Frank ym. tekivät Yhdysvalloissa vasterikastetun tutkimuksen «Frank LM, Enlow T, Holmes GL ym. Lamictal (lamotri...»1 vuonna 1999 lamotrigiinin tehosta ennen satunnaistamista. Ne potilaat, jotka vastasivat hoidolle, satunnaistettiin lumekontrolloituun kaksoissokkotutkimukseen, jossa seuranta-aika oli 4 viikkoa. Tutkimukseen otettiin alun perin vastadiagnostisoituja tyypillistä poissaoloepilepsiaa sairastavia 2–16 vuoden ikäisiä muuten neurologisesti terveitä lapsia ja nuoria. Epilepsia varmennettiin hyperventilaatiotestillä EEG-rekisteröinnin aikana niin, että potilas sai kliinisen kohtauksen EEG-purkauksen aikana.
Avoimessa tutkimuksessa lamotrigiini aloitettiin vähitellen 0,5 mg/kg/vrk 2 viikkoa, sitten 1 mg/kg/vrk seuraavat 2 viikkoa ja sen jälkeen nostaen 0,5 mg/kg/vrk (ei kerrota, millä aikavälillä) maksimiannokseen 7 mg/kg/päivä, kunnes potilas tuli kliinisesti oireettomaksi ja EEG:ssä ei enää ilmaantunut hyperventilaatiossa kohtauksia. 24 tunnin EEG rekisteröinti tehtiin avoimen ja kaksoissokkotutkimusvaiheen jälkeen. Potilaat satunnaistettiin joko jatkamaan lamotrigiinia tai vaihtamaan lääkitys lumelääkkeeseen 2 viikossa. Vaste tutkittiin seuraavan 4 viikon aikana tai kunnes spontaanit poissaolokohtaukset nähtiin hyperventilaatio EEG:ssä. Tutkimuksen tehoksi määritettiin kohtausvapaus kaksoissokkovaiheen aikana. Otoskoko laskettiin seuraavasti: 13 potilasta ryhmään, otaksuen, että 20 % lumelääkeryhmästä ja 80 % lamotrigiiniryhmästä tulee kohtausvapaiksi. Kaikki satunnaistetut pidettiin mukana analyysissä. Tutkimukseen tuli 16 poikaa ja 29 tyttöä ensimmäiseen tutkimusvaiheeseen; 11 ei tullut kohtausvapaaksi maksimaalisella (lopullinen maksimaalinen annos oli 15 mg/kg/vrk 20 ensimmäisen potilaan jälkeen, mikäli oli vielä kohtauksia) annostuksella, 3 ei toteuttanut nostovaihetta, 1 kieltäytyi satunnaistamisesta, ja 1 kieltäytyi. Loput 29 satunnaistettiin lamotrigiini tai lumelääkeryhmään ja 28 pysyi tutkimuksessa loppuun asti.
Avoimessa hoitovaiheessa aluksi lamotrigiinillä tuli kohtausvapaaksi 71 % potilaista, ja lumekontrollivaiheessa lamotrigiinillä jäi kohtausvapaaksi tilastollisesti merkitsevästi enemmän (62 %) kuin lumelääkeryhmässä (21 %), p = 0,03, RR 2,95 (95 % luottamusväli 1,96–4,45), OR 6,6 (95 % luottamusväli 1,23–35,44). Absoluuttinen riskiero 43 %, NNT 2 (2–4). Lamotrigiini hoitoon liittyvä ihottuma tuli 1 potilaalle, jolla lamotrigiinia voitiin jatkaa pienemmällä annoksella väliaikaisen lopetuksen jälkeen. Haittavaikutuksista lumelääkkeeseen verrattuna ei raportoida, vaan kerrotaan lamotrigiinin aiheuttaneen ≥ 5 %:lla heikotusta, päänsärkyä, huimausta ja hyperkinesiaa, lisäksi ihottumaa, ja haittavaikutuksia liittyen infektiotauteihin.
Buonin ym. tutkimukseen «Buoni S, Grosso S, Fois A. Lamotrigine in typical ...»2 valikoitiin poissaoloepilepsiaa sairastavat potilaat (N = 15) muista epilepsiapotilaista, jotka oli lähetetty yliopistosairaalaan Italiassa vuosina 1992–1997. 7 potilaalla, iältään 4 vuotta 5 kuukautta – 5 vuotta 4 kuukautta, oli hoitamaton tyypillinen poissaoloepilepsia. Lamotrigiini aloitettiin 0,5 mg/kg/vrk ja annosta nostettiin 6 viikossa hoitovasteen mukaan maksimiannokseen 10 mg/kg/vrk. Kohtausten lukumäärä arvioitiin vanhempien kertoman mukaisesti. EEG ja kliininen arviointi tehtiin 2 kertaa kuukaudessa 3 kuukautta ja sen jälkeen 3 kuukauden välein. Kohtauksettomuus tarkistettiin päiväkirjamerkinnän perusteella ja varmistettiin, ettei EEG:ssä 3 minuutin hyperventilaation aikana ollut kohtauksia ja että EEG oli normaali.
Täydellinen kohtausvapaus saatiin 6/7 potilaasta lamotrigiiniannoksella, jonka mediaani oli 6,9 mg/kg/vrk. Monoterapiaryhmässä kohtausvapaus saatiin keskimäärin 40 päivässä ja EEG normalisoitui 1–3 kuukaudessa 5 potilaalla. 1 potilaalla oli pientä diffuusia piikkihidasaaltoaktiviteettia. 1 potilas sai ihottuman ja lääkitys vaihdettiin valproaattiin. Pitempää kohtausseuranta-aikaa tutkimuksessa ei kerrota.