Satunnaistetussa, kontrolloidussa tutkimuksessa «Jensen J, Lundin-Olsson L, Nyberg L ym. Fall and i...»1 selvitettiin, voidaanko laaja-alaisella interventiolla vaikuttaa kaatumistapaturmien määrään. Kohdejoukkona oli 439 palvelutaloissa (9 palvelutaloa) asuvaa 65 vuotta täyttänyttä henkilöä. 11 viikon kestoinen interventio sisälsi seuraavia osakokonaisuuksia: henkilökunnan koulutus, ympäristön arviointi, apuvälinearvio, lonkkasuojainten tarjonta, lääkityksen arvio ja harjoitusohjelmat. Harjoitusohjelmat laadittiin yksilöllisesti kullekin tutkittaville. Ne sisälsivät muun muassa voima-, tasapaino-, kävely- ja siirtymisharjoituksia. Ohjattuja harjoituksia toteutettiin 3 kertaa viikossa. Seuranta-aika oli 34 viikkoa.
Koeryhmässä 44 %:lla (82/188) tapahtui kaatumisia ja vertailuryhmässä 56 %:lla (109/196). Ero oli tilastollisesti merkitsevä. Koeryhmässä lonkkamurtumien määrä oli 3 (1,6 %) ja vertailuryhmässä 12 (6,1 %). 8 henkilöä piti harjoituttaa, jotta vältyttiin yhdeltä kaatumiselta ja 22 henkilöä, jotta vältyttiin lonkkamurtumalta.
Suomalaisessa tutkimuksessa «Sihvonen SE, Sipilä S, Era PA. Changes in postural...»2 selvitettiin 4 viikon mittaisen näköpalautteeseen perustuvan tasapainoharjoittelujakson vaikutuksia palvelukodissa asuvien ikääntyneiden naisten asennon hallintaan ja kaatumisiin 1 vuoden seuranta-aikana. Tutkittavat olivat yli 70-vuotiaita, ja heidät (n = 28) satunnaistettiin koe- (n = 20) ja vertailuryhmiin (n = 8) siten, että satunnaistaminen suoritettiin 2 palvelukodissa erikseen suhteessa 2:1. Näin varmistettiin koeryhmän riittävä koko, koska arveltiin, että koeryhmäläisten keskeyttämisriski olisi vertailuryhmää suurempi. Satunnaistamisen jälkeen 1 vertailuryhmään kuulunut tutkittava joutui keskeyttämään tutkimuksen, kun taas koeryhmässä ei tapahtunut keskeyttämisiä. Mukaanottokriteereihin kuuluivat kyky seistä paikallaan ilman tukea, kyky nähdä tietokoneen näyttöruudulta tuleva palaute ja kyky toimia mittaamiseen ja harjoitteluun liittyvien ohjeiden mukaisesti. Harjoitteluryhmä osallistui 3 kertaa viikossa 20–30 minuuttia kestäviin yksilöllisesti suunniteltuihin tasapainoharjoituksiin, jotka toteutettiin voimalevypohjaisen tietokoneohjatun tasapainon mittaus- ja harjoituslaitteiston avulla. Tasapainomittauksiin kuuluivat staattiset ja dynaamiset voimalevyllä tehtävät testit sekä Bergin toiminnallinen tasapainotesti. Kaatumisia seurattiin kuukausittain palautettavan päiväkirjan avulla.
