Takaisin Tulosta

Sosiaalihuolto, lastensuojelu ja perheiden tuki

Lisätietoa aiheesta
Sauli Hyvärinen
12.12.2018

Sosiaalihuolto, lastensuojelu ja perheiden tuki

  • Sosiaalihuollon toiminta ei perustu diagnosointiin terveydenhuollon tapaan. Sosiaalihuollossa ei esimerkiksi luokitella lapsia käytöshäiriöisiksi. Sosiaalihuollon ja erityisesti lastensuojelun piirissä olevilla lapsilla ja nuorilla on usein käytöshäiriöongelmia tai käytöshäiriöitä, joihin puuttumiseksi ja lasten elämäntilanteen parantamiseksi lapsia ja perheitä tuetaan sosiaalihuollossa erilaisin tavoin. Lasten ja nuorten käytöshäiriöiden onnistunut hoito ja ehkäisy edellyttävät hyvää yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden lapsen elämässä toimivien tahojen, kuten koulun tai varhaiskasvatuksen, välillä.
  • Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen tavoitteena on edistää ja ylläpitää lasten, nuorten ja perheiden toimintakykyä, sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta. Sosiaalihuollossa lastensuojelun erityisenä tehtävänä on turvata lapsen oikeus tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen, turvalliseen kasvuympäristöön sekä erityiseen suojeluun. Ensisijainen vastuu lasten hyvinvoinnista on lasten vanhemmilla ja huoltajilla (Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 4§). Lasten ja perheiden kanssa toimivien ammattilaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia kasvatustehtävässä (Lastensuojelulaki 2§). Lasten suojelu on toimialasta tai työtehtävästä riippumatta kaikkien lasten kanssa työskentelevien yhteinen tehtävä ja vaatii onnistuakseen sujuvaa ammattilaisten välistä yhteistyötä.
  • Lainsäädäntö ohjaa sosiaalihuollon toimintaa melko yksityiskohtaisesti. Käytöshäiriöin oireilevien tai käytöshäiriön riskissä olevien lasten ja nuorten kannalta sosiaalihuoltolaki (SHL) «https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301»1, «Sosiaalihuoltolaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/...»1 ja lastensuojelulaki (LSL) «https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417»2, «Lastensuojelulaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/a...»2 ovat merkittävimmät palvelurakennetta koskevat säädökset. Sosiaalihuollon ja lastensuojelun tukitoimet ovat osittain samankaltaisia, mutta periaatteena on, että lastensuojelun piirissä olevat lapset tarvitsevat tehostettua tukea.
    • Lastensuojelun asiakkuuden alkamisen syynä voi olla myös se, että perhe ei ota vastaan välttämättömäksi katsottuja palveluja. Vuonna 2015 uudistetun sosiaalihuoltolain tarkoituksena on siirtää sosiaalihuollon tuen painopistettä lasten ja lapsiperheiden ongelmien varhaiseen puuttumiseen.

Tieto lapsen tuen tarpeesta tulee useimmiten viranomaisten ilmoituksella sosiaalihuoltoon

  • Kaikilla terveydenhuollon ammattilaisilla, kuten lähes kaikilla muillakin lapsia ammatissaan kohtaavilla, on riippumatta siitä, työskentelevätkö he esimerkiksi yksityisellä vai julkisella sektorilla, velvollisuus ilmoittaa sosiaalihuoltoon, mikäli he ovat työssään saaneet tietää lapsesta, joka voisi olla sosiaalihuollon tai lastensuojelun tuen tarpeessa (SHL 35§, LSL 25§).
    • Ilmoitus pitää tehdä viipymättä.
    • On suositeltavaa, että sen tekee henkilö, jonka tietoon ilmoituksen syy on ensin tullut: esimerkiksi se ammattilainen, joka on itse tavannut lapsen tai vanhemman. Ilmoittajan ei tarvitse tietää, tekeekö hän ilmoitusta sosiaalihuoltolain vai lastensuojelulain mukaan.
    • Vastuu siitä, miten ilmoituksen perusteella toimitaan, on sosiaalihuollon viranomaisella.
  • Ilmoituksen vastaanottamisen jälkeen sosiaalihuollon ammattilaisten tulee välittömästi arvioida lapsen kiireellisen avun ja suojelun tarve (SHL 36§, LSL 26§). Useimmiten ilmoitukset eivät vaadi kiireellisiä toimia, vaan niiden perusteella aloitetaan palvelutarpeen arviointi. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään tavallisesti myös lastensuojelun tarve. Siinä selvitetään lapsen kasvuolosuhteita sekä huoltajien tai muiden lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavien henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta. Keskeistä on selvittää lapsen ja vanhempien oma näkemys tilanteesta ja olla yhteydessä lapselle läheisiin henkilöihin sekä tarpeellisiin yhteistyötahoihin ja asiantuntijoihin.

Sosiaalihuollon ja lastensuojelun tukimuodot suunnitellaan yksilöllisen tarpeen mukaan

