Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa «Tiihonen J, Wahlbeck K, Lönnqvist J ym. Effectiven...»1seurattiin 2 230 ensimmäiselle hoitojaksolle skitsofrenian tai skitsoaffektiivisen psykoosin vuoksi vuosina 1995–2001 tullutta potilasta.
Klotsapiinin (uuden sairaalahoidon painotettu (adjusted)) RR 0,64; 95 % luottamusväli 0,48–0,85), olantsapiinin (0,54; 95 % luottamusväli 0,41–0,71) ja pitkävaikutteisen perfenatsiinivalmisteen (0,32; 95 % luottamusväli 0,22–0,49) käyttöön liittyi pienempi uudelleen sairaalahoitoon joutumisen riski keskimäärin 3,6 vuotta jatkuneen seurannan aikana.
Kansainvälisessä, Kanadassa ja Euroopassa suoritetussa, 50 viikkoa kestäneessä avoimessa tutkimuksessa «Lasser RA, Bossie CA, Gharabawi GM ym. Remission i...»2 pitkävaikutteisen risperidonivalmisteen liittäminen potilaan muuhun lääkitykseen paransi merkittävästi hoitovastetta PANSS-asteikolla arvioituna. 20,8 % saavutti ainakin 6 kuukautta kestäneen remission kyseisen tutkimuksen aikana.
Tutkimukseen osallistui 725 potilasta ja potilaat saivat aiemmin käytössä olleen psykoosi-, mielialan tasaaja- tai masennuslääkityksen lisäksi 25, 50 tai 75 mg pitkävaikutteista risperidonia 2 viikon välein. Tutkimuksen keskeytti 105 potilasta (14 %). Tavallisimmat keskeyttämisen syyt olivat tutkimukseen suostumuksen peruuttaminen (47,5 %), riittämätön hoitovaste (22,3 %) ja haittaoireet (10,7 %).
Yhdysvalloissa, Kroatiassa ja Venäjällä suoritetussa, satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa 8 viikkoa kestäneessä tutkimuksessa «Lauriello J, Lambert T, Andersen S ym. An 8-week, ...»3 pitkävaikutteinen olantsapiini (210 mg tai 300 mg 2 viikon välein tai 405 mg 4 viikon välein) osoittautui PANSS-asteikolla arvioituna lumetta tehokkaammaksi jo ensimmäisen viikon aikana akuutista skitsofreniaoireistosta kärsineillä potilailla.
Tutkimuksen lopussa PANSS-pisteet olivat vähentyneet 22,5; 26,3 ja 22,6 edellä mainituissa olantsapiinia saaneissa ryhmissä ja 8,5 pistettä lumeryhmässä. Tutkimuksen aikana potilaat eivät käyttäneet muuta psykoosilääkitystä. Olantsapiinia saaneilla potilailla painon ja kokonaiskolesteroliarvojen nousu olivat tavallisempaa kuin lumeryhmässä. Tutkimuksen keskeyttäneiden potilaiden osuus tutkimuksen eri alaryhmissä vaihteli välillä 28 ja 43 %.
Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa «Tiihonen J, Haukka J, Taylor M ym. A nationwide co...»4 seurattiin vuosina 2000–2007 ensimmäistä kertaa skitsofrenian vuoksi sairaalahoidossa olleita potilaita (N = 2 588) keskimäärin 2 vuotta. Indeksihoitojakson jälkeen hieman yli puolet potilaista (58,2 %) haki psykoosilääkereseptin apteekista hoitoa seuranneen 30 vuorokauden aikana, ja 45,7 % jatkoi sairaalahoidon jälkeistä psykoosilääkitystä 1 kuukauden tai pidempään.
2 vuoden seuranta-aikana uuden psykiatrisen sairaalahoidon riskiä verrattiin suhteessa suun kautta käytettyä risperidonia saaneiden potilaiden riskiin. Matalampi riski liittyi klotsapiinin (riskisuhde HR 0,48; 95 % luottamusväli 0,31–0,76) ja olantsapiinin käyttöön (HR 0,54; 95 % luottamusväli 0,40–0,73). Pitkävaikutteisia psykoosilääkeruiskeita saaneiden potilaiden riski joutua uuteen psykiatriseen sairaalahoitoon oli noin kolmannes suun kautta psykoosilääkehoitoa saaneiden potilaiden riskistä (HR 0,36; 95 % luottamusväli 0,17–0,75).