Intervention jälkeen harjoitteluryhmän tasapaino parani (p = 0,003). Dynaamisessa testissä harjoitteluryhmäläiset paransivat suoritusaikaa keskimäärin 35,9 %, kun vastaava muutos vertailuryhmässä oli 0,7 %. Tulos oli ennallaan vielä 1 kuukausi intervention jälkeen. Seuranta-aikana kuukausittainen kaatumisriski pieneni harjoitteluryhmässä tilastollisesti merkitsevästi vertailuryhmään nähden (RR 0,398, 95 % luottamusväli 0,174–0,911). Harjoitteluryhmästä kaatui 11/20 ja vertailuryhmästä 5/7. Tulos rohkaisee kehittelemään ja toteuttamaan yksilöllisiä harjoitteluohjelmia.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa «Jensen J, Lundin-Olsson L, Nyberg L ym. Falls amon...»3 kartoitettiin heikkokuntoisten palvelutaloissa asuvien iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmien ilmaantuvuutta ja olosuhteita. 3 vuoden seuranta-aikana tutkimukseen osallistuneille 121 asukkaalle tapahtui 428 kaatumista. Ryhmäkodeissa kaatumiset olivat 2 kertaa yleisempiä kuin palvelutaloissa. 27 % kaatumisista tapahtui yöllä ja 28 % wc:ssä käynnin yhteydessä. 23 %:lla kaatumistapaturma liittyi akuuttiin sairastumiseen. Jonkinasteinen vamma tuli 28 %:lle ja kohtalainen tai vakava vamma (48 murtumaa) 8 %:lle.
Suomalaisessa Tuunaisen ym. tutkimuksessa «Tuunainen E, Jäntti P, Pyykko I ym. Intervention t...»4 kohteena olivat Koukkuniemen vanhainkodin 85-vuotiaat henkilöt, 15 miestä ja 44 naista. Heidät satunnaistettiin 3 ryhmään. Yhdellä ryhmällä oli voimaharjoittelua (n = 17), yhdellä ryhmällä tasapaino- ja voimaharjoittelua (n = 18), ja yksi ryhmä toteutti itsenäistä harjoittelua henkilökunnan ohjeiden mukaisesti (n = 20). 4 henkilöä kuoli ennen harjoittelun alkua. Harjoittelua toteutettiin 2 kertaa viikossa tunnin ajan 13 viikkoa 5 hengen ryhmissä fysioterapeutin ohjannassa. Henkilöitä seurattiin 3 vuotta harjoittelun jälkeen. Lopuksi henkilöt haastateltiin, tehtiin MMSE-testi ja kaatumiset kirjattiin.
3 vuoden seurannan aikana tapahtui 140 kaatumista, 2,7 kaatumista henkilöä kohti (0–30). Voima- ja tasapaino harjoitteluryhmissä kaatumisia tapahtui vähemmän kuin itsenäisesti harjoittelevien ryhmässä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkittävä (P = 0,14). Kun ryhmät yhdistettiin, voima- ja tasapainoharjoitteluryhmissä kaatumisia tapahtui merkitsevästi vähemmän kuin itsenäisesti harjoittelevien ryhmässä (P < 0,05).
Tutkimus osoitti, että ohjattu lihasvoima- ja tasapainoharjoittelu vähentää kaatumisia vanhainkodissa asuvien henkilöiden kohdalla.
Systemaattisessa katsauksessa «Vlaeyen E, Coussement J, Leysens G ym. Characteris...»5 selvitettiin vanhainkodissa asuvien henkilöiden kaatumisen ehkäisy -ohjelmien vaikutusta kaatumisiin (N = 22 915). Päätetapahtumia olivat kaatujien määrä ja toistuvasti kaatuvien määrä. Tutkimukseen otettiin 13 tutkimusta. 6 tutkimuksessa oli vain 1 harjoituskomponentti, 1:ssä oli muutamia harjoituskomponentteja ja 6:ssa oli useita harjoituskomponentteja. Meta-analyysi osoitti merkitsevästi vähemmän kaatumisia interventioryhmissä (RR = 0,67, 95 % luottamusväli 0,55–0,82) ja toistuvasti kaatuvien määrä väheni (RR = 0,79, 95 % luottamusväli 0,65–0,97).
Tämä selvitys osoitti ensimmäistä kertaa, että ehkäisyohjelmilla voidaan merkitsevästi vähentää toistuvasti kaatuvien määrää.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: