Yhdysvalloissa vuonna 2000 tehdyssä systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa «Segal JB, McNamara RL, Miller MR ym. The evidence ...»1 pyrittiin saamaan selville ne lääkkeet, jotka ovat tehokkaimpia sykkeenhallintaan potilailla, joilla on eteisvärinä. Artikkelit haettiin Cochrane-tietokannasta ja Medline-hakuna, jotka oli julkaistu englanninkielellä ennen toukokuuta 1998. Seitsemässä vertailussa kahdestatoista beetasalpaaja versus lume todettiin beetasalpaajat tehokkaiksi lepopulssin kontrolloinnissa. Yhdeksässä vertailussa beetasalpaajat osoittivat hyvää tehoa rasituksen aikana pulssikontrollissa, vaikkakin rasituksen sieto aleni kolmessa vertailussa yhdeksästä.
Iso-Britanniassa vuonna 1989 tehdyssä lumekontrolloidussa vaihtotutkimuksessa «Lewis RV, McMurray J, McDevitt DG. Effects of aten...»2 verrattiin atenololin 50 mg 1 x 2, verapamiilin 80 mg 1 x 2 ja ksamoterolin 200 mg 1 x 2 sekä lumeen tehoa sykkeeseen ja rasituksen sietoon digitalisoiduilla potilailla, joilla oli krooninen eteisvärinä. Tutkimusryhmän muodosti 15 potilasta, 9 miestä ja 6 naista. Keski-ikä oli 61 vuotta (55–76 vuotta). Kutakin hoitoa käytettiin 4 viikkoa, digoksiini jatkui läpi tutkimuksen. Lumehoidon aikana (digoksiini yksin) rasituksen jälkeinen syketaso oli 164 x /min.
Atenololi, verapamiili ja ksamoteroli saavuttivat merkittävästi paremman rasituksen jälkeisen sykkeenhallinnan: rasituksen jälkeen syketasot olivat 120, 131, 130 x/min, p arvot < 0,01 jokaiselle. Huomattavaa oli, että atenololi vähensi rasituksen sietoa, kun taas verapamiili ei.
Kreikassa vuonna 2001 tehdyssä crossover-tutkimuksessa «Kochiadakis GE, Kanoupakis EM, Kalebubas MD ym. So...»3 verrattiin sotalolin ja metoprololin tehoa sykkeenhallintaan rasituksen ja päivittäisten aktiviteettien aikana digitalisoiduilla potilailla, joilla oli krooninen eteisvärinä. Tutkimusryhmän muodosti 23 potilasta. Potilaat saivat aluksi 4 viikkoa lumetta, sitten 4 viikkoa sotalolia ja metoprololia satunnaisessa järjestyksessä. Jokaisen jakson lopussa potilaat kävivät läpi 24 tunnin EKG-monitoroinnin ja rasitus- ja handgrip-testin.
Molemmilla lääkkeillä saatiin matalampi syke sekä levossa että rasituksessa kuin lumelääkkeellä (p < 0,001).
Hongkongissa Kiinassa vuonna 2002 valmistuneessa kaksoissokkotutkimuksessa «Fung JW, Chan SK, Yeung LY ym. Is beta-blockade us...»4 oli tarkoitus selvittää, onko beetasalpauksesta samanlaista hyötyä eteisvärinää sairastavilla sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla kuin pelkkää sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla oli aiemmin osoitettu olevan. Tutkimusryhmän muodosti 75 sydämen vajaatoimintaa sairastavaa potilasta, jotka kaksoissokkoutettiin kahteen ryhmään: metoprololia 50 mg 2x/vrk tai karvedilolia 25 mg 2x/vrk sydämen vajaatoiminnan peruslääkityksen lisäksi. Hoidon vaste analysoitiin 12 viikon jälkeen.
Molemmat beetasalpaajat paransivat merkittävästi vasemman kammion ejektiofraktiota sekä sinusrytmiryhmässä (+6 ± 10 %) 12 viikossa, p < 0,001) että eteisvärinäryhmässä (+11 ± 9 %) 12 viikossa, p < 0,001). Kuitenkin merkittävä oireiden väheneminen (p < 0,001) ja suorituskyvyn paraneminen (p < 0,001) havaittiin vain sinusrytmiryhmässä, huolimatta merkittävästä ejektiofraktion paranemisesta eteisvärinäryhmässä. Yhteenvetona todettiin, että beetasalpaajat ovat tehokkaita sekä sinus- että eteisvärinäryhmässä, mutta niillä on vähemmän vaikutusta oireisiin ja suorituskykyyn niillä, joilla on eteisvärinä.
Iso-Britanniassa vuonna 2003 valmistuneessa satunnaistetussa kaksoissokkoutetussa lumekontrolloidussa tutkimuksessa «Khand AU, Rankin AC, Martin W ym. Carvedilol alone...»5 verrattiin karvedilolia yksin tai digoksiinin kanssa eteisvärinää sairastavilla sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Tutkimuksen perustana oli se tieto, että sekä eteisvärinää että sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla sekä beetasalpaajat että digoksiini alentavat sykettä, molemmat voivat vähentää oireita, mutta vain beetasalpaajien on todettu parantavan ennustetta. Aineisto koostui 47 potilaasta (keski-ikä 68 vuotta), joilla oli pysyvä eteisvärinä ja sydämen vajaatoiminta (EF < 24 %). Ensimmäisessä vaiheessa digoksiinia verrattiin digoksiinin ja karvedilolin yhdistelmään (4 kuukautta). Toisessa vaiheessa digoksiini vedettiin pois lääkityksestä kaksoissokkoutetusti karvediloliryhmästä (6 kuukautta).
Karvedilolin ja digoksiinin yhdistelmä verrattuna digoksiiniin yksin alensi merkittävästi sykettä 24 tunnin monitoroinnissa pulssi 65,2 ±15 versus 74,9 ±11,2 (p < 0,0001) ja submaksimaalisen rasituksen aikana keskimääräinen maksimipulssi 176 versus 134 (p < 0,05), oireet vähenivät (p < 0,05) ja vasemman kammion EF 30,6 ±9,6 % versus 26 ±12,4 % (p < 0,05) parani. Toisessa vaiheessa ei ollut merkittävää eroa digoksiinin ja karvedilolin välillä minkään muuttujan kohdalla. Keskimääräinen syke nousi ja vasemman kammion EF laski, kun potilaat vaihdettiin yhdistelmäterapiasta karvedilolille yksinään.
Yhteenvetona todettiin, että karvedilolin (keskimääräinen annos 47,6 mg 1 x 2) ja digoksin (0,25 mg ±11 mg) yhdistelmä näyttää olevan parempi eteisvärinää ja sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoidossa kuin kumpikaan yksinään.