Tiihonen ja työtoverit «Tiihonen J, Mittendorfer-Rutz E, Majak M ym. Real-...»5 tarkastelivat ruotsalaisia rekistereitä hyödyntäneessä tutkimuksessaan eri psykoosilääkehoitojen yhteyttä psykiatriseen sairaalahoitoon joutumiseen tai hoidon epäonnistumiseen, joka määriteltiin uutena psykiatrisena sairaalahoitojaksona, itsemurhayrityksenä, lääkityksen lopettamisena tai vaihtamisena tai potilaan kuolemana.
Tutkimusjoukko koottiin rekistereistä niistä skitsofreniadiagnoosin saaneista potilaista, jotka olivat 16–64-vuotiaita vuonna 2006 (29 823 potilasta, 4 603 ensipsykoosipotilasta). Rekisteriseuranta-aika oli 1.7.2006–31.12.2013. Potilaiden keski-ikä oli 44,9 vuotta (SD 12 vuotta), naisia oli 12 882.
Seuranta-aikana 13 042 potilasta (43,7 %) joutui uudelle sairaalajaksolle ja 20 225 (71,7 %) potilaan hoito epäonnistui. Pienin sairaalahoitoon joutumisen riski oli pitkävaikutteisella, kerran kuukaudessa annetulla paliperidolilla (HR 0,51; 95 % luottamusväli 0,41–0,64), pitkävaikutteisella tsuklopentiksolilääkeruiskeella (HR 0,53; 95 % luottamusväli 0,48–0,57), klotsapiinilla (HR 0,53; 95 % luottamusväli 0,48–0,58), pitkävaikutteisella perfenatsiinilääkeruiskeella (HR 0,58; 95 % luottamusväli 0,52–0,65) ja pitkävaikutteisella olantsapiinilääkeruiskeella (HR 0,58; 95 % luottamusväli 0,44–0,77) verrattuna psykoosilääkettä käyttämättömiin.
Suurin sairaalahoitoon joutumisriski liittyi suun kautta otettuun flupentilksoliin (HR 0,92; 95 % luottamusväli 0,74–1,14), ketiapiiniin (HR 0,91; 95 % luottamusväli 0,83–1,00) ja perfenatsiiniin (HR 0,86; 95 % luottamusväli 0,77–0,97). Pitkävaikutteisiin lääkeruiskeisiin liittyi pienempi sairaalahoitoon joutumisriski verrattuna vastaaviin suun kautta otettuihin lääkemuotoihin (koko tutkimusjoukossa HR 0,78; 95 % luottamusväli 0,72–0,84; ensipsykoosipotilailla HR 0,68; 95 % luottamusväli 0,53–0,86). Hoitojen epäonnistuminen oli vähäisintä klotsapiinilla (HR 0,58; 95 % luottamusväli 0,53–0,63) ja kaikilla pitkävaikutteisilla lääkeruiskeilla verrattuna suun kautta otettuun olantsapiinilääkitykseen.
Tutkijoiden mukaan uuden sairaalahoidon riski oli pitkävaikutteisilla psykoosilääkeruiskeilla 20–30 % alhaisempi kuin vastaavilla suun kautta otettavilla valmisteilla.
Kommentti:
Osassa tutkimuksia eroa suun kautta tai pitkävaikutteisina lääkeruiskeina käytettyjen psykoosilääkkeiden relapsinestovaikutuksessa ei ole tullut esille «Kishimoto T, Robenzadeh A, Leucht C ym. Long-actin...»6. Ero rekisteritutkimuksien tuloksiin johtunee kontrolloitujen tutkimusten potilaiden paremmasta lääkemyöntyvyydestä mutta tutkimusten suorittaminen eri vuosikymmenillä tekee kohorttivaikutuksenkin mahdolliseksi syyksi