvaihe

• Suostutteluvaihe seuraa hoitoon kiinnittymistä. Kun säännöllinen kontakti hoitopaikkaan on muodostunut, hoidon seuraavana tavoitteena on rakentaa henkilön omaa motivaatiota hoitaa päihdeongelmaansa. Jos henkilö ei itse ole halukas vähentämään päihdekäyttöään, yritykset puuttua tilanteeseen voivat johtaa konflikteihin sekä läheisten että hoitavan tahon kanssa. Tällaisissa tilanteissa potilas voi jättäytyä kokonaan pois hoidosta.
• Suostutteluvaiheen tavoitteena on luoda ristiriitaa päihdekäyttöön liittyvien uskomusten ja tulevaisuuden toiveiden ja tavoitteiden välille. Keskeinen tavoite on myös, että päihdeongelmainen tunnistaa itse päihdekäyttöönsä liittyviä haittoja. Puntarointi hoidon tarpeen sekä päihdekäytön lopettamisen ja sen jatkamisen välillä on tyypillistä.
• Toinen tärkeä tavoite on rakentaa uskoa ja luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa parantua päihdeongelmista. Pystyvyyden tunteen kohentaminen on keskeinen hoidon tavoite, ja siihen tulisi kiinnittää hoidon kaikissa vaiheissa, koska sillä on huomattava vaikutus motivaation rakentumisessa.
• Motivoiva haastattelu, muutokseen valmistautuminen, potilaan ja hänen läheisiensä psykoedukaatio, päihteettömien vapaa-ajan aktiviteettien löytäminen sekä lääkehoidon suunnittelu ja joskus myös toteutus kuuluvat tämän hoitovaiheen menetelmiin.
• Suostutteluvaihe on hoitavan tahon aktiivista toimintaa, vaikka konkreettisia vaikutuksia ei vielä hoidossa näkyisikään. Tässä vaiheessa henkilö voi esimerkiksi hakeutua vieroitusjaksoille, mutta motivaatiota esimerkiksi pitkäjännitteisempään päihdekuntoutukseen ei vielä ole. Retkahtelu ja paluu päihdekäyttöön on yleistä.
• Pienten muutosten huomaaminen päihteitä käyttävän ajattelutavassa on tärkeää, samoin muutokset päihdekäytön määrässä ja käyttötavoissa.

Aktiivisen hoidon vaihe

• Aktiivisen hoidon vaiheessa oletuksena on, että päihdekäyttäjä itse omista lähtökohdistaan on motivoitunut vähentämään päihdekäyttöään ja on ponnistellut näiden pyrkimysten eteen toistuvasti jo noin kuukauden ajan. Laitosolosuhteissa toteutettava päihdekuntoutus sijoittuu pääosin aktiivisen hoidon vaiheeseen.
• Vertaisryhmiin, kuten nimettömät narkomaanit (NA) -ryhmiin osallistuminen ja muiden käyttäjien selviytymistarinoihin samaistuminen kuuluvat myös aktiivisen toiminnan vaiheeseen. Tässä vaiheessa erityisesti avohoidossa olevan henkilön päihdekäytön vähentämistä on hyvä monitoroida laboratoriokokein tai tarvittaessa huumeseuloin eikä pelkästään päihdekäyttäjän omaan ilmoitukseen perustuen.
• Terapia voi olla mahdollisuuksien mukaan joko yksilö- tai ryhmäterapiaa tai molempia. Myös pari- tai perheterapiaa voidaan liittää mukaan hoitoon. Ongelmanratkaisukeinojen oppiminen, esimerkiksi kuinka kieltäydytään tarjotuista päihteistä, on keskeistä tässä hoitovaiheessa. Oireiden tai päihdekäyttöä provosoivien hankalien tilanteiden tunnistamista ja niiden ratkaisemista voidaan pohtia sekä yksilö- että perhetapaamisissa.
• Päihdekäytön motiiveja ja tunne-elämää tarkasteleva ja stressin hallintaa parantava kognitiivinen tai kognitiivis-behavioraalinen terapia on tässä vaiheessa suositeltava terapiamuoto. Toipuminen edellyttää usein päihdekäytöstä luopumisen lisäksi muutoksia ihmissuhteissa, työssä, vapaa-ajan viettotavoissa ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa. Näihin muutoksiin sitoutuminen voi olla käytön lopettamisen ohella pitkäjänteinen prosessi.
• Aktiivisen hoidon vaiheessa retkahtelua päihdekäyttöön voi edelleen tapahtua. Retkahtamiset pyritään ottamaan vastaan mahdollisuuksina tarkastella retkahtamiseen liittyviä riskitekijöitä ja korjata tehtyä hoitosuunnitelmaa. Päihderiippuvuudessa retkahtaminen on osa sairauden oirekuvaa, joten sitä ei tulisi käsitellä epäonnistumisena.

Retkahduksen estovaihe

• Retkahduksen estovaihe alkaa tavallisesti, kun raittiutta on kestänyt noin puoli vuotta. Tässä vaiheessa tietoisuutta päihdeongelman uusiutumisesta vahvistetaan edelleen ja ennakoidaan mahdollisia retkahdustilanteita. Hoidon painopiste on vahvistaa aktiivisuutta eri elämänalueilla, kuten töissä, opinnoissa, sosiaalisissa suhteissa ja harrastuksissa. Tässä vaiheessa vertaistukena toimiminen voi olla voimauttavaa myös oman toipumisen kannalta. Uusia toimintatapoja on myös harjoiteltava riittävän pitkään, jotta ne vakiintuisivat.