UKPDS-tutkimuksessa «Turner R, Stratton I, Horton V ym. UKPDS 25: autoa...»1 mitattiin diagnoosihetkellä ICA ja GADA 3 672 diabetespotilaalta (ikä 25–65 vuotta). GAD-positiivisuus laski iän mukana. Alle 35-vuotiaista GAD-positiivisista 84 % tarvitsi insuliinihoitoa 6 vuoden sisällä, kun taas yli 55-vuotiaista GAD-positiivisista potilaista 34 % tarvitsi insuliinihoitoa tässä ajassa. Positiivinen prediktiivinen arvo insuliinihoidon suhteen oli vain 52 %.
Kommentti: Vaikka prediktiivinen arvo nuoremmilla potilailla on hyvä, yli 55 vuoden iässä arvo on kyseenalainen.
Suomalaisessa tutkimuksessa «Niskanen LK, Tuomi T, Karjalainen J ym. GAD antibo...»2 seurattiin kymmenen vuoden ajan 133 vastikään diagnostisoitua kuopiolaista tyypin 2 diabetesta sairastavaa- ja 120 verrokkihenkilöä, joilta oli diagnoosin yhteydessä määritetty GADA. Potilaista 9,0 %:lla ja verrokeista 1,6 %:lla oli GAD-vasta-aineita. Kymmenen vuoden seurannassa 3 (2,3 %) GAD-vasta-ainepositiivisista potilaista kehitti absoluuttisen insuliininpuutteen (glukagonilla stimuloitu C-peptidi < 0,3 nmol/l), ja kymmenen potilasta (7,5 %) kehitti relatiivisen insuliininpuutteen (stimuloitu C-peptidi < 0,7 nmol/l). GAD:n sensitiviteetti ja spesifisiteetti relatiivisen insuliininpuutteen suhteen oli 94 % ja 95 %.
54 GAD-vasta-ainepositiivista potilasta satunnaistettiin joko insuliini- (n = 24) tai sulfonyyliureahoitoon (SU) (n = 30), ja heitä seurattiin 4 vuotta «Maruyama T, Shimada A, Kanatsuka A ym. Multicenter...»3. Kaikille potilaille tehtiin OGTT 6–12 kuukauden välein, ja OGGT:n aikana mitattua C-peptidikäyrää käytettiin beetasolutoiminnan mittarina. SU-ryhmässä C-peptidi laski 22–11,3 ng/ml (p < 0,001), mutta oli muuttumaton insuliiniryhmässä. SU hoidetuista potilaista 25 %, mutta insuliinihoidetuista potilaista 0 % kehitti tyypin 1 diabeteksen kaltaisen taudin.
Kommentti: Japanin diabetestyypit poikkeavat melko lailla suomalaisista.
Emme tiedä, onko aikainen insuliinihoito parempi kuin oraalinen lääkitys säästämään beetasolutoimintaa LADA-potilailla.