  • Keskeistä sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa, kuten aina lasten kanssa tehtävässä työssä on, että kaikissa lasta koskevissa asioissa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Lapsen etu määrittyy yksittäisen lapsen kohdalla tilanne- ja tapauskohtaisesti. Esimerkiksi Lastensuojelulaki (4§) ja Lapsen oikeuksien komitea (2013, «Lapsen oikeuksien komitea. Yleiskommentti nro 14 (...»3) antavat suuntaviivoja lapsen edun arviointiin.
    • Lastensuojelussa asiakas on aina lapsi, ei perhe tai vanhemmat, vaikka lapsen edun mukaista onkin aina arvioida lapsen ja läheisten tilannetta kokonaisuutena.
  • Sosiaalipalvelujen tarjoama tuki voi olla tilapäistä, jatkuvaa ja toistuvaa – tai pysyvää ja pitkäaikaista. Tyypillisiä lapsiperheiden tukemiseen käytettyjä palveluita ovat sosiaalityö ja sosiaaliohjaus, kotipalvelu sekä perhetyö ja perhekuntoutus. Lastensuojelun piirissä annettava tuki jaetaan avohuollon ja sijaishuollon tukeen. Avohuollon tuki on aina vapaaehtoista ja pääsääntöisesti sitä annetaan niin, että lapsi asuu kotona. Lapsi tai koko perhe voidaan kuitenkin myös avohuollon tukitoimena sijoittaa kodin ulkopuolelle. Avohuollon piirissä annettava tuki pitää usein sisällään piirteitä erilaisista tässä Käypä hoito -suosituksessa esitellyistä psykososiaalisen tuen muodoista. Suomalaisessa sosiaalihuollossa käytetään kuitenkin toistaiseksi melko vähän tutkimusnäyttöön perustuvia standardoituja menetelmiä, esimerkiksi vanhemmuuden tuen työmenetelmiä. Kuitenkin erityisesti perheneuvolajärjestelmän piirissä on otettu käyttöön esimerkiksi strukturoituja vanhemmuuden tuen malleja.

Kodin ulkopuolelle sijoitus on aina viimesijainen keino puuttua tilanteeseen

  • Lastensuojelussa on käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia, jollei lapsen etu muuta vaadi. Lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle kiireellisesti, jos lapsi on välittömässä vaarassa (LSL 38§). Välitön vaara voi aiheutua monesta syystä, esimerkiksi lapsen vanhempien tai lapsen omasta käytöksestä. Kiireellinen sijoitus voi enimmillään kestää 30 vuorokautta. Kiireellistä sijoitusta voidaan jatkaa toisella 30 vuorokaudella, jos se on välttämätöntä lapsen pitkäkestoisen sijoituksen tarpeen selvittämiseksi tai riittävien tukitoimien kartoittamiseksi.
  • Pitkäaikaista sijoitusta kodin ulkopuolelle kutsutaan huostaanotoksi. Huostaanottoon ja sijaishuoltoon turvaudutaan vain, jos kodin olosuhteet tai lapsen oma käyttäytyminen uhkaavat vaarantaa vakavasti lapsen terveyttä tai kehitystä (LSL 40§). Lisäksi siihen voidaan ryhtyä vain, jos avohuollon tukitoimet eivät ole olleet mahdollisia, sopivia tai ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Huostaanoton on myös oltava lapsen edun mukaista. Jos 12 vuotta täyttänyt lapsi tai hänen huoltajansa vastustaa huostaanottoa, asiasta päättää hallinto-oikeus, muuten päätöksen tekee lastensuojelun viranomainen. Suurin osa huostaanotoista tehdään yhteisymmärryksessä lapsen ja perheen kanssa «Kuoppala, Säkkinen. Lastensuojelu 2016. Terveyden-...»4.
  • Lapsen kannalta on varmistuttava siitä, että huostaanotto on se vaihtoehto, joka parhaiten turvaa lapsen kehityksen. Lapsen yksittäiset oireet eivät ole ratkaisevia huostaanoton edellytyksiä arvioitaessa, vaan tilannetta on arvioitava kokonaisvaltaisesti. Huostaanoton on oltava lapsen nykytilanteeseen nähden paras vaihtoehto ja vastattava lapsen edun mukaisesti hänen yksilölliseen hoidon ja huollon tarpeeseensa «Räty. Lastensuojelulaki. Käytäntö ja soveltaminen....»5. Huostaanottopäätös on aina voimassa toistaiseksi, ja tavoitteena on aina lapsen palaaminen kotiin (LSL 4§). Huostaanoton jatkamisen edellytyksiä on arvioitava säännöllisesti (LSL 47§).
  • Lapselle tulee valita sijaishuoltopaikka, joka parhaiten vastaa juuri hänen tarpeisiinsa. Lastensuojelulain (50§) mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoidossa, esimerkiksi sijaisperheessä. Oikean sijaishuoltopaikan valinta on erittäin tärkeää huostaanoton onnistumisen kannalta. Valinnassa on huomioitava muun muassa lapsen oma mielipide, sijoituksen taustalla olevat tekijät ja lapsen mahdollisuudet pitää yhteyttä hänelle läheisiin ihmisiin.
  • Huostaanotto päättyy viimeistään lapsen täyttäessä 18 vuotta. Pitkäkestoisesti kodin ulkopuolelle sijoitettuna ollutta lasta ja nuorta voidaan auttaa itsenäistymisessä jälkihuollon tuella siihen asti, kun hän täyttää 21 vuotta (LSL 75§).
  • Lisätietoja yhteydenotosta sosiaalihuoltoon ja lastensuojeluilmoituksen tekemisestä ks. «https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluilmoitus-ja-lastensuojeluasian-vireilletulo/lastensuojeluilmoitus»3 ja «https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/sosiaalipalvelut/palvelutarpeen-arviointi-ja-asiakkuus/yhteydenotto-sosiaalihuoltoon»4.

Kirjallisuutta

  1. Sosiaalihuoltolaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301
  2. Lastensuojelulaki. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417
  3. Lapsen oikeuksien komitea. Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon (3 artikla, 1 kohta). Yhdistyneet kansakunnat 2013. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRS_14.pdf
  4. Kuoppala, Säkkinen. Lastensuojelu 2016. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Tilastoraportti 43/2017. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135628/Tr43_17_LASU.pdf?sequence=3
  5. Räty. Lastensuojelulaki. Käytäntö ja soveltaminen. Edita Publishing, Helsinki 